Siri Kolu

[article]544[/article]

[article]598[/article]

Kaksi päivää olen ollut aivan kiihdyksissä Siri Kolun Metsänpimeästä. Kiihdyksissä ja hämmentynyt tästä tarinasta ja siitä, ettei kukaan ole lukenut tätä! Metsänpimeä on ilmestynyt jo 2008 ja itsekin löysin sen vasta nyt. En ole erityisen hyvä kirjoittamaan arvosteluja, mutta nyt minun on pakko yrittää jos saisin jonkun muunkin tarttumaan tähän kirjaan.   Metsänpimeä on tarina Laurasta, 17-vuotiaasta Keravalaisesta lukiolaisesta. Henkilökohtaisessa elämässä Laura yrittää selvitä suuresta surustaan ja ennenkaikkea auttaa äitiään selviämään omastaan. Koulussa laajan kirjallisuuden kurssin opiskelijat syventyvät vanhaan suomalaiseen kirjallisuuteen, siihen ”vanhaan kunnon”, Leinoon, Onervaan ja Kallakseen. Opettajan johdolla he huumaantuvat tarinoista ja kirjallisuuden maisemista, ympäristöstä ja symboliikasta, eritoten metsästä. Surussaan Laura etsii keinoja selviytyä, lopulta hän löytää sen, Metsän. Samalla tämä on tarina ystävyydesta ja nuoruudesta, ihmisistä ja yksinäisyydestä, siitä mitä kukakin on valmis tekemään ettei olisi yksin.   Metsänpimeän taika on Kolun taidossa ja tyylissä kirjoittaa, mielettömässä sanankäytössä ja lähes nerokkaassa kerrontajärjestyksessä. Aluksi kaikki tuntui hyvinkin sekavalta, mutta pikkuhiljaa tarina selkeytyy ja nopeasti kiskaisee mukaansa. Kerronta on ajoittain tempoilevaa ja ajoittain tasaisen kaunista, mutta koko ajan se on täydellisen harkittua. Tässä kirjassa kaikella tuntuu olevan merkityksensä. Tarina on monikerroksinen ja yksi niistä, joista varmasti saisi enemmän irti toisella lukukerralla. Paikoitellen kirja ei paljasta kaikkea, osa paljastuu pikkuhiljaa ja tietyt asiat jäävät täysin pimentoon. Tämä kaikki luo niin kutkuttavan kokonaisuuden että kirjaa ei malta laskea käsistään.   Metsänpimeä on yksi mieleenpainuvimmista kirjoista minkä olen hetkeen lukenut. Tämän kirjan innoittamana luin heti seuraavaksi Aino Kallaksen Sudenmorsiammen, joka mainitaan kirjassa useasti. Maagisesta realismista tämä ei ole ehkä kovinkaan hyvä esimerkki ja luokituksen vuoksi odotin kirjalta jotain mitä siinä ei ollutkaan, mutta sain tilalle paljon enemmän. En tiedä koenko harmistusta kirjailijan puolesta vai mikä on syynä, mutta tuntuu hyvin epäreilulta ettei tämä ole saanut oikeastaan yhtään huomiota. Ei tämä ole paras ikinä, mutta hieno, taianomainen, surullinen ja mieleenpainuva ja uskon että moni ihastuisi tähän, jos ei yhtä vahvasti kuin minä, niin varmasti edes pitäisi.