Kuuma pää
Alkuteos ilmestynyt 1992. Suomentanut Ville Keynäs. Nidottu.
Tähtivaeltaja-palkinto 1994, BSFA-palkintoehdokas 1993.
Kuuma pää on ihastuttavan kunnianhimoinen tieteisromaani, jolle on
vaikea löytää vertailukohtia. Se on post-kyberpunk, postmoderni, ja
ainoa lajissaan. Se on vivahteikas ja monikerroksinen, kytkien
tyrmäävällä tavalla toisiinsa kasvun tieteen, tarotkorteista
ennustamisen ja kuvan 1990-luvun lopun Euroopasta. Simon Ings on
originaali, nouseva kirjallinen tähti.
Malisella on ongelma. Hän on palannut maan pinnalle vietettyään liian monta vuotta kuolettavan vaarallisessa avaruussodassa. Hänen lihaksensa ovat surkastuneet ja hänen menneisyytensä on tuskallinen sekasotku, jonka hän mieluiten unohtaisi. Hänen aivonsa on kytketty addiktiiviseen datafatiin, sotilassovellukseen jonka hallussapito maan päällä on ankarasti kielletty. Hän on tullut etsimään lepoa. Mutta naiselle, joka yksin voi pelastaa maailman, ei lepoa anneta.
Useita vuosia sitten tekoälyllä varustettuja luotaimia lähetettiin louhimaan mineraaleja kaukaisilta planeetoilta. Kaikki sujui erinomaisesti kunnes ne yhtäkkiä katkaisivat viestiyhteytensä ja alkoivat lisääntyä. Nyt tuo läpimitaltaan satojen kilometrien suuruinen konerykelmä on lähtenyt matkaan kohti maata. Se on tuhoutumaton ja haluaa lisää metallia. Eikä kukaan tiedä, kuinka pysäyttää se.
Malisen pään sisään on hänen tietämättään tallennettu pelastava kaavio. Sitten hän tapaa Snown, joka tarjoaa hänelle mahdollisuuden paeta uuden, kumouksellisen datafatin avulla unenkaltaiseen virtuaalimaailmaan. Malise ei halua olla missään tekemisissä tämän kanssa.
Mutta aina ei voi valita…
Simon Ings
Simon Ings (s. 1965) on englantilainen kirjailija. Ings asuu Lontoossa ja hänen perheeseensä kuuluu vaimo ja tytär.
Ings teki läpimurron jo esikoisromaanillaan Kuuma pää (1992), ja häntä mainostettiin kyberpunkin uudistajana ja uutena William Gibsonina. Aihetta jatkoi romaani Kuumalinja (1995). Kuuma pää voitti Suomessa vuoden parhaalle tieteisromaanille myönnettävän Tähtivaeltaja-palkinnon vuonna 1994. Palkintolautakunta totesi, että teos ei pyri miellyttämään lukijaa, vaan luomaan näyn rujosta tulevaisuudesta, jossa kaikki on epävarmaa.