Vieraat

Tärkeitä kirjailijoita Sinisalolle ovat olleet Tove Jansson, Astrid Lindgren, L. M. Montgomery, Ray Bradbury, Volter Kilpi, Vladimir Nabokov, Michel Tournier ja Margaret Atwood. Tieteiskirjallisuuden lukemisen Sinisalo aloitti lapsena Edgar Rice Burroughsin seikkailukirjoilla. Niiden jälkeen hän löysi George Orwellin ja Aldous Huxleyn, joissa science fiction on yhteiskunnan havainnoinin ja arvostelun väline.

Sinisalo tuli suomalaisen science fiction -fandomin tietoisuuteen vuonna 1985, jolloin häneltä ilmestyi seitsemän novellia alan lehdissä. Seuraavan vuoden Atorox-äänestyksessä Sinisalon tarinat saivat kolme kärkisijaa. Sinisalo on saanut Atorox-palkinnot Suomen parhaasta sf- tai fantasianovellista vuosina 1985, 1988, 1990, 1992, 1993, 1996 ja 2000. Vuonna 2001 Johanna Sinisalo sai Suomen tieteiskirjoittajien Kosmoskynä-palkinnon, joka myönnetään pitkästä, scifin ja fantasian edistämiseksi tehdystä työstä.

Ensimmäisen romaaninsa Ennen päivänlaskua ei voi Sinisalo julkaisi vuonna 2000. Teos on osin spekulatiivisen fiktion (science fictionin, vaihtoehtohistorian) keinoin toteutettu tutkielma luonnon ja ihmisen ristiriidasta ja yhteiskunnallisista ongelmista. Kirja sai Finlandia-palkinnon ja nosti Sinisalon koko Suomen kirjallisuuskentän puheenaiheeksi.

Teos käännettiin muun muassa ruotsiksi, ranskaksi, englanniksi, latviaksi, japaniksi ja tšekiksi. Teos sai esimerkiksi Yhdysvalloissa erittäin hyvät arvostelut ja oli maassa myyntimenestys. Romaani oli ehdolla myös eurooppalaisen kirjallisuuspalkinnon Impacin saajaksi. Vuonna 2005 romaanin englanninkielinen laitos voitti James Tiptree Jr. -palkinnon parhaasta vuoden 2004 science fiction- tai fantasiatekstistä, joka laajentaa ihmisten näkemystä sukupuolesta tai seksuaalisuudesta. Pirkanmaan taidetoimikunnan antoi Sinisalolle vuoden 2005 taidepalkinnon kansainvälisestä läpimurrosta.

Ennen päivänlaskua ei voi -romaanin voi lukea monella eri tavalla, esimerkiksi jännitys- tai rakkauskertomuksena, yhteiskunnallisena havainnointina tai luonnon ja ihmisen välistä suhdetta pohtivana teoksena. Teos sai myös Kuvastaja-palkinnon vuoden parhaana suomalaisena fantasiakirjana. Sinisalon mielestä Suomessa on erittäin rikas taruperinne. Häntä on harmittanut, että suomalaiset hakevat turhan usein mallia anglosaksisen fantasian perinteestä, kun tarjolla olisi laaja kotimainen kansanperinne.

Kirjailija toteaa, että hänen romaaneissaan on aina jokin pieni piirre arkitodellisuuden ulkopuolelta. Sinisalo on useiden muiden tavoin muistuttanut, että puhdas realismi on varsin nuori, 1800-luvun lopulta peräisin oleva kirjallinen suuntaus. Realismin rajojen ylittäminen ei kuitenkaan tarkoita, että kirjailijan teokset olisivat lajityypiltään scifiä tai fantasiaa. Sinisalon mielestä lajityyppiajattelusta pitäisi irtautua.

Sinisalo painottaa, että spekulatiivisuus ei ole kirjallisuudessa itseisarvo, vaan  että sen kautta voidaan sanoa jotain oleellista jopa paremmin kuin realismin keinoin. Fantasian tai science fictionin kirjoittaminen ei ole päämäärä vaan väline kirjallisuuden tuottamiseen. Sinisalo käyttää sanaa ”viistovalaistus” kuvaamaan tämän välineen toimintaa: todellisuuden tutkiminen uudesta ja ennenkokemattomasta näkökulmasta voi paljastaa uusia puolia, joita ei ole voinut aikaisemmin nähdä.

Kirjallisuutta

Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toimittaneet Vesa Sisättö ja Toni Jerrman. BTJ, 2006.

Kuva: Jari Koivisto.