Alkuteos ilmestynyt 2001. Suomentanut Kristiina Rikman. Päällys: Sami Saramäki. Sidottu.
World Fantasy -palkinto 2002, Mythopoeic-palkintoehdokas 2002, Nebula-palkintoehdokas 2002, toinen sija Locus-palkintoäänestyksessä (fantasiaromaanit) 2002.
Maameri... velhojen ja varjojen sirpaleinen saaristo... lohikäärmeiden ja labyrinttien sokkeloinen maailma
Kuolleet pyrkivät murtautumaan elävien maailmaan kylätaikuri Lepän unien kautta. Nuorena kuollutta vaimoaan epätoivoisesti kaipaava Leppä pyytää apua Ged Varpushaukalta, Maameren entiseltä arkkimaagilta, joka on vetäytynyt Gontiin vapaaehtoiseen maanpakoon. Gedin kehotuksesta Leppä matkaa Havnoriin, Saaristomeren pääkaupunkiin, jossa hän tapaa nuoren kuningas Lebannenin sekä Gedin puolison Tenarin ja ottotyttären Tehanun.
Vuosisatoja kestäneen rauhan jälkeen lohikäärmeet ovat palanneet ihmisten ilmoille ja tekevät tuhojaan läntisessä Havnorissa. Orm Irian, ihmisnaisen muodon halutessaan ottava lohikäärme saapuu neuvottelemaan Lebannenin kanssa.
Toisen tuulen puhaltaessa Maameren kansojen edustajat purjehtivat velhojen ja viisaiden saarelle, Rokelle, ainoaan paikkaan, jossa maailman ongelmiin kenties voidaan löytää ratkaisu. Maameren magian haltijat joutuvat viimein turvautumaan ihmiskäden mestarillisiin taitoihin elämän ja kuoleman tasapainon korjaamiseksi.
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Jostain syystä en muista tästä kirjasta paljoa mitään, vaikka tämä on viimeisin sarjan kirjoista ja siis pitäisi olla tuoreimmassa muistissa. En tiedä onko syy ettei kirjassa muka tapahtunut vai tapahtuiko liikaa ja kirja on ahmittu liian vinhaa vauhtia.
ilmeisesti pitäisi lukea koko sarja uudelleen , voisi olla mielipidekin koko tuotannosta erilainen. Moni kirja kun paranee toisella lukukerralla.
kirjan takakansi on vähättelevä, sillä kun tämän kirjan on lukenut, olisit valmis ryntäämään tappelemaan vaikka satojen lohikäärmeiden kanssa.
kirjan juoni, maailma ja henkilöt olivat hyvin mietittyjä, tosin kuin useimmissa muissa kirjoissa.
juoni kulki eteenpäin jättämättä sinua ulkopuolelle. kaikki alussa niin pienet sekat muuttuvat ratkaiseviksi tekijöiksi lopussa ja saa sinut kuplimaan odotuksesta kääntää seuraava sivu ahmien tekstiä kuin kirjamato konsanaan. mitä muuta voi enää sanoa: hyvä kirja, lue!
