Matkijanärhikin oli hyvä kirja, vaikka ei niin hyvä kuin edeltäjänsä. Kirja sisälsi reipasta toimintaa ja kunnon draamaa ja todella paljon kaikkea sellaista, mistä normaalisti ilahdun tässä lajityypissä. Toteutus ei vain ollut paras mahdollinen. Tietyt yksityiskohdat toistuivat sen verran paljon, että siihen alkoi kiinnittää huomiota. Vähän liikaa aikaa kulutettiin myös hyvin toisiaan muistuttavissa menneiden ja tulevien vatvomisissa, vaikka tämä osuus enimmäkseen olikin viihdyttävästi kirjoitettu. Epäuskottavuutta hipovia käänteitä oli myös matkan varrella useampia, mikä sai aikaan "draamaa draaman vuoksi" -vaikutelman, ja muutama yllättävä tapahtuma loppupuolella oli hieman töksähtävä eikä riittävästi perusteltu tai käsitelty. Töksähtelevyyden ja lievän epäuskottavuuden takia henkilöhahmoihinkin eläytyminen oli vaikeampaa, ja tietyt asiat lopussa eivät herättäneet minussa niin paljon tunteita hahmojen puolesta kuin olisivat voineet. Toisaalta juoni eteni taas kiitettävän nopeasti. Kirja oli hyvinkin lukemisen arvoinen ja Nälkäpeli-trilogia kokonaisuuten kirkkaasti 2000-luvun nuorten spefin parhaimmistossa.

Locke Lamoran valheet ei ollut lukukokemuksena niin mahtavan poikkeuksellinen kuin kaiken ylistyksen perusteella odotin, mutta silti selvästi positiivinen. Huumori oli hauskaa ja päähenkilön kohtalosta jaksoi välittää. Maailman historiasta oli kiinnostavia vihjauksia ja kulttuuria ja teknologiaa oli kiinnostavasti tuotu esiin. Muutamia ällöjä tai pysäyttäviä raakuuksia oli siellä täällä ja tämäkin edisti juonen seuraamista, mutta raadollisuus tuntui välillä hiukan itsetarkoitukselliselta (sentään suht. harvoin, kun vertaa moneen muuhun aikuisille suunnatun fantasian nykyedustajaan.) Kirja on toki viihdyttävä, mutta joitakin epätäydellisyyksiä oli havaittavissa. Joitakin kiinnostavia lankoja jätettiin turhaan roikkumaan. Jotkut hahmot eivät ehtineet herätä niin paljon eloon omana, selkeästi muista erilaisena persoonanaan kuin olisi suonut. Tarinan mysteerien paljastuksissa ei myöskään käytetty loppujen lopuksi mitään sellaisia aineksia, joita ei olisi osannut odottaa. Hauskinta kirjassa olivat ehdottomasti päähenkilön monimutkaiset juonittelut ja persoona, josta piti kirjan edetessä yhä enemmän.

Arra on hieno ja koskettava. Vaikea löytää kirjasta tyylillisesti valituksen aihetta. Se kertoo kuvakudoksia kutovasta päähenkilöstä ja on itsekin mahdollisesti vähän kuvakudosmainen kerronnaltaan, joka on yhtenäistä ja mukavan osaavaa. Itse tarina pelkistetymmillään toisaalta on tavallaan nähty. Naispuolinen päähenkilö kärsii alistettuna ja passiivisena, kunnes joku mies vapauttaa hänet rakkaudellaan. Päähenkilö toki käyttää lopuksi voimiaan hienolla tavalla. Toimintaosuuteen ei kuitenkaan päästä käsiksi kovin paljon, vaan pääosaan nousee hidas kamppailu sorrosta irtautumisesta ja minästä. Arra ei ole viime vuosilta ainoa suomalainen fantasiakirja, joka enemmän tai vähemmän tuo mieleen yhtäältä Ursula LeGuinin tyylin ja jossa toisaalta toistuvat arkuuden, erilaisuuden ja yksinäisyyden teemat. Arra on myös selkeästi romanttisempaa nuortenfantasiaa. Mutta kaikenhan ei tarvitse olla miekkaa ja magiaa.

Mitään ihan tämänkaltaista genreyhdistelmää ei ole näkynyt ennen: dystopia, joka sijoittuu käsinkosketeltavasti \"nykyhetkeen\" ja on avoimen yhteiskuntakriittinen, mutta sisältää selkeästi spefiäkin. Yhdistelmän kuvittelisi olevan haasteellinen uskottavuuden ja muun kannalta, mutta minusta se näyttää toimivan. Kirja on tehty toimintapainotteiseksi, ja siihen tyyliin sopii esimerkiksi se, miten hahmot on kirjoitettu. Toisaalta päämäärät jakautuvat ehkä hyviin ja pahoihin, mutta persoonat ovat monimutkaisempia eivätkä selkeästi hyviksiä tai pahiksia, ja hahmojen välisistä jännitteistä on saatu mielenkiintoisia adjektiiveja tuhlaamatta. Tekstistä saa sen vaikutelman, että kirjoittaja on tehnyt laajasti taustatutkimusta tarinaansa varten, mikä korostaa dystopian osalta yhteiskuntakritiikkipuolta, mutta muilta osin esim. tuo spefielementit hienosti lähemmäs \"todellisuutta\". Tässä ensimmäisessä kirjassa kesti ehkä liiankin kauan tuoda esiin perusteellisempia motiiveja eri toimijoiden tekemisten takana. Toisaalta se vähä, mitä tähän mennessä kävi ilmi, sai kiinnostumaan jatko-osasta. Yhteiskunnallinen visio ei myöskään toistaiseksi ole niin päällekäyvästi tarjoiltu, että (ainakaan tämä) lukija ärsyyntyisi liikaa. Valitsemani arvosana 5/5 ei tarkoita täydellisyyttä, mutta omilla mittareillani kirja sijoittuu viime aikoina julkaistun spefin harvalukuiseen parhaimmistoon.

Mukavaa, että Suomessa osataan kirjoittaa viihdyttävää nuortenfantasiaa, joka osaa pitää mielenkiinnon yllä. Maan kätkemät on esimerkki siitä. Toisaalta kirjan tarinan ympäristö ja juoni muistuttaa jonkin verran Harry Potteria. Jopa siinä määrin, että oli vähän liian helppo arvata ennalta tietyt asiat. Lisäksi kirja ei ehdi kovin syvälle tapahtumien tai hahmojen taustoihin. Asetelmat tai henkilöhahmot vaikuttavat paikoin mustavalkoisilta. Positiivista on se, että tarinassa on hyödynnetty myös suomalaisia perinnemausteita. Lisää mielenkiintoa ja "uutuutta" asetelmaan tuo, että naisilla tuntuu olevan enemmän päärooleja kuin Harry Potterissa, ja esimerkiksi "pahikset" ovat omaperäisiä (joskin yksiulotteisia). Kirja on kyllä viihdyttävä, nopeasti luettu ja jatko-osaa jää odottamaan.

Positiivista on se, että kirjan juoni on jännittävä ja mukaansatempaava. Miinusta siitä, että väkivallalla tosiaankin välillä mässäillään liikaa. Kirja voisi olla kevyttä viihteellistä kesä-/talvilukemista aikuisille ja isoille lukijoille. Se tosin vääntää joskus rautalangasta asioita lastenkirjan tapaan. Tyyli on kirjailijalle tyypillinen.