Jäänpuskijat

"Jäänpuskijat" oli toinen Reynoldsilta lukemani kirja heti "Ilmestysten avaruuden" jälkeen. Jäänpuskijat ei kuulu Ilmestysten avaruus -sarjaan, vaan se tapahtuu aivan toisenlaisissa maisemissa. Tämä varmasti vaikutti ensimmäisellä lukukerralla mielipiteisiini, sillä olisin niin kovasti tahtonut lukea jatkoa Voljovan ja Khourin tarinalle, mutten onnistunut saamaan käsiini jatko-osia; tämä arvostelu on kirjoitettu toisen lukukerran jälkeen.

Kirja alkaa (prologin jälkeen) scifistisessä mielessä varsin "arkisessa" ja pienessä mittakaavassa. Kivisirkan varustus on hyvin lähellä sellaista tekniikkaa, jota voisimme kuvitella n. 50 vuoden päästä olevan saatavilla. Mutta kun tarina menee eteenpäin, se saa huikean kosmiset puitteet.

Kirja kertoo kahden voimahahmon, Bellan ja Svetlanan yhteisen tarinan erilaisten juonenkäänteiden tiimellyksessä. En sano, etteikö Reynolds olisi ainakin suurimmalta osaltaan onnistunut tässä, mutta en kuitenkaan usko, että psykologisten profiilien maalaaminen on hänen vahvin osa-alueensa.

Kirjan tarina on selviytymistarina, joka koostuu muutamasta episodimaisesta pätkästä, jossa näyttämö (puitteet ja henkilöt) vaihtuvat - tämä voi hyvinkin vaikuttaa siihen, etteivät kaikki jaksa lukea kirjaa läpi. Episodeja yhdistää Bella ja Svetlana - mutta asetelmat heidän välillään muuttuvat näyttämön vaihtuessa.

Kirjan ehdottomaksi ansioksi on luettava se tylyys, jolla Reynolds kuljettaa hahmokatraansa läpi väistämättömien tosiasioiden. Pariinkin otteeseen lukiessa kylmät väreet menivät pitkin selkärankaa, kun tajusi, millaiseen tilanteeseen Kivisirkan miehistö onkaan oikeasti joutunut.