Takakansi lupasi "vavisuttavia mystisiä voimia, synkkiä petoksia ja kiellettyä intohimoa". Niin, no, onhan tuokin tapa tätä kirjaa kuvata. Alkuasetelma vaikuttaa hyvältä. Kahtia jaettu kaupunki, kapinallisia, fantasiaa, scifiä, salaisuuksia. Mutta he hei, eihän tämä kirja onnistunut yllättämään alkuunkaan. Luulisi, että kun kerta toisensa jälkeen ns. kunnolliset ihmiset vetävät aseen takataskustaan ja ampuvat viattomia täysin yllättäen, lukija yllättyisi. Niin ei käynyt. Saatoin kolmea sivua ennen tapahtumaa osoittaa kirjaa ja sanoa itsekseni "Jep, tämä tyyppi ampuu tuon toisen." Ja olin oikeassa, joka kerta. Miten näin suuret paljastukset voi kirjoittaa niin ennalta-arvattavasti? Hahmoihin petyin. Hunter oli aivan kamala, toisaalta salaperäinen ja kunnollinen, toisaalta naiivi ja ällöttävän suloinen. Ei häntä voinut ottaa tosissaan. Ja Aria... Luulisi 17-vuotiaalla olevan enemmän järkeä päässään. Kuvio oli selvä ensimmäisiltä sivuilta, mutta päähenkilömme oli liian pikkuprinsessa nähdäkseen nenänsä eteen. Perhe ei tarkoittanut mitään tässä kirjassa. Arian vanhemmat olivat häikäilemättömiä, eikä Arialtakaan kamalan kauaa kestänyt ennen kuin hän päätti heidät tuhota. Ja kielletty rakkaus taas... En ymmärrä, miten Aria ja Hunter rakastuivat toisiinsa. Tuntui siltä, kuin pari lasta olisi ollut keinumassa yhdessä, ja yhtäkkiä he olivat valmiita riskeeraamaan kaiken rakkautensa vuoksi. Jäin ihmettelemään, että mitä välissä tapahtui. Kirjassa oli kolme hahmoa, joista pidin. Davida, Elissa Genevieve ja Violet Brooks. Ja minun tuurillani tietenkin kaikille kävi huonosti. Eikä kukaan välittänyt. Davida uhrautui heidän vuokseen, mutta Aria tuskin hätkähti. Elissan todelliset tarkoitusperät olivat kristallinkirkkaat siinä vaiheessa, kun Aria kutsui hänet mukaansa viimeiseen taistoon. Violet Brooksista pidin ensihetkistä asti. Hänestä ei kuitenkaan kerrottu juuri mitään, vaikka hän oli juonen kannalta tärkeä hahmo. Outoa? Ja sitten kun hän kuoli, Hunteria ei kiinnostanut ollenkaan. Mitä siitä, että äitini kuoli, kun voin olla Aria sinun kanssasi, tässä sairaalassa, jonne me Turkin kanssa sinut saimme salakuljetettua täysin ongelmitta? Epäuskottavaa. Sääli todellakin, koska alussa kirja vaikutti hyvältä. Idea oli hyvä, mutta mitä syvemmälle juonessa edettiin, sitä vastenmielisemmältä lukeminen alkoi tuntua.

Jaahas... Että sellasta. Alkaa todella vahvasti, Cassiopeian ensimmäinen näkökulma on todella laadukas, jännittävä ja salaperäinen, mutta tarpeeksi selkeä kuitenkin. Näkökulman vaihteleminen häiritsi aluksi, mutta Evanin tultua kuvioihin odotin Zombien lukuja. Tämä on näitä Twilightia seuraavia rakkaustarinoita, joissa ei todellakaan, kuoleman uhalla luottaa kehenkään, mutta silti Cassie rakastuu ja luottaa sokeasti ensimmäiseen vastaantulijaan. Jos rakkaustarina poistettaisiin, kirja olisi ainakin 4,5 tähden arvoinen. Zombien ja Hakan välinen suhde on mielenkiintoinen ja suloinen, se pelastaa kirjan.

Minerva, 2008 Jules Vernen kirja... Järjestykseltään toinen klassikko, jonka olen lukenut. (Ensimmäinen oli Agatha Christien, jos joku haluaa tietää.) Rakastin pienempänä näihin kirjoihin perustuvia animaatioita. Siksi tämänkin kirjan kirjastosta poimin. Ja siksi jatkoinkin lukemista, vaikka se jossain kohdin tuntuikin pakkopullalta. Kuin olisin itse hukkunut mereen. Ihan aluksi, en tiedä, paljonko tästä on suomentajan ja paljonko Vernen työtä, mutta kirjan kirjoitustyyli poikkeaa suuresti Vernen toisesta kirjasta, (Maailman ympäri 80 päivässä) jonka olen lukenut. Kuvailu on hyvin mielikuvituksellista, ja kirjailija on selvästi nähnyt paljon vaivaa ottaessaan selvää meren ihmeellisistä otuksista ja kehittäessään kapteeni Nemon eksoottisen henkilöhahmon. Mutta Verne on tässä kompastunut omaan nokkeluuteensa. Kuvailu rönsyilee ja tunkee joka kolosta. Luulisi sen nostavan kirjan arvoa, kun kuvailu vie vähintään 2/3 kirjan sivumäärästä, mutta nyt se ei vain toimi. Pitkiä kuvailukasoja on raskas lukea, hahmoista ei saa tarpeeksi tietoa. Myös dialogia olisin kaivannut huomattavasti enemmän. Itse kapteeni Nemosta on vielä mainittava sen verran, että siltä kohdin Verne on onnistunut. Lukija ei pääse Nemon ajatuksiin sisälle yhtään sen enempää kuin tutkija Aronnax. Näkökulma on hyvin valittu, ja vielä paremmin toteutettu. Neuvokas oli hieman laisu minun mielestäni, hänen panoksensa kirjan henkilökastissa oli hyvin mitätön. Myös kuumaverisen Ned Landin arvattavuus oli hieman rasittavaa. Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin klassikko, joka kannattaa lukea. Laskin arvosanaani ensin ajattelemastani neljästä tähdestä kolmeen ja puoleen luettuani Vernen toisen kirjan. Niinpä näin, mihin kirjailija todella parhaimmillaan pystyy.

Tämä oli jo hauska kirja. Vaikka idea sinänsä ei ollut mikään omalaatuinen, kirjaa oli mukava lukea. Kevyttä luettavaa, mutta hyvää sellaista. Kaikkien reaktiot Tashan sairastumiseen olivat mielenkiintoisia, ja osa liikutti minuakin. Huvittava kirja, geenit olivat mahtavia ihmismäisine piirteineen.

Kirja oli ehkä hivenen lyhyt, eikä dinosauruksille sun muille jäänyt oikein aikaa. Mutta menkööt sitten. Yhden asian muistan hyvin edelleen, vaikka viime lukemisesta onkin jo hetki. Se, kuinka hyvin Amyn rakkaus äitiään kohtaan tuli ilmi. Sitä oli mukava lukea, tuli hyvä mieli.

Ensimmäisenä kirjasta jäi mieleen vastenmielisyys Anaidia vastaan. En pitänyt hänestä alkuunkaan, lähinnä sen takia, että Maite Carranza jäi sille kliseiselle linjalle, jossa lapsi saa tietää syntyperänsä, ja sen jälkeen onkin aivan ilmiömäinen. Mahtava luonnonlahjakkuus, joka oppii kaiken nopeammin kuin kukaan muu. En millään pystynyt lukemaan tuntia kauempaa putkeen. Piti pitää tauko aina sadan sivun välein, kun Anaid-ilmiö alkoi oksettaa. Kirjan pelastukseksi koituivatkin sitten kaikki muut hahmot. Pidin Gayasta, Karenista ja Criseldasta. Valeria ja Clodia olivat lemppareitani. Selenestä en oikein saanut otetta. En voi sanoa, että ratkaisu olisi ollut yllättävä. Sen saattoi oikeastaan arvata, jos hieman mietti. Mutta ihanasti lukijan päätä kyllä sekoitettiin. Jokaisella hahmolla oli oma teoriansa tapahtuneesta ja he toivat ne hyvin ilmi. Aion lukea seuraavan osan, mutta vain, koska ihastuin Criseldaan, ja haluan tietää, mitä hänelle käy.

Kirja sisältää aivan uskomatonta kuvailua. En voinut muuta kuin hakata päätä seinään, ja olla kateellinen Tuulia Ahon mielikuvitukselle. Jokainen yksityiskohta oli huolellisesti suunniteltu, peurannahkatossun täytteitä myöten. Miten joku jaksaakin nähdä moista vaivaa? Kuvailusta täysi 10. Muuten kirja olikin pienoinen pettymys. Kohtiin, jotka oli tarkoitettu jännittäviksi käännekohdiksi, ei saanut otetta. Tapahtumat käsiteltiin liian \"kevyesti\". Hahmot olivat hyviä, mutta jäivät jotenkin taustalle. Olisin kaivannut enemmän ajatuksia, enemmän tunnetta. Kirjasta jäi puuttumaan se tietynlainen \"syvyys\", joka saa lukijan ajattelemaan asioita. Viisi tähteä vain siitä hyvästä, että kuvailu jätti sanattomaksi :)

Minulla oli omat epäilykseni kirjasta lainatessani sitä kirjastosta. Olin kuullut Monster High -villityksestä, barbienukkejaan ja elokuviaan myöten, ja olin epäluuloinen. Kirja yllätti kuitenkin iloisesti. Lapsellisuus ja barbiemaisuus oli poissa. Kirja ei liittynyt millään tavalla siihen mielikuvaan, jonka olin mainoksista saanut. Se käsitteli erilaisuutta ja joukkoon sopimisen paineita. Henkilöt oli hivenen vaikea samaistua, mutta kaikkien ollessa hirviöitä, se on arvattavaa. Juoni oli vaihteikas ja hyvin suunniteltu. Kuvailua olisin itse hieman muuttanut. Huumoria oli sopivasti, paikoin ehkä hieman liikaa. Kiva ja kevyt kirja, kannattaa lukea, vaikka olisikin jo ohittanut barbie-vaiheen.

Todella tylsä ja arvattava fantasia-rakkauskertomus. Lammas rakastuu suteen. Kuvailutyyli oli ihan mukavaa luettavaa, mutta en pitänyt siitä, että asiat kerrottiin Jacindan näkökulmasta. Juoni oli mielikuvitukseton; sitä samaa ja vanhaa aina vaan. Jos romantiikan olisi heittänyt pois, kirja olisi ollut paljon parempi.

Rakastin ensimmäisesti sivusta aivan loppuun asti! Pidin Sagen kirjoitustyylistä. Kuvailu oli tarkkaa ja kaunista, mutta se ei hyppinyt silmille. Miljöö oli huolellisesti suunniteltu, ja juoni kulki sujuvasti ja yllätyksellisesti (lukuunottamatta yhtä kohtaa, jonka lukijat varmaankin arvaavat). Henkilöihin oli helppo samastua, ja Marciaan ihastuin aivan heti. Kaikenkaikkiaan aivan ihana kirja. Suosittelen todella lämpimästi! Kuuluu lemppareihini.