Pakko myöntää, etten ollut kovin innoissani tämän kirjan aloittamisesta. Payne ei lukeutunut lempihahmoihini ja hänkö muka yhdessä Mannyn kanssa? Kirurgin, joka oli Janen perään? Pah.
-- Kyllä vain, noinhan minä alussa ajattelin. Mutta tähän asti ollaankin jo huomattu, kuinka hyvin Ward osaa tehdä hahmoista mielenkiintoisia - jopa silloin kun he eivät ole.
Manny ja Payne sopivat yhteen kuin valettu. Paynella oli ongelmia halvaantumisensa kanssa, ja kuka häntä auttaakaan? Manny. Paynella on ongelmia tunteidensa kanssa, ja kuka häntä auttaakaan? Manny. Payne yrittää tehdä jotain hyvin anteeksiantamatonta ja kenet Vishous menee hakemaan tämän rauhoittamiseksi? Mannyn. --Kirjassa ei myöskään käsitelty pelkästään Mannya ja Paynea, ei ollenkaan. Janen ja Vishousin suhde syveni aivan mahtavasti tässä kirjassa ja kirjan lopussa Vishous ottaa tämän virallisesti shellanikseen (riemuhuutoa!). Tosin sitä ennen oli aika paljon ongelmia ja jossain kirjan puolessavälissä minä todella ajattelin, että heidän suhteensa on mennyttä... Butchia kohtaan kunnioitus myös kasvoi ihan hulppeisiin mittakaavoihin. Jepari ja Vishous on vaan sellainen parivaljakko jota ei voi olla ihailematta. Rakastin tätä kirjaa ihan hemmetisti. Kansikin on aivan upea.
Vapautettu rakastaja
- Julkaistu
- 17.9.2012 (Basam Books)
- Alkuperäinen nimi
- Lover Unleashed
- Englanniksi
- Lover Unleashed (2011) →
- Suomentanut
- Maria Sjövik
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
6 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Todella herkullinen tarina taas. Ihanaa lukea myös uusista hahmoista. Jokaisen kirjan juoni menee aika samaa kaavaa mutta silti ne vaan aina lukkee ja aina tykkään yhtäpaljon nii eipä voi valittaa
Ihanaa, kun saa huomata miten kirjailija on kehittynyt.
Hetken jo pelkäsin sarjan junnaavan samassa, mutta nyt odotan jo seuravaa kirjaa.
Oli ihan pakko lukaista tämä ensin vaikka oli toinen kirja kesken. Jotenkin tämän kirjan myötä BDB-innostus kasvoi taas suuriin mittoihinsa. Luulisin, että se johtui yksinkertaisesti siitä, että tässä on aika paljon ns. uusia hahmoja, joista ei tiennyt paljon mitään ennen tätä. Mannysta tuli kyllä suosikki tämän kirjan aikana, yhtä rääväsuinen kuin Butchkin. Payne oli myös mielenkiintoinen hahmo ja yllättävää oli, että kuvioihin astui uusia sotureita Vanhasta maasta. Lisäksi Qhuinn painii ajatustensa kanssa ja Vishousilla ja Janella on omat suhdekiemuransa. Lessereistä ei luojan kiitos ollut omia pätkiään, niihin olen tympääntynyt. Voisin sanoa, että rakastuin vampyyrisotureihin uudelleen. Taattua Wardin laatua kerta kaikkiaan. Tämä kirja oli loisto!
