Apinoiden planeetta

Vihdoin sain ostettua ja luettua Pierre Boullen Apinoiden planeetan, vaikka se on suomennettu ensimmäisen kerran jo 1964.

Minä olen oikea mies klassikko scifiin. Omistin aikoinaan pari tuhatta vanhaa scifi ja - kauhuelokuvaa, ja olen aina ollut vihättynyt vanhoista elokuvista, elokuvajulisteista ja muusta elokuvakrääsästä. Jonka lisäksi aloitin lukuharrastukseni nimenomaan scifistä, kauhusta ja kaikesta oudosta ollessani ehkä kolmen - neljäntoista vanha. Siihen aikaan Suomessa ei julkaistu kovin paljoa scifiä ja kirjastoista tuli otettua osapuilleen kaikki mitä saatavilla oli.

Jostain käsittämättömästä syystä tämä on yksi teos jonka olen silti osannut sivuuttaa. Miksi? olenhan katsonut ensimmäiset kaksi elokuvaa useaan kertaan. Se hämmästyttää minua itseäni sata kertaa enemmän kuin Odysseus Merouta ( kirjan päähenkilöä ) missään vaiheessa kavereineen löytäessään elämää Betelgeusesta. Ja mitä elämään he löytävätkään. Tismalleen sitä samaa tasoa mitä se maassa sillä hetkellä 1960 - luvulla oli.

Planeetalle tietysti laskeudutaan ja sen ilmakehä vastaa melkein yksi yhteen maan kanssa. Mitäs muuta oletitkaan. Kaikelle tieteelle annetaan kuttua. Vähän kiinnostaa, että tämä planeetta on täynnä kasveja ja ilmeisesti myös eläimiä. Kukaan ei tunnu uhraavan ajatustakaan missään välissä miten monimuotoiseen vieraaseen elämään he törmäsivät. Avaruuspuvut riisutaan ja ensimmäiseen lätäkköön on päästävä uimaan. Ei huolen häivää itsensä tai ympäristön saastuttamisesta vierailla bakteereilla, myrkyillä, eläimillä, kemikaaleilla ei mitään.

Tietysti myös ensimmäinen heidän kohtaamansa "olio" on ihminen, homo sapiens?? vielä alaston ja seksikäs blondi. Selvästi valioyksilö. Ai kiesus, on käännettävä eri vaihde päälle. Näitä on luetava ihan erilailla kuin scifiä tänä päivänä. Ja vaikka miten yritin, niin silti pääni "kääntää" päähenkilön näyttämään Charles Hestonilta, sekä Ziran ja kumppanit siltä miltä ne näyttivät Apinoiden planeetan 1968 filmatisoinnissa. Mikä ei mielestäni ollut yhtään hassumpi asia, mutta niin se vaan itsellä toimi.

Kirjassa asiat etenevät omalla painollaan päähenkilön vankeudesta osittaiseen vapauteen ja jopa työntekoon. Luojan omaksi kuvakseen muokkaamalle Odysseukselle tulee monenmoisia houkutuksia ja asiat alkavat valjeta oikeille radoilleen. Onko ihminen pomo kaikissa paikoissa, maailmoissa sekä olosuhteissa, ja muu vain irvokasta sattumaa?

Miksi sitten luen tätä, jos koko ajan marisen. Juuri siksi, että teos on karvan yli 200 sivua ja luin siitä noin 160 sivua yhdeltä istumalta haluamatta lopettaa, mutta oli sillon mentävä tekemään ihan muuta. Tarina on maaginen, et malta odottaa mitä seuraavaksi. Boullen kerronnassa aika katoaa ja tarina lentää siivin syvällisiäkään teemoja kaihtamatta. Päähenkilö esimerkiksi joutuu julmien kokeiden kohteeksi ja ihmettelee miten ne voidaan tehdä ihmisille. Niihin kokeisiinhan yleensä käytettään kotona apinoita. Aitoa kritiikkiä eläinten kohteluun jo kauan ennen kuin se oli muotia. 

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin vanhempaa scifiä lukiessa pitää usein unohtaa kaikki tieteelliset tosiasiat ja antaa tarinan viedä. Sekä on otettava huomioon mitä aikaa silloin elettiin, mikä silloin oli sopivaa ja mikä ei. Mitä asioita pidettiin normaalina, sekä uskonnon merkitys. Tuntuu kuin silloin olisi ollut vallitseva käsitys ihmisen kaikkivoipaisuudesta. Jos vähän potkaisen ovea niin koko roska sortuu ja kaikkien on myönnettävä ylevä alkuperäni. Voi pojat edelleen panee rykimään tuu...KÖH baa...

ps elokuvat nähneellekin sen verran, että lopetus on täysin erilainen kuin alkuperäisessä 1968 filmatisoinnissa

Tälle kirjalle 8/10 kaiken hulabaloon jäkeenkin. Klassikko on klassikko syystä. Suosittelen lämpimästi.

Nyt oli pakko sanoa, että kirja oli parasta vähään aikaan lukemaani settiä. Apinoiden planeetta on selvästi tieteiskirjallisuuden eliittiä, josta allekirjoittanut on aiemmin saanut tarinan suhteen vain elokuvallisesti joko nauttia (vuoden 1968 versio) tai kärsiä (vuoden 2001 versio). Pierre Boullen mestarillinen klassikko nousi kyllä ylittämättömäksi.

Kertomus on melkein kokonaan (ensimmäisiä ja viimeisiä sivuja lukuunottamatta) homodiegeettisesti kerrottu, jossa avaruuden tutkimusmatkailijaksi päätynyt päähenkilömme kertoo merkillisestä seikkailustaan apinoiden hallitsemalle planeetalle joutumisesta, jossa hän joutuu alkukantaisten ihmisolentojen joukossa vangiksi, mutta osoittamalla kykyä omaksua apinoiden kulttuuria ja ilmaista apinoille omaa älyllisyyttään pitää lukijan otteessaan. Itselläni oli perin hauskaa lukea, kuinka apinat ällistelivät päähenkilömme valtaisaa älyä ja sivistyneisyyden tajua ja kuinka päähenkilömme saa ihan oikeita (sympaattisuutta uhkuvia) liittolaisiakin apinoiden joukosta. Lukijamme kokee kertojan kautta apinoiden ajatusmaailman niin hyvässä kuin pahassa, myös filosofian poikaselle ja moraaliselle katsomukselle kallistutaan, mikä syventää tätä miellyttävästi. Tunnelmakin on kohdillaan.

Mutta miksi ei ihan täysiä pointseja tule tälle teokselle? No ne on lähinnä pieni kauneusvirheitä tarinallisissa siirtymissä, jotka pikkuisen vaivaavat. Joskus jäädään kertomaan enemmän asioista, mutta sitten toisinaan loikat ovat melkoisia, etenkin lopussa jäi jotenkin tunne että kirjailija ei ollut aivan viitsinyt kertoa asioiden etenemisen yksityiskohtaisuutta. Mutta kuten sanottu, lähinnä kauneusvirheitä tekstissä, jotka joskus pelaavat tämän lyhyen puoleisen tarinan eduksi.

Tuosta pienestä nipotuksestani huolimatta Apinoiden planeetta on klassikon maineensa ansainnut ja se nousi selvästi suosikkieni joukkoon sopivan kokoisen pituutensa, ymmärrettävän kirjoitustyylinsä ja hienojen tarinankäänteiden ja henkilöhahmojen suhteen. Jos scifikirjallisuus on lähellä sydäntäsi, älä missään nimessä epäröi jättää tätä lukematta.

Tämä teos on omalla tavallaan oman aikakautensa peili. Ihmiset ovat ylivertaisia ja eläimet ovat sitten siitä alaspäin. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun asetelma muuttuu päinvastaiseksi? Tämä kirja on jännittävä ajatuskoe itsellekin, että miten suhtautuu itseensä ihmisenä ja miten näkee muut eläimet suhteessa itseensä. Tarinan alku oli mielenkiintoinen ja varsinkin se hetki kirjasta, kun Odysseus luo yhteyttä apinoihin ja vähävähältä apinoiden yhteiskuntarakenteet tulevat esiin. Yritin koko ajan nähdä mielessäni tilanteen toisin päin, että mitä jos meidän maailmaamme olisi tullut apina, joka olisi ollut ihan samanlainen kuin kuka tahansa ihminen. Tämä loi jännän, monitasoisen ajatusmaailman, kun yritti käsittää Odysseuksen ongelmia omasta näkökulmasta. Hiukan kritisoin sitä, että kaukaisen planeetan apinat oli tehty yhtä stereotyyppisiksi kuin mitkä tahansa ihmishahmot toisissa tarinoissa. Olisin halunnut nähdä enemmän luonnetta ja erilaisuutta siihen mitä tiedän. Mutta sitten taas toisaalta, kirja on julkaistu 1963, joten pitäisi yrittää nähdä teos aikakontekstissaan. Kokonaisuutena varsin onnistunut teos, mutta epätasaisuudet juonessa häiritsivät ja varsinkin lopun sähläys laski hyvää fiilistä tästä kirjasta.