Musta mies

Mustan miehen lukeminen ei sujunut minulta ongelmitta. Rakenteellisesti se oli samankaltainen kuin Muuntohiili ja siinä se kompastuskivi kohdallani taisi ollakin. Tarinan useista juonenkäänteistä ei lukiessa tiennyt mikä on merkityksellistä ja mikä ei. Juonenpätkiä jätetään roikkumaan ja vasta loppupuoliskossa langanpäät sidotaan yhteen. Viimeiset 150 sivua olikin kirjan parasta antia, kun tapahtumavyyhtiä alettiin selvittää (kuka on ketä, kuka teki mitä ja miksi). Yleisesti ottaen koin kirjan raskaaksi lukea, keskittyminen herpaantui juuri tämän kerrontatekniikan takia ja kirja oli ihan liian mittava. Hyviä hetkiäkin onneksi oli, kuten pienet humoristiset sutkaukset silloin tällöin piristivät niin totista machoilumeininkiä.

Musta mies on kirkkaasti paras tänä vuonna lukemani scifi-kirja ja samalla yksi parhaista lukemistani kirjoista ylipäätään. Jo Morganin Muuntohiili viehätti suorasukaisella tyylillään, tyylikkäällä väkivallallaan ja nasevalla dialogillaan, mutta Musta mies teki vielä suuremman vaikutuksen. Morganin tutut em. elementit ovat yhä paikoillaan, mutta juoni on kiehtovampi ja samalla tarpeeksi ymmärrettävä ja tiivis. Väkivalta, seksi ja kiroilu kuuluvat Morganin tyyliin niin luonnollisena osana, ettei niitä tule yhtään kyseenalaistaneeksi. Erityisesti väkivaltakohtaukset ovat niin väistämättömiä juonen kannalta, etteivät ne vaikuta vähääkään päälleliimatuilta. Mustaa miestä on helppo jatkaa, vaikka lukemisessa olisi ollut viikonkin tauko. Sen tarina tempaa heti uudelleen mukaansa. Pidän tätä hyvän kirjan kriteerinä. Vaikka dystopia 2100-luvun maailmasta voisi äkkiseltään kuulostaa kliseiseltä, Mustassa miehessä ei ole mitään kliseistä. Sinänsä kiehtova Mars-ulottuvuus kirjassa jätetään kuitenkin salaperäiseen kaukaisuuteensa ja tarinassa pysytään visusti Maan pinnalla, vaikka Marsin tapahtumilla onkin tärkeä osuus tarinassa. Tämä on ollut järkevä rajaus. Hienointa on se, kuinka Morgan osaa kuvata inhimillisiä tunteita laidasta laitaan, eläimellisestä raivosta aina kunniantuntoon ja rakkauteen. Varsinkin viimeksi mainittu saa kirjan loppupuolella koskettavat, kostonjanon ja katkeruuden maustamat mittasuhteet. Vaikka päähenkilö on väkivaltainen, geneettisesti paranneltu ihmiskunnan hylkiö, niin häntä on helppo sympatiseerata ja hänen kostonjanoaan ymmärtää. Päähenkilö Carl Marsalis on kuin yhdistelmä sarjakuvien mutantteja ja Batmania. Sen sijaan on jopa pelottavan helppo yhtyä kirjan näkemykseen vallan juovuttamista, korruptoituneista ja mistään piittaamattomista "tavallisista ihmisistä". Olisiko maailma sittenkin parempi paikka, jos emme olisi kymmeniä tuhansia vuosia sitten "jalostuneet" hierarkioita pokkuroiviksi laumasieluiksi (tai märehtijöiksi, kuten variantit kolmetoista tavallisia ihmisiä pilkkaavat)? Morgan saa sosiopaattisen yksinäisen suden vaikuttamaan kirjan tervehenkisimmältä henkilöltä, unohtamatta naispäähenkilö Sevgi Ertekiniä. Ylipäätään kaikki hahmot ovat uskottavia. Hieno kirja!

Musta mies voitti Arthur C. Clarke -palkinnon ja monet väittävät sitä parhaaksi vuonna 2007 julkaistuksi scifiromaaniksi. Odotukseni olivat siis korkealla, mutta teos ylitti ne. Kyseessä on yksi upeimmista koskaan lukemistani tieteiskirjoista. Jo Morganin esikoistyö Muuntohiili oli hieno saavutus, mutta pidin Mustasta miehestä enemmän. Kirja sijoittuu nykyhetkestä noin sata vuotta ajassa eteenpäin. Se on vähemmän science fictionia kuin Muuntohiili ja muistuttaa tyyliltään teknotrilleriä. Tulevaisuudessa Yhdysvallat on hajonnut kolmeksi valtioksi – keskiosan muodostaa vanhoillisten uskovaisten hallitsema "Jeesusmaa", jossa esimerkiksi abortit on kielletty. Ihmisten kromosomirakennetta on opittu muokkaamaan, mikä on tarinan kantava teema. Päähenkilö Carl Marsalis on geenimuunneltu supersoturi, joka saattaa tuoda mieleen Takeshi Kovacsin. Musta mies eroaa kuitenkin Muuntohiilestä. Kerrontatyyli on nyt kolmas persoona, ja kirjailija käyttää useita näkökulmia. Ultraväkivaltaista toimintaa on yhä mukana, mutta hillitymmin. Yksityiskohtainen seksikohtaus löytyy vasta kirjan puolivälistä. Morgan kirjoittaa tällä kertaa selvästi syvällisemmin ja rauhallisemmin, taitavasti kuvattu väkivalta ei ole enää se pääasia, vaikka sitä esiintyy säännöllisin väliajoin. Paksussa romaanissa käsiteltävät aiheet ovat todella kiinnostavia, kirjailijan proosa ja henkilöhahmot hyviä sekä tarina kiinnostava. Morgan onnistuu luomaan myös liikuttavia kohtauksia, ainakin minulla silmät kostuivat. Tulevaisuuden maailmakin tuntuu uskottavalta. En ihmettele sitä, että jotkut sanoivat kirjailijan fantasiadebyytin The Steel Remains tuntuvan vaisulta Mustan miehen jälkeen. Kiroilua Morgan ei ole hillinnyt yhtään... Kielteisenä asiana voisi mainita juonen vähän hitaan käynnistymisen, sadan ensimmäisen sivun jälkeen en ollut täysin vakuuttunut Mustan miehen hienoudesta.