Yleistä keskustelua Tulen ja jään laulu -sarjasta ja tapahtumista (spoileria)

En tiedä liittyykö ketjun aiheeseen ja spoilaanko jotain?   Kun sain tuon ykkösosan Lohikäärmetanssista luettua, iski tyhjyys ja vähän pettymys kun tarinassa mikään ei tuntunut etenevän mihinkään. Varsinkaan, kun Dany ja merentakainen juonikuvio tuntuu aivan liian pitkältä sisältöönsä nähden.   En malttanut odottaa tulevien tapahtumien tietoon saamista ilmestyväksi suomeksi ja aloitin luku-urakan (eka englanninkielinen kaunokirjallinen teos mulle) englannin kielisestä julkaisusta. Jätetään juoni käsittelemättä ja todetaan, että koska oli jo sisällä paikoissa ja tarinoissa, niin lukeminen olikin yllättävän helppoa. Juonen kulun vuoksi sanoja ei tarvinnut kääntää ja vain muutamalle sanalle etsin loppujenlopuksi suomenkielisen vastineen.   Saas nähdä kuinka paljon käsitys juonesta muuttuu, jos tuo vielä tulee luettua suomeksi.

Tulen ja jään laulu on ainakin tähän asti niin yhtenäinen kokonaisuus, että sen yksittäisiä osia (tai osan puolikasta, kuten Lohikäärmetanssi 1) on tosi vaikea arvioida erillisenä. Vasta kun koko sarja on valmis, selviää lunastaako se tähän asti ilmestyneissä osissa piilevät lupaukset. Minä olen lukenut myös englanniksi ilmestyneet, ja uudelleen lukeminen selvästi avasi uusia merkityksiä ja mahdollisuuksia, joten siinä mielessä teossarja on todella hyvin rakennettu. (Ja alkukielisessä tekstissä on vivahteita, joita suomennos ei aina tavoita.) Mutta joo, olen samaa mieltä siitä, että on kurjaa odotella niitä loppuosia!

[quote="skyla" post=14883]En tiedä liittyykö ketjun aiheeseen ja spoilaanko jotain?   Kun sain tuon ykkösosan Lohikäärmetanssista luettua, iski tyhjyys ja vähän pettymys kun tarinassa mikään ei tuntunut etenevän mihinkään. Varsinkaan, kun Dany ja merentakainen juonikuvio tuntuu aivan liian pitkältä sisältöönsä nähden.   En malttanut odottaa tulevien tapahtumien tietoon saamista ilmestyväksi suomeksi ja aloitin luku-urakan (eka englanninkielinen kaunokirjallinen teos mulle) englannin kielisestä julkaisusta. Jätetään juoni käsittelemättä ja todetaan, että koska oli jo sisällä paikoissa ja tarinoissa, niin lukeminen olikin yllättävän helppoa. Juonen kulun vuoksi sanoja ei tarvinnut kääntää ja vain muutamalle sanalle etsin loppujenlopuksi suomenkielisen vastineen.   Saas nähdä kuinka paljon käsitys juonesta muuttuu, jos tuo vielä tulee luettua suomeksi.[/quote]   Samaa mieltä! Luin TDWD:n kylläkin jo kokonaan englannin kielisinä ja selvästi huonoin kirja tähän mennessä. Tyrionin ja Danyn luvut tylsiä ja [spoiler]juoni tuntuu vain koko ajan monimutkaistuvan, esim Aegon.[/spoiler]

Olen toisaalta tpi:in kanssa samaa mieltä. Tarina on alkanut tuntua hieman venytetyltä. [i]Lohikäärmetanssin[/i] ensimmäisessä osassa tarina ei paljon edennyt ja kirjailijan olisi hyvä alkaa jo päättää tarinaa. No, kaksi osaa vielä kirjoittamatta, niiden aikana ehtii tarinan hyvin päättämään, jos ei rönsyile liikaa. Toivottavasti sarja tosiaan päättyy siihen seitsemänteen osaan. Ei sillä ettenkö sarjasta pitäisi, mutta liika pitkittäminen turhauttaa ja lopputuloskin alkaa jo kiinnostaa. Toisaalta [i]Lohikäärmetanssi 1[/i]:ssä valotettiin paljon taustoja ja historiaa, mikä on hyvä juttu.

[quote="Lich" post=16684]   Ei näin. Yleinsä enemmän on enemmän, niin tässäkin. Voit hyppiä vaikka osia yli, jso niin häiritsee. Pidempi kirja tarkoittaa enemmän laaduksata sisältöä. JA enemmän taustoja, dialogia, yms. Se, että Loistavasta poistaa kaikki erinomaiset osuudet, parantaa ehkä kirjan keskitasoa, muttei kokonaistasoa.[/quote]   Riittävän pitkässä kirjassa kun yleensä se sisältö ei enää ole niin laadukasta. Yli 1000 sivuisissa kirjoissa tavallisesti on tiivistämisen varaa, [i]etenkin[/i] puheena olevassa,

[quote="tpi" post=16726][quote="Lich" post=16684]   Ei näin. Yleinsä enemmän on enemmän, niin tässäkin. Voit hyppiä vaikka osia yli, jso niin häiritsee. Pidempi kirja tarkoittaa enemmän laaduksata sisältöä. JA enemmän taustoja, dialogia, yms. Se, että Loistavasta poistaa kaikki erinomaiset osuudet, parantaa ehkä kirjan keskitasoa, muttei kokonaistasoa.[/quote]   Riittävän pitkässä kirjassa kun yleensä se sisältö ei enää ole niin laadukasta. Yli 1000 sivuisissa kirjoissa tavallisesti on tiivistämisen varaa, [i]etenkin[/i] puheena olevassa,[/quote]   Yleensä olen kuullut sanottavan, että vähemmän on enemmän. Olen oikeastaan samaa mieltä tpi:n kanssa. Lohikäärmetanssi eteni minusta turhaan hitaaseen tahtiin ja se johtuu minusta siitä, että kirjassa on hieman ylimääräistä materiaalia. Tarina olisi jouhevampi ilman. Ei kaikki mitä Martin kirjoittaa ole automaattisesti hyvää, vaikka hän loistava kirjailija eittämättä onkin. Tulen ja jään laulusta on muuten erittäin hankala hyppiä osia yli. :D

Joo, minäkin olen sitä mieltä, että parissa viimeisessä Martinin kirjassa vähemmän olisi ollut enemmän.   Ymmärrän kuitenkin vastakkaisiakin näkemyksiä. Itse olen esimerkiksi HP ja Feeniksin killan kohdalla sitä mieltä, että enemmän on enemmän, vaikka jopa kirjailijakin on vissiin jälkikäteen harmitellut liian kevyttä editointia :D   Martin on nyt sellaisessa tilanteessa, että hänellä on paitsi itseluottamusta, myös mahdollisuudet kirjoittaa saagastaan niin yksityiskohtaisen kuin hän vain haluaa, joten varmaan hän jatkaa hyväksi pitämällään tiellä. Muistaakseni ajattelin heti ADWD:n luettuani, että ihme jos tämä onnistutaan viemään päätökseen kahden kirjan aikana, joten ei yllätä nuo puheet mahdollisesta kahdeksannesta kirjasta.

Olen vähän myöhässä tässä mutta nyt olen lukenut lohikäärmetanssin puoleen väliin ja yksi asia selvinnyt minulle vielä paremmin kuin edellisissä.   Daenerys on perseestä! Kirjan ainoat luvut joissa tähän asti on tuottanut erittäin isoja vaikeuksia. Tahtoisi vain jättää kyseiset luvut välistä ja toivon että hän olisi se päähenkilo jonka GRRM tappaisi seuraavissa kirjoissaan.   Muuten kirja on ollut mielestäni hyvä tähän asti ja uskon sen olevan loppuun asti. Sit alankin odottamaan 2 niteen tuloa kauppoihin.   Kiitos ja anteeksi.

Lohikäärmetanssi 2 luettu!   Olihan se hyvä vaikkei ihan ykkösen tasoinen. Oli kohtia joita en olisi jaksanut lukea ja kohti joista olisin lukenut mieluusti lisää!   Kirjotan nyt lyhyesti ja ytimekkäästi pari asiaa kirjasta:   [spoiler]Ah, Daenerys :heart: Mun suosikki edelleen ja odotan kauhulla, että sille käy jotain pahaa niin kuin tämä kirja antoi vähän ymmärtääkin. Lopussa Dany kohtasi ilmeisesti khalasarin. Toivon suuresti, että se saa Dothrakien kunnioituksen ja ne yhdessä hyökkää kuppaisen ärsyttävään Meereeniin.   Jon on ollut aika yhdentekevä hahmo niin kirjojen kuin sarjankin osalta, mutta kyllä mua vähän alkoi kiukuttamaan kun luin viimeisen luvun hänestä! Mitä kettua, ei Jon saa kuolla?!   Cersei puolestaan saisi kuolla vihdoin ja viimein.   Sekä Ramsay.   Haluan, että Arya tulee leikkimästä muodonmuuttajaa ja perii Talvivaaran yhdessä Sansan kanssa. Piste.[/spoiler]   Siinäpä mitä ekana tuli mieleen.

Menee ehkä hieman offtopiciksi, mutta olen kuunnellut tämän kirjasarjan kohta läpi englanninkielisinä äänikirjoina tuossa kesästä lähtien. Tällä hetkellä menossa sarjan tähän mennessä viimeinen A Dance with Dragons kirja.   Matkustan työmatkat julkisilla ja muuten vapaa-aikana ei hirveästi ole enää aikaa lukea. Äänikirjat ovat siitä hyviä, että pystyn niitä kuunnella työmatkatkin helposti hyvin ruuhkaisissa ratikoissa ja junissa, joissa ei olisi mahdollista ottaa kirjaa käteen.   Ensimmäisen kirjan ja kappaleiden kohdalla englanninkielistä äänikirjaa joutui hieman paneutua kuuntelemaan. Muut ylimääräiset taustamelut ja häiriöt tuntuivat vaikeuttavan keskittymistä äänikirjan seuraamiseen. Näiden englanninkielisten äänikirjojen kuuntelemiseen kuitenkin tottui yllättävän nopeasti. Alun hankaluudet kuullun ymmärtämisen kanssa jäivät nopeasti taakse ja viimeistään ensimmäisen kirjan jälkeen muita kirjasarjan kirjoja on ollut todella helppo ymmärtää.   Äänikirjojen osalta on tärkeää lukijan selkeys ja kuinka hän paneutuu kirjan tapahtumiin. Englanniksi tätä kirjasarjaa ovat lukeneet useammatkin lukijat äänikirjoiksi. Itse kuuntelin muutamia ääninäytteitä kirjojen lukijoista ennen omaa valintaani ja ehdottomaksi suosikikseni nousi Roy Dotrice, joka todella paneutuu kirjan tapahtumiin ja eri henkilöhahmoihin eri äänenpainoillaan. Mielestäni Roy pystyy hyvin luentavasti esittämään hyvin monipuolisesti eri henkilöhahmot ja on kokoajan ajantasalla kirjan tapahtumista. Hän painottaa juuri aikoita asioita oikeissa kohdissa ja osaa muuttaa lukutempoa seuraten kirjan tapahtumia. Mielestäni Roy enemmänkin näyttelee kirjat kuin lukee ne ääneen :)   Alla näyte Roy Dotriceltä ja keskustelua A Dance with Dragons kirjasta: https://www.youtube.com/watch?v=2wcSeOrTAVs

[quote="Puolikuu" post=13990]   Vanhan foormin puolella taisinkin angstata tästä jo aikalailla mutta.. kirjojen lukemisesta meni vähän maku niiden sovinistisuuden ja sadistisuuden vuoksi. Toinen toistaan julmempien ja ahdistavampien tapahtumien keksiminen ei ole kovin vaikeaa ja mielestäni aika halpa keino rakentaa hahmoja. [/quote]   Juuri näin. Vaikka kunnioitankin Martinin kykyä pitää käsissään sadat ohjakset ilman, että yhdetkään menevät ristiin, oli minun päätettävä lukemiseni Miekkamyrskyn ensimmäiseen osaan. Olen juuri niitä ihmisiä, joille tämä kirjasarja ei istu, vaikka se koukuttava onkin. Liian useasti joutui kysymään itseltään, onko tässä enää mitään mieltä.

Kertokaahan, että kannattaako alkaa lukemaan sarjaa jos on jo kattonut tv-sarjaa 4 kautta? Yleensä kun ite olen lukenut ensiksi ja sitten vasta katsonut sarjan/elokuvan. Onko kirjoissa niin paljon muuta sisältöä, että kannattaa aloittaa?

^ Noh, minä aloitin kirjat vasta sarjan katsomisen jälkeen, ja ei haittaa lukukokemusta ainakaan mun mielestä siis. Kaikki yllätyskäänteet ja paljastuksethan tietää jo, mutta kirjoissa on kyllä juttuja joita telkkarissa ei ole ollut. Sinuna aloittaisin jos vain siltä tuntuu.

Täälki yks joka alottanu lukemaa vasta ekan kauden jälkeen. Voin sanoa ettei haittaa, vaikka tietääkin mitä tapahtuu. Nää kirjat on kumminkin nautinnollista luettavaa ja lisäksi on tapahtumia mitkä sivuutetaan kokonaan sarjassa. Ja onhan se kirjoissa aina se oma fiiliksensä :heart:

[article]603[/article]

Olen nyt lukenut Miekkamyrskyn melkein loppuun, ja ajattelin tässä välissä ilmaista yleisiä mielipiteitäni sarjasta ja sen ihmisistä. Tässä vaiheessa melkein kaikki tapahtumat ja kuolemat, joista olen spoilannut itseni, ovat tapahtuneet, mikä on ihan kiva.   Kaiken kaikkiaan pidän melkein kaikesta tässä kirjasarjassa, etenkin ihmisistä, maailmasta ja kerronnan keinoista. En kuitenkaan sanoisi tätä aivan viiden tähden sarjaksi, ehkä 4,5:n.   Toisin kuin kaikissa muissa lukemissani fantasiakirjoissa, Tulen ja jään laulussa politikointi on erittäin kiinnostavaa. Tämä johtuu siitä, että muissa sarjoissa politiikka on usein vähän irrallaan muusta, kiinnostavammasta tarinasta ja maagisista jutuista. Tulen ja jään laulussa politiikka on koko tarinan keskipiste, ja "maagiset jutut" ovat osin sidoksissa siihen.   Valtaistuinpeli tuntui pitkältä esinäytökseltä, vasta seuraavassa kirjassa alkoi selvitä, mistä sarjassa on kyse. Miekkamyrskyssä tarina on todella päässyt vauhtiin, ja jokainen luku on kiinnostava. Eikä koskaan voi tietää, milloin kuolee kuningas.   Sarjan henkilöt ovat jakautuneet moniulotteisiin ihmisiin ja hirviöihin. Ensimmäistä ryhmää edustavat mm. Jaime Lannister ja Catelyn Stark, toista Joffrey Baratheon ja Gregor Clegane.   Sitten tiiviitä mielipiteitäni sarjan henkilöhahmoista:   Jon: Käsittääkseni monet pitävät hänestä, mutta omasta mielestäni vähän tylsä ja totinen. Muistuttaa Memory, Sorrow & Thornin Simonia, mikä ei välttämättä ole niin hyvä asia.   Bran: Branille tapahtuu jänniä, hänen seikkailunsa muistuttavat eniten perinteistä fantasiaa.   Arya: Suosikkini jäljellä olevista Starkeista uhmakkuutensa takia.   Catelyn: Oli suosikki-Starkini ennen kuolemaansa. Synkkyys oli hyvin kuvattu.   Daenerys: Ensimmäisessä kirjassa en erityisemmin pitänyt hänen osuudestaan, mutta sittemmin hän on muuttunut ihan kiinnostavaksi. Etenkin toisen osan Pölypalatsiseikkailu oli kiehtova.   Stannis: Kannattaisin häntä rautavaltaistuimelle jos Melisandrea ei olisi.   Walder Frey: [i]Heh.[/i] Heh heh.   Tyrion: On saanut minut nauramaan parikin kertaa, mikä on hyvä suoritus kirjan hahmolta.   Jaime: Yksi parhaiten kehitellyistä hahmoista.     Sitten vielä niistä kerronnan keinoista: kolmannessa kirjassa toistoa käytetään todella tehokkaasti. "Castameren sateet" soi jatkuvasti, häissä tapahtuu kauheita. Pidän siitä, että kaikenlaiset ennustukset toteutuvat aika nopeasti ja selkeästi, kuten kääpiönaisen unet. Joitain tietysti jätetään roikkumaan, mutta sarja ei tee samaa virhettä kuin jotkut toiset, joissa enneunia nähdään tiheään tahtiin, mutta mitään ei tapahdu ennen loppua, jos silloinkaan.   Myös tapahtumien pimittäminen toimii tehokkaasti ja tuo realistisuuden tuntua. Lysasta ei ole kuultu sitten ensimmäisen kirjan, Theonin kohtalo toisen kirjan jälkeen on enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. Sarjassa käytetään vähemmän näkökulmia kuin olin odottanut, yhteensä niitä on ollut 12 tähän mennessä. Se on aika vähän verrattuna esim. Ajan Pyörään loppuvaiheessa...

Kuka muistaa missä kohtaa kirjoissa mennään tv-sarjan neloskauden päättyessä? Itsellä on niin kauan siitä kun luin kirjat etten enää muista (lue: dementoitunut). Haluaisin alkaa lukea uudestaan siitä, mistä tv:n vitoskausi alkaa.

Jonkun verran dementoitunut olen minäkin, mutta sanoisin että kaudet 1-4 kattavat suurin piirtein kirjat Miekkamyrskyn loppuun asti. Joskin Korppien kesteistä/ Lohikäärmetanssista taidettiin napata esim. Sansan ja Branin kohdalla hiukan juonilinjoja jo neloskauteen.

Moi, en lue aiempia viestejä koska en halua spoilereita joten anteeksi jos tämä on jo selitetty.   Mietin vain, että miten noi suomennetut kirjat "toimii"? Onko nimien suommennokset kömpelöitä ja uupuuko suomennoksista jotain alkuperäisestä? Esim onko nimet kuten Baratheon ynm suomennettu jotenkin idioottimaisella nimellä vai onko ihan vaan Baratheon?

Suomennokset koskevat lähinnä paikannimiä (esim. King's Landing -> Kuninkaansatama) sekä hahmojen lempinimiä ja titteleitä joilla on selväsanaiset merkitykset. Tosin joissakin harvemmissa tapauksissa henkilön nimikin voi olla käännetty (esim. Mustapatojen sukunimi).   Muoks: äpäränimet tietenkin myös :smile:

Ajattelin nyt kommentoida Tulen ja jään laulua yleisesti, kun en sitä vielä ole tehnyt. Oma suhteeni kyseiseen saagaan sai alkunsa vuonna 2014, kun luin kirjat ensimmäisen kerran läpi. Tempauduin Westerosiin auttamattomasti heti Valtaistuinpelin prologista alkaen. Harmittelinkin, kun en ollut aiemmin saanut aikaiseksi lukea noita teoksia – olin nimittäin kuullut niistä paljon hyvää ja ne olivat olleet päänsisäisellä ”must read” -listallani jo melkein kymmenen vuotta. Ehkä viivyttelyni oli kuitenkin loppujen lopuksi siunaus, kun ottaa huomioon kuinka naurettavan pitkäksi tämä kuudennen osan odotus on venähtänyt.   Parasta Tulen ja jään laulussa on ehdottomasti tarkkaan mietitty hahmogalleria. Nämä Martinin tarkoituksella harmaiksi kirjoitetut henkilöt ovat paljon kiinnostavampia ja uskottavampia kuin sellaiset mustavalkoiset kuvatukset, joihin muissa kirjoissa usein törmää. Eiväthän ihmiset oikeassa elämässäkään ole simppelisti joko hyviä tai pahoja, vaan vähän molempia. Erityisesti fantasiakirjallisuuden suurin helmasynti onkin juuri tylsän yksiselitteinen raja hyvän ja pahan välillä. Martin suuri vahvuus on se, että hänellä mitään kliseistä hyvä vs. paha -asetelmaa ei oikeastaan ole. Toki joitakin yksinomaan vihattavia hahmojakin on (esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Joffrey ja Ramsay), mutta he muodostavat pienen vähemmistön ja muut ovatkin sitten varsin moniulotteisia. Erityisen moniulotteinen on Jaime, joka onkin oma lempparini. Toivon kuitenkin, että hänelle on keksitty seuraavaa kirjaa varten vähän jännittävämpiä kuvioita kuin ne jokialueilla rämpimiset Korppien kesteissä. Jaimessa on potentiaalia paljon enempään. Huonoimpia hahmoja puolestaan ovat jotkut kahdessa viimeisimmässä kirjassa mukaan tuodut POV-henkilöt (nimiä mainitsematta), joiden ainoana funktiona tuntuu olevan viedä juonta eteenpäin. Ensimmäisissä kirjoissa Martin ei koskaan syyllistynyt moiseen, vaan kaikki henkilöt oli rakennettu huolella persoonineen ja vaikuttimineen. Onneksi vanhoista kunnon hahmoista monet porskuttavat vielä ja ovat yhtä kiinnostavia kuin aiemminkin.   Saaga erottuu muutenkin edukseen fantasiakirjallisuuden edustajana. Jos vertaa vaikkapa Tolkienin Keskimaahan (tai mikä lie Arda se nyt onkaan), niin ei se koskaan ole tullut minulle yhtä läheiseksi kuin tämä. Pidän siitä, kuinka Martin on rakentanut maailmansa sekoittaen sopivissa määrin tuttuja ja vieraita elementtejä. Hänen luomansa rinnakkaistodellisuus ei näin ollen ole liian arkinen tai liian etäinen, vaan jotakin siltä väliltä. Tarkoitan siis sitä, että Seitsemän kuningaskuntaa ja sinne sijoitetut hahmot muistuttavat sen verran paljon meidän maailmaamme ja meitä itseämme, että ne tuntuvat uskottavilta ja niihin on helppo samastua. Toisaalta Westeros kuitenkin myös eroaa meidän Telluksestamme monin kiehtovin yksityiskohdin, niin että lukijan mielikuvituskin saa riittävästi ravintoa. Kuinka tarkasti Martin onkaan miettinyt kaiken aina uskontoja, lakeja, tapoja, sanontoja, arvoja, maantiedettä, historiaa, kulttuuria, kieliä, sairauksia, ruokalajeja, sukuja ja vaakunoita myöten. Toki hän on ottanut jonkin verran vaikutteita oikealta keskiajalta, mutta kyllä hän on paljon keksinyt omasta päästäänkin. Varsinaiset fantasiaelementit ovat tietysti varsinkin aluksi aika pienessä roolissa, mutta minä en edes kaipaa mitään suurieleistä sauvanheiluttelua. Jotenkin siihen taikapuoleen on sitä paitsi helpompi päästä jyvälle, kun se esitellään lukijalle (ja hahmoille) pikkuhiljaa eikä vain paiskata yhtäkkiä päin näköä kaikessa komeudessaan. Kyllähän noissa lohikäärmeissä, muukalaisissa ja henkiinherätyksissä riittää sulateltavaa itse kullekin, mutta asiat on aina helpompi omaksua, kun niihin pääsee tutustumaan tipoittain.   Lisäksi noissa kirjoissa on paljon dramatiikka ja ne herättävät voimakkaita tunteita laidasta laitaan. Eniten suuria tunteita ja shokeeraavia käänteitä oli varmaankin Miekkamyrskyssä, mutta muut osat eivät jää paljoa jälkeen. Pääsemme kokemaan roppakaupalla jännitystä, pelkoa, kauhua, järkytystä, surua, katkeruutta, inhoa, vihaa… Positiivisemmalta sektorilta mukana on muun muassa kiintymystä ja ystävyyttä – välillä jopa rakkauttakin, enimmäkseen tosin aika onnetonta sellaista. Aika synkeäähän tuo meno tuppaa muutenkin paikoitellen olemaan, mutta huumoria ja muita ilon pilkahduksiakin esiintyy sen verran, että homma ei mene aivan liian ahdistavaksi. Välillä tosin toivoisin enemmänkin onnea henkilöiden elämään, kun toisinaan tuntuu siltä, että kaikilla menee kaikki päin peetä. Ei siinä kuitenkaan mitään, minä yleensäkin pidän aika synkästä ja jopa inhorealistisesta kirjallisuudesta.   Myös juonenkuljetuksen laskisin Martinin vahvuudeksi, mutta tietyin varauksin. Juoni oli etenkin aluksi todella ennalta-arvaamaton. Lukijan oli pysyttävä koko ajan varpaillaan, kun periaatteessa mitä tahansa saattoi tapahtua kenelle tahansa. Yleensähän sitä voi tuudittautua siihen, että ei keskeisille henkilöille kuitenkaan mitään käy, mutta Tulen ja jään laulussa on toisin. Paitsi että… nyt saagan edetessä on valitettavasti tullut vähän sellainen tunne, että tietyt keskeisimmistä hahmoista ovat kasvattaneet ylleen haarniskan. Toivoisin melkeinpä, että Martin yllättäisi kaikki ja tappaisi vaikkapa Danyn tai Tyrionin The Winds of Winterissä (mikäli se nyt koskaan ilmestyy), mutta tuskinpa sellaista tulee tapahtumaan. No itselläni riittää kuitenkin jännättävää, koska oma lempparini on tosiaankin Jaime, joka tuskin on loppuratkaisun kannalta kovin merkittävässä asemassa ja saattaa näin ollen kuolla milloin tahansa. Tuskin kuitenkaan vielä, koska pitäähän hänen päästä ensin tappamaan Cersei, jotta ennustus toteutuisi.   Minusta juoni on muutenkin muuttunut vähitellen huonompaan suuntaan, enkä ilmeisesti ole yksin tämän ajatuksen kanssa. Etenkin Valtaistuinpeli ja Kuninkaiden koitos olivat suhteellisen jänteviä kokonaisuuksia. Miekkamyrskyssä alkoi tulla jo vähän rönsyjä, mutta enimmäkseen homma pysyi vielä hyvin kasassa. Korppien kesteissä sitten levähti toden teolla. Lohikäärmetanssi ei varsinaisesti auttanut asiaa, vaan sekoitti pakkaa entisestään. Olen kyllä useampien lukukertojen jälkeen alkanut pitää jonkin verran myös rautasyntyisten ja dornelaisten kuvioista, mutta siitä ei pääse mihinkään, että kirjasarjan pääjuoni olisi säilynyt selkeämpänä ja virtaviivaisempana, jos moisia sivuhaaroja ei olisi ollenkaan tuotu mukaan. Paletti oli tarpeeksi levällään jo muutenkin.   Eli kieltämättä ASOIAF:n taso on jonkin verran laskenut, mutta kokonaisuudessaan kirjasarja on tähän mennessä ollut loistava ja ovathan nuo pari viimeisintä teostakin vähintäänkin todella hyviä. Odotan innolla seuraavaa, joka tuskin koskaan ilmestyy. Tai ehkä ilmestyykin, mutta A Dream of Springiä saataneen odottaa maailman tappiin asti. Onneksi on sentään se tv-sarja, jota kautta saadaan ainakin jonkinmoinen loppuratkaisu. Tietenkään se ei ole sama asia, joten toivon Martinille mahdollisimman pitkää ikää ja kirjoitusiloa.   P.S. Suomennokset ovat mielestäni aika tökeröjä. Sanavalinnoista ja lauserakenteista näkee vielä selvästi englannin vaikutuksen, mikä johtunee siitä, että asialla ei ole ollut ammattikääntäjä. On hän kuitenkin koko ajan kehittynyt parempaan suuntaan.

Aloitin viime viikonloppuna kirjasarjan uudelleenluvun tai tällä kertaa äänikirjojen kuuntelun. Nyt A Game of Thrones ja A Clash of Kings on luettuna viidennen kerran, minkä perusteella pudotin kakkososan arviosta puoli tähteä pois. Se ei vetänyt yhtä hyvin kuin ensimmäinen osa. Eka osan aloittaminen, niin tuttu kuin onkin, imaisi maailmaansa täydellisesti. Kuuntelua ei voi lopettaa kesken, vaan äänikirjat on päällä koko ajan puuhastelun taustalla. Olen ollut ehdottoman tyytyväinen siihen, että olen lukenut kirjat teksteinä ennen kuuntelua, sillä nimien omaksuminen on siten ollut helpompaa.   Nyt on menossa A Storm of Swords, jonka kuunteluun menee vielä ainakin vielä kolmisen päivää. Olen hieman alustavasti tutkinut missä järjestyksessä A Feast for Crows ja A Dance with Dragons kannattaisi limittää. Ajattelin ensimmäistä kertaa edetä näissä http://afeastwithdragons.com/ kappaleiden lukujärjestyksen mukaisesti. Olettaisin tämän olevan oikea järjestys. Odotan Dancen uudelleen lukemista/kuuntelua, sillä olen lukenut sen viimeksi vuonna 2011 yhden kerran.

Minä aloitin tänä vuonna [i]Tulen ja jään laulun[/i] uudelleenluvun. Puhuin asiasta virheellisesti "Kirjauutisia"-ketjussa, vaikka tämä aihe on oikea paikka. Luen sarjan osat nyt englanniksi, minkä olen tehnyt vain kerran aiemmin. Käynnistin uusintakierroksen maailmankirjalla [i]The World of Ice and Fire[/i] sekä Dunk & Egg -tarinoilla, ja vasta sitten siirryin Tulen ja jään laulun varsinaisiin osiin.   Sain viimeksi loppuun [i]Miekkamyrskyn[/i], tai oikeammin [i]A Storm of Swordsin[/i], sillä luen tosiaan alkukielellä. Luin kirjan alun perin syksyllä 2002, eli 17 vuotta sitten. Sen jälkeen olen turvautunut suomennokseen. Mutta edellisestä lukukerrasta suomeksikin oli kymmenisen vuotta. Minusta Miekkamyrsky on sarjan paras osa tähän mennessä, ja tälläkin kierroksella pidin siitä enemmän kuin [i]Valtaistuinpelistä[/i] tai [i]Kuninkaiden koitoksesta[/i]. Mutta onhan Tulen ja jään laulun osista vähän hölmöä puhua itsenäisinä kirjoina, koska ne ovat jatkuvajuonista kerrontaa. Sarja on oikeastaan yksi erittäin pitkä romaani.   Miekkamyrskyä lukiessa huomasi, että jotkin asiat olivat jääneet hyvin mieleen, ja toiset aika lailla unohtuneet. Mutta niinhän se aina on uudelleenluvuissa. Esimerkiksi Tyrionin, Sansan ja Aryan juonilinjojen lopetukset olivat tehokkaasti muistissa, mutta viimeisen Jon-luvun tapahtumat olivat paljolti haihtuneet mielestä. Tällä lukemiskerralla se taisi tehdä syvimmän vaikutuksen kaikista kirjan luvuista.   En muistanut, että Jon oli lähellä hyväksyä Stannisin tarjouksen Talvivaaran lordiksi ryhtymisestä, ja pitkään kadoksissa olleen Aaveen paikalle saapuminen oli se juttu, joka käänsi Nietoksen mielen. Ja tarkemmin sanottuna Aaveen väritys, joka on sama kuin lumopuilla. Stannisin vasallina Jonin olisi täytynyt hylätä vanhat jumalat ja tuhota Talvivaaran lumopuut, mutta Aaveen nähdessään Jon tajusi, ettei voi tehdä näin. Aave kun oli lähetetty hänelle.   Jotenkin luku iski täysillä tunteisiin, ja silmät kostuivat. Ehkä asiaan vaikutti se, että tämä oli minulle Miekkamyrskyn ensimmäinen lukukerta [i]Lohikäärmetanssin[/i] ilmestymisen jälkeen. Nyt kun tietää Jonin kohtalon viidennen kirjan lopussa, niin voi ajatella, olisiko Stannisin ehdotuksen hyväksyminen ollut sittenkin oikea ratkaisu, joka olisi pitänyt hahmon elossa. Mutta joo, ehkä Jon ei ole oikeasti kuollut, tai jonkinlainen henkiinherääminen tapahtuu taikuuden avulla. Kesästä 2011 asti olen odottanut vastausta asiaan...   Seuraavana uudelleenluvussani on vuorossa [i]Korppien kestit[/i], tai [i]A Feast for Crows[/i]. Tämänkin olen vain kerran aiemmin lukenut englanniksi, joulukuussa 2005. Edellinen lukukerta suomeksi oli keväällä 2011.   Sitten kun olen saanut Lohikäärmetanssin luettua uudestaan, niin ei toivottavasti ole pitkä aika [i]The Winds of Winterin[/i] julkaisuun. Toisaalta olen [i]Fire & Bloodin[/i] lukenut vasta kerran, ja uusinta olisi kiva ottaa suomeksi. Ja en ole vielä kokeillut Dunk & Egg -tarinoita suomennettuina [i]Seitsemän kuningaskunnan ritarista[/i]. Tulen ja jään laulun yhä jatkuva sarjakuvasovitus on jäänyt minulta täysin välistä, kuten myös kolmannen Dunkin & Eggin sarjisadaptaatio ([i]The Mystery Knight[/i]).

Pidin kyllä Puska ritarista. Kepeä. Hobb ja Jordan tuli mieleen. Siis hauskaa ja nokkelaa lukemista. Mutta, mutta... Martin asteikolla novellit olivat kyllä heikoimmat hänen tuotoksensa tähän maailmaan suurella marginaalilla. Välillä oikein harmitti tämä "lapsellisuus" Mielestäni Martin meni pilaamaan parhaimman saavutuksensa. Tuli mieleen jotkut Ritari ässä/MacGyver jaksot.

[article]785[/article]