Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Nääh. Nyt alkaa Twilight nostaa päätään. Jude, Kuolemattomien Jacob, astuu näyttämölle! Hurraa, hän on töissä ennustusliikkeessä, hänellä on rastat ja tatuointi ja hänessä on jotain outoa, joka vetää Everiä puoleensa. Eijeijei, nyt aletaan eksyä pahan kerran harhateille. Tarina etenee täysin väärällä tavalla, se yrittää liikaa kalastella menestystä vanhoilla nikseillä. Antakaa kolmansien pyörien pyöriä jo matkoihinsa, jookos.
Tämä jää aavistuksen kehnommaksi kuin Punaiset tulppaanit. Tapahtumat muuttuvat loppua kohden hiukan lennokkaammiksi, mutta se ei ole mielestäni hyvä juttu. Kaikki se draama on pidemmän päälle lähinnä kiusallista ja Damen oikeastaan loistaa poissaolollaan koko kirjan ajan. Joo, sehän siinä oli ideakin, mutta olisiko silti voitu yrittää jotain? Roman on äärettömän epäluovaksi muovattu vihollinen ja Romy ja Rayne kuin jostain 2000-luvun shoujo-mangasta repäistyt. Toiminta menee lian korkealentoiseksi ja noloksi, mutta silti viimeinen luku on aivan liian onnellinen.
Nyt kyllä pääsi kirjailijan ote löystymään. Ei hälyyttävällä tavalla, mutta kuitenkin niin että sen huomaa. Tapahtumat eivät liittyneet enää oikeastaan millään tapaa aiempiin osiin ja loppu oli enemmän tai vähemmän pettymys. Päähenkilönä Lala ei oikein ongelmiensa ja ainaisen pahantuulisuutensa kanssa oikein säväyttänyt, eikä minua voinut vähempää kiinnostaa muotinäytös, poikaystävät tai uusi koulu. Kyllä tämän nt lukee, mutta olo on jokseenkin hämmentynyt. Mitä? Siinäkö kaikki? Olisi ehkä ollut parasta lopettaa tarina kolmanteen osaan.
Tämänkin luki mielellään! Vaikka Clawdeen ei ole hahmona yhtä kiinnostava kuin Melody tai Cleo, hänen perheensä nostaa pisteitä. Kirjallisuudessa rennot suurperheet vetoavat kehen tahana. Ja taatusti joku voi Clawdeenista pitääkin minua enemmän! Tapahtumat jatkuvat selkeästi ja nätisti edeltäjiin nähden. Lisäpisteitä Harrisonille ropisee myös ihmissutena olemisen oireiden realistisen oloisesta kuvailusta!
Jostain kumman syystä Monster High -romaanit kiehtovat minua suuresti. Mielenosoituksellinen vidovetoomus ikäänkuin symboloi tosielämän tasa-arvo-kysymyksiä, mikä on aina hieno aihe. Hahmot ovat yhä puoleensavetäviä ja persoonallisia, ja juoni paranee entisestään. Taustatarinat syvenevät hienosti ja jatko jaksaa kiinnostaa.
Ei. Tämä ei todellakaan toimi. Tämä on kuin joku kammottava irvikuva sille tavanomaiselle yliluonnolliselle romanttiselle lällänlierulle, mitä normaalisti luukutetaan. Jos olet genren kovakin fani, kannattaa hylätä tämä trilogia viimeistään ekan osan jälkeen niin et joudu kahlaamaan läpi läjää viimeistelemätöntä, luonnoksenomaista, lapsellista ja heitteleväntasoista tekstiä. Tässäkin on ihan liikaa niitä lyhyitä tehostelauseita ja alku ja loppu, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Varokaa kansalaiset! Valitkaa joku muu! Anteeksi kauheasti rva White, mutta teillä on vielä joitain asioita opeteltavana.
Tämä on suunnilleen ykkösen veroinen, tehokas ja tunnelmallinen. Tekijä osaa edelleen sovittaa lahjakaasti romaanin tapahtumat mangan muotoon ja hahmot ovat edelleen hyvin rakastettavia. Mukavaa tasapainoilua surullisen sympattisuuden ja verisen draaman välillä.
Tässä osassa tunnelma laski aavistuksen ensimmäisestä. Touhu alkoi olla sen verran sekavaa ja pitkäveteistä, ettei millään tuntunut olevan enää mitään väliä. Loppu jäi todella vajaaksi, ja jäi lopulta epäselväksi, että kuka nyt tykkää ja ei tykkää kenestä ja mitä tulevaisuudesaa tapahtuu. Ja tosiaan: mitä romaaneissa tapahtui ykkösosan jälkeen? Se taitaa jäädä mangan lukijoille ikuiseksi mysteeriksi.
Kuolion kultakurkku jatkaa sekoilua vanaan malliin tutuissa ympäristöissä vielä astetta epäloogisemmin ja hämmentävin elementein. Tässä pelataan pitkälle musiikkimaailman bisnesten keinoin, unohtamatta kuitenkaan varsinaista teemaa. Sympaattista ja verratonta luettavaa lapsille!
Tämä arvosana sopii hyvin kaikille W.I.T.C.H.-kirjoille. Eivät yllätä millään tapaa, ovat täsmälleen sitä mitä voi odottaa ja hahmot sekä ideat ovat takuuvarmasti tuttuja kaikille niille, jotka päättävät alkaa lukea. W.I.T.C.H.-kirjaksi tämä on ehkä, huomatkaa, ehkä, astetta parempi, mutta silti lukukokemukseen vaikuttaa lähinnä se, että tämä oli silloin joskus pienenä niiiiiiiiin iso juttu.
Olin tavallaan odottanut, että Coralinessa olisi ollut sellainen outo ja tietyllä tapaa pelottava tunnelma. Tiesin kyllä, että se on lastenkirja, mutta eihän se ole ennenkään estänyt kirjaa olemasta pelottava. Ei siihen vaadita muuta kuin tunnelma. Mutta tämä oli ikävä kyllä pettymys. Tuntui siltä, kuin tärkeät asiat olisivat alkaneet tapahtua vasta reilusti puolenvälin jälkeen, eikä varsinaista huippukohtaa löytynyt. Jos yhtään viitsii antaa mahdollisuuden, niin huomaa kyllä, että puolenälin jälkeen meno alkoi mennä huomattavasti mielenkiintoisemmaksi, mutta silti olen vähän pettynyt.
Tämä on sarjassa sellainen kirja, joka on naurattanut minua pienestä pitäen. Olen lukenut tämän monta kertaa, ja edelleen toimii. Muihin sarjan osiin verraten vähän tylsä, mutten osaa perustella, että miksi. Ideahan on mahtava: diskossa käyvä vanha äijä, joka haluaa rakentaa arvettoman hirviön. Hienoa, että jokaista hahmoa jalostetaan ja syvennetään ikiomalla kirjalla 9-osaisessa kirjasarjassa!
Olen kerännyt kaikki ologia-kirjat, mitä vain löytyy ja vähän oheistuotteita siihen kylkeen. Ne sopivat hyvin niille ihmisille, jotka eivät suostu hyvästelemään kurkistusluukkukirjoja lapsuudesta, vaan vievät mieltymyksensä kokonaan uudelle tasolle. Kaunis, vaikuttava ja mielenkiintoinen tietokirja kestää monet lukukerrat ja saa lukijansa uskomaan, että lohikäärmeitä todella on olemassa.
Kyllä tämä aika kirkkaasti nousee Maailman Mahtavimmaksi Mangaksi Kautta Aikojen. Kuvitus, huumori, hahmot ja niiden suhteet, itse juoni ja tarinankerrona...olen sanaton. Rakastan tätä ja saan itkupotkuraivarin jos tätä ei suomenneta loppuun. Jätän arvion aika lyhyeksi, kun muuten tästä tulee raamatun mttainen.
Pidin tästä kirjasta kovasti. Vaikutuin suuresti sitä, että Bujor oli 12 kun kirjoitti tämän (mutta en minä sen perusteella tätä arvioi). Vau! Pääkolmikko oli oikein kiva, erilaiset persoonat ja sitä rataa, tapahtumat mielikuvituksellisia ja viimeisteltyjä. Bujor on keksinyt tarinaansa asioita, jotka kertovat hyvästä mausta, luovuudesta ja kunnioituksesta omia hahmojaan kohtaan. Todella viehättävä, raikas, erilainen ja ahmittava kokonaisuus, joka kestää monta lukukertaa. Suosittelen.
Kaikki aiheesta. Mieletöntä, kun tämänkaltainen ilmiöksi noussut kirjasarja poikii elokuvan lisäksi vielä tällaisenkin. Jos olet sarjan tosifani, et voi elää ilman tätä. Itse tutustuin Eragonin tarinaan alunperin tämän teoksen kautta, mutta nautin tämän pläräämisestä silti. Mahtavia kuvia, pieniä juonikuvauksia ja paikkojen, historian sekä lajien esittelyjä. Hauskoja pikku yksityiskohtia, kuten lohikäärmeratsastajan merkki ja kangaskukkaversio mustasta päivänsinestä, Aryan lempikukasta. Mahtavaa! Hanki jos et vielä ole sitä tehnyt!
Se on sitä "parempaa yliluonnollista lässytysromaniikkaa". Ei niin imelä kuin olin pelännyt. Yleensä karttelen kaikkea 2000-luvun kirjallisuutta jota hehkutetaan liikaa, mutta kun nyt tuli koko sarja halvalla vastaan niin luin ihan omaksi huvikseni. Ymmärrän miks tämä on niin suosittu: se on se helppolukuisuus varmastikin. Lukeminen oli erittäin helppoa ja teksti ymmärrettävää, mutta jos nyt juone, hamojen ja idean puolesta puhutaan niin kysynpä vaan: miksei mikä tahansa muu vastaavanlainen kelvannut ihmiskunnalle? Ei tämä nyt sentään niin ylivoimaisen mahtava olut.
LOISTAVA!!!!!! Paolini osaa kertoa hahmoistaan hyvin vaikuttavalla tavalla. Eragon ja Saphira ovat suurenmoinen pari! Tykkään suuresti, kaikki on hiottu pilkuntarkasti aina paikkojen nimistä aseisiin ja tapahtumien kulusta oikeasti välittää eikä vain tee koko ajan mieli skipata sivuja. Vaikka kuulostaa alkuun vähän Sormusten herran apinoimiselta, niin ei se ole, ei hätää!
Sitä perus W.I.T.C.H.-keekoilua. Aikoinaan W.I.T.C.H. oli valtava hitti ja klassikko ja monen n. vuosien 1995-2005 välillä syntyneen nappulan suuri fanitusen kohde, minun nyt eritoten. Nykyään lapset eivät paljoa tästä tiedäkään... W.I.T.C.H: sta ei ole tehty kovin laadukasta kirjallisuutta, vaikka se loistaakin kuvallisen kerronnan muodossa. Välttämätön lisäys keräilijän hyllyyn! Sentään tarinan juoni ja huippukohta sopivat Cornylle kuin nenä päähän!
Moneen kertaan käytetty nimi saa taas uuden kantajan kaikkien tutulta R. L. Stineltä. Vampyyrisiskokset on perushyvä tai astetta parempi vakavamielinen teiniromaani, joka pitää sisällään muutaman ihanookoon hahmon ja muutaman melko nysän. Idea nyt ei ole millään muotoa uusi, katsoi sitä miten päin hyvänsä. Kirja on parempi kuin mitä odottaa saavansa, sopii luettavaksi niille, joilla ei ole parempaakaan tehtävää.
Herttaisia hahmoja joka iikka, hieno lähtöasettelu, repivää huumoria ja taidokkaasti toteutettu juonenkuljetus ja kuvitus. Tästä on klassikot tehty.
Keplo Leutokalma on suurenmoinen teos, joka on niitä harvoja, joissa päähenkilö on kaikista paras ja mieleenpainuvin. Keplo on hauska ja terävä, ja hänen taustatarinansa tekee vaikutuksen. Tämä olisi taatusti yksi lempikirjoistani, ellei sarjan julkaisua Suomessa olisi keskeytetty...nyyh. Voi kunpa joskus kaukaisessa tulevaisuudessa edes...
The Dreaming: melko kertaluettava kevyt kauhutarina, joka ei pelota lastakaan, mutta jonka jaksaa lukea loppuun asti. Tässä ekassa osassa on ihan nätti tunnelma, jonka jatkossa toivoisi pysyvän vähintäänkin ennallaan, tai mikä vielä parempaa, syvenevän. Taustat on tehty melko hyvin, vaikka hahmot eivät olekaan mitään missejä. Mutta ainakin heidät erottaa toisistaan, se kun ei kaikille sarjakuvapiirtäjille ole mikään itsestäänselvyys. Jatkon lukee kyllä mielellään.