Luettiinko lapsuudenkodissasi?

Kyllä meilläkin oli koulussa oma kirjasto, mutta kunnan kirjasto oli vain vajaan kilometrin päässä, niin sinne oli helppo mennä. Ei me useasti siellä käyty, mutta pari kertaa. Minulla olisi se mielikuva, että mekin kävimme siellä ekoja kertoja joskus silloin kun olin kolmannella tai neljännellä luokalla. En kokenut, että se olisi ollut liian myöhään vaan juuri sopivaan aikaan. :)

En muista koskaan käyneeni koulun puolesta kirjastossa. Mahdoton sanoa, johtuiko se kirjaston kaukaisuudesta ala-asteen alkupuolella vaiko siitä, että ihan vain missasin sen reissun vaihtamalla koulua aina sopivasti (eli 1.-2.-luokat olin yhdessä koulussa ja 3.-4.-luokat taas toisessa; sen sijaan 5.-6.-luokkien koulu sijaitsi kyllä ihan kirjaston vieressä ja samaten yläaste, mutta eipä kirjastoreissuja enää silloin tehty). Yläasteella muistan koulun pientä kirjastoa esitellyn, ala-asteelta/-asteilta en sitäkään.     [quote=Emelie]Kirjoja luettiin koulussa jonkun verran, Huckleberry Finniä ja Tom Sawyeriä. Minulla ei sinänsä ole mitään Mark Twainia vastaan, mutta muistan sen että nuo kirjat olivat ihan suunnattoman tylsiä. Kai nykään luetaan sentään jotain muuta kuin (gaah...) melkein kaksikymmentä vuotta sitten?[/quote]   Meillä ei luettu mitään noin vanhaa, vaan melko uusia kirjoja vain. Ala-asteen lopulta muistan ainakin Hannu Mäkelän [i]Pönttölän väkeä[/i] (jota minun ei tosin tarvinnut lukea, koska olin saanut sen omaksi ja lukenut jo vuosia aiemmin); ei mikään maailman menevin teos sekään, myönnettäköön. Mark Twainista täytyy kuitenkin sanoa sen verran, että näin aikuisiällä nuo kaksi lukeneena voin vahvistaa, että Tom Sawyer on kuin onkin tylsä, mutta Huckleberry Finniä sen sijaan voin suositella. ^^

Munkin yläasteeni oli niin lähellä kirjastoa, että periaatteessa siellä olisi voinut käytä luokkana, mutta ei koskaan käyty. Käytin kyllä kirjastoa ihan oma-aloitteisesti hyvinkin runsaasti. :tongue:   Sen sijaan meillä kävi kirjastosta muutaman kerran joku vinkkaamassa kirjoja, ja ne olivat kaikki ainakin niin oman kiinnostuksenkohteiden ulkopuolella, että meni minulta vähän ohi. Kuten sanoin, en oikein koskaan lukenut nuortenkirjoja (niitä Neiti Etsiviä lukuun ottamatta eka-tokaluokkalaisena). Tosin eipä meillä moni muu yläasteella lukenut monisataasivuisia fantasiaromaaneja tai historiallisia romaaneja, joten ehkä olin vain erilainen nuori.

Meilläkin luettiin pakolla tylsiä kirjoja, joista en erityisemmin pitänyt. Tongin mieluummin fantasian seassa kun luin "nuorille" tehtyjä romaaneja, jotka koittivat vedota sellaisiin nuoriin, joihin en itse kuulunut. Muistaakseni aika monet, ainakin tytöt, lukivat vielä ala-asteella, Neiti Etsivää ja hevoskirjoja ja sen sellaista... Muistan myös että koitimme varhaisessa vaiheessa lukea jotain eläinromaania jossa oli pienempää tekstiä, mutta se oli silloin ikäisillemme liian haastava ja lukeminen hyytyi pariin sivuun. Sillä erää. Sen muistan että yksi suuri kimmoke oppia lukemaan olivat telkkarin tekstitykset, ja sen hienon tunteen kun se alkoi sujua ja oli niin nopea että ehti lukea ne.   En muista, milloin kävimme tutustumassa kirjastoihin... itse vietin ala-asteikäisenä pitkiä aikoja kirjastoissa. Muistan etten ollut ainoa. Kaipaan vähän vanhoja lähikirjastoja, joista suuri osa on jo lakkautettu. Tiedä sitten siitä, millaista niissä olisi nyt käydä, sillä valikoimat eivät luonnollisesti olleet kovin isoja, ja nykyään ei ole ongelmaa käydä isossa kirjastossa. Ehkä se kokemus jäi sinne lapsuuteen.

meillä isä luki (ja lukee edelleen) paljon. keräili myös - siitä mäkin olen keräilytapani saanut. hyllyt täynnä texwillereitä, taskareita, arto paasilinnaa yms. myös lapsille luettiin. en muista juurikaan menneeni nukkumaan ilman iltasatua. vaikka välillä yrittäjävanhemmat painoivat välillä töitä yömyöhään, aina sain iltasatuni :heart:

Minullekin luettiin joka ilta, ja hyllyssä oli paljon kirjoja, joiden voinee sanoa kuvastaneen ns. kulttuurikotia ja joita rupesin lukemaan joka sorttia (taakse piilotetut mukaan lukien) heti kun olin oppinut kuusivuotiaana. Kotini kolmesta aikuisesta kahdesta ei kyllä silti ole mitään mielikuvaa nenä kiinni kirjassa, luultavasti koska olivat niin vähän kotona. Kolmas, jonka kanssa vietin enimmän aikani ennen kouluikää, luki koskaan vain neljää kirjaa: unikirjaa ja Almanakkaa päivittäin, Raamattua ja keittokirjaa harvoin.

Meillä luki kaikki ja kotona oli paljon kirjoja. Osattiin kaikki kolme lasta lukea ennen kouluun menoa. Äiti tosin piti vuosia taukoa omassa lukemisessa, kun kaksi nuorempaa olivat pieniä.

[quote="Emelie" post=41667] Me käytiin koulusta kirjastossa, tehtiinkö niin muualla ja tehdäänköhän niin vielä? Esiteltiin kirjastoa ja sitä mikä on sen funktio ja mitä siellä voi tehdä. [/quote]   Meillä kävi ala-asteella kirjastoauto, olisiko ollut joka toinen viikko. Sieltä sai itselleen valita ja lainata ns. pulpettikirjan, jota opettaja sitten ohjeisti lukemaan kun ei ollut muuta koulutyötä. Muistan, että ainakin kerran kirjastoauton henkilökunta myös esitteli kirjaston/kirjastoauton toimintaa ja vinkkasi kirjoja. Yksi vinkatuista kirjoista oli Lewisin Taikurin sisarenpoika, jonka tuolloin myös lainasin. Myös koulun omassa hyllyssä oli joitain romaaneja, mutta ei mitään viimeisimpien vuosikymmenten tuotantoa. (Muistan lukeneeni koulun omista kirjoista ainakin Vernen Sukelluslaivalla maapallon ympäri, Jalmari Vaulan Kotkanpojan ja Jack Londonin Valkohampaan.) Opin lukemaan koulussa ekalla luokalla ja ihan tykkäsin lukemisesta.   Kotona äiti luki itse kirjoja (lähinnä dekkareita) ja hänen mukanaan pääsi käymään myös kirjastossa. Isä ei itse muutoin harrastanut lukemista mutta luki minulle nukkumaan käydessä Aku Ankkaa. Olin paljon hoidossa isovanhemmilla ja isoisoisä piti lukemisesta, hänelle pysähtyi kirjastoauto heidän omassa kotitiehaarassa. Isoäiti ei itsekseen lukenut kirjoja mutta luki paljon minulle.   Mieleen on jäänyt, kuinka meillä oli ala-asteella kerran jokin teemaviikko/-päivä, jonka ajatuksena kai kannustaa vanhempia lukemaan lapsilleen. Kotitehtävänä oli, että jonkun luettava kotona oppilaalle ääneen kirjaa, koulussa sitten kukin esittelisi hänelle luettua kirjaa. Meillä ei tosiaan kotona luettu ääneen muuta kuin akkareita, joten oli hankala tehtävä. Pyysin äitiä lukemaan jotain ja hän valitsi hyllystä La Fontainen Eläintarinoita. Ajatteli kai, että sitä minun sitten kiva esitellä koulussa. Suostui onneksi jonkin aikaa luettuaan vaihtamaan Kunnaksen kirjaan (muistaakseni Apua, merirosvoja!). Siitä jopa ymmärsin jotain. :roll:   [spoiler]Kaks kukkoa kun rauhass’ eli, luo niitten kana sipsutteli. Niin syttyi sota hirmuinen. Ah Rakkaus, sun oikkus kerta myös Troian hukutti, kun vaino sorti sen, kun Ksanthos-virran punaten vuos rannoill’ uroitten ja jumaltenkin verta! [/spoiler]

Meillä luettiin paljon. Minulle luettiin ääneen, luin yksin, omasta kirjahyllystä, kirjastosta, vaikka maitopurkin kylkeä. Meillä on aina ollut kirjoja hyllyssäkin. Reilusti, enemmän kuin useimmilla kavereilla, muttei valtavia määriä (ehkä pari-kolmesataa, jos lastenkirjoja ei lasketa?). Sen sijaan lainasimme paljon kirjastosta. Vanhempani lainaavat yhä.   Nykyään äitini lukee enemmän kuin minä. Minä olen vähän laiskistunut, tahtini on 30-35 romaania vuodessa. Äiti lukee hyvinkin tuplasti. Isä valitteli, että lukeminen on jäänyt vähälle, mutta totesi, että hänkin lukee "useamman kirjan vuoteen".   Olennaisempaa kuin määrä on se, että lukemista (ja osaltaan myös kirjoittamista) perheessäni on aina arvostettu. Se on ollut tärkeä asia, sellainen joka kuuluu itsestäänselvästi elämään ja yleissivistykseen.   [quote]Me käytiin koulusta kirjastossa, tehtiinkö niin muualla ja tehdäänköhän niin vielä? Esiteltiin kirjastoa ja sitä mikä on sen funktio ja mitä siellä voi tehdä.[/quote]   Mä en muista ollenkaan käytiinkö koulun kanssa kirjastossa. Mulle se oli niin selkeä osa elämää, ettei mahdollinen käynti jäänyt erikseen mieleen. Sen sijaan ala-asteella oli koulukirjasto hyvin keskeisellä ja vapaasti saatavilla olevalla paikalla. Ikäänkuin käytävän saarekkeena rakennuksen keskellä.       [quote]Minä en itse asiassa tiedä, miksi vanhemmilleni oli niin tärkeää opettaa meidät lapset jo paljon koulunaloitusta aikaisemmin lukemaan. Joskus vanhemmat sanoi syyksi, että koulunaloitus olisi siten helpompaa, mutta en usko, että tuo oli ainoa syy. Varsinkin, kun osa luokkakavereistani oli sitten kateellisia minulle, kun minun ei tarvinnut lukea aapista ja sain noilla tunneilla lukea omaa kirjaa eikä tarvinnut keskittyä opetukseen. [/quote]   En muista aikaa, jolloin en olisi osannut lukea. Ilmeisesti opin hieman alta viisivuotiaana. Minua ei koskaan opetettu. Itse asiassa neuvolassa olivat melkein suuttuneet vanhemmilleni, kun "ei lasta saa opettaa lukemaan ennen koulua, oppii väärin." "Ei ole opetettu, muttei ole estettykään."   Kuulemma kävelimme hautausmaalla ja vanhempani kummastelivat, mitä nimiä lapsi oikein luettelee. Seurasivat hetken, ja minähän luin nimiä hautakivistä. "Ai tätäkö se on se lukeminen?"   En muista, että ekaluokalla olisi ollut kateutta. Tosin mä nyt en aina varmaan olisi tajunnutkaan. Mä olin ensimmäisen kouluvuoden tosi pienessä luokassa, siinä ehkä opettajaltakin riitti huomiota kaikille. Sekin varmaan vähensi kateutta ja kilpailua.

Vanhemmat eivät koskaan kieltäneet lukemista, mutta eipä mitään erityistä rohkaisuakaan tuotu esille. He eivät juuri harrasta lukemista. :neutral: Äiti saattaa joskus harvakseltaan lukea jonkin dekkarin, isä on kiinnostunut niistä muutamasta harvasta eräkirjasta joita sattuu omistamaan. Pikkuvelikään ei juuri lue, hän omistaa kyllä muutaman omaelämänkerran, mutta siinäpä se on.   Minulle ja pikkuveljelleni äiti luki kyllä iltasadun ja muistikuva tästä on niiltä ajoilta kun itse olin noin 4-7 -vuotias. Sekin tuntui olevan äidilleni lähinnä sellainen "kun-tämä-kuuluu-nyt-käydä-kasvatuksessa-läpi" asia ennemmin kuin omaa, aitoa innostuneisuutta. Pidin kyllä jo tuolloin saduista, niiden lukemisesta ja kuuntelemisesta. :smile:   Varhaisimpia mieleenpainuneita, ihania kirjastomuistoja olivat ne kesäpäivät äidin ja veljen kanssa kun kävimme yhdessä lähikirjastossa. Olin tuolloin vielä alle kouluikäinen. Sain lainata kirjoja ja myös kuuntelukasetillisia kirjoja, eli näitä siis joissa piti kääntää vihkon sivua äänimerkin kuuluessa. :grin: Lukeminen innosti jo tuolloin, vaikka se olikin tuolloin satunnaista toimintaa.   Isäni ei ikinä käynyt muualla kuin täällä Kuopion pääkirjaston lehtiosastolla ja silloinkin vasta kun olin teini.   Kotoa löytyy edelleen lähinnä muutama kirja: pari vanhaa keittokirjaa joiltakin kultaisilta 60-80 -lukujen väliltä, muutama lintukirja, jokin dekkari ja pari lapsuudenaikaista selkämyksestä hajonnutta satukirjaa. Perheemme kirjallisuuden määrä on suorastaan "hulppea". :lol:   Teinistä lähtien olen lähinnä saanut silloin tällöin kirjoista hieman enemmän negatiivis-sävytteistä palautetta. :sad: Kuulemma pitäisi lukea enemmän koulukirjoja ja jättää fiktio vähemmälle. En jaksa välittää moisista kommenteista. Kirjastossa käyminen jatkuu edelleen ja lukeminen on edelleen rakas harrastus, vaikka nykyään tuleekin luettua vähemmän. Ehkä asenne on viime vuosina muuttunut hieman positiivisempaan suuntaan, mitä nyt olen äänensävyistä päätellyt. Samapa se.   Edelleen pidän myös hupaisana vanhempieni "sinähän olet jo kerran lukenut sen kirjan", jos satun mainitsemaan ohimennen kirjan, jonka olen aikaisemmin lukenut kerran tai useamminkin. Kirjoja jaksaa lukea aina, ja ehdottomasti niitä yhä uudelleen ja uudelleen joita rakastaa! :wub:   Omistan kuitenkin vähemmän omia kirjoja; haluan ensin lainata itselleni uuden kirjan kirjastosta jos se vain on mahdollista, lukea sen ainakin kerran ja jos tämä on loistava niin vasta silloin ostan sen.

Tämäpä on mielenkiintoinen aihe, seuraan selvästi tätä Lukusalia liian harvoin kun tämäkin ketju oli mennyt aiemmin ohi.   Meillä äiti on aina lukenut aika paljon, ja nykyään hänen lukuharrastuksensa tuntuu syventyneen niistä ajoista kun me veljemme kanssa olimme pieniä. Muistelen, että isänikin luki jossain vaiheessa ainakin jonkin verran jotain dekkareita ja vastaavia, ainakin muistelen että ostimme joskus veljeni kanssa hänelle Ilkka Remeksen kirjoja joululahjaksi. Tosin mikään varsinainen lukijatyyppi isäni ei kyllä ollut.   Äiti luki meille lapsille todella paljon, ja hän tuntui itse nauttivan lukemistaan tarinoista yhtä paljon kuin me lapsetkin. Hän myös välitti emotionaalisella tavalla rakkauttaan kirjallisuuteen meille eteenpäin, sillä monet lukemansa kirjat hän tuntui valikoineen sillä perusteella, että ne olivat olleet hänelle itselleen nuorena tärkeitä. Lapsille lukeminen ei siis ollut hänelle mikään "tämä nyt on pakollinen rutiini" -tyylinen juttu. Satujen lisäksi äiti luki meille myös pidempiä lapsille suunnattuja romaaneja, kuten Viisikoita ja Astrid Lindgrenin kirjoja. Minä olen meistä lapsista vanhempi, ja koska äiti luki meille joka ilta siihen saakka että pikkuveljenikin osasi jo itse lukea sujuvasti, minulla lukemisen kuunteleminen ja oman lukutaidon kehittyminen limittyivät aika mukavasti päällekkäin. Taisin olla kolmannella luokalla, kun äiti vielä luki minulle ja ekaluokkalaiselle veljelleni.   Nykyään äitini lukee enimmäkseen pohjoismaisia dekkareita, mutta välillä muutakin. Suosittelemme ja lainaamme kirjoja toisillemme ristiin, mutta enemmän ehkä niin päin että minulta äidille. Fantasiakirjallisuuden puolelta äitini on minun myötävaikutuksellani lukenut Tarun Sormusten herrasta, Harry Potterit, Näkijän tarun sekä Lordi Kultainen -trilogian, mutta ei hän oikein koskaan ole osannut identifioitua spefi-lukijaksi tai etsiä oma-aloitteisesti lisää genrekirjallisuutta. Taru Sormusten herrasta on kyllä ollut meillä kirjahyllyssä siitä saakka kun olin ihan pieni, äiti tilasi sen joskus kirjakerhosta ja muistan jo lapsena selailleeni kirjan mukana tullutta karttaa ja haaveilleeni, että luen tämän sitten joskus isona. Äiti itsekin sai TSH:n kuitenkin luettua vasta sitten kun minä lukioikäisenä innostuin kirjasta ja luin sen ensin.   Äidin nykyinen mies ei lue nykyään kovinkaan paljoa, mutta minulle oli yllätys kun jossain vaiheessa vuosien tuntemisen jälkeen minulle selvisi, että hän on nuorempana lukenut paljon scifiä ja fanittaa mm. Isaac Asimovin kirjoja.   Meistä lapsista minä aloin aika automaattiohjauksella haalia käsiini luettavaa saman tien lukemaan opittuani. Varsinkin jossain vaiheessa siinä 10-12 -vuotiaana luin suunnilleen kaiken mitä käsiini sain, enimmäkseen kuitenkin hevoskirjoja, Neiti Etsiviä, vanhoja tyttökirjoja kuten L. M. Montgomeryn tuotantoa ja sellaista. Fantasian ja muun spefikirjallisuuden löysin vasta lukioikäisenä, vaikka TSH:ta taisin ekan kerran yrittää 11-vuotiaana.   Sen sijaan veljeni ei ole koskaan isommin innostunut lukemisesta. Luulen, että hänen kohdallaan kyse on eniten siitä, että rutiini on vain jäänyt syntymättä. Välillä hän suunnittelee tiettyjen, mielestään kiinnostavien kirjojen lukemista, mutta ei oikein pääse puusta pitkälle. Parin viime vuoden aikana nyt kolmekymppinen veljeni on tosin alkanut harrastamaan teatteria, ja sen myötä ehkä alkanut enemmän kiinnostumaan tarinoista ja narratiivisuudesta yleensä. Olemme kuitenkin veljeni kanssa molemmat hyvin verbaalisia ja mielikuvituksekkaita, ja uskon että molempien kohdalla se, että äiti luki meille paljon, on edesauttanut näitä ominaisuuksia.