Kuten aiemminkin olen todennut, niin Clare kirjoittaa teknisesti ottaen erittäin hyvin. Juonen kannalta asia ei ole niinkään. Pidän toki hänen ideastaan varjometsästäjistä, jotka suojelevat maailmaamme, mutta varsinkin loppua kohden kirjojen juoni on muuttunut hyvin ennalta-arvattavaksi. Pidin sarjasta varsinkin aluksi hyvin paljon, ja sen maailma imaisi mukaansa. Clare kirjoittaa hyvin ja olen valvonut tämän sarjan parissa useamman kuin yhden yön. Kuitenkin kolmannen osan jälkeen rupesin miettimään, onko sarjaa pakko välttämättä jatkaa. Neljäs osahan kertoi selvästi samoista henkilöistä, mutta koska suuri ja perusteellinen uhka oli vaihtunut, olisi ollut mukavaa saada uusi nimi sarjalle. Vaikka tykkään paljon enemmän tästä Sebastian -ideasta, siitä kertovat kirjat jättivät minut vähän kylmiksi. Henkilökemia jota ei muutenkaan kuvattu paljoa jäi aikalailla kokonaan ja hahmoihin oli kaiken aikaa hankalampi samaistua. Lisäksi kirjat olivat aika tylsiä ja näkökulmia vaihdeltiin jatkuvasti. Aivan liikaa jaarittelua, joka ei ollut kovinkaan olennaista. Lisäksi kirjat oli kirjoitettu siihen malliin, että niillä ei ollut selkeää loppua vaan se pakotti lukemaan seuraavan. Pidin enemmän ensimmäisten kirjojen selkeistä lopuista jonka jälkeen sai itse päättää, haluaako tietää miten Valentinen kanssa lopullisesti käy. Tämä kirja oli minulle henkilökohtainen pettymys. Claryn suuri valinta ei ollutkaan kovinkaan suuri. Olen pitänyt paljon Sebastianista ja erityisesti hänen ja Claryn "perhe tapaamisista". Koska odotin kirjan kertovan paljo Clarysta ja Sebastianista, voitte kuvitella pettymykseni kun he vaihtoivat muutaman sanan pari kertaa. Olisi ollut huomattavasti mukavampaa jos Sebastian olisi saanut Claryn ihan oikeasti vangiksi ilman että hänen tunteensa sotkivat asiaa. Kirjan loppu oli aika sekava ja selittelemätön. Selvä petaus Claren muille varjometsästäjistä kertoville sarjoille. Tämä kirja olisi ollut paljon parempi jos Emma ei olisi ollut mukana. Tai olisi ollut sitten kunnolla, hän jäi nimittäin aika mysteeriksi ja oli lähinnä häiriötekijä henkilölle joka ei ole lukenut muita Claren kirjoja. Lisäksi minua harmitti suuresti, että lopussa kaikki antavat Sebastianille/Jonathanille anteeksi ja surevat tätä, Simonilta viedään muistot jotka rupeavat sitten palaamaan ihmeellisesti, Magnuksesta ja Alecista tai muista hahmoista ei kerrota mitään ja kukaan muu kuin Magnus ei edes yritä estää historiaa toistamasta itseään. Lopun perusteella ihmettelen miten varjometsästäjiä oli vielä tarinan alun aikaan kun heidän hallituksensa ja lakinsa olivat sellaisia sontaläjiä näin kauniisti sanottuna. Ei siis mikään ihmeellinen teos, sillä surkea juonen toteutus tuhosi muuten toimivan idean. Hyvät kirjoitustaidot eivät siinä kauheasti lohduttaneet. Kirjaa olisi voinut lyhentää varmaan puolella poistamalla turhan jaarittelun tai sen tilalle olisi voinut laittaa jotain oikeasti hyödyllistä tai edes mielenkiintoista tekstiä. Jätän siis hyvin sekavissa tunnelmissa tälle sarjalle hyvästit, mielipiteeni siitä on nimittäin vielä kysymysmerkki. Toisaalta pidin ja toisaalta en. Vaaka taitaa tällä kertaa kallistua jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Alun perin otin tämän kirjan mukaan, kun tarvitsin uuden kirjan nuortenkirja tehtävääni. Olin toki katsellut kirjaa aiemminkin, mutta aina ennen se oli jäänyt hyllyyn. Nyt kuitenkin piti ottaa kirja kauniiseen käteen ja lukea se, enkä kadu valintaani yhtään. Pakko sanoa jo nyt ennen kuin unohdan, että kirjan suomenkielinen nimi on paljon parempi kuin alkuperäinen ja se kuvaa kirjaa paremmin. Kirjan juoni oli ainakin minulle mahdoton arvata ennalta. Aina kun luulin keksineeni jotain jatkosta, se yllätti minut täysin. Kansikuvakin oli valittu erittäin osuvasti. Jenna oli varsin hauska hahmo jonka hapuilua maailmassa oli mukava seurata. Kuitenkin kun hän sai muistoja, olisi ollut mukava lukea enemmänkin vanhoista kavereista. Pidin siitä, että mitä enemmän Jenna oppi tuntemaan maailmaa, sitä enemmän hänen oma persoonansa nosti päätään. Myös hänen moraalikäsityksensä kehittyi oikein ajan myötä. Jenna oli helposti samaistuttava hahmo, jonka voisin ihan oikeasti haluta ystäväkseni. Jennan pohdinta maailmasta sai myös lukijan miettimään maailmaa ja kyseenalaistamaan sen. Se sai miettimään inhimillisyyden rajoja ja kuinka pitkälle ihminen voi todella mennä rakkaidensa tähden. Kaikkein eniten mietin sitä, miten Jennan vanhemmat hallitsivat Jennan elämää ja miten Jennan oli vain sopeuduttava heidän toiveisiinsa. Mietin paljon, kuinka paljon me todella vaikutamme muihin. Toinen lempihahmoni oli Jennan isoäiti Lily. Lily jäi vähemmälle huomiolle ja olisin toivonut hänelle suurempaa osaa. Hän oli hyvin inhimillinen hahmo jonka ajatuksen juoksua oli helppo ymmärtää. Kokonaisuudessa kirja siis oli todella hyvä, jonka suosittelen lämpimästi lukemaan. Olin miettinyt paljon muutakin kirjasta, mutta nyt en saa ajatuksiani koottua siihen. Toivottavasti se minkä unohdin ei ollut mitään tärkeää.

Kirjan suomenkielisen version kansi tuo ainakin minulle etäisesti mieleen Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjan kirjojen kannet. Koska pidin Claren kirjoista, herätti tämä kirja mielenkiintoni. Alitajunnallani on nimittäin usein suuri vaikutus kirjojen valitsemiseeni. Nimi ei oikein sykähdyttänyt, mutta kirjastonhoitajan suosituksesta kirja päätyi lopulta luettavakseni. Kantta enempää ei kirjalla sitten ollut yhteistä Varjojen kaupunkien kanssa. Sisällöltään se muistutti huomattavasti enemmän Ally Condien Tarkoitettu -trilogiaa. Tai olen lukenut siitä vain ensimmäisen osan, mutta tämä kirja toi sen kyllä mieleen. Eletään tulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa sinulle määrätään tulevaisuus 16 vuotiaana. Nyt erona tosin se, että lopulta sinä päätät ja sinetöit kohtalosi. Minulle tuli mieleen eri ryhmistä Erin Hunterin Soturikissat, jossa jokaisella ryhmällä oli oma symbolinsa ja taipumuksensa. (En muista oliko ryhmille jotain hienompaa nimitystä.) Pidin Trisistä paljon, mutta hänellä olisi saanut olla voimakkaammat reaktiot ja tunteet, sillä hänen motiivinsa jäivät hivenen epäselviksi. Roth oli kirjoittanut eri ryhmille omat hallitsevat luonteenpiirteet, mutta tarkemmat kuvaukset jäivät puuttumaan. Hahmoilla olisi saanut olla enemmän luonteenpiirteitä ja niitä olisi saanut korostaa enemmän. Terävän motiivin tuhota Vaatimaton kyllä ymmärsi, mutta hahmoille olisi voinut luoda enemmän ulottuvuuksia. Mikään maailmassa ei ole mustavalkoista. Myös väärinkäsityksiä luonteesta olisi voinut olla enemmän. Tobias/Neljä oli mukava hahmo. Hivenen salaperäisempi henkilö, joka ei levitellyt asioitaan. Pidin siitä miten hän oli ansainnut paikkansa Urheassa (jos nimet menevät väärin, ei voi mitään. Palautin jo kirjan), mutta oli kiltti kaikille. Tykkäsin myös hänen tavastaan ajatella että lopulta kaikki luonteenpiirteet tarvitaan. Joskus vaikeaselkoisuus oli ärsyttävää, mutta suurimmalta osin arvostin sitä. Vaikka Tobias oli ennalta-arvatta, erityisesti suhteesta Trisiin, oli hän ehdottomasti lempihahmoni. Eric oli kirjoitettu todella hyvin. Suurimman osan ajasta hän nimittäin loppujen lopuksi vaikutti olevan Trisin ja muiden ns. "hyvisten" puolella, ja hänen todellinen puolensa yllätti. Vähän samaan tapaan yllätti myös Al. Vaikka kuolema on osa Urheaa, en voinut olla tuntematta pientä katkeruutta, kun Roth tappoi suuren osan hyvistä hahmoista, esimerkkinä Will. Toinen ehdoton lempihahmoni oli Trisin äiti (en muista nimeä). Hän yllätti minut täysin. Alussa pidin häntä vain mukavana ja suvaitsevana äitinä, mutta kun selvisi että hän oli syntyjään Urhea, herätti hän mielenkiintoni. Roth olisi saanut kirjoittaa hänelle ja Trisin veljelle Galebille (kirjoitetaanko noin?) paljon suuremman osan. Loppu oli kirjassa hivenen sekava ja asioita tapahtui vauhdilla. Sekavuus oli hivenen häiritsevää, sillä ei tahtonut pysyä perässä, ja tietoa tarjoiltiin tuhdeissa paketeissa. Osan tiedoista olisi voinut jakaa pitkin kirjaa, niin että lopussa niistä olisi ollut iloa. Alussa olin hivenen sekaisin, mutta lopulta olin ihan hyvin kärryillä. Tykkäsin erityisesti siitä, kun Tris kulki syntyperäisten Urheiden matkassa, sillä yleensä lopputulos oli hyvä. Tai ainakin tekstilaadultaan. Odotan innolla että loput osat käännetään. P.S. Olen pahoillani mahdollisista kirjoitusvirheistä, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, palautin jo kirjan, joten en voi tarkistaa esim. nimiä. Kyllä te ainakin toivon mukaan tajuatte, mitä missäkin tarkoitin.

Todella hyvä ja opettavainen tarina ennakkoluulojen voittamisesta. Pieni miinus juonen ennalta-arvattavuudesta. Jos kirjailija päättää kirjoittaa jatko-osan lukisin sen oikein mielelläni. Kirja ei välttämättä enää 15 vuotiaana kiinnosta, mutta nyt se on minun top 10 -listalla.

Kirja oli hyvä tykkäsin kovasti. Juoni kun ei ollut ennalta arvattava. Minua jäi ärsyttämään se, että kalonalle ei tapahdu mitään. Toki Zoeyn tunnekuohut ja ajatusten vaihtaminen on ihan mukavaa luettavaa, mutta haluaisin todella tietää jo miten tässä käy. Seuraavaa kirjaa odotan innolla, sillä tarina jä jotenkin ärsyttävästi tosi kesken.

Pidin kirjasta? Alku oli vähän rasittava eivätkä kaikki Nimettömän seikkailut jaksaneet kiinnostaa. Muuten pidin kirjasta (saattoi johtua että luin kirjan yhdeksän vuotiaana). Keskustelu kuoleman kanssa oli todella hauska. Kuolema oli kirjassa todella hauska luonne. (Olis vähentänyt kuoleman pelkoa jos sellaisen olisin joskus omistanut.) Kirja pitää arvostella semmoisena kun se on, eikä arvosteluun pidä pistää aina kirjailijan nuorta ikää.

En pitänyt kauheesti. Anaid vain mokaili ja mokaili. Selenenkin virheet on tosin myönnettävä.

Tosi ärsyttävä juoni. Eihän siinä muuta tapahtunut kuin se, että Anaid sai tietää Selenen tarinan. Tosi ärsyttävää.

Ainoa miinus tulee alun sekavuudesta. Sen jälkeen kun Anaid oli saanut tietää olevansa noita tarina muuttui sujuvammaksi. Sen jälkeenkin jotkut Selene jutut olivat todella takkuista luettavaa.

Pidin muuten, mutta ne Zoyen sähläilyt poikien kanssa alkoi ärsyttää ihan hitosti. Tossa kirjassa on myös tosi ärsyttävää , kun Zoye ei voi luottaa kehenkään . Harmittaa myös, kun Neferet paljastu pahikseks. Mä aloin jo pitää Neferetitä. Toi kirja tavallaan kannustaa epäluottamukseen. Siihen et ei voi luottaa edes parhaiin ystäviinsä. Muuten pidin kirjasta.

Kirja miellyttäisi muuten mutta en pitänyt kun piti lukea Jacobin näkökulmasta. Minua ärsytti myös lopppuratkaisun optimaalisuus (niin kai se sanotaan). En myöskään käsitä miksi sarja loppuu tähän. Itse olisin toivonut että sarjan lopuksi Volturit kukistuvat. Tässä kirjassa Voltureita vastaan ei edes tapeltu.

siis koko kirjasarjasta tämä kirja on minusta ärsyttävin, koska edward lähtee heti alussa. Siis minähän en henkilökohtaisesti pidä ollenkaan Jacobista. Lisäsi kirjan juoni oli todella laiha. Edward lähtee, Bella masentuu, Bella lyöttäytyy yhteen Jacobin kanssa, Bella pelleilee. Pidin kirjassa ainoastaan lopusta. Minusta sekin oli tosin tylsä. Liian sovinnainen ratkaisu minun makuun.

Kirjassa oli minusta todella ärsyttävää kun dina ja Davin kertoivat vuorotellen. Kirja olisi ollut hyvä jos olisin lukenut sen jo yhdeksän vuotiaana, tai kahdeksan. Nyt ei enää kiinnosta.

Pidin ensimmäisestä kirjasta muuten, mutta juoni oli tässä todella sekava. Siinä oiottiin todellla paljon, ja hypittiin paikasta toiseen. Kirja olisi voinut olla paksumpi, jotta juoni ei olisi niin sekava.