Koko sarjan seitsemine osineen oltua jo vuosia kirjoitettuna ja julkaistuna, King päätti kynäillä siihen vielä yhden lisänäytöksen. Tämä on teemaltaan hyvin pitkälti sarjan tapahtumien suhteen kronologisesti edellisosan (IV) kaltainen. Kyseessä on täysin erillinen, sarjan pääjuonesta riippumaton väliosa menneisyydestä, takaumaa Rolandin nuoruudesta, kuten Velhokin on. Mikä tästä tekee erilaisen kyseiseen opukseen verrattuna, on ensinnäkin kirjan paksuus, se on vain n. reilu kolmannes Velhosta. Toisekseen, tämän sisältämä tarina (tai oikeastaan kaksi tarinaa) ei tuo mitään niin merkittävää itse sarjan pääjuonikuvioon lisää. En siis toki tahtoisi sanoa, että kyseessä on turha teos, tokihan sen ilolla ottaa vastaan ja lukee, kun kerran herra King päätti tarjota vielä vähän lisää makeaa extraa sarjaan. Kirjan sisältämät, tavallaan sisäkkäiset pari tarinaa, ovat varsin mukavia luettavia sarjan faneille, mutta eivät yllä eeppisyydessään Velhon rinnalle. Joka tapauksessa, eihän tämäkään ole lainkaan hullumpi teos.
Tuulen avain
- Julkaistu
- 26.8.2013 (Tammi)
- Alkuperäinen nimi
- The Wind Through the Keyhole
- Englanniksi
- The Wind Through the Keyhole (2012) →
- Suomentanut
- Ilkka Rekiaro
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
4 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
ihan hyvä kirja. Tuulen avain tarina kerrottiin hyvin, mutta voudista olisin halunnut tietää enemmän. Jotenkin tuntui erilaiselta lukea kuin muut musta torni sarjan kirjat
Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Tuulen avain kiinnosti ennakkoon kovasti. Mustan tornin fanina en pettynyt teokseen, ja toivon Kingin laativan lisää vastaavia kertomuksia. Kirja jakaantuu kolmeen eri osioon, joista ensimmäinen kuvaa Rolandin ryhmän vaiheita Velhon ja Callan susien välissä. Toisessa Roland palaa jälleen nuoruuteensa, ja kolmas on tarina, jonka nuori Roland kertoi vartioimalleen pikkupojalle. Tämä tarina, nimeltään "Tuulen avain", kattaa noin puolet 320-sivuisesta romaanista.
Osioista suosikkini oli Rolandin nuoruuteen sijoittuva, joka on kirjoitettu minä-muodossa ja tapahtuu Velhon nuoruusmuistelujen jälkeen. Roland lähetetään toisen uuden revolverimiehen Jamien kanssa ratkaisemaan murhamysteeriä syrjäseudulle Gileadin pohjoispuolelle. Joku saattaa pettyä siihen, että Alainia tai Cuthbertia ei nähdä ollenkaan. Kingin luoma maailma on minusta todella kiehtova, ja aika ennen Gileadin ja revolverimiesten tuhoa kiinnostaa erityisesti. Myös Rolandin kertoma tarina oli hyvä, siitä löytyi mukavia viittauksia sarjan tapahtumiin ja maailman historiaan.
