Ensimmäiset näistä saduista toivat mieleeni H.C. Andersenin kauneimmat ja surullisimmat sadut. Hyville ei aina käy hyvin ja lohduttomat tapahtumat on mahdollista kuvata riipivän kauniisti. Vaikutteet ovat ihan mahdollisia, sillä Andersenin satuja ilmestyi englanniksi käännettynä jo 40 vuotta ennen näiden satujen julkaisemista! Wilden tyyli saduissaan on ylitsevuotavan maalailevaa ja kuvailevaa. Lukijan eteen luodaan yksityiskohtineen ylellisiä palatseja ja käsittämättömiä rikkauksia. Pahimmillaan kuvailut menevät jopa puuduttaviksi listauksiksi. Parhaimmillaan nämä tarinat ovat kauniita ja koskettavia. Useissa saduista on herkullisen ilkikurisia huomioita ja osuvia henkilökuvia. Tarinat saivat vuoroin itkemään, nauramaan, ärsyyntymään, ihastelemaan ja ihmettelemään. Näin monien tunnereaktioiden herättäminen ei kaiketi voi olla osoitus huonoudesta. Ihan perheen pienimmille en lähtisi näitä lukemaan, kannattaa ainakin lukaista itse ensin.

Kentauri oli melko hämmentävä lukukokemus: toisaalta hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teos, toisaalta taas hieman puuduttava. Tarinan alussa lähitulevaisuuden Maassa poimitaan Alfa Centaurin tähtijärjestelmästä tuleva signaali, jota ajat sitten lähetetty ja puoliksi unohdettu luotain perille päästyään lähettää. Luotain on laskeutunut viheriöivälle planeetalle ja lähettää kuvaa puusta. Mediavoimien manipuloimassa yhteiskunnassa Puusta tulee pian kaiken Hyvän ja Viattoman symboli, jota käytetään taitavasti kansojen mielipiteiden ohjailussa. Lopulta tapahtumat johtavat avaruusaluksen rakentamiseen. Aluksen, jolla tuhannet Valitut pääsevät matkaamaan Puun luokse neitseelliselle planeetalle aloittamaan kaiken alusta. Pitää vain päättää, ketkä valitaan ja miten, ja mitä ihmiskunnan kulttuurista ja taidoista viedään mukana uudelle planeetalle. Kerronnallisesti tarina jakautuu kolmeen osaan, joilla on eri kertojat. Ensimmäinen osa tapahtuu Maassa, kaksi seuraavaa kymmenien vuosien matkalla paratiisiplaneetalle. Scifi-asetelmasta huolimatta tarina on kaukana avaruusoopperasta tai viihteestä, ja edustaa ennemmin melkoista nyky-yhteiskunnan, median ja länsimaisen kulttuurin kritiikkiä verhottuna avaruusmatkan valepukuun. Hyvin mielenkiintoisia ajatuksia! Tarinan tapahtumat ja henkilöt ovat sivuosassa, ja ehkä siitä johtuu myös lukemisen lievä työläys aina silloin tällöin. Kertojien äänet ovat lisäksi liian samankaltaiset, vaikka he ovat hyvin erilaisia, eri-ikäisiä ja keskenään eri sukupuolia. Juoni ei imaise mukaansa, esitetyt ajatukset kylläkin. Kirja on antanut ajateltavaa pitkäksi aikaa, mutta sitä on vaikea suositella varauksettomasti kenelle tahansa.

Paljon kehuja saanut Sabriel oli minulle melkoinen pettymys. Keskiaikaisessa maailmassa matkataan jälleen kerran miekan kanssa paikasta toiseen, jotta isä (ja maailma) pelastuisi. Uutuutena tarinaan on yhdistetty kauhuleffoista tuttuja, löyhkäävän ällöttäviä "eläviä kuolleita". Ehkä tämä yhdistelmä on fantasiakirjallisuudessa uusi, mutta idea valitettavasti ei. Henkilökuvat ovat ohuita, eikä tarina tue heidän kehittymistään kohti kirjan loppuasetelmia. Tarinassa on onneksi monia kivoja, oivaltavia ja omaperäisiä yksityiskohtia, niiden ansiosta nuo tähdet. Ja olihan se tietysti tervetullutta vaihtelua, että välillä se "yksinäinen orpolapsi" on tyttö.