Nokkosvallankumous

Olin kuullut Nokkosvallankumouksesta paljon ylistävää palautetta, mutta ihan se ei pystynyt tavoittamaan korkeita odotuksiani vaikka laadukas teos kyseessä onkin. Kirjan suurimmat kompastuskivet liittyvät mielestäni juoneen, joka ei onnistunut imaisemaan mukaansa kuin vasta ihan lopussa. Päähenkilöt Vaju ja Dharan on rakennettu hyvin, mutta muut hahmot jäivät enemmän ja vähemmän pelkiksi oudoiksi nimiksi, joita oli vaikea muistaa. Ehkä tämä johtui siitä, että sivuhahmoja on hyvin paljon eikä heille jää kovin paljon tilaa päähenkilöiltä. Vajun ja Dharanin vuorottelu kertojina on mielestäni toimiva ratkaisu ja luvut olivat sopivan mittaisia.

Erityistä kiitosta saa kirjan kieli, joka on huikaisevan runollista ja kaunista. Vaikka kirjan maailma onkin rujo ja ruma, tarinan sanoma on kaunis ja luo uskoa ihmisiin. Muutamista puutteista huolimatta Nokkosvallankumous on ainutlaatuinen dystopiakuvaus joka kannattaa lukea.

Herkkää kuvailua, unelmointia paremmasta maailmasta ja pinnan alla kihisevää kapinaa. Nokkosvallankumous lumosi ainutlaatuisena ja traagisen kauniina kertomuksena rohkeudesta ja pahasti pieleen menneestä maailmasta. Dharan ja Vayu olivat rakastettavia päähenkilöitä, joista tunsin varsinkin jälkimmäiseen samaistuvani eniten. Tunsin kuin olisin kulkenut koko matkan Vayun saappaissa, kun taas Dharan kävi ehkä välillä hermoille. Heidän rakkautensa syveni loppua kohden, vaikka olisin toivonut siitä vielä hieman lisää syvyyttä. Kaikki henkilöistä olivat persoonallisia, lukuunottamatta muutamia jotka olisin voinut jättää ulos tarinasta, kuten Vayun siskon. Kokonaisuudessan upea tarina  ajankohtaisista uhista ja poikarakkaudesta (johon en ollut ennen törmännytkään). Lopun joukkomurha oli sydämen särkevää luettavaa..

En tiedä mikä meni pieleen. En missään hetkessä saanut otettua kiinni juonesta, hahmoista, tapahtuma paikasta jne. Enkä ymmärrä miksi! Kirjan idea oli nerokas, teksti oli helposti luettavaa ja sujuvaa, hahmot olivat kiinnostavia ja kutakuinkin omaperäisiä. Ehkä kirjaa oli hiukan pitkitetty, mutta mikään ei ollut turhaa, ei hahmot, eikä tapahtumatkaan.
Näin jälkeenpäin ajateltuna kirja oli kaunis. Sitä ei ehkä lukiessa ymmärtänyt, mutta nyt tajuan, että siinä oli jotain puhdasta ja upeaa. En tiedä opinko arvostamaan sinistä taivasta ja aurinkoa, joka esiintyy meille joka päivä, mutta jokin muuttui minussa.
Tässä kirjassa unelmoitiin paremmasta tulevaisuudesta, maailmasta jossa voi elää ja nauttia elämisestä, teos auttaa käsittämään, että aurinko ei ole itsestään selvyys.
Kaikesta huolimatta en ole pettynyt kirjaan ja kaiken lisäksi sain tutustua varmaan yhteen upeimmista henkilöistä Vayuun. Hänestä haluaisin lukea joskus lisää.
Suosittelen ehdottomasti!

Nokkosvallakumous on paljon muutakin kuin genrensä tai osiensa summa. Se on toisaalta selvitymiskertomus, toisaalta kuvaus herkästä, paikoin rikkonaisestakin rakkaudesta kahden pojan välillä. Tarina on surullinen, paikoin lohduton, herättelevä, kaunis ja tuore. Enoranta esittelee niin tuttuja miljöitä kuin jotain aivan uuttakin. Nokkosvallankumous on melkein kuin vanha tuttu, josta löytyy jotain villiä ja pelottavan arvaamatonta.

Enorannan dystopia on todellakin lupaustensa veroinen: se on äärimmäisen toivoton kuva tulevaisuudesta. Tarina, joka ei ole kevyt vaan ajatuksia herättävä. Se myös näyttää, kuinka rakkaus ei kuole edes varman tuhon edessä. Nokkosvallankumous on varmaan tähän mennessä lukemistani dystopioista epätoivoisin ja tuo mieleen Cormac McCarthyn teoksen Tie. Voiko tällaista maailmaa enää muuttaa paremmaksi?

Enoranta ei ujostele tappaa hahmojaan tai kirjoittaa seksistä. Seksikohtauksia ei tosin kuvata yksityiskohtaisesti, lukijalle annetaan vain muutamia avainsanoja, joista muodostaa kuvan, mitä rivien takana tapahtuu. Teos on kokonaisuudessaan vallan hyvä suomalainen dystopia, jossa on pureskelemisen aihetta myös varttuneemmallekin lukijalle. Erikoinen loppu jättää paljon lukijan mielikuvituksen (tai mahdollisen jatko-osan) varaan.

Tämä oli taas niitä hetken mielijohteessa varattuja kirjoja, joista olen vähän lueskellut sieltä täältä. Tämä ehkä takakantensa perusteella sijoittui siihen ryhmään kirjoja, jotka eivät minua niin suuresti kiinnosta. Eniten tässä ehkä houkutti se, että se on kahden nuoren pojan rakkaustarina eikä sellaisia pahemmin ole tullut lueskeltua.

Kirja sijoittuu karmaisevaan tulevaisuuteen, jota en edes pitäisi täysin mahdottomana tulevaisuutena todellisuudessakin. Ihmiset ovat saastuttaneet maapallon ja hiljalleen kaikki kaunis on kadonnut jättäen jälkeensä vain saasteita ja niukan ravinnon. Ihmiset ovat oppineet elämään pienellä, mutta silti nälkä ja sairaudet kolkuttelevat ovella.

Tarina on karu ja kiertelemätön ja se kertoo kaiken ujostelematta. Ainut mitä olisin kaivannut lisää oli poikien rakkaustarina, joka jäi mielestäni aika pintapuoliseksi. Kirja kertoo vuoronperään tarinaa molempien päähenkilöiden näkökulmasta ja jälleen kerran lukija pääsee sukeltamaan täysin uudenlaiseen maailmaan.

Kirjan juoni ja idea oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta tämä kirja ei kuitenkaan loppupeleissä tarjoillut minulle mitään uutta. Se oli enemmänkin tylsää luettavaa kuin mielenkiintoista eikä ainakaan hirveän suuresti lumonnut minua. Olettaisin kuitenkin, että jatkoa luvassa vaikka siitä ei kai missään ole mainittukaan?