HourglassEyes | Lukupiiri | 162 viestiä | 28.12.2023
Viimeisin HourglassEyes | klo 09:51
punnort | Vanha linna | 13 viestiä | 04.08.2017
Viimeisin Helen Barton | klo 02:51
Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
12.09.2024
KiLLPaTRiCK
251 kirjaa, 2 kirja-arviota, 411 viestiä
Mustelmann (heinäkuu 28, 2024)Master and Commander: The Far Side of the WorldTuli tämän viestin ja kirjojen lukemisen takia pitkästä aikaa tartuttua tähän elokuvaan. Hyllystä löytyi bluray ja eikun koneeseen.
Tämä leffa oli minulla aikanaan VHS-kasetilla ja palasin sen äärelle nyt 20 vuotta myöhemmin blu-ray-päivityksen myötä. Muistan pitäneeni leffasta suuresti nuorena poikana ja nyt aavistuksen aikuisempana pidin siitä suuresti edelleen. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun isoissakin spektaakkelielokuvissa oli jotain aitouden ja elävyyden tuntua, eikä kaikki ollut vain tyhjänpäiväistä tehostemyllytystä vailla sielua. Master and Commanderin meriseikkailu sisältää tietenkin paljon näyttävää kuvastoa ja hienoja tehosteita, mutta ne palvelevat elokuvaa ja jättävät tilaa myös tarinalle ja hahmoille. Melkein 2,5 tunnin pituus ja tapahtumien melko rauhallinen tahti voivat tympäistä osaa katsojista, mutta itse nautin jälleen joka hetkestä.
Elokuva on oikeastaan kuin merelle sijoittuva road movie. Russell Crowen esittämä kapteeni Aubrey saa tehtäväkseen pysäyttää tai tuhota ranskalaisen sotalaiva Acheronin, joka kuitenkin onnistuu tekemään yllätyshyökkäyksen ja vaurioittamaan pahoin hänen omaa laivaansa Surprisea. Kapteeni päättää korjata vauriot ja lähteä takaa-ajoon varmana, että ranskalaiset saadaan lopulta satimeen. Aubrey on aiemmin taistellut menestyksekkäästi amiraali Nelsonin rinnalla ja pitää itseään voittamattomana merimiehenä. Paul Bettanyn esittämä lääkäri ei erota mastoa ruorista, mutta kapteenin parhaana ystävänä hän on ainoa, joka kyseenalaistaa hänen vankkumattoman itsevarmuutensa. Keskeinen kysymys on, johtaako kapteeni miehistönsä surman suuhun, vai tietääkö hän sittenkin, mitä on tekemässä.
Juoni ei ole se, mikä koukuttaa katsojan. Käänteitä on harvakseltaan, eikä takaa-ajo ole aina tärkein asia, mihin raavaat merimiehet joutuvat keskittymään. Koukku syntyy autenttisesta ajankuvasta, reippaasta seikkailuhengestä ja kahden päähenkilön välisen ystävyyssuhteen kehittymisestä. Paljon kuluu aikaa myös merimiesten arjen kuvaamiseen. Se on sitä hyvää tunnelmointia, joka oikeuttaa leffan pitkän keston. Acheronin yllättäessä brittilaivan toistamiseen, alkaa miehistön keskuudessa pesiä taikausko. Vaaniiko heitä aavelaiva ja miten se onnistuu aina ilmestymään tyhjästä? Miehet kestävät mitä vain, mutta eivät pahan onnen tuojaa, tietää kapteenikin sanoa.
Elokuvassa nähdään yksi ainoa naiskasvo, kun Surprise on rantaunut täydentämään muonavarastoja. Muuten meininki pysyy erittäin miehisenä, mutta ei missään nimessä toksisella tavalla. Master and Commander on täynnä positiivista maskuliinisuutta, jossa miehet puhaltavat yhteen hiileen, kunnioittavat toisiaan ja ratkovat riitansakin rakentavasti keskustellen. Sodassa punnitaan, kuka on todellinen herrasmies. Elokuvassa onkin vain kaksi taistelukohtausta, mutta ne ovat sananmukaisesti kunnon tykitystä, jälkimmäinen kohtaus varsinkin.
Jostain pitää antaa hieman kritiikkiä ja aihe löytyy siitä, ettei kapteeni Aubrey joudu koskaan oikeasti tiukkaan paikkaan. Hänen ei tarvitse pohtia omia valintojaan, sillä lopulta kaikki sujuu varsin hyvin pieniä vastoinkäymisiä lukuun ottamatta. Hän paljastuu sankariksi, jollaiseksi häntä on maalattu elokuvan alusta asti. Olisin myös toivonut myös ranskalaisten näkökulmaa avattavan edes vähän, sillä vihollisesta kerrotaan katsojalle vain laivan nimi, eikä mitään muuta. Osa miehistöstä tuntuu tietävän vihollisesta jotain, mutta katsojalle asiaa ei avata mitenkään. Aubreyn pakonomainen tarve saada Acheron kiinni olisi kaivannut muutakin taustoitusta kuin pelkän kunnianhimon. Muuten loistavassa elokuvassa tämä on kuitenkin pieni murhe.
Ensimmäiseksi pisti silmään juonen ihan käsittämätön epärealistisuus. Kapteeni ei myöskään keskustele/väittele käskyistään alaisten kanssa laivalla. Kapteeni oli tuohon aikaan jumalasta seuraava. Boden ei ole mikään Hobitti. Tässä filmissä käydään läpi varmaan kaikki mahdolliset sotaelokuvien kliseet.
Ihan kuin Edward L. Beachin sukellusvene kirjojen lukeminen pilasi kaikki sukellusvene leffat Das Bootia lukuunottamatta.
Eli Aubrey/Maturin kirjojen lukeminen pilasi aluksi elokuvasta nauttimisen. Sitten hyväksyin tosiasiat. Tämä leffa on viihdettä. Russell oli täydellinen Lucky Jack. Kaikki toimii kuin junan vessa. Kuva on silmäkarkkia ja jänniä käänteitä on koko ajan. Koskaan ei ole näyttänyt Napoleonin sotien aikaiset meritaistelut näin hyvälle.
[quote=Mustelmann (heinäkuu 28, 2024)][b]Master and Commander: The Far Side of the World[/b]
Tämä leffa oli minulla aikanaan VHS-kasetilla ja palasin sen äärelle nyt 20 vuotta myöhemmin blu-ray-päivityksen myötä. Muistan pitäneeni leffasta suuresti nuorena poikana ja nyt aavistuksen aikuisempana pidin siitä suuresti edelleen. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun isoissakin spektaakkelielokuvissa oli jotain aitouden ja elävyyden tuntua, eikä kaikki ollut vain tyhjänpäiväistä tehostemyllytystä vailla sielua. Master and Commanderin meriseikkailu sisältää tietenkin paljon näyttävää kuvastoa ja hienoja tehosteita, mutta ne palvelevat elokuvaa ja jättävät tilaa myös tarinalle ja hahmoille. Melkein 2,5 tunnin pituus ja tapahtumien melko rauhallinen tahti voivat tympäistä osaa katsojista, mutta itse nautin jälleen joka hetkestä.
Elokuva on oikeastaan kuin merelle sijoittuva road movie. Russell Crowen esittämä kapteeni Aubrey saa tehtäväkseen pysäyttää tai tuhota ranskalaisen sotalaiva Acheronin, joka kuitenkin onnistuu tekemään yllätyshyökkäyksen ja vaurioittamaan pahoin hänen omaa laivaansa Surprisea. Kapteeni päättää korjata vauriot ja lähteä takaa-ajoon varmana, että ranskalaiset saadaan lopulta satimeen. Aubrey on aiemmin taistellut menestyksekkäästi amiraali Nelsonin rinnalla ja pitää itseään voittamattomana merimiehenä. Paul Bettanyn esittämä lääkäri ei erota mastoa ruorista, mutta kapteenin parhaana ystävänä hän on ainoa, joka kyseenalaistaa hänen vankkumattoman itsevarmuutensa. Keskeinen kysymys on, johtaako kapteeni miehistönsä surman suuhun, vai tietääkö hän sittenkin, mitä on tekemässä.
Juoni ei ole se, mikä koukuttaa katsojan. Käänteitä on harvakseltaan, eikä takaa-ajo ole aina tärkein asia, mihin raavaat merimiehet joutuvat keskittymään. Koukku syntyy autenttisesta ajankuvasta, reippaasta seikkailuhengestä ja kahden päähenkilön välisen ystävyyssuhteen kehittymisestä. Paljon kuluu aikaa myös merimiesten arjen kuvaamiseen. Se on sitä hyvää tunnelmointia, joka oikeuttaa leffan pitkän keston. Acheronin yllättäessä brittilaivan toistamiseen, alkaa miehistön keskuudessa pesiä taikausko. Vaaniiko heitä aavelaiva ja miten se onnistuu aina ilmestymään tyhjästä? Miehet kestävät mitä vain, mutta eivät pahan onnen tuojaa, tietää kapteenikin sanoa.
Elokuvassa nähdään yksi ainoa naiskasvo, kun Surprise on rantaunut täydentämään muonavarastoja. Muuten meininki pysyy erittäin miehisenä, mutta ei missään nimessä toksisella tavalla. Master and Commander on täynnä positiivista maskuliinisuutta, jossa miehet puhaltavat yhteen hiileen, kunnioittavat toisiaan ja ratkovat riitansakin rakentavasti keskustellen. Sodassa punnitaan, kuka on todellinen herrasmies. Elokuvassa onkin vain kaksi taistelukohtausta, mutta ne ovat sananmukaisesti kunnon tykitystä, jälkimmäinen kohtaus varsinkin.
Jostain pitää antaa hieman kritiikkiä ja aihe löytyy siitä, ettei kapteeni Aubrey joudu koskaan oikeasti tiukkaan paikkaan. Hänen ei tarvitse pohtia omia valintojaan, sillä lopulta kaikki sujuu varsin hyvin pieniä vastoinkäymisiä lukuun ottamatta. Hän paljastuu sankariksi, jollaiseksi häntä on maalattu elokuvan alusta asti. Olisin myös toivonut myös ranskalaisten näkökulmaa avattavan edes vähän, sillä vihollisesta kerrotaan katsojalle vain laivan nimi, eikä mitään muuta. Osa miehistöstä tuntuu tietävän vihollisesta jotain, mutta katsojalle asiaa ei avata mitenkään. Aubreyn pakonomainen tarve saada Acheron kiinni olisi kaivannut muutakin taustoitusta kuin pelkän kunnianhimon. Muuten loistavassa elokuvassa tämä on kuitenkin pieni murhe.[/quote]
Tuli tämän viestin ja kirjojen lukemisen takia pitkästä aikaa tartuttua tähän elokuvaan. Hyllystä löytyi bluray ja eikun koneeseen.
 
Ensimmäiseksi pisti silmään juonen ihan käsittämätön epärealistisuus. Kapteeni ei myöskään keskustele/väittele käskyistään alaisten kanssa laivalla. Kapteeni oli tuohon aikaan jumalasta seuraava. Boden ei ole mikään Hobitti. Tässä filmissä käydään läpi varmaan kaikki mahdolliset sotaelokuvien kliseet.
Ihan kuin Edward L. Beachin sukellusvene kirjojen lukeminen pilasi kaikki sukellusvene leffat Das Bootia lukuunottamatta.
 
Eli Aubrey/Maturin kirjojen lukeminen pilasi aluksi elokuvasta nauttimisen. Sitten hyväksyin tosiasiat. Tämä leffa on viihdettä. Russell oli täydellinen Lucky Jack. Kaikki toimii kuin junan vessa. Kuva on silmäkarkkia ja jänniä käänteitä on koko ajan. Koskaan ei ole näyttänyt Napoleonin sotien aikaiset meritaistelut näin hyvälle.
17.09.2024
The Survivor
Juutalaisten kokemia kauhuja natsien käsissä on kuvattu leffoissa paljon, mutta Barry Levinsonin ohjaama selviytymistarina ottaa aiheeseen aivan uudenlaisen näkökulman. Päähenkilö on Auschwitziin päätyvä juutalaismies nimeltä Harry Haft, jonka hyvät tappelutaidot kiinnittävät erään SS-upseerin huomion. Hän pakottaa Harryn nyrkkeilykehään ottelemaan muita vankeja vastaan, mutta jalon kilvoittelun sijaan ottelut käydään kuolemaan asti. Upseeri alkaa valmentamaan Harrya ansaitakseen hänellä rahaa vedonlyönnissä, minkä seurauksena he jopa ystävystyvät jollain tapaa. Harrylla on kuitenkin vakaa aikomus paeta keskitysleiriltä ja siinä hän onnistuukin. Eikä siinä kaikki, sillä sodan jälkeen mies muuttaa Amerikkaan, jossa hän tienaa elantonsa ammattilaisnyrkkeilijänä.
Elokuva perustuu tositapahtumiin, sillä Hertzko "Harry" Haft todella pieksi tiensä ulos natsien kynsistä ja otteli ammattilaisena muutaman vuoden. Tarina jaetaan käytännössä kolmeen osaan, jossa leirikohtaukset näytetään mustavalkoisina takaumina. Nykyisyydessä eletään Harryn nyrkkeilyuran loppuvaiheita, jossa mies valmistautuu suurimpaan otteluunsa. Sen tarkoitus ei ole voitto, vaan sodan melskeissä kadonneen tyttöystävän löytäminen. Harry uskoo, että hän on edelleen elossa ja että hän voisi kiinnittää tytön huomion saamalla nimensä lehteen, voitti hän ottelun tai ei. Kolmas osio sijoittuu 60-luvulle, johon mennessä Harry on jo luopunut toivosta löytää vanha mielitiettynsä ja perustanut perheen aivan toisen naisen kanssa.
Päähenkilön uskomaton elämäntarina antaisi aihetta useampaankin elokuvaan, mikä valitettavasti koituu The Survivorin ongelmaksi. Kolme toisiinsa nivoutuvaa, mutta kuitenkin erillisen tuntuista lukua eivät pääse teemoihinsa kovin syvälle, minkä vuoksi aikatasosta toiseen hyppivä kokonaisuus jättää hieman kylmäksi. Gladiaattoriksi pakotetun vangin ja hänen isäntänsä välinen dynamiikka olisi kelvannut hyvin omaksi, itsenäiseksi tarinakseen, joka valitettavasti jää nyt harmittavan pintapuoliseksi. Muita teemoja ovat traumoista kärsivän miehen yritys elää tavallista elämää sekä tuska kadotetusta rakkaudesta. Nämä ovat kaikki kiintoisia elementtejä, joihin ei ehditä pureutumaan tarpeeksi, vaikka yritys jokaisen suhteen onkin hyvä.
Yksittäisissä hetkissä ja näyttelijäsuorituksissa leffa kuitenkin loistaa ja niiden ansiosta voin antaa sen puutteet anteeksi. Leirin brutaalit olosuhteet ja veriset koiratappelut on kuvattu liikoja silottelematta, minkä lisäksi SS-upseerina nähtävä Billy Magnussen kanavoi arjalaista ylimielisyyttä suorastaan herkullisesti. Ben Foster on pääroolissa erinomainen ja hallitsee hahmonsa hyvin kaikissa kolmessa aikatasossa. Kontrasti riutuneen vangin ja nyrkkeilyn raskassarjalaisen välillä on melkoinen. Leffaa voi suositella jo senkin takia, että tällaista kulmaa natseihin ja juutalaisiin ei ole ennen nähty.
Juutalaisten kokemia kauhuja natsien käsissä on kuvattu leffoissa paljon, mutta Barry Levinsonin ohjaama selviytymistarina ottaa aiheeseen aivan uudenlaisen näkökulman. Päähenkilö on Auschwitziin päätyvä juutalaismies nimeltä Harry Haft, jonka hyvät tappelutaidot kiinnittävät erään SS-upseerin huomion. Hän pakottaa Harryn nyrkkeilykehään ottelemaan muita vankeja vastaan, mutta jalon kilvoittelun sijaan ottelut käydään kuolemaan asti. Upseeri alkaa valmentamaan Harrya ansaitakseen hänellä rahaa vedonlyönnissä, minkä seurauksena he jopa ystävystyvät jollain tapaa. Harrylla on kuitenkin vakaa aikomus paeta keskitysleiriltä ja siinä hän onnistuukin. Eikä siinä kaikki, sillä sodan jälkeen mies muuttaa Amerikkaan, jossa hän tienaa elantonsa ammattilaisnyrkkeilijänä.
Elokuva perustuu tositapahtumiin, sillä Hertzko "Harry" Haft todella pieksi tiensä ulos natsien kynsistä ja otteli ammattilaisena muutaman vuoden. Tarina jaetaan käytännössä kolmeen osaan, jossa leirikohtaukset näytetään mustavalkoisina takaumina. Nykyisyydessä eletään Harryn nyrkkeilyuran loppuvaiheita, jossa mies valmistautuu suurimpaan otteluunsa. Sen tarkoitus ei ole voitto, vaan sodan melskeissä kadonneen tyttöystävän löytäminen. Harry uskoo, että hän on edelleen elossa ja että hän voisi kiinnittää tytön huomion saamalla nimensä lehteen, voitti hän ottelun tai ei. Kolmas osio sijoittuu 60-luvulle, johon mennessä Harry on jo luopunut toivosta löytää vanha mielitiettynsä ja perustanut perheen aivan toisen naisen kanssa.
Päähenkilön uskomaton elämäntarina antaisi aihetta useampaankin elokuvaan, mikä valitettavasti koituu The Survivorin ongelmaksi. Kolme toisiinsa nivoutuvaa, mutta kuitenkin erillisen tuntuista lukua eivät pääse teemoihinsa kovin syvälle, minkä vuoksi aikatasosta toiseen hyppivä kokonaisuus jättää hieman kylmäksi. Gladiaattoriksi pakotetun vangin ja hänen isäntänsä välinen dynamiikka olisi kelvannut hyvin omaksi, itsenäiseksi tarinakseen, joka valitettavasti jää nyt harmittavan pintapuoliseksi. Muita teemoja ovat traumoista kärsivän miehen yritys elää tavallista elämää sekä tuska kadotetusta rakkaudesta. Nämä ovat kaikki kiintoisia elementtejä, joihin ei ehditä pureutumaan tarpeeksi, vaikka yritys jokaisen suhteen onkin hyvä.
Yksittäisissä hetkissä ja näyttelijäsuorituksissa leffa kuitenkin loistaa ja niiden ansiosta voin antaa sen puutteet anteeksi. Leirin brutaalit olosuhteet ja veriset koiratappelut on kuvattu liikoja silottelematta, minkä lisäksi SS-upseerina nähtävä Billy Magnussen kanavoi arjalaista ylimielisyyttä suorastaan herkullisesti. Ben Foster on pääroolissa erinomainen ja hallitsee hahmonsa hyvin kaikissa kolmessa aikatasossa. Kontrasti riutuneen vangin ja nyrkkeilyn raskassarjalaisen välillä on melkoinen. Leffaa voi suositella jo senkin takia, että tällaista kulmaa natseihin ja juutalaisiin ei ole ennen nähty.
[b]The Survivor[/b]
 
Juutalaisten kokemia kauhuja natsien käsissä on kuvattu leffoissa paljon, mutta Barry Levinsonin ohjaama selviytymistarina ottaa aiheeseen aivan uudenlaisen näkökulman. Päähenkilö on Auschwitziin päätyvä juutalaismies nimeltä Harry Haft, jonka hyvät tappelutaidot kiinnittävät erään SS-upseerin huomion. Hän pakottaa Harryn nyrkkeilykehään ottelemaan muita vankeja vastaan, mutta jalon kilvoittelun sijaan ottelut käydään kuolemaan asti. Upseeri alkaa valmentamaan Harrya ansaitakseen hänellä rahaa vedonlyönnissä, minkä seurauksena he jopa ystävystyvät jollain tapaa. Harrylla on kuitenkin vakaa aikomus paeta keskitysleiriltä ja siinä hän onnistuukin. Eikä siinä kaikki, sillä sodan jälkeen mies muuttaa Amerikkaan, jossa hän tienaa elantonsa ammattilaisnyrkkeilijänä.
 
Elokuva perustuu tositapahtumiin, sillä Hertzko "Harry" Haft todella pieksi tiensä ulos natsien kynsistä ja otteli ammattilaisena muutaman vuoden. Tarina jaetaan käytännössä kolmeen osaan, jossa leirikohtaukset näytetään mustavalkoisina takaumina. Nykyisyydessä eletään Harryn nyrkkeilyuran loppuvaiheita, jossa mies valmistautuu suurimpaan otteluunsa. Sen tarkoitus ei ole voitto, vaan sodan melskeissä kadonneen tyttöystävän löytäminen. Harry uskoo, että hän on edelleen elossa ja että hän voisi kiinnittää tytön huomion saamalla nimensä lehteen, voitti hän ottelun tai ei. Kolmas osio sijoittuu 60-luvulle, johon mennessä Harry on jo luopunut toivosta löytää vanha mielitiettynsä ja perustanut perheen aivan toisen naisen kanssa.
 
Päähenkilön uskomaton elämäntarina antaisi aihetta useampaankin elokuvaan, mikä valitettavasti koituu The Survivorin ongelmaksi. Kolme toisiinsa nivoutuvaa, mutta kuitenkin erillisen tuntuista lukua eivät pääse teemoihinsa kovin syvälle, minkä vuoksi aikatasosta toiseen hyppivä kokonaisuus jättää hieman kylmäksi. Gladiaattoriksi pakotetun vangin ja hänen isäntänsä välinen dynamiikka olisi kelvannut hyvin omaksi, itsenäiseksi tarinakseen, joka valitettavasti jää nyt harmittavan pintapuoliseksi. Muita teemoja ovat traumoista kärsivän miehen yritys elää tavallista elämää sekä tuska kadotetusta rakkaudesta. Nämä ovat kaikki kiintoisia elementtejä, joihin ei ehditä pureutumaan tarpeeksi, vaikka yritys jokaisen suhteen onkin hyvä.
 
Yksittäisissä hetkissä ja näyttelijäsuorituksissa leffa kuitenkin loistaa ja niiden ansiosta voin antaa sen puutteet anteeksi. Leirin brutaalit olosuhteet ja veriset koiratappelut on kuvattu liikoja silottelematta, minkä lisäksi SS-upseerina nähtävä Billy Magnussen kanavoi arjalaista ylimielisyyttä suorastaan herkullisesti. Ben Foster on pääroolissa erinomainen ja hallitsee hahmonsa hyvin kaikissa kolmessa aikatasossa. Kontrasti riutuneen vangin ja nyrkkeilyn raskassarjalaisen välillä on melkoinen. Leffaa voi suositella jo senkin takia, että tällaista kulmaa natseihin ja juutalaisiin ei ole ennen nähty.
17.09.2024
KiLLPaTRiCK
251 kirjaa, 2 kirja-arviota, 411 viestiä
Mustelmann (17. syyskuuta 2024)The Survivor
Juutalaisten kokemia kauhuja natsien käsissä on kuvattu leffoissa paljon, mutta Barry Levinsonin ohjaama selviytymistarina ottaa aiheeseen aivan uudenlaisen näkökulman. Päähenkilö on Auschwitziin päätyvä juutalaismies nimeltä Harry Haft, jonka hyvät tappelutaidot kiinnittävät erään SS-upseerin huomion. Hän pakottaa Harryn nyrkkeilykehään ottelemaan muita vankeja vastaan, mutta jalon kilvoittelun sijaan ottelut käydään kuolemaan asti. Upseeri alkaa valmentamaan Harrya ansaitakseen hänellä rahaa vedonlyönnissä, minkä seurauksena he jopa ystävystyvät jollain tapaa. Harrylla on kuitenkin vakaa aikomus paeta keskitysleiriltä ja siinä hän onnistuukin. Eikä siinä kaikki, sillä sodan jälkeen mies muuttaa Amerikkaan, jossa hän tienaa elantonsa ammattilaisnyrkkeilijänä.
Elokuva perustuu tositapahtumiin, sillä Hertzko "Harry" Haft todella pieksi tiensä ulos natsien kynsistä ja otteli ammattilaisena muutaman vuoden. Tarina jaetaan käytännössä kolmeen osaan, jossa leirikohtaukset näytetään mustavalkoisina takaumina. Nykyisyydessä eletään Harryn nyrkkeilyuran loppuvaiheita, jossa mies valmistautuu suurimpaan otteluunsa. Sen tarkoitus ei ole voitto, vaan sodan melskeissä kadonneen tyttöystävän löytäminen. Harry uskoo, että hän on edelleen elossa ja että hän voisi kiinnittää tytön huomion saamalla nimensä lehteen, voitti hän ottelun tai ei. Kolmas osio sijoittuu 60-luvulle, johon mennessä Harry on jo luopunut toivosta löytää vanha mielitiettynsä ja perustanut perheen aivan toisen naisen kanssa.
Päähenkilön uskomaton elämäntarina antaisi aihetta useampaankin elokuvaan, mikä valitettavasti koituu The Survivorin ongelmaksi. Kolme toisiinsa nivoutuvaa, mutta kuitenkin erillisen tuntuista lukua eivät pääse teemoihinsa kovin syvälle, minkä vuoksi aikatasosta toiseen hyppivä kokonaisuus jättää hieman kylmäksi. Gladiaattoriksi pakotetun vangin ja hänen isäntänsä välinen dynamiikka olisi kelvannut hyvin omaksi, itsenäiseksi tarinakseen, joka valitettavasti jää nyt harmittavan pintapuoliseksi. Muita teemoja ovat traumoista kärsivän miehen yritys elää tavallista elämää sekä tuska kadotetusta rakkaudesta. Nämä ovat kaikki kiintoisia elementtejä, joihin ei ehditä pureutumaan tarpeeksi, vaikka yritys jokaisen suhteen onkin hyvä.
Yksittäisissä hetkissä ja näyttelijäsuorituksissa leffa kuitenkin loistaa ja niiden ansiosta voin antaa sen puutteet anteeksi. Leirin brutaalit olosuhteet ja veriset koiratappelut on kuvattu liikoja silottelematta, minkä lisäksi SS-upseerina nähtävä Billy Magnussen kanavoi arjalaista ylimielisyyttä suorastaan herkullisesti. Ben Foster on pääroolissa erinomainen ja hallitsee hahmonsa hyvin kaikissa kolmessa aikatasossa. Kontrasti riutuneen vangin ja nyrkkeilyn raskassarjalaisen välillä on melkoinen. Leffaa voi suositella jo senkin takia, että tällaista kulmaa natseihin ja juutalaisiin ei ole ennen nähty.
Kiitos taas kerran hyvästä vinkistä. Tartun ainostaan tuohon viimeiseen lauseeseen, koska tällainen kulma natseihin ja juutalaisiin on nähty jo elokuvissa.
Triumph of Spirit (1989)
Perustuu tositapahtumiin kreikkalaisesta olympia nyrkkeilijästä, joka sai jäädä henkiin, niin kauan kuin natsit nauttivat hänen otteluistaan Auschwitzissä. Piti myös veljensä ja isänsä elossa. Hyvä pätkä tuokin.
[quote=Mustelmann (17. syyskuuta 2024)][b]The Survivor[/b]
Juutalaisten kokemia kauhuja natsien käsissä on kuvattu leffoissa paljon, mutta Barry Levinsonin ohjaama selviytymistarina ottaa aiheeseen aivan uudenlaisen näkökulman. Päähenkilö on Auschwitziin päätyvä juutalaismies nimeltä Harry Haft, jonka hyvät tappelutaidot kiinnittävät erään SS-upseerin huomion. Hän pakottaa Harryn nyrkkeilykehään ottelemaan muita vankeja vastaan, mutta jalon kilvoittelun sijaan ottelut käydään kuolemaan asti. Upseeri alkaa valmentamaan Harrya ansaitakseen hänellä rahaa vedonlyönnissä, minkä seurauksena he jopa ystävystyvät jollain tapaa. Harrylla on kuitenkin vakaa aikomus paeta keskitysleiriltä ja siinä hän onnistuukin. Eikä siinä kaikki, sillä sodan jälkeen mies muuttaa Amerikkaan, jossa hän tienaa elantonsa ammattilaisnyrkkeilijänä.
Elokuva perustuu tositapahtumiin, sillä Hertzko "Harry" Haft todella pieksi tiensä ulos natsien kynsistä ja otteli ammattilaisena muutaman vuoden. Tarina jaetaan käytännössä kolmeen osaan, jossa leirikohtaukset näytetään mustavalkoisina takaumina. Nykyisyydessä eletään Harryn nyrkkeilyuran loppuvaiheita, jossa mies valmistautuu suurimpaan otteluunsa. Sen tarkoitus ei ole voitto, vaan sodan melskeissä kadonneen tyttöystävän löytäminen. Harry uskoo, että hän on edelleen elossa ja että hän voisi kiinnittää tytön huomion saamalla nimensä lehteen, voitti hän ottelun tai ei. Kolmas osio sijoittuu 60-luvulle, johon mennessä Harry on jo luopunut toivosta löytää vanha mielitiettynsä ja perustanut perheen aivan toisen naisen kanssa.
Päähenkilön uskomaton elämäntarina antaisi aihetta useampaankin elokuvaan, mikä valitettavasti koituu The Survivorin ongelmaksi. Kolme toisiinsa nivoutuvaa, mutta kuitenkin erillisen tuntuista lukua eivät pääse teemoihinsa kovin syvälle, minkä vuoksi aikatasosta toiseen hyppivä kokonaisuus jättää hieman kylmäksi. Gladiaattoriksi pakotetun vangin ja hänen isäntänsä välinen dynamiikka olisi kelvannut hyvin omaksi, itsenäiseksi tarinakseen, joka valitettavasti jää nyt harmittavan pintapuoliseksi. Muita teemoja ovat traumoista kärsivän miehen yritys elää tavallista elämää sekä tuska kadotetusta rakkaudesta. Nämä ovat kaikki kiintoisia elementtejä, joihin ei ehditä pureutumaan tarpeeksi, vaikka yritys jokaisen suhteen onkin hyvä.
Yksittäisissä hetkissä ja näyttelijäsuorituksissa leffa kuitenkin loistaa ja niiden ansiosta voin antaa sen puutteet anteeksi. Leirin brutaalit olosuhteet ja veriset koiratappelut on kuvattu liikoja silottelematta, minkä lisäksi SS-upseerina nähtävä Billy Magnussen kanavoi arjalaista ylimielisyyttä suorastaan herkullisesti. Ben Foster on pääroolissa erinomainen ja hallitsee hahmonsa hyvin kaikissa kolmessa aikatasossa. Kontrasti riutuneen vangin ja nyrkkeilyn raskassarjalaisen välillä on melkoinen. Leffaa voi suositella jo senkin takia, että tällaista kulmaa natseihin ja juutalaisiin ei ole ennen nähty.[/quote]
 
 
Kiitos taas kerran hyvästä vinkistä. Tartun ainostaan tuohon viimeiseen lauseeseen, koska tällainen kulma natseihin ja juutalaisiin on nähty jo elokuvissa.
 
Triumph of Spirit (1989)
Perustuu tositapahtumiin kreikkalaisesta olympia nyrkkeilijästä, joka sai jäädä henkiin, niin kauan kuin natsit nauttivat hänen otteluistaan Auschwitzissä. Piti myös veljensä ja isänsä elossa. Hyvä pätkä tuokin.
17.09.2024
No kappas, tuosta elokuvasta en ollut kuullutkaan. Näköjään nyrkkeilevä juutalainen on nähty valkokankaalla jo kauan sitten. Täytyy ehdottomasti ottaa tuo katselulistalle.
No kappas, tuosta elokuvasta en ollut kuullutkaan. Näköjään nyrkkeilevä juutalainen on nähty valkokankaalla jo kauan sitten. Täytyy ehdottomasti ottaa tuo katselulistalle.
18.09.2024
KiLLPaTRiCK
251 kirjaa, 2 kirja-arviota, 411 viestiä
Mustelmann (17. syyskuuta 2024)No kappas, tuosta elokuvasta en ollut kuullutkaan. Näköjään nyrkkeilevä juutalainen on nähty valkokankaalla jo kauan sitten. Täytyy ehdottomasti ottaa tuo katselulistalle.
[quote=Mustelmann (17. syyskuuta 2024)]No kappas, tuosta elokuvasta en ollut kuullutkaan. Näköjään nyrkkeilevä juutalainen on nähty valkokankaalla jo kauan sitten. Täytyy ehdottomasti ottaa tuo katselulistalle.[/quote]
[img]https://images.blu-ray.com/news/upload/18079_tn.jpg[/img]
07.10.2024
Daniel Isn't Real
Ihmisen kamppailu omaa pimeää puoltaan vastaan on yleinen aihe kauhuelokuvissa, mutta tällä kertaa siitä saadaan aikaiseksi jotain uutta ja omaperäistä. Luke on pieni poika, joka näkee kadulla verisen ruumiin ja järkyttyy siitä vakavasti. Hänellä on mielikuvitusystävä Daniel, joka tarjoaa turvaa hädän hetkellä ja keinon paeta ikäviä asioita. Daniel on kuitenkin hieman ilkimys, joka yllyttää Lukea pahantekoon, mistä hänen äitinsä ei lainkaan pidä. He päättävät yhdessä, että Daniel suljetaan vankilaan, minne hän päätyykin pitkäksi aikaa. Luken vartuttua nuoreksi opiskelijaksi hän kohtaa elämässään haasteita, joiden takia vanhan ystävän tuki alkaa taas kelvata. Paluun tekevä Daniel auttaa mielellään, mutta pyrkii myös pitämään huolen, ettei häntä suljeta telkien taakse toistamiseen.
Pidän siitä, ettei tämä ole niitä leffoja, joissa pitää arvuutella, mikä on totta ja mikä vain päähenkilön kuvitelmaa. Daniel on puhtaasti rikkinäisen mielen luoma harha, minkä Luke ymmärtää aluksi itsekin. Harhan voimistuessa alkaa kuitenkin olla epäselvää, kumpi onkaan isäntä. Leffaa ei ole selkeästi tehty kovin isolla rahalla, mutta visuaalisia jippoja riittää silti ja digitaalisia tehosteita käytetään harkitusti. Miles Robbins on hyvä pääroolissa, mutta voiton vie Arnoldin poika Patrick, joka näyttelee manipuloivaa sivupersoonaa hillityn uhkaavasti.
Ihmisen kamppailu omaa pimeää puoltaan vastaan on yleinen aihe kauhuelokuvissa, mutta tällä kertaa siitä saadaan aikaiseksi jotain uutta ja omaperäistä. Luke on pieni poika, joka näkee kadulla verisen ruumiin ja järkyttyy siitä vakavasti. Hänellä on mielikuvitusystävä Daniel, joka tarjoaa turvaa hädän hetkellä ja keinon paeta ikäviä asioita. Daniel on kuitenkin hieman ilkimys, joka yllyttää Lukea pahantekoon, mistä hänen äitinsä ei lainkaan pidä. He päättävät yhdessä, että Daniel suljetaan vankilaan, minne hän päätyykin pitkäksi aikaa. Luken vartuttua nuoreksi opiskelijaksi hän kohtaa elämässään haasteita, joiden takia vanhan ystävän tuki alkaa taas kelvata. Paluun tekevä Daniel auttaa mielellään, mutta pyrkii myös pitämään huolen, ettei häntä suljeta telkien taakse toistamiseen.
Pidän siitä, ettei tämä ole niitä leffoja, joissa pitää arvuutella, mikä on totta ja mikä vain päähenkilön kuvitelmaa. Daniel on puhtaasti rikkinäisen mielen luoma harha, minkä Luke ymmärtää aluksi itsekin. Harhan voimistuessa alkaa kuitenkin olla epäselvää, kumpi onkaan isäntä. Leffaa ei ole selkeästi tehty kovin isolla rahalla, mutta visuaalisia jippoja riittää silti ja digitaalisia tehosteita käytetään harkitusti. Miles Robbins on hyvä pääroolissa, mutta voiton vie Arnoldin poika Patrick, joka näyttelee manipuloivaa sivupersoonaa hillityn uhkaavasti.
[b]Daniel Isn't Real[/b]
 
Ihmisen kamppailu omaa pimeää puoltaan vastaan on yleinen aihe kauhuelokuvissa, mutta tällä kertaa siitä saadaan aikaiseksi jotain uutta ja omaperäistä. Luke on pieni poika, joka näkee kadulla verisen ruumiin ja järkyttyy siitä vakavasti. Hänellä on mielikuvitusystävä Daniel, joka tarjoaa turvaa hädän hetkellä ja keinon paeta ikäviä asioita. Daniel on kuitenkin hieman ilkimys, joka yllyttää Lukea pahantekoon, mistä hänen äitinsä ei lainkaan pidä. He päättävät yhdessä, että Daniel suljetaan vankilaan, minne hän päätyykin pitkäksi aikaa. Luken vartuttua nuoreksi opiskelijaksi hän kohtaa elämässään haasteita, joiden takia vanhan ystävän tuki alkaa taas kelvata. Paluun tekevä Daniel auttaa mielellään, mutta pyrkii myös pitämään huolen, ettei häntä suljeta telkien taakse toistamiseen.
 
Pidän siitä, ettei tämä ole niitä leffoja, joissa pitää arvuutella, mikä on totta ja mikä vain päähenkilön kuvitelmaa. Daniel on puhtaasti rikkinäisen mielen luoma harha, minkä Luke ymmärtää aluksi itsekin. Harhan voimistuessa alkaa kuitenkin olla epäselvää, kumpi onkaan isäntä. Leffaa ei ole selkeästi tehty kovin isolla rahalla, mutta visuaalisia jippoja riittää silti ja digitaalisia tehosteita käytetään harkitusti. Miles Robbins on hyvä pääroolissa, mutta voiton vie Arnoldin poika Patrick, joka näyttelee manipuloivaa sivupersoonaa hillityn uhkaavasti.
24.10.2024
Rebel Ridge
Tylsästä nimestään ja geneerisestä premissistään huolimatta tämä Jeremy Saulnierin ohjaama toimintajännäri paljastui harvinaisen tehokkaaksi tapaukseksi. Vähin äänin Netflixissä julkaistu elokuva olisi kelvannut teatteriinkin, sillä kyseessä on selvästi keskivertoa älykkäämpi ja kunnianhimoisempi kuvaus sinänsä moneen kertaan nähdystä aiheesta. Rebel Ridge polkaistaan käyntiin Iron Maidenilla, jota polkupyöräilevä musta mies Terry kuuntelee kaikessa rauhassa. Hän ei huomaan taakseen ilmestyvää poliisiautoa, joka töytäisee hänet tahallaan kumoon. Miehellä on repussaan suuri summa käteistä, jolla hän aikoo maksaa serkkunsa takuut. Kusipääpoliisit päästävät hänet menemään, mutta takavarikoivat rahat naurettavalla, mutta laillisella perusteella. Terry ei jätä asiaa sikseen, vaan päättää tehdä kaikkensa saadakseen rahat takaisin.
Tästä alkaa mielenkiintoinen ja tiukasti otteessaan pitävä tapahtumaketju, joka ei etene arvattavinta reittiä. Terry on isokokoinen entinen sotilas, mutta päättömän väkivallan sijaan hän turvautuu ensin rauhanomaisiin ja sovitteleviin keinoihin. Huomattuaan, ettei rikosilmoituksen tekeminen ja donitsien vieminen poliisiasemalle anna hänelle oikeutta, ryhtyy Terry lopulta kovempiin, mutta edelleen järkiperäisiin toimenpiteisiin. Elokuva kestää yli kaksi tuntia, mutta kantaa hyvin loppuun asti, sillä jännitys ei pääse löystymään missään vaiheessa. Realismiin panostava kuvaustyyli ei mehustele toiminnalla tai visuaalisilla tempuilla, vaan koukku luodaan puhtaasti käskirjoituksen voimin. Don Johnsonin rooli mulkerona poliisipäällikkönä tarjoaa katsojalle ja päähenkilölle helpon vihan kohteen, mutta pahistenkin toimille annetaan ainakin etäisesti ymmärrettävät syyt.
Tylsästä nimestään ja geneerisestä premissistään huolimatta tämä Jeremy Saulnierin ohjaama toimintajännäri paljastui harvinaisen tehokkaaksi tapaukseksi. Vähin äänin Netflixissä julkaistu elokuva olisi kelvannut teatteriinkin, sillä kyseessä on selvästi keskivertoa älykkäämpi ja kunnianhimoisempi kuvaus sinänsä moneen kertaan nähdystä aiheesta. Rebel Ridge polkaistaan käyntiin Iron Maidenilla, jota polkupyöräilevä musta mies Terry kuuntelee kaikessa rauhassa. Hän ei huomaan taakseen ilmestyvää poliisiautoa, joka töytäisee hänet tahallaan kumoon. Miehellä on repussaan suuri summa käteistä, jolla hän aikoo maksaa serkkunsa takuut. Kusipääpoliisit päästävät hänet menemään, mutta takavarikoivat rahat naurettavalla, mutta laillisella perusteella. Terry ei jätä asiaa sikseen, vaan päättää tehdä kaikkensa saadakseen rahat takaisin.
Tästä alkaa mielenkiintoinen ja tiukasti otteessaan pitävä tapahtumaketju, joka ei etene arvattavinta reittiä. Terry on isokokoinen entinen sotilas, mutta päättömän väkivallan sijaan hän turvautuu ensin rauhanomaisiin ja sovitteleviin keinoihin. Huomattuaan, ettei rikosilmoituksen tekeminen ja donitsien vieminen poliisiasemalle anna hänelle oikeutta, ryhtyy Terry lopulta kovempiin, mutta edelleen järkiperäisiin toimenpiteisiin. Elokuva kestää yli kaksi tuntia, mutta kantaa hyvin loppuun asti, sillä jännitys ei pääse löystymään missään vaiheessa. Realismiin panostava kuvaustyyli ei mehustele toiminnalla tai visuaalisilla tempuilla, vaan koukku luodaan puhtaasti käskirjoituksen voimin. Don Johnsonin rooli mulkerona poliisipäällikkönä tarjoaa katsojalle ja päähenkilölle helpon vihan kohteen, mutta pahistenkin toimille annetaan ainakin etäisesti ymmärrettävät syyt.
[b]Rebel Ridge[/b]
 
Tylsästä nimestään ja geneerisestä premissistään huolimatta tämä Jeremy Saulnierin ohjaama toimintajännäri paljastui harvinaisen tehokkaaksi tapaukseksi. Vähin äänin Netflixissä julkaistu elokuva olisi kelvannut teatteriinkin, sillä kyseessä on selvästi keskivertoa älykkäämpi ja kunnianhimoisempi kuvaus sinänsä moneen kertaan nähdystä aiheesta. Rebel Ridge polkaistaan käyntiin Iron Maidenilla, jota polkupyöräilevä musta mies Terry kuuntelee kaikessa rauhassa. Hän ei huomaan taakseen ilmestyvää poliisiautoa, joka töytäisee hänet tahallaan kumoon. Miehellä on repussaan suuri summa käteistä, jolla hän aikoo maksaa serkkunsa takuut. Kusipääpoliisit päästävät hänet menemään, mutta takavarikoivat rahat naurettavalla, mutta laillisella perusteella. Terry ei jätä asiaa sikseen, vaan päättää tehdä kaikkensa saadakseen rahat takaisin.
 
Tästä alkaa mielenkiintoinen ja tiukasti otteessaan pitävä tapahtumaketju, joka ei etene arvattavinta reittiä. Terry on isokokoinen entinen sotilas, mutta päättömän väkivallan sijaan hän turvautuu ensin rauhanomaisiin ja sovitteleviin keinoihin. Huomattuaan, ettei rikosilmoituksen tekeminen ja donitsien vieminen poliisiasemalle anna hänelle oikeutta, ryhtyy Terry lopulta kovempiin, mutta edelleen järkiperäisiin toimenpiteisiin. Elokuva kestää yli kaksi tuntia, mutta kantaa hyvin loppuun asti, sillä jännitys ei pääse löystymään missään vaiheessa. Realismiin panostava kuvaustyyli ei mehustele toiminnalla tai visuaalisilla tempuilla, vaan koukku luodaan puhtaasti käskirjoituksen voimin. Don Johnsonin rooli mulkerona poliisipäällikkönä tarjoaa katsojalle ja päähenkilölle helpon vihan kohteen, mutta pahistenkin toimille annetaan ainakin etäisesti ymmärrettävät syyt.
29.10.2024
Dark Windows
Norjalaisessa slasher-elokuvassa joukko nuoria aikuisia suree autokolarissa menehtynyttä ystäväänsä, jonka kohtaloon he ovat enemmän tai vähemmän syyllisiä. Hautajaisten jälkeen kolmen hengen porukka päättää lähteä maaseudulle rauhoittumaan ja ottamaan etäisyyttä tapahtuneeseen. Kartanomaisen maatalon ikkunoita alkaa koputella omituinen naamiomies, joka tuntuu tietävän, ettei kolari ollut pelkkä onneton vahinko. Tylsä ja ennalta-arvattava elokuva tallaa juuri niitä polkuja, joita voi odottaakin, eikä naamiomiehen henkilöllisyys pahemmin päättelykykyä vaadi. Ohutta tarinaa rakennetaan niin hitaasti, ettei mitään uhkaavaa tai kauhunomaista tapahdu kuin vasta viimeisellä kolmanneksella. Tämä on kohtalokas virhe, sillä leffalla on mittaa vain 80 minuuttia.
Yhden kortin Dark Windows pelaa oikein ja se on loppuvaiheen yllättävä väkivaltaisuus, joka onnistuu edeltävän tylsyyden jälkeen hieman säväyttämään. Naamiomiehen riepotellessa heiveröistä tyttöä pitkin seiniä ja muksiessa häntä ihan kunnolla turpaan oli pakko vähän naurahtaa, sillä kohtaus tuntuu olevan kuin toisesta leffasta. Tämä on kuitenkin aivan liian vähän aivan liian myöhään, eikä onnistu pelastamaan kokonaisuutta mitenkään. Miinusta on annettava myös siitä, että tapahtumat sijoittuvat Amerikkaan, vaikka leffa on kuvattu Norjassa ja kaikki näyttelijätkin taitavat olla norjalaisia.
Wounds
Nuhjuisessa baarissa syttyy verinen tappelu, jonka seurauksena harvat asiakkaat pakenevat paikalta ja jättävät tiskijukan ihmettelemään tilannetta. Hän poimii lattialta puhelimen, jonka hän ottaa talteen aikeenaan palauttaa se oikealle omistajalleen. Mies onnistuu avaamaan puhelimen lukituksen ja löytää varsin häiritsevää videomateriaalia, joka järkyttää häntä syvästi. Hän alkaa myös saada outoja viestejä, jotka on suunnattu hänelle itselleen. Vaikuttaa siltä, että luurin toisessa päässä on tehty jonkinlainen rituaali, jossa ruumiin haavat toimivat porttina yliluonnolliselle pahuudelle. Jotenkin myös itse puhelin tuntuu toimivan linkkinä toisen ulottuvuuden ja maallisen maailman välillä.
Olipahan aikamoinen häröpallo, joka kiertyy sitä hämärämmäksi, mitä pidemmälle leffa etenee. Armie Hammerin esittämä tiskijukka on tavallinen, mutta hieman niljakas perusjantteri, jonka mielenterveys alkaa rakoilla puhelimen löytämisen seurauksena. Samalla kun ukko yrittää päästä kirotusta laitteesta eroon, hän keskittyy myös vaimonsa pettämiseen läheiseksi käyneen naisasiakkaan kanssa. Vaimo saa osansa pahuuden läsnäolosta, mutta pettämiskuvio tuntuu juonen kannalta turhalta. Hieman turhalta elementiltä tuntuu myös puhelin, vaikka se onkin tapahtumat vauhtiin sysäävä voima. En saanut otetta siitä, miksi nimenomaan puhelin on leffassa pahuuden välikappale.
Alussa mysteeri pitää hyvin mielenkiintoa yllä, mutta lopulta leffan ainekset eivät sekoitu mitenkään järkeväksi kokonaisuudeksi. Annan leffalle silti varovaisen suosituksen, mikäli kysymysten pohtiminen ilman valmiita vastauksia sattuu viehättämään.
Norjalaisessa slasher-elokuvassa joukko nuoria aikuisia suree autokolarissa menehtynyttä ystäväänsä, jonka kohtaloon he ovat enemmän tai vähemmän syyllisiä. Hautajaisten jälkeen kolmen hengen porukka päättää lähteä maaseudulle rauhoittumaan ja ottamaan etäisyyttä tapahtuneeseen. Kartanomaisen maatalon ikkunoita alkaa koputella omituinen naamiomies, joka tuntuu tietävän, ettei kolari ollut pelkkä onneton vahinko. Tylsä ja ennalta-arvattava elokuva tallaa juuri niitä polkuja, joita voi odottaakin, eikä naamiomiehen henkilöllisyys pahemmin päättelykykyä vaadi. Ohutta tarinaa rakennetaan niin hitaasti, ettei mitään uhkaavaa tai kauhunomaista tapahdu kuin vasta viimeisellä kolmanneksella. Tämä on kohtalokas virhe, sillä leffalla on mittaa vain 80 minuuttia.
Yhden kortin Dark Windows pelaa oikein ja se on loppuvaiheen yllättävä väkivaltaisuus, joka onnistuu edeltävän tylsyyden jälkeen hieman säväyttämään. Naamiomiehen riepotellessa heiveröistä tyttöä pitkin seiniä ja muksiessa häntä ihan kunnolla turpaan oli pakko vähän naurahtaa, sillä kohtaus tuntuu olevan kuin toisesta leffasta. Tämä on kuitenkin aivan liian vähän aivan liian myöhään, eikä onnistu pelastamaan kokonaisuutta mitenkään. Miinusta on annettava myös siitä, että tapahtumat sijoittuvat Amerikkaan, vaikka leffa on kuvattu Norjassa ja kaikki näyttelijätkin taitavat olla norjalaisia.
Wounds
Nuhjuisessa baarissa syttyy verinen tappelu, jonka seurauksena harvat asiakkaat pakenevat paikalta ja jättävät tiskijukan ihmettelemään tilannetta. Hän poimii lattialta puhelimen, jonka hän ottaa talteen aikeenaan palauttaa se oikealle omistajalleen. Mies onnistuu avaamaan puhelimen lukituksen ja löytää varsin häiritsevää videomateriaalia, joka järkyttää häntä syvästi. Hän alkaa myös saada outoja viestejä, jotka on suunnattu hänelle itselleen. Vaikuttaa siltä, että luurin toisessa päässä on tehty jonkinlainen rituaali, jossa ruumiin haavat toimivat porttina yliluonnolliselle pahuudelle. Jotenkin myös itse puhelin tuntuu toimivan linkkinä toisen ulottuvuuden ja maallisen maailman välillä.
Olipahan aikamoinen häröpallo, joka kiertyy sitä hämärämmäksi, mitä pidemmälle leffa etenee. Armie Hammerin esittämä tiskijukka on tavallinen, mutta hieman niljakas perusjantteri, jonka mielenterveys alkaa rakoilla puhelimen löytämisen seurauksena. Samalla kun ukko yrittää päästä kirotusta laitteesta eroon, hän keskittyy myös vaimonsa pettämiseen läheiseksi käyneen naisasiakkaan kanssa. Vaimo saa osansa pahuuden läsnäolosta, mutta pettämiskuvio tuntuu juonen kannalta turhalta. Hieman turhalta elementiltä tuntuu myös puhelin, vaikka se onkin tapahtumat vauhtiin sysäävä voima. En saanut otetta siitä, miksi nimenomaan puhelin on leffassa pahuuden välikappale.
Alussa mysteeri pitää hyvin mielenkiintoa yllä, mutta lopulta leffan ainekset eivät sekoitu mitenkään järkeväksi kokonaisuudeksi. Annan leffalle silti varovaisen suosituksen, mikäli kysymysten pohtiminen ilman valmiita vastauksia sattuu viehättämään.
[b]Dark Windows[/b]
 
Norjalaisessa slasher-elokuvassa joukko nuoria aikuisia suree autokolarissa menehtynyttä ystäväänsä, jonka kohtaloon he ovat enemmän tai vähemmän syyllisiä. Hautajaisten jälkeen kolmen hengen porukka päättää lähteä maaseudulle rauhoittumaan ja ottamaan etäisyyttä tapahtuneeseen. Kartanomaisen maatalon ikkunoita alkaa koputella omituinen naamiomies, joka tuntuu tietävän, ettei kolari ollut pelkkä onneton vahinko. Tylsä ja ennalta-arvattava elokuva tallaa juuri niitä polkuja, joita voi odottaakin, eikä naamiomiehen henkilöllisyys pahemmin päättelykykyä vaadi. Ohutta tarinaa rakennetaan niin hitaasti, ettei mitään uhkaavaa tai kauhunomaista tapahdu kuin vasta viimeisellä kolmanneksella. Tämä on kohtalokas virhe, sillä leffalla on mittaa vain 80 minuuttia.
 
Yhden kortin Dark Windows pelaa oikein ja se on loppuvaiheen yllättävä väkivaltaisuus, joka onnistuu edeltävän tylsyyden jälkeen hieman säväyttämään. Naamiomiehen riepotellessa heiveröistä tyttöä pitkin seiniä ja muksiessa häntä ihan kunnolla turpaan oli pakko vähän naurahtaa, sillä kohtaus tuntuu olevan kuin toisesta leffasta. Tämä on kuitenkin aivan liian vähän aivan liian myöhään, eikä onnistu pelastamaan kokonaisuutta mitenkään. Miinusta on annettava myös siitä, että tapahtumat sijoittuvat Amerikkaan, vaikka leffa on kuvattu Norjassa ja kaikki näyttelijätkin taitavat olla norjalaisia.
 
[b]Wounds[/b]
 
Nuhjuisessa baarissa syttyy verinen tappelu, jonka seurauksena harvat asiakkaat pakenevat paikalta ja jättävät tiskijukan ihmettelemään tilannetta. Hän poimii lattialta puhelimen, jonka hän ottaa talteen aikeenaan palauttaa se oikealle omistajalleen. Mies onnistuu avaamaan puhelimen lukituksen ja löytää varsin häiritsevää videomateriaalia, joka järkyttää häntä syvästi. Hän alkaa myös saada outoja viestejä, jotka on suunnattu hänelle itselleen. Vaikuttaa siltä, että luurin toisessa päässä on tehty jonkinlainen rituaali, jossa ruumiin haavat toimivat porttina yliluonnolliselle pahuudelle. Jotenkin myös itse puhelin tuntuu toimivan linkkinä toisen ulottuvuuden ja maallisen maailman välillä.
 
Olipahan aikamoinen häröpallo, joka kiertyy sitä hämärämmäksi, mitä pidemmälle leffa etenee. Armie Hammerin esittämä tiskijukka on tavallinen, mutta hieman niljakas perusjantteri, jonka mielenterveys alkaa rakoilla puhelimen löytämisen seurauksena. Samalla kun ukko yrittää päästä kirotusta laitteesta eroon, hän keskittyy myös vaimonsa pettämiseen läheiseksi käyneen naisasiakkaan kanssa. Vaimo saa osansa pahuuden läsnäolosta, mutta pettämiskuvio tuntuu juonen kannalta turhalta. Hieman turhalta elementiltä tuntuu myös puhelin, vaikka se onkin tapahtumat vauhtiin sysäävä voima. En saanut otetta siitä, miksi nimenomaan puhelin on leffassa pahuuden välikappale.
 
Alussa mysteeri pitää hyvin mielenkiintoa yllä, mutta lopulta leffan ainekset eivät sekoitu mitenkään järkeväksi kokonaisuudeksi. Annan leffalle silti varovaisen suosituksen, mikäli kysymysten pohtiminen ilman valmiita vastauksia sattuu viehättämään.
- Risingshadow
- Keskustelut
- Teatteri
- Minkä elokuvan katsoit viimeksi?