Toiset ovat kuolleempia kuin toiset

[b]Toiset ovat kuolleempia kuin toiset[/b]   ”Herätys!”, kajahtaa haudantakainen ääni. Se kuuluu mustan kaappikellon sisästä ja kuuluu kellokoneistonpyörittäjälle. Puhekykyinen, maksoi paljon.   Nousen sängystä. Pari tuntia hautajaisiin. Lyhyitä ajatuksia juuri heränneenä. Kahvia.   Avaan hanan, mutta vettä ei tule. Koputan nyrkillä hanaa viestittääkseni pumppua pyörittävälle zombille, että on aika käydä työhön. Vesi alkaa virrata, laitan valkoisen pannullisen mustalle liedelle kahvinporojen kera.   … hitaita aamuajatuksia …   Mustaa kahvia. Kaadan maitoa sekaan → kahvi muuttuu harmaaksi. Yhä suurempi osa käyttämästämme maidosta tulee kuolleista lehmistä. Ryystän. Alkaa ajatus kulkea, vaikka sirpaleistahan se kumminkin on.   Valikoin mustien hautajaispukujeni joukosta parhaan. Täti, vaikka etäinenkin, ansaitsee sen. Helmenharmaa silkkiruusu hiuksiin. Ulos talosta, harmaan pilviseen säähän.   Ohitse kulkee bussi. Vaikuttava kapistus: Suuri musta ikkunoitu metallilaatikko, jota kantaa sata elävää kuollutta. En nouse nyt kyytiin, minulla on aikaa kävellä. Sade on puhdistanut ilmaa, raitis kalmanhaju.   Harmailla seinillä on mustavalkoisia julisteita: Manaajaruhtinaan luiset hymyilevät kasvot ja teksti: NEKROMANTIAN MAAGINEN TIEDE EDISTÄÄ TALOUSKASVUA: MANAAJARUHTINAS AJAA KANSALAISTEN HYVINVOINTIA: HÄN EI KOSKAAN NUKU   Hautajaislaitos. Etsiydyn tätiäni käsittelevälle osastolle ja istun harmaakiviselle penkille. Sukulaisia ja tädin ystäviä. Manaajaharjoittelija alkaa saarnata.   Monet täällä näyttävät surullisilta. Itse en juuri osaa nähdä asiaa tunteelliselta kannalta. Ekonomistina tiedän, että talouskasvutavoite vaatii kuolleisuuden olevan tänä vuonna ainakin viisi prosenttia viimevuotista suurempi.   Toimitus ei ole pitkä. Manaajaharjoittelija mustassa kaavussa ja hopeanharmaassa stoolassa kertoo vanhan tarinan zombirutosta. Parisataa vuotta sitten se levisi elävästä ihmisestä toiseen epidemian lailla. Nekromantian salaisen ja halveksitun taidon taitaja nousi sankariksi, kun jalosti ruton tarttumaan vain vasta kuolleisiin ja valjasti zombit hyötykäyttöön. Hänestä tuli Manaajaruhtinas, uuden yhteiskunnallisen järjestyksen kehittäjä.   Seremonian lopuksi manaajaharjoittelija kaataa kapeakaulaisesta pullosta ruttoa sisältävää mustanharmaata nestettä vainajan päälle. Valkoisiin kankaisiin käärityt hautajaisavustajazombit kantavat tätivainaan tuotantotiloihin [i]muuttumaan[/i].   Toimitus on ohi. Lausun muutamat harkitut lohdun sanat eräille kalmankalpeille sukulaisille, höystäen sitä kuivakalla ekonomistihuumorilla. Eivät arvosta, näyttävät valkoisia hampaitaan makaaberissa irveessä. En ole hyvä tässä.   Vielä ennen töitä ehdin käydä ostamassa toimistoon uuden vaasin kuivakukille. Käsityötori on matkan varrella.   Pari tavallista isompaa nostettua ruumista vahtii, ettei täältä näpistetä mitään. Katselen vaaseja. Hienoja, joskin kalliita. Valkoista savea. Pohjassa on laatuluokan vahvistava leima: A – ELÄVÄN VÄEN VALMISTAMA   Siirryn halvempien kippojen äärelle. Sopiva löytyy, varmistan vielä merkinnän pohjasta.   B – RUTTOKANSAN TUOTE

Tekstissä on joitain pieniä juttuja, joista voisi nipottaa, esimerkiksi nuolen käyttäminen seurausta käyttäessä on minusta aavistuksen liian tyylitelty ja ei-kaunokirjallinen keino tähän tekstin, mutta en juuri viitsi moisista välittää, koska tämä teksti on idealtaan ja pitkälti myös tyyliltään niin päheä, että haluan vain kertoa sen ja vaatia että saan tietää maailmasta lisää :D   Todella kiehtova ajatus ja idea, ja erittäin hyvin piirretty henkilökuva. Kiitos!

Kiitos palautteesta. Kyseinen nuoli ja pari muuta vastaavaa epäortodoksista ratkaisua olivat olevinaan tahallista kokeellisuutta, koska haluan olla avantgardisti :P   En pidä todennäköisenä, että kirjoittaisin enempää yhtä sanaleikkiä varten rakennetusta maailmasta, mutta toki saatan yllättää itsenikin. Uuden tekstin pitäisi kyllä olla väkisin jotain itsetarkoituksellisen erilaista.

Minkä pituisia tekstejä yleensä kirjoitat?

Useimmiten tällaisia sivun tai parin novelleja, mutta joskus (lähinnä NaNoWriMojen aikaan) romaanejakin.

Lyhyet, yhden tai parin sanan lauseet ovat hauska tapa kuvailla vielä vähän kangertelevaa ajatuksenjuoksua :grin:   On aina hienoa lukea tarina, jossa pienillä yksityiskohdilla ja pienessä sanamäärässä saadaan kerrottua todella paljon tarinan maailmasta. Tämä zombitalouteen perustuva yhteiskunta tuntuu todella elävältä ja siitä tuntuu saavan tietää kaiken (tai melkein kaiken) olennaisen. Manaajaruhtinaan julisteet ovat myös hauska dystopiaviboja tuova yksityiskohta!

[quote="Ville Lintunen" post=55863]Tämä zombitalouteen perustuva yhteiskunta tuntuu todella [i]elävältä[/i] [/quote]   En tiedä, oliko sanaleikki tarkoituksellinen, mutta nauroin sille pitkään.

Ei ollut tarkoituksellinen, tajusin vasta nyt :D

Idea tuntuu toimivan vaivattomasti. Pidemmässä tekstissä joka kappaleessa esiintyvät viittaukset kalmaan ja kuolemaan voisivat kylläkin käydä jo raskaiksi. Arvostan kovasti tekstin ytimekästä lopetusta!   Tykkäsin kovasti, ja Iivarin tavoin lukisin mielelläni lisää, kiitos ^^