Silmarillion

Siitä on jo muutama kuukausi, kun luin Silmarillionin. Tämän vuoksi en enää kykene kovin tarkkaan arvioon kirjan tapahtumista, joten tyydyn kuvailemaan teosta muilta osin.

Kirja on todella haastava lukukokemus. Teksti on vanhahtavaa ja raamatullista. Teosta on vaikea luokitella mihinkään kategoriaan, eikä sitä voi arvioidakaan perinteisten normien mukaisesti. Jos lähtisin tähdittämään sitä pelkästään juonen vetävyyden tai henkilöhahmojen syvyyden puitteissa, joutuisin antamaan kirjalle vähemmän kuin kaksi tähteä. Silmarillionin viehätys onkin jossain muualla.

Olin lähellä jättää kirjan kesken jo heti ensimmäisessä luvussa. Jatkaessani lukemista tulin kuitenkin huomanneeksi tämän olevan tematiikaltaan erityislaatuinen teos. Aiheet olivat suurellisia aina maailman luomisesta alkaen. Minua viehätti se helppous, millä Tolkien perusteli universumin rakentumiseen liittyviä yksityiskohtia. Tämä sai minut pohtimaan maailmankaikkeuteen liittyviä kysymyksiä. Mielestäni on todella hienoa, jos mikä kirja tahansa onnistuu saamaan lukijan miettimään syvällisiä ajatuksia.

Miljöö oli niin laaja ja yksityiskohtainen, että eri kansat tulivat viimein uniini ja alkoivat elää kirjan tapahtumista poikkeavia tarinalinjoja. Toisaalta pohdin kyllä sitäkin, ettei lukukokemus olisi varmaankaan ollut niin vaikuttava, mikäli en olisi jo aiemmin tutustunut Tolkienin kaanoniin kirjojen ja elokuvien muodossa. Tämä taas herätti minut ajattelemaan, onko ylipäätään järkevää tähtiluokittaa yksittäisiä teoksia esimerkiksi Tolkienin kohdalla, koska hänen Keskimaa-kaikkeuden sisäistäminen vaatii kuitenkin useisiin eri kirjoihin tutustumista? Saman kysymyksen voisi heittää pohdittavaksi vaikka George R.R. Martinin, J.K. Rowlingin tai keiden tahansa laajoja tarina-avaruuksia luovien kirjailijoiden kohdalla.

Lopullinen kantani on se, että kannatti ehdottomasti lukea Silmarillion, vaikka se vaatikin tiukkaa keskittymistä ja kuukausitolkulla aikaa.

Tuli pitkästä aikaa luettua kyseinen teos. Teos tuntui aukeavan nyt aiempaa paremmin. Kirja tosiaan lähinnä keskimaan historiikki. Teos käsittää useamman sukupolven sekä vuosituhannen. Tiettyihin tapahtumiin perehdytään huomattavasti toisia yksityiskohtaisemmin. Avain hahmot kuten Beren ja Turin ovat saaneet kymmeniä sivuja (Turin jopa oman kirjan) kun taas Tuor, Eärendil, galadriel ja monet muut ohitetaan muutamalla sivulla.
Kirja on haastava teos. Nimiä on paljon ja etenkin loppua kohden se voi vaikeuttaa lukemista. Teos on kuitenkin yhtenäinen kokonaisuus jota voi suositella kaikille Tolkien faneille.

Itse suosittelisin tolkienin kirjojen lukujärjestykseksi seuraava:

Hobitti (sijoittuu muutamia kymmeniä vuosia sormusten herraa edeltävälle ajalle)

sormusten herra (tolkienin maailmassa ajallisesti viimeinen teos)

Húrinin lasten tarina (sijoittuu silmarillionin loppupuolelle, kyseistä teosta helppo lukuisempi, auttaa nimien kanssa silmarillionia varten)

Silmarillion (esi historia)

Kesken eräisten tarujen kirja (Lähinnä silmarillionin ja sormusten herran väliin. Nimensä mukaan tarinat laadultaan vaihtelevia)

Loistava kirja. Tämänkin lukemisessa kului kauan (noin puoli vuotta), mutta se ei ollut yllätys, koska Sormusten Herrojen lukemisessa kesti minulta vähintään yhtä kauan.

Teksti oli tietenkin välillä melko raskasta, ja minulta kesti kauan lukea varsinkin kohtia, joissa vain selitettiin kuinka jokin joki virtaa sen ja sen vuoren välistä ja haarautuu sitten useammaksi puroksi (joista jokaisella on oma nimensä) jotka lopulta virtaavat mereen, koska yritin saada kaiken mahdollisen tiedon jäämään päähäni ja saatoin lukea saman lauseen vaikka kuinka monta kertaa ennen kuin tajusin sen sisällön. Yllätyin kuitenkin siitä, kuinka mielenkiintoisiakin kohtia kirjasta löytyi paljon.

On pakko kehua etenkin sitä, kuinka sujuvasti päähahmot vaihtuivat sukupolvesta toiseen. Kun edelliset päähahmot kuolivat (jos kuolivat), kohta kirjoitettiinkin jo heidän lapsenlapsistaan ja heidän lapsistaan ja alkuperäiset päähahmot olivat enää muisto vain.

Tolkien on mahtava kirjailija ja Silmarillion on mahtava kirja. Muuta sanottavaa minulla ei taida olla.

Luin Silmarillionin kouluprojektia varten. En saanut oikein kirjan ideasta täysin kiinni, sillä en ole lukenut Tolkienin muita kirjoja kuin Hobitti-Eli sinne ja takaisin:n. Lukuprosessi olisi ollut varmasti paljon miellyttävämpi, jos olisin lukenut ensin Taru Sormusten Herrasta-trilogian (mikä oli ensin suunnitelmissani).
Silmarillion on ehkä vaikein kirja, jonka olen koskaan lukenut. Tämä on pakko lukea ainakin osittain uudestaan, sillä tästä löytyy aivan varmasti aina uudella luku kerralla jotain uutta. Mutta seuraavaa lukukertaa odotellessani mielipiteeni tästä kirjasta on ristiriitainen. Silmarillion oli paikka paikoin tylsä, vaikealukuinen ja pitkitetty, mutta siinä oli myös hyvät hetkensä: siinä oli kiinnostaviakin taruja (Ainulindalë, Húrinin tarina) ja teksti oli joka luvussa aina vain kauniimpaa.
Uskon mielipiteeni muuttuvan negatiivisesta hiukan positiivisemmaksi ajan kuluessa. No mutta aika näyttää, niinhän sitä sanotaan.

Silmarillion onnistuu vielä monenkin lukukerran jälkeen hymyilyttämään. Se vain on niin loistavasti kirjoitettu, kekseliäs ja niin... Niin hyvä! Sanoisin Silmarillionin olevan vielä parempi kuin Taru sormusten herrasta, vaikka tuskin kovin moni on samaa mieltä kanssani.

Kirjan alusta ei tarvitse säikähtää. Itse olin hieman hämilläni, koska tuntui kuin lukisi jonkin uskonnon ''raamattua'', mikä se itse asiassa onkin. Alun jälkeen tapahtumat lähtevät vyörymään ryminällä eteenpäin, eikä hengähdystaukoja juuri ole. Tarinan juoni etenee koko kirjan ajan selvästi, vaikka siellä täällä onkin pieniä sivutarinoita. Se tuo kirjaan paljon plussaa, koska muuten kirjan erittäin vanhahtava kieli tekisi kirjasta HYVIN tylsää luettavaa.

Silmarillionin voi lukea helposti ennen Taru sormusten herrasta-kirjoja, jos joku sitä epäilee. Kirja on täysin oma tarinansa. Arvosanaksi annan 10-, koska kirja jättää täysin sanattomaksi. Mukavia lukuhetkiä!

Silmarillion on poikkeuksellisen loistava kirja. En ajatellut näin silloin, kun sen ensi kertaa luin, mutta kahlattuani tekstiä vuosien varrella useampaan otteeseen ja luettuani välissä hieman muutakin, on mielipide alkanut saada muotoaan.

Silmarillionissa positiivisinta on kuinka kirja sieppaa sydänalasta. Eeppisiä fantasiasaagoja tulee ja menee, mutta harva onnistuu todella koskettamaan. Lisäksi monet muut kirjat koskettavat pienen ihmisen ja heidän kokemustensa kautta, kun taas Silmarillion valloittaa juuri eeppisyydellään. Taistelut ja sankaruus saavat oikeassa mielialassa niskakarvat pystyyn, tuho ja kuolemat puolestaan pitävät haikeana vielä lukemisen lopettamisen jälkeenkin. Takakansiteksti on ehdottoman oikeassa liputtaessaan Tolkienin mestariteoksen keskeiseksi teemaksi kaiken katoavaisuutta, joka on käsinkosketeltavan läsnä, mitä pidemmälle taru Ardan esiajoista vyöryy.