Lukupiiri: J.R.R. Tolkien: Silmarillion (6)

J.R.R. Tolkienin Silmarillion-eepoksen lukupiiri.   Kuudes käsiteltävä osa on Quenta Silmarillionin luvut 17-20:   17. Ihmisten tulo länteen 18. Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho 19. Beren ja Lúthien 20. Viides taistelu: Nirnaeth Arnoediad   Keskustelu käynnistyy maanantaina 24.2.2014.

Avataanpas tämäkin, vaikken itse vielä viimeistä kappaletta tästä osiosta ole aloittanut.     Tässä ilahdutti suuresti se, että oli noita kyvykkäitä naishahmoja. Kun aiemmin pohdittiin, ettei niitä nyt niin kovin montaa ole, paitsi toki Galadriel. Mutta tästähän löytyi tuo neiti Haleth, joka isänsä ja veljensä kuoltua otti haladinin johdon ja johti kansaa varsin määrätietoisesti. ja toinen naishahmo, kukapa muukaan kuin Luthien, joka rohkeasti kävi Sauronia vastaan :smile:     Surullista näissä lukukappaleissa oli noiden Morgothin vangitsemien ja kiduttamien haltioiden kohtalo. Ne ketkä päästettiin/pääsivät ´vapaaksi´, eivät olleet tervetulleita omiensa luo, petoksen pelossa, vaan he joutuivat vaeltamaan yksinään. Ikuisuus on pitkä aika vaeltaa yksin. :sad:   Paljon oli varsin monimutkaista selostusta, kuka soti milloin missäkin ja kenen kanssa, ja luetteloita kuka oli kenenkin poika jne. Mutta Silmarilit pääsivät taas mukaan, vaikka hieman mainintana vain, mutta sehän riitti.     Finrod Felagund ja ensimmäiset länteen saapuneet ihmiset :cheesy: Sinne vain hetken tarkkailtuaan päätti herra asettua heidän keskelleen vähän laulamaan ja soittamaan. Ties mitä hulluja olisivat olleet ja hyökänneet yksinäisen kulkijan kimppuun. No kaipa hän sitten tarpeeksi tarkkailtuaan tiesi , etteivät nämä olisi hänelle vaaraksi.   Mielenkiintoinen oli myös se, että Felagund vietti ihmisten luona vuoden!, taas näkyy ettei taida vuosi haltia elämässä olla kuin silmän räpäys, kun kukaan haltia kansasta ei kaivannut kuningastaan takaisin omilta retkiltään, tai ollut huolissaan missä tämä on :lol:

[quote=celeblith]Mielenkiintoinen oli myös se, että Felagund vietti ihmisten luona vuoden!, taas näkyy ettei taida vuosi haltia elämässä olla kuin silmän räpäys, kun kukaan haltia kansasta ei kaivannut kuningastaan takaisin omilta retkiltään, tai ollut huolissaan missä tämä on[/quote]   Jepjep, ehkäpä jonkin vuosikymmenen jälkeen alettaisiin kaipailla. :wink:   Luin ensimmäisen luvun tänään, loput jäävät nyt vähän tuonnemmaksi. Ihmisistä oli kiinnostavaa lukea lisää, ja varsinkin ihmisten ja haltioiden välejä valotettiin tässä sopivasti. Toisaalta ihmiset tahtovat oppia haltioilta, toisaalta pientä epäluuloa on ilmassa - joko Melkorin aikaansaannoksena tai ihan luonnostaan. Noldor varmasti poikkesivat riittävän epäilyttävästi ihmisten aiemmin tuntemista harmaahaltioista, luultiinhan Felagundiakin ensin valaksi.   Ihmisten jakautuminen kansoihin (ja kieliin tai ainakin murteisiin!) on kiinnostavaa jo näin varhaisessa vaiheessa, vaikka ihmisiä ei ole voinut olla vielä ihan tuhansittain? Kaikilla pitää myös olla hallitsija, mielellään periytyvä sellainen, ja kaikki haluavat oman pläntin maata hallittavaksi. Ihmisillä tuntuu kuitenkin olevan tervettä tutkimusmatkailuviettiä enemmän kuin piilopaikkoja kaivelevilla haltioilla.   Vähän epäselväksi tai ainakin mietityttämään jäi, miksi haltiaruhtinaat päättelivät että ihmisten ja haltioiden on hyvä asua erillään. Ihmisnuorukaiset kuolasivat liikaa iättömien haltianeitojen perään, vai mitä ihmettä?

Kotkat tuntuvat tulevan varsin usein pelastamaan/korjaamaan tilannetta. Olisi saattanut useampikin tarina päättyä jo aiemmin/toisin jos ei noita kotkia olisi.     Berenin ja Luthienin luvun pääsin juuri loppuun, on se niin surullinen, mutta niin kaunis tarina. Ja sehän muistuttaa erittäin suuresti Aragornin ja Arwenin valintoja.

Mä taas sain juuri luettua tämän neljännen taistelun kuviot eli 18. luvun. On aika raskasta tekstiä, ja vähän väsyttävää syventyä siihen juuri pidemmäksi kuin yhden luvun ajaksi.     [quote=celeblith]Kotkat tuntuvat tulevan varsin usein pelastamaan/korjaamaan tilannetta. Olisi saattanut useampikin tarina päättyä jo aiemmin/toisin jos ei noita kotkia olisi.[/quote]   Sanos muuta... toki aina eivät kotkatkaan ehdi ihan joka paikkaan, ja monessa välissä olisi varmasti apua kaivattu vielä enemmän.   Fingolfinin ja Morgothin kaksintaistelu oli kyllä komeaa luettavaa, oli kotkia mukana tai ei. Grond Alamaailman Vasara on muuten myös sen muurinmurtajan nimi, jota käytellään TSH:ssa Minas Tirithin (sen uudemman, enpä muistanutkaan että näitäkin on ollut kaksi) portteihin. Samoin Barahirin sormuksesta saa toisen TSH-kytköksen: se säilyy suvussa Aragornille asti.   Ihmisten nimiä tiputellaan iloiseen tahtiin, kuka nai kenetkin ja kenelle syntyi mikäkin tytär tai poika. Onneksi päähuoneista on sentään noita sukutauluja kirjassa, ovat kyllä lukiessa kovalla käytöllä. Haltiat muistaa jo paremmin, mutta ihmisissä menee vielä sekaisin (Hurin, Huor, kohta myös Turin ja Tuor, ja ne kaikki muut, eritoten koko B:llä alkava sakki, jestas).

Voi Beren ja Luthien. :heart: Tämä on ehkä liikuttavin tarina koko Silmarillionissa. Luthienin mahti on kaikkea muuta kuin vähäinen, kun sen edessä kaatuvat niin Sauron, Morgoth kuin Mandoskin. Toisaalta ei äiti-Melian vähäinen ole hänkään. Ihanaa, romanttista, sankarillista, upeaa. *snif*

Mä oon aina miettiny, et mitä Thorondorille kävi Silmarillionin aikana, koska Hobitin aikana se ei enää ollut kotkien johtaja.

[quote="Valokaapeli" post=11591]Mä oon aina miettiny, et mitä Thorondorille kävi Silmarillionin aikana, koska Hobitin aikana se ei enää ollut kotkien johtaja.[/quote]   Kotkat ovat enemmän tai vähemmän kuolevaisia? Pitkäikäisiä, mutta kuitenkin kuolevaisia? Hyvä kysymys, mistä nämä isot linnut oikeastaan tulevat - ne selvästi liittyvät Manwëen ja ne ovat hyvin älykkäitä (ja tilannetajuisia), mutta ovatko ne oikeasti lintuja, luonnonhenkiä, Ungoliantin tapaan yliluonnollisia olentoja vai jopa maiaria?

Tuohon kotka-asiaan liittyen. Muistaakseni oon joskus jostaki lukenu, että [spoiler]Lohikäärmeet vaati monta kotkakuolonuhria, ennenkuin Eärendil hääti ne taistelukentältä[/spoiler] Ei kannata spoilaantua kirjan lopusta, jos ei oo aikasemmin kirjaa lukenu...

[quote="Dyn" post=11601]Kotkat ovat enemmän tai vähemmän kuolevaisia? Pitkäikäisiä, mutta kuitenkin kuolevaisia? Hyvä kysymys, mistä nämä isot linnut oikeastaan tulevat - ne selvästi liittyvät Manwëen ja ne ovat hyvin älykkäitä (ja tilannetajuisia), mutta ovatko ne oikeasti lintuja, luonnonhenkiä, Ungoliantin tapaan yliluonnollisia olentoja vai jopa maiaria?[/quote] Mun muistikuvien mukaan jossain aiemmista luvuista mainitaan Manwen luoneen kotkat. Toisaalt oon kans lukenu myöhmmin, et Tolkien kertoi kotkien olevan Maiaria, mikä taas ois vahvasti ristiriidas sen kans, et Manwe ois ne luonu. Nooh, onhan sitä muitakin ristiriitaisuksia tuotanto täynnä.

Nuo kotkathan tulivat maahan samaan aikaan kuin puiden paimenet entit, ne olivat Yavannan toive?, mutta olivat olleet jo Soitossa mukana. Eli silloin ne olisivat Iluvatarin luomia, kuten kaikki   Ehkäpä nuo kotkat ovat valarin tärkeitä välikäsiä/apureita, joiden avulla he voivat vaikuttaa maan tapahtumiin, ilman että itse varsinaisesti puuttuisivat tapahtumiin?

[quote=Valokaapeli]Mun muistikuvien mukaan jossain aiemmista luvuista mainitaan Manwen luoneen kotkat. [/quote]   Kotkat epäilemättä ovat Manwën välikäsiä, palvelijoita tai jonkinlaisia puolisuoranaisia presentaatioita, mutta kuten Silmarillionissa aiemmin pariinkiin otteeseen todettiin, valar ei itse voi synnyttää elämää. Aulë tarvitsi Iluvatarin henkäyksen saadakseen kääpiöihin sielun, ja Iluvatar herätti myös entit Yavannan iloksi. Tässä suhteessa celeblith osuu naulan kantaan.   Kotkien, Ungoliantin ja ehkä jopa enttien tapainen hahmo on myös Bereniä auttanut koira Huan, jolla selkeästi on puolijumalaista taustaa ja elinikää, mutta jota ei kuitenkaan ole mitä ilmeisimmin tarkoitettu kuolemattomaksi. Monipuolista sakkia kaikenkaikkiaan.

Silmarillion keskiosa on selvästi rakennettu silleen, että ensin kerrotaan pitkällisesti keitä haltiaruhtinaiden perheisiin kuuluu ja miten heidän valtakuntansa syntyivät Beleriandissa, ja sitten kun tämä näyttämö on aseteltu, alkaa tapahtua. Sinänsä rakenne on ihan hyvä, ja puiden kuoleman järkytyksen jälkeen onkin tarpeen vähän rauhoittua ja ottaa iisimmin ennen uutta kliimaksiin paisuttelua.   Mutta henkilökaarti todella on suuri, ja varsinkin Noldorin sukupuuta tuli lukiessa vilkuiltua jatkuvasti. Ihmisten polveutumisessa olikin jo aika paljon setvittävää, heillä kun noita sukupolvia on runsaammin kuin haltioilla, mutta onneksi se ei myöskään ole yhtä oleellista tarinan kannalta. Finwën poikiin ja lapsenlapsiin ja Thingoliinhan tässä eniten keskitytään, tuon sakin jo ehtii oppia ulkoa kirjan aikana.   Silmarillion on oikeastaan kokoelma urhoollisten ja traagisten sankarien taruja, jotka kietoutuvat yhteen. Maeglinin tarinasta tekee jännän se, miten siitä kerrotaan vain alku luvussa 16 ja loppu säästetään myöhemmäksi. Fingolfinin yhteenotto Morgothin kanssa on aikaansa edellä, samanlaisia taistelukohtauksiahan on jokaisessa supersankarileffassa tänäkin vuosikymmenenä.   Beren ja Lúthien tietty vie voiton. Oikeastaan tässä tarinassa kaikki aikaisempi tulee kohdilleen, vähän kuin koko aikaisempi kirja olisi ollut prologia tälle. Ensimmäinen yksityiskohtaisesti kerrottu tarina ja ehkä ainoa, josta näkisin jonkinlaisen adaptaation mahdolliseksi.   Olenkin pohtinut että millaisen leffan Silmarillionista saisi, ja tullut siihen johtopäätökseen että projekti kaatuu ainakin kahteen asiaan: yksityiskohtien ja dialogin puutteeseen, sekä siihen miten paljon henkilöitä (ja samanlaisia!) tarinassa esiintyy. Pelkästään rooliin "viisas ja kaunis haltiakuningas" pitäisi palkata ainakin 5 näyttelijää (Finwë, Thingol, Fingolfin, Felagund ja Turgon noin alkuun), mitenkäs ne erottaa toisistaan? Animaatiossa tämä ongelma kärjistyy entisestään. Mutta pelkkä Berenin ja Lúthienin tarina olisi kyllä toteutettavissa, joskin sen yhtymäkohdat suuren yleisön tuntemaan Tolkieniin ovat aika vähänlaiset (Sauron esiintyy mutta ei edes tulisen silmän hahmossa eikä sormuksista, hobiteista tai kääpiöistä ole tietoakaan). Mutta tarinassa on ihmissusia, vampyyrejä, rakastumista, ystävyyttä, iskevää dialogia, traagisia kuolemia ja juonikin on aika selkeä ja samaistuttava (appiukko ei hyväksy sulhoehdokasta jne.)

Kerkesinpäs nyt minäkin lukemaan tämän pätkän... aika tuhtia lukemista oli, paljon taisteluita ja sukupuita ja vaikka mitä.   Berenin ja Lúthienin vaiheet nousivat (aika yllätyksettömästi :D) minunkin mielestäni keskeisimmäksi ja mielenkiintoisimmaksi luvuksi tässä - tietysti asiaan vaikuttaa osaltaan se, että se poikkeaa yksityiskohtaisuudellaan ja selkeällä juonellaan muista luvuista. Mut joo, siitä löytyy kyllä kaikki tarpeellinen ja sykähdyttävä :heart:   Monia pikku juttuja olin ehtinyt unohtaa ja nyt tuntuikin aika jännittävältä, miten esimerkiksi Finrod kykeni muuttamaan omaansa ja Berenin ulkonäköä niin että he menivät täysin örkeistä (ainoastaan vääränlainen käyttäytyminen paljasti heidät). Kaikenlaisia ihmeellisiä kykyjä haltioilla näkyy olevan.   Tai ehkä Finrod vain oli niin pätevä :cool: Kyllähän hän kykeni myös lukemaan jotenkin ihmisten ajatuksia, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan... eikös muuten Galadrielilla ollut samantapaista osaamista hallussaan, kun Sormuksen saattue pistäytyi Lothlorienissa? Itse asiassa, kun oikein ajattelen, niin mulle taitaa olla aika epäselvää, että mihin haltiat oikein pystyvät ja mihin eivät, mutta ehkä niin on ihan ok. Säilyypä sellainen tietyllä tavalla viehättävä epämääräisyyden ja arvaamattomuuden tunne.   Varmaan johtuu siitä, että ensimmäisestä maailmansodasta on viime aikoina ollut lehdissä juttua, mutta nyt tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että silmarilien ympärille kietoutunut taistelutilanne muistuttaa jonkun verran I MS:n alkua. Fëanor ja hänen poikansa vannoivat valansa, minkä seurauksena noldorin ylle langetettiin kirous. Finrod puolestaan vannoi tahollaan auttavansa Barahirin sukua. Thingol taasen sai Berenin lupautumaan silmarilin hakureissulle (kiskoen samalla noldorin kirouksen ylleen) ja kun Beren saapui Finrodin luo, niin tämän vala vaati häntä lähtemään Berenin mukaan ja Fëanorin poikien piti puolestaan pitää omasta valastaan kiinni jne. jne. Hiukan samantapainen ketjureaktio kuin mitä Sarajevon laukauksista lähti liikkeelle :D Vaikkei Tolkien ymmärtääkseni pyrkinyt/halunnut vetää allegorioita Keski-Maan ja meikäläisen Maan välillä.   En aivan kauhean innoissani ollut esimerkiksi Fingolfinin ja Morgothin kaksintaistelusta tai muista eeppisistä taistelukuvauksista, mutta meniväthän ne siinä. Niin ikään ihmisten selkeä "alamaisuus" suhteessa haltiaruhtinaisiin hiersi välillä hieman. Toisaalta siinä on kyllä jotain viehättävää, kuinka esimerkiksi Bëorin huonetta kuvailtiin ("vireä mieli, taitavat kädet, nopea äly, pitkä muisti, ja myötätunto oli heillä herkemmässä kuin nauru"), vaikkakin toki muistettiin mainita, että he muistuttivat eniten noldoria. Välillä tuntuu, että nykykirjallisuudessa on hyveiden kuvailu ja puolestapuhuminen jäänyt kaikenlaisen synkistelyn ja selkäänpuukottamisten jalkoihin.   Jotten nyt kuulostaisi liian positiiviselta, niin sanon vielä loppuun, että kyllä silti silmarilien turmeleva vaikutus ja niiden säännöllinen esille pulpahtaminen on loistava taustarakenne koko kirjalle :smile: