Kasvatti
Alkuteos ilmestynyt 1971. Suomentanut Esa Adrian. Sidottu, kansipaperi.
Autiolle planeetalle haaksirikkoutuu alus, jonka matkustajista jää eloon vain yksivuotias poika. Planeetan alkuasukkaat, jotka edustavat ihmiselle vierasta olemassaolon muotoa, pelastavat pohjan hylystä ja ottavat hänet huostaansa. Kaksitoista vuotta myöhemmin poika kohtaa retkikunnan, joka on lähetetty tekemään tyhjäksi uskottu planeetta elinkelpoiseksi.
Tilannetta mutkistaa kuitenkin se, että ottaessan pojan kasvatikseen planeetan asukkaat ovat muokanneet hänen mieltään ja ruumistaan omien tarkoitusperiensä mukaan. Tuloksena on kahden eri todellisuuden välissä horjuva olio, joka toisaalta tuntee vetoa ihmisten puoleen ja toisaalta pelkoa näitä kohtaan.
Retkikunnalle poika on ainutlaatuinen tilaisuus saada yhteys ihmisten ja korkeamman, itseensä sulkeutuneen kulttuurin välille. Mutta yhteyden syntyminen merkitsisi pojalle kasvattajiensa pettämistä...
Pienoisromaanissa Kasvatti Strugatskin veljekset kehittelevät kahta perusteemaansa: vieraan elämänmuodon kohtaamista ja puuttumattomuuden ideaa. Vaikka tarkoitusperät olisivat kuinka puhtaita tahansa, onko ihmisellä sittenkään oikeutta puuttua vieraan kulttuurin elämänmenoon?
Arkadi & Boris Strugatski
Strugatskin veljeksiä pidetään neuvostoliittolaisen tieteiskirjallisuuden merkittävimpinä kirjailijoina. Arkadi Strugatski (1925–1991) oli kielitieteilijä ja toimittaja. Boris Strugatski (1933–2012) oli tähtitieteilijä joka työskenteli Pulkovon observatorion tietokonelaboratoriossa. Heidän kirjojaan on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta.
Arkadi Strugatski valmistui 1940-luvulla englannin ja japanin kielen kääntäjäksi. Sodan jälkeen hän työskenteli toimittajana ja kustannustoimittajana. Arkadi oli muun muassa toimittamassa venäläisiä science fiction -kokoelmia ja käänsi useita japanilaisia ja amerikkalaisia tieteiskirjoja. Lisäksi hän oli mukana science fiction -seurojen toiminnassa. Jo nuorena Arkadi kirjoitti novelleja ja siirtyi pian science fictionin pariin. Vuodesta 1955 eteenpäin hän kirjoitti järjestelmällisesti. Arkadi teki lähes kaikki työnsä yhdessä veljensä Borisin kanssa.
Romaanissa Stalker: Huviretki tienpientareelle (1971) maapallolla käyneet muukalaiset ovat jättäneet jälkeensä vyöhykkeitä, joilla luonnonlait eivät päde. Vyöhykkeellä käyvät ihmiset saattavat löytää suunnattomia rikkauksia tai menettää henkensä. Sana stalker on veljesten itse keksimä englanninkielinen uudissana, jolla tarkoitetaan avaruusolentojen romun epävarmaksi tekemällä ”vyöhykkeellä” vaarojen lomitse hiipivää – stalking – uskalikkoa. Tämä tiivis, slaavilaisen surumielinen mutta veljesten länsimaisimpiin kuuluva romaani on heidän kuuluisin teoksensa.
Teoksessa Miljardi vuotta ennen maailmanloppua (1976–77) joukko tieteenharjoittajia olettaa, että itse kaikkeus kokee heidän tutkimuksensa uhkana ja sekaantuu siksi asioihin. Uhka koetaan totalitaarisesti johdetun valtion tukahduttamistoimena. Tutkijoita kiristetään, mutta yksi heistä ei alistu vaatimuksiin vaan jatkaa työtään. Romaani on puolustuspuhe yksilön vapaudelle ja rohkeudelle.
Lähteitä
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004.
Sci-fi -sarja
WSOY:n sarja.
”Sci-fi on lyhenne termistä science fiction, ”tieteiskirjallisuus”. Sci-fi -kirjoissa tunkeudutaan tiedon tuolle puolen, jännittävään ja salaperäiseen tuntemattomaan – mahdollisuuksien rajoille.”
Sarja sisältää 37 teosta.
Alasarja Säätiö
Alasarja Jokimaailma