Kesytön on jälleen yksi yliluonnollinen rakkaustarina - tällä kertaa suomalaisen kynästä. Päätin tarttua tähän kirjaan, koska toivoin vihdoin löytäväni hyvän paranormaalin teinirakkaustarinan. Täytyy sanoa, että jouduin pettymään.
Kirja ei ollut kuitenkaan täysi susi. Päähenkilö Raisa oli ihan hyvin kirjoitettu. Tarinakin oli ihan mukaansatempaava. Kirjan pystyi lukemaan läpi ilman suurempia vaikeuksia ja silmä ei alkanut hyppimään rivien yli. Ainoastaan yhdessä kohdassa tuli sellainen olo, että teksti muuttui jaaritteluksi.
Huonoja puolia sitten taas oli hahmot. Kaikki muut hahmot paitsi päähenkilö jäivät kovasti tönköiksi. Raisan paras ystävä Niko oli ehkä parhaiten kirjoitettu ja hänkin kovin…
Kesytön on jälleen yksi yliluonnollinen rakkaustarina - tällä kertaa suomalaisen kynästä. Päätin tarttua tähän kirjaan, koska toivoin vihdoin löytäväni hyvän paranormaalin teinirakkaustarinan. Täytyy sanoa, että jouduin pettymään.
Kirja ei ollut kuitenkaan täysi susi. Päähenkilö Raisa oli ihan hyvin kirjoitettu. Tarinakin oli ihan mukaansatempaava. Kirjan pystyi lukemaan läpi ilman suurempia vaikeuksia ja silmä ei alkanut hyppimään rivien yli. Ainoastaan yhdessä kohdassa tuli sellainen olo, että teksti muuttui jaaritteluksi.
Huonoja puolia sitten taas oli hahmot. Kaikki muut hahmot paitsi päähenkilö jäivät kovasti tönköiksi. Raisan paras ystävä Niko oli ehkä parhaiten kirjoitettu ja hänkin kovin stereotypinen tapaus. Raisan ihastuksesta, Mikaelista, ei selvinnyt oikeastaan muuta kuin, että hän oli komea ja hänellä oli hyvät vatsalihakset. Ilmeisesti nämä olivat ainoat kriteerit rakkauden leimahtamiselle. Lisäksi mukana oli totta kai se pakollinen ilkeä likka, joka ottaa päähenkilön silmätikukseen ensimmäisestä päivästä lähtien. Muista hahmoista ei kannata oikein puhuakaan.
Nuorille suunnatuissa romanttisissa kirjoissa tuntuu aina olevan se sama ongelma. Pääparin romanssi siirtyy liian nopeasti ihastuksesta rakkauteen. Tässä tapauksessa tunnuttiin hyppäävän ihastumisen yli ja suoraan rakkauteen. Muutenkin Mikaelin rakastuminen Raisaan tuntui omituiselta, varsinkin kun ottaa huomioon miten usein Raisa vain lähinnä kinasteli tämän kanssa eri asioista. Romantiikka ei välittynyt oikein lukijalle asti.
Ihmissusikirjaksi tässä oli myös huomattavan vähän ihmissusia. Niitä nähtiin itse asiassa tasan kolme kertaa. Kaipasin myös enemmän tunnelmointia. Tunnelmaa. Kajaanin perämetsän hongistojen kuvailusta olisi varmasti saanut irti enemmänkin. Nyt tunnelmaa ei ollut nimeksikään.
Juonenkäänteet eivät olleet kamalan yllättäviä ja ne jotka tulivat yllätyksenä eivät varsinaisesti saaneet haukkomaan henkeään. Tarina oli melko ennalta-arvattava ja lähinnä lukiessa vain ihmetteli päähenkilön puusilmäisyyttä. Loppu tuntui hätiköidyltä ja nopealta. Aivan kuin kirjoittaja itsekin olisi ollut epävarma miten lopettaa kirjan ja päätyi siksi tällaiseen ratkaisuun. Lopetuksesta jäi paha maku suuhun.
Yritystä tässä silti oli, siitä kaksi ja puoli tähteä. Toivoin koko ajan lukiessa, että kirja kohoaisi sinne kolmeen tähteen, mutta näin ei käynyt. Olisiko jatko-osa sitten parempi?