Varjeltu rakastaja

Mustan tikarin veljeskunta otti nyt takapakkia aika rajusti. Kirjan kerronta, juoni ja suurin osa henkilöistä ovat edelleen suuren luokan mahtavuutta. Mutta... Suoraan sanoen, en voi ymmärtää, miten kirja voi olla Phuryn ja Cormian, kun heidän näkökulmansa olivat todella vähäiset. Ja nekin näkökulmat olivat koko kirjan tylsintä antia. John, Qhuinn ja Blay olivat todella mahtavia, mutta kun tämä kirja piti kertoa Phurysta, niin tuntuu vähän oudolta, että edellä mainitut, plus Lash saivat enemmän näytösaikaa, kuin hän. Mutta vaikka pidänkin tosi paljon Johninsta, Qhuinnista ja Blaystä, niin en ymmärrä, miksi he saavat niin paljon "näytösaikaa", kun kaikille on kuitenkin tulossa oma kirja, missä he ovat päähenkilöitä. Tuntuu vähän siltä, että kolmikko olisi jotenkin kirjailijan suosikki, ja muut hahmot (myös ne joiden olisi pitänyt olla päähenkilöitä) ovat vain jotain sivullisia, joita ei tarvitse "näyttää" niin paljon. 

Kirjassa oli vielä yksi iso miinus. Ja se oli Lash. Pidin kyllä tosi paljon hänen kohtalostaan, ja siitä yllättävästä käänteestä mikä liittyi häneen, mutta en ymmärrä miksi hänen näkökulmaansa piti tunkea kirjaan. Mielestäni olisi riittänyt se, että kerrotaan herra D:n näkökulman kautta, mikä Lashin tilanne oli, ja se siitä. Tällaisena oli vähän hypittävä Lashin osiot nopeasti yli, koska en vain jaksa sitä rasittavaa pulunn****jaa.

Varjeltu rakastaja oli aika paljonkin huonompi, mitä muut osat, mutta toivon, että seuraava osa ja Rehvenge tuovat Mustan tikarin veljeskunnan takaisin sen ansaitsemalle paikalle.

Ensimmäinen kirja koko sarjassa, jossa minä petyin. Ei, en pettynyt Phuryn ja Cormian rakkaustarinaan, vaan siihen ettei MITÄÄN HITON RAKKAUSTARINAA EDES OLLUT.
Sivuhenkilöt (minun mielestäni kirja oli ennemminkin Johnista ja tämän kavereista kuin Phurysta...), Phuryn huumeaddiktio, hänen epätoivoiset tunteensa Bellaan, Cormian päläpälä ottivat koko kirjan omakseen ja koko siinä hässäkässä Ward unohti kirjoittaa rakkaustarinan kunnolla. Olin oikeasti todella innoissani, että pääsin lukemaan Phurysta, mutta kirjan puolivälissä oli pakko sulkea kirja ja alkaa hieroa ohimoitani turhautumisesta. Tarina ei oikeastaan edennyt mihinkään paitsi kahdessakymmenessä viimeisessä sivussa. Kirjan luettuani ensimmäinen ajatukseni oli: Mitä? Loppuiko se tuohon?!
Ihan hiton turhauttava lukukokemus oli. En kuitenkaan ottaisi mitään takaisin. Kirja oli ihan mukava, vaikka olisinkin halunnut lukea paljon enemmän Cormiasta ja Phurysta yhdessä. Hitto soikoon.

Jep jep, jos aikaisemman kirjan lukemiseen meni joku tovi, tämän lukemiseen meni vielä vähän pidempään. Alku oli mielestäni melko tylsä, mutta onneksi loppua kohden meno parani edes hieman. Alussa asiat pyöri samojen asioiden ympärillä eikä mikään edennyt mihinkään suuntaan. Lopussa taas tuli hyvin paljon kaikkea uutta asiaa, minkä olisi mielestäni voinut jakaa paremmin koko kirjaan...
Phury ei ole missään vaiheessa ollut minulle sellainen hahmo jota fanittaisin. Nyt kirjan luettuani ajatukseni pyörivät lähes samoja ratoja, mutta joitakin muutoksia tietenkin on. Phuryn ongelmat oli kuvattu todella hyvin mikä paransi hänen asemaa omissa ajatuksissani. Cormia taas oli koko kirjan ajan aivan ihana hahmo ja loppua kohden ajatukseni hänestä vain paranivat. Toki heistä olisi voitu kertoa vielä enemmän.
John on aivan ihana henkilö mutta joissakin kohtia tuli sellainen olo, että hänestä voitaisiin kertoa hieman vähemmän. Hänestä tuli niin paljon asioita esiin, että tuntui kuin kirjassa olsii kerrottu niin Phurysta kuin Johnistakin..
Kirja sai minut kuitenkin päättämään, että jatkan vielä sarjan lukemista, sillä tässä kirjassa tuli niin paljon sellaista esiin, mistä haluan lukea enemmänkin.

Minulla ei ollut kovin suuria odotuksia tämän kirjan suhteen, koska Phury on ollut alusta asti täysin yhdentekevä hahmo. Täytyy myöntää, että kirja yllätti positiivisesti. Aloin pitää Phuryn hahmosta enemmän ja Cormia oli varsin viehättävä Valituksi. Kirja jatkaa tietenkin tuttua Wardin tyyliä. Tämä kirja on ehkä vähän synkeämmällä pohjalla lessereiden hyökkäysten ja Phuryn huumeriippuvuuden takia. Lisäksi pääsemme taas sukeltamaan muidenkin hahmoja elämään, esimerkiksi Qhuinnin ja Blayn, joiden välillä tapahtuu jotain hyvin merkittävää. John taistelee edelleen menneisyytensä kanssa ja saa jotain menetettyä takaisin. Tässäkin kirjassa tuntui, että Phuryn ja Cormian tarina jäi aavistuksen sivuun kun muut hahmot pääsivät kukoistamaan. Tuntui, että kun luki kaksi sivua pääparin tarinaa, sai seuraavaksi sata sivua muita hahmoja, mutta se ei sinänsä edes haitannut. Mieluusti tosin olisin lukennut enemmän Phuryn ja Cormian välisistä tilanteista. Tästä on hyvä jatkaa ja jäädä odottamaan jatko-osaa.