Aika taistelun ja tähtivalon

Suurta suosiota saavuttaneen Laini Taylorin kirja päätynee todennäköisesti kenen tahansa fantasiaan kiintyneen lukijan käsiin. Prahalaisen Karoun tarina on jotain niin käsittämätöntä, ettei kirjaa lukiessa oikein ole varma, mikä siinä niin kovasti vetää puoleensa. Portlandissa asuvan yhdysvaltalaiskirjailijan trilogiassa yhdistyvät kutkuttava petos - luottamus ja rakkaus - viha teema höystettynä paholaiset - enkelit vasta-asetelmalla. Taylorin tekstiä imee lähes lakkaamatta, vaikka kello on jo paljon ja pitäisi laittaa nukkumaan (siksi kai minäkin istun klo 2.14 kirjoittamassa tätä) tai muut velvollisuudet yrittävät huudella vierestä.

Trilogian aloitusosassa mysteerinen, kimeerien kasvattama ihmistyttö asui Tšekin pääkaupungissa Prahassa ja kävi taidekoulua. Ai niin. Samalla hän raahasi hampaita kimeerien henkiin herättäjälle, Brimstonelle. Tarinan edetessä hän kohtasi kerta toisensa jälkeen tunteita aiheuttavan Akivan, enkelin. Kun Karou ja Akiva katkaisivat toivomusluun, Karou tajusi olevansa henkiin herätetty Madrigal, Akivan maanpetoksesta tapettu rakastaja. Mutta nyt ei enää eletä siinä maailmassa. Ei ole enää vain tyttöä Prahassa mysteerisine sukujuurineen, joista ei itsekään tiedä mitään. Karou on keskellä hävittyä sotaa, jonka kimeerisotilaita hän herättää henkiin tekemiinsä ruumiisiin. Karou on keskellä maailmaa, johon hän on joutunut Madrigalina tekemänsä virheen takia. Enkeliin rakastumisen takia. Karoun menettänyt Akiva sen sijaan kelluu epätoivon ja eksyneiden tunteidensa keskellä ja siinä mustassa sumussa hän saa puolelleen täysin odottamattomat liittolaiset.

Aika taistelun ja tähtivalon on raaempi kuin Savun tytär. Kirjana se ei kuitenkaan ole aivan yhtä loistelias. Kuusisataaneljäkymmentäviisi sivua ovat rämpimistä eksyneissä tunteissa, jotka ovat täynnä ristiriitaisuutta ja sekasortoa. Edes kirjan viimeisillä sivuilla Karou ei tunnu päättäneen, mitä mieltä hän tarkkaan ottaen on Akivasta. Savun tyttäressä kimeerien maailma jäi vielä hyvin auki, mutta tässä sitä aukaistiin paljon enemmän samoin kuin enkeleiden maailmaa, heidän elinolosuhteitaan ja todellisia tuntemuksiaan. Taylor on käyttänyt paljon energiaa tuodakseen esille aivan uusia näkökulmia, mikä oli yhtä lailla miinusta kuin plussaa. Näkökulmat joita Taylor käytti, olisi voinut käyttää vielä taitavammin. Henkilöt olivat merkittäviä tarinan juonelle, mutta heidän näkökulmastaan ammennettiin vain pieni kulaus ja sitten heidät hylättiin - ellei Taylor tuo eloonjääneitä näkökulmia esiin trilogian päätososassa. Aika taistelun ja tähtivalon on kuin lukisi samaan aikaan taitavan ja vielä hapuilevan kirjailijan mestariteosta. Kieli on notkuvaa ja paikoittain sekavaa, dialogi ontuu välillä tuon tuosta ja silti tarinassa on jotain niin taianomaista ja henkilöissä jotain niin viehätysvoimaista, ettei kirja jätä rauhaan edes sen lukemisen jälkeen.

Viimeiseltä osalta voinee odottaa verta, taistelua ja siinä sivussa myös hitusen rakkautta, sekä draamaa. Jos jotain niin ainakin jännittävää ja vatsaa kouraisevaa lukukokemusta, sillä Laini Taylor ei todellakaan jätä lukijaansa rauhaan!

Ihana kirja ja kivan pitkä. Takakansi teksti oli aivan järkyttävän tyrmäävä, mutta hyvä. Karou on ihana, mutta on surullista että se yrittää vihata Akivaa. Ja se kun Akiva huomasi että Karou ei enää rakasta sitä oli sydäntä särkevää. Onneksi Akiva ja sen sisarukset yrittivät auttaa kimeerejä. Thiagon, valkoinen Susi, valehteleva nilkki oli tosi ärsyttävä ja inhottava jota olis saanut potkia persuksille. Ziri oli ihana vaikka vaikuttikin vähän poikamaiselta, harmi vaan että se oli ihastunut Karouhun jonka sydän kuuluu Akivalle. Zuze ja Mik oli söpöjä ja mahtavaa oli, että Issa palasi Karoun tueksi. Hazaelin kuolema oli surullinen yllätys. Ja oli kauheeta, että kaikki halusivat sotaa ja Karou ja Akiva olivat lähes ainoita joilla oli vielä toivoa paremmasta. Ja loppu oli kiva ja nyt oottelen innoissani mitä seuraava kirja tuo tullessaan!