Uponneen jumalan uni
Kansikuva: Petri Hiltunen. Nidottu.
Treban Farrignialainen, kokenut praedor, kokoaa retkikunnan Borvariaan arkkivelho Ramenath Manadirin määräyksestä. Seurueen oppaaksi lähtee Satai, juoppo puoliverinen, jolla on pelissä enemmän kuin oma elämänsä. Hajanainen joukko ajautuu vastoinkäymisestä toiseen aarrejahdin viedessä heidät Jaconian paimentolaisten ja metsäläistenkin pariin. Mutta perääntyä ei voi, sillä heidän työnantajansa ei salli epäonnistumisia tai juonittelua selkänsä takana.
Uponneen jumalan uni sijoittuu sarjakuvataiteilija Petri Hiltusen luomaan Jaconiaan. Romaani kertoo elävästi ja aistivoimaisesti praedorien ankarasta arjesta maailmassa, jossa hengissä pysyminen voi olla kiinni enemmän sokeasta sattumasta kuin taidoista. Sakari Peuranen lisää näyttävästi oman mutaisen kynänjälkensä Praedor-kirjailijoiden joukkoon.
Praedor
Praedor sisältää 3 kirjaa, sekä 17 sarjaa täydentävää teosta — sarja laajenee lisää 1 uuden kirjan julkaisemisen myötä.
Kirja-arvioita
Kirja on hyvä, vaikka siinä on alatyylisesti puhuvia ihmisiä, ja se sisältää alatyyliin kuuluvia elementtejä pieruhuumorista alkaen. Uponneen jumalan uni on hyvin kirjoitettu, rakenteeltaan taitava, kiinnostavia henkilöhahmoja sisältävä, ja juoneltaan kiehtovan yllätyksellinen. Valittu tyylilaji ei myöskään estä sitä, että keskeiset henkilöt päätyvät eettisesti korkeatasoisiin ratkaisuihin, ja kirjasta aukeaa runsaasti mahdollisuuksia pohtia elämännäkemystään ja maailmankatsomustaan.
Uponneen Jumalan on Praedor sarjakuvien ja roolipelien tuottama rakkauden lapsi.
Hiltusen sarjakuvissa Ferronin ja Tiinan ryöstöretkeillä on useampia rikoskumppaneina, mutta tarinat ovat aina joko Ferronin tai Tiinan näkökulmasta. Kirjailija Sakari Peuranen tuo esille 8 Praedorin komppanian ja antaa jokaisella hahmolla oman äänen, motivaation sekä tarinan.
Arkkivelho Ramenath Manadir kokoaa itselleen joukon Praedoreita, joita johtaa entinen Ritari Päällikkö Treban Farrignialainen. Hajanainen joukko tuo esille Jaconian eri kulttuurit ja ominaispiirteet ryöstöretki kunnasta. Roistomainen Rotho, Punaisen Komppanian entiset palkkasotilaat Bora ja Blava, puoliverinen paimentolainen mutta täysjuoppo Satai. Kokeneiden ryöväreiden seuraksi liittyy Borvarian matkan ensikertalaisia eli pirun syöttejä kuten Alkemisti Seril, Dianel soturi sekä vuoristolainen barbaari Jarik Verenjuoja.