Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Sarjan päätösosa on paitsi lyhyin myös sen heikoin kirja. Olin antamassa kirjalle kaksi tähteä, mutta lopun juonikuviot nostivat lopulta arviotani yhdellä.
Vaikka Pelin säännöt on melkein puolta pienempi edeltäjiään on sisältö heikkoa ja osa tekstistä tuntuu tässäkin turhalta tilan täytöltä. Viimeiset pelaajat sinkoilevat ympäri maapalloa kaikkien yrittäessä löytää viimeisen avaimen, toiset pelatakseen loppuun, toiset lopettaakseen pelin lopullisesti.
Rikas maailma ja vahva naispäähenkilö pelastavat paljon tässä nuorille naisille suunnatussa fantasiaromaanissa.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/11/kirja-arvostelu-sarah-j-maas-throne-of.html
Kirja on aivan loistava. Kirjassa pääsee kokonaan ihan eri maailmaan. Luin kirjan kaksi vuotta sitten, mutta vielläkin lemppari.
Pidin kirjasta vaikken ollut ensimmäistä osaa edes lukenut.
En löytänyt sitä kirjastosta, mutta oli pakko lainata sillä kuulosti houkuttelevalta.
En pettynyt vaikka alku oli hieman kankea.
Pääsin hyvin perille juonesta ja en sen jälkeen voinut lopettaa lukemista.
Ostin tämän kirjamessuilta Booky.fi:n kahden euron pöydästä. Ja onneksi, sillä tämähän on hyvä, saatan jopa pitää kirjan.
Teksti on jatkuvaa tykitystä ja kuvien törmäyttämistä, tuskin yhtään merkityksiltään konventionaalista virkettä löytyy. Hiukan rasittavaa, mutta antoisaa. Tekstiä voi lukea runoutena.
Tarinakehys ja henkilöhahmojen perustyypit on otettu suoraan Chandlerin täydellistämästä kovaksikeitetyn dekkarin lajityypistä. Jotenkin tekstissä näkyy myös genre-elokuvan tai sarjakuvan karrikoiva kuvaustapa.
Näkökulmahenkilönä on Taff Atomi, yksityisetsivä, jolla on autiossa rakennuksessa etuhuoneella varustettu toimisto. Muut henkilöt ovat lähinnä gangstereita ja poliiseja. Tarinan keskiössä ovat syväjäädytetyt aivot, joita kaikki jostain syystä haluavat.
Otan tekstinäytteen luvun 11 alusta, missä on poikkeuksellisesti hyvin pitkä kappale.
Tämä kirja oli minulle ilahdus, sillä alun perin en ollut varma julkaistaisiinko Keskiyön valtiatarta suomeksi. Onneksi niin kuitenkin tapahtui ja pääsin hyökkäämään kirjan sisältöön. En alussa tiennyt, kuinka suhtautua kirjaan, sillä olin tottunut lukemaan varjomaailmasta Claryn silmin ja kokemuksin. Emma oli kuitenkin positiivinen yllätys ja olin hänet jo Varjojen kaupungit-sarjassa kohdannut. Tämä sarja alkoi mieleenpainuvasti ja on uskomatonta, kuinka Cassandra Clare kykenee luomaan samaan maailmaan sijoittuvan teoksen aivan eri silmin. Keskiyön valtiatar oli juonena hyvä ja varsinkin haltijat olivat mieleeni. Jokainen sivu kätki sisäänsä salaisuuksia ja piti lukijan mielenkiintoa yllä. Loppu oli ehdottomasti yksi omista suosikeistani niin hahmojen kuin viimeisen lauseen takia! Uskon kirjasarjan ajavan minut pakkomielteen partaalle edellisen tavoin. Ja se ei todellakaan ole huono asia!
"Tie ja tarina ovat olleet pitkiä.." Niin tottavie on, justiinsa niin ja sanon kiitoksia. Aloitin oman vaellukseni kohti Mustaa Tornia lähes neljä kuukautta sitten kesällä, heinäkuun alussa ja nyt marraskuun kolmantena päivänä vuonna 2017, tässä maailmassa ja tässä ajassa, minä sen päätän. Kaikki kahdeksan osaa (Tuulen avain mukaan lukien), yhteensä lähemmäs 4800 sivua, ovat nyt luettu. Mitä tulee tähän viimeiseen osaan, Grande Finaleen, sen juonesta ja tapahtumista kertominen ilman edes jonkinasteista spoilaamista, olisi ainakin omasta mielestäni lähes mahdotonta, joten jätän sen kokonaan sikseen. Sen toki voi sanoa, että matkan viimeinen taival sisältää kohtalokkaita hetkiä, dramatiikkaa ja koskettavuutta enemmän kuin koskaan aiemmin tällä taipaleella, mikä onkin viimeisen osan arvolle soveliasta ja ehkä odotettuakin.
Roland ja hänen ka-tet:insa on yhä vahvasti koossa, mutta ensimmäistä kertaa sitten muodostumisensa jälkeen se joutuu fyysisesti hajalleen. Toisin sanoen eri paikkoihin eri ajoissa. Ja eri maailmoissa. Kuten kirjan ninestä ja takakansitekstistäkin käy ilmi (huomautan vain siksi, että tarkoituksella koitan välttää spoilausta arvioissani), kietoutuvat tämän osan tapahtumat vahvasti enemmän tai vähemmän Susannahiin ja hänen (sekä myös jonkin hänessä olevan) merkityksensä koko kohtalokkaan retken kannalta kasvaa aivan uusiin mittasuhteisiin. Mutta ei hän suinkaan ole ainoa henkilö, jolle käy näin, eräs muuan kirjailija osoittautuu kiehtovalla tavalla dramaattisesti koko retken ja tarinan kannalta ratkaisevan tärkeäksi henkilöksi.. Ja juuri tämän takia ka-tet on joutunutkin hajaantumaan, sillä asioita on useita vielä hoidettavana, ennen kuin Tornille voidaan viimein saapua. Oikeastaan juuri tuollainen fiilis kirjasta vahvasti jääkin.. Siis tavallaan valmistelua ja eräänlaista tunnelman tiivistymistä ja nostatusta varsinaista finaalia, viimeistä osaa varten. Kirja onkin ehkä hieman yllättäen reilusti lyhyempi kuin osat IV ja V, mutta mistään "välipalasta" ei todellakaan voida puhua, oikeastaan päinvastoin, tämän kirjan tapahtumilla on dramaattisella tavalla ehkäpä jopa tähän asti ratkaisevin merkityksensä koko seikkailun kannalta, vaikka eppisyydessä ei kuitenkaan ylletä aivan Velhon tai Callan susien tasolle.
Kirja on mahtava!
Celaena on ihana ja Maas kirjoittaa hyvin. Pidän erityisesti Chaolista, Noxista ja Nehemiasta. Salamurhaaja päähenkilönä... hienoa! Ja Endovier... hyrrr! Kuulostaa totisesti hirveältä paikalta! En ihmettele yhtään Celaenan rappeutunutta kuntoa sen jälkeen.
Oli vain pakko lukea yhdeltä istumalta.
Herkkää kuvailua, unelmointia paremmasta maailmasta ja pinnan alla kihisevää kapinaa. Nokkosvallankumous lumosi ainutlaatuisena ja traagisen kauniina kertomuksena rohkeudesta ja pahasti pieleen menneestä maailmasta. Dharan ja Vayu olivat rakastettavia päähenkilöitä, joista tunsin varsinkin jälkimmäiseen samaistuvani eniten. Tunsin kuin olisin kulkenut koko matkan Vayun saappaissa, kun taas Dharan kävi ehkä välillä hermoille. Heidän rakkautensa syveni loppua kohden, vaikka olisin toivonut siitä vielä hieman lisää syvyyttä. Kaikki henkilöistä olivat persoonallisia, lukuunottamatta muutamia jotka olisin voinut jättää ulos tarinasta, kuten Vayun siskon. Kokonaisuudessan upea tarina ajankohtaisista uhista ja poikarakkaudesta (johon en ollut ennen törmännytkään). Lopun joukkomurha oli sydämen särkevää luettavaa..
Hyvä kirja, mutta ei aivan yllä edellisen romaanin, Infernon, tasolle juonenkäänteissään.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/10/kirja-arvostelu-dan-brown-alku.html
Keskiyön valtiatar on aivan mahtava kirja. Minulla oli todella suuret odotukset kirjaa kohtaan, koska Claren tapa kirjoittaa on aivan mainio. Mietin myös, että aikooko nainen tuoda tähän kirjaan edellisestä kirjasarjasta tuttuja hahmoja. Vastaus on kyllä, mikä oli erittäin hyvä veto. Oli kuitenkin loistavaa, etteivät tutut hahmot vieneet koko showta, vaan he olivat loppujen lopuksi todella pienessä roolissa.
Omituinen,hypnoottinen...
Ja yllättävän nopealukuinen, vaikka tekstiä piisaa melkein 900 sivun verran.
Tarina on kiehtova ja maaginen, eikä elokuva tee lainkaan oikeutta tarinan monipuolisuudelle ja ulottuvuuksille. Ei ehkä se helpposelkoisin kirja pomppivine vuosineen, tapahtumineen ja henkilöineen, mutta sangen antoisa kokemus lukijalle, jos tämän vain kestää.
Kirja tempaisi heti mukaansa, sillä jo alussa alkoi tapahtua.
Nautin siitä, kuinka luonnonläheinen tämä kirja oli.Puilla oli oma energiansa, klaaneilla oli omat tietäjät jotka osasivat ennustaa luista ja tähtien liikkeistä.Tarkemmin sanottuna koko metsä oli siellä asuville rakas koti,josta he saivat ravinnon ja varusteet.
Olen tuntenut monen kuukauden ajan itseni ihan huonoksi lukutoukaksi. En ole aikoihin päässyt oikein kiinni lukemiseen ja monet muut asiat vieneet enemmän huomiota. Nyt kuitenkin sain lukaistua tämän tiiliskiven loppuun. En tiedä johtuiko omasta huonosta tämän hetkisestä lukumotivaatiosta vai mistä, mutta tuntui ettei tämä kirja lopu ikinä. Olen pitänyt alusta asti tästä tarinasta ja se onkin edennyt hyvään tahtiin. Ainakin tähän kirjaan asti. Minusta vähän tuntui, että tässä pyöriteltiin asioita vähän liikaa ja junnattiin paikoillaan. Tai ainakaan minun malttamattomalle sielulleni tämä ei meinannut upota millään. Hienoa oli, että tässä oli tarinaa eri hahmojen näkökulmasta. Se toi vähän vaihtelua kirjaan. Muutama jännempi ja toimeliaampikin juttu kirjaan oli saatu, mutta niitä olisi voinut olla enemmänkin. Ehkä tässä nyt pohjustettiin huolella Maren kokemuksia, jotta hänen päänsä sisään pääsisi jatkossa paremmin, tiedä häntä. Melko hidas ja tylsähkö, ehkä seuraavassa osassa on enemmän toimintaa luvassa.
Kahden edellisen osan ollessa lähes yksinomaan pelkkää takaumaa, - eeppinen ja intensiivinen Velho, järkälemäinen eepos, sekä Kingin myöhemmin kirjoittama pienehkö lisäosa tarinalle, eräänlainen ylimääräinen välipala faneille - niin tässä viidennessä osassa palataan takaisin Säteen polulle ja tuolle Rolandin ja kumppanien muodostaman ka-tet:in yhä mahtipontisempiin mittasuhteisiin kasvavalle ja kaikkien kannalta jollain tapaa kohtalokkaalle matkalle kohti mystistä Mustaa tornia. Mutta kuten takakansitekstistäkin käy ilmi, tällä kertaa joukkiomme päätyy matkallaan pieneen rajaseudun kylään, Calla Bryn Sturgisiin, jonka asukkaat ovat pahassa pulassa ja joita auttamaan revolverimiehemme (ja tietenkin Oi-mäyriäinen) päätyvät matkallaan auttamaan. He siis keskeyttävät matkanteon joksikin aikaa ja asettuvat aloilleen, mikä saattaisi helposti kuulostaa siltä, että tällä episodilla nyt ei ole paljoakaan tekemistä itse pääjuonen ja Tornin etsinnän kanssa, vaan King on ideoiden puutteessa päätynyt pitkittämään tarinaa yhdellä keksimällä keksityllä "väliosalla", jolla ei juuri ole tekemistä Mustan tornin kanssa. Mutta mitä vielä. Melko nopeasti käy harvinaisen selväksi, että myös tämän osan tapahtumilla ja henkilöillä (ja esineillä!) on oma merkittävä roolinsa koko kirjasarjan juonikuviossa. Myös aiempia tapahtumia kuvataan uusista näkökulmista, joka luo ennennäkemätöntä syvyyttä koko tarinaan. Mitä edemmäs kirjasarja etenee ja mitä lähemmäs huipennusta päästään, sitä tiiviimmäksi tunnelma käy, eikä tätäkään järkälettä kovinkaan helposti halua laskea käsistään, kun sen on kerran aloittanut. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kiehtovasti King on saanut kiedottua erinäisiä tapahtumia, paikkoja ja henkilöitä omalla, persoonallisella tavallaan yhteen ja paketti pysyy silti hallitusti kasassa. Tornin lähestymisen saattaa melkein aistia, eikä matka suinkaan käy tästä helpommaksi saati yksinkertaisemmaksi - päinvastoin.
Enpä ole aikoihin lukenut mitään yhtä kaunista kuin Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä! Erityisesti vaikutuksen teki Surukauriin saaret, saarten kansa ja heidän uskomusjärjestelmänsä ja siihen liittyvä problematiikka. Jos näet kauriin vain vilahdukselta, vältyt suurilta suruilta. Mutta jos näet kauriin tarkemmin, ehkä jopa uppoat sen suuriin tummiin silmiin, saat elämässäsi kokea myös suurta surua. Vähän kuin elämä itse, useimmiten kaikelle suurelle ja kauniille antautuminen tuo mukanaan myös surua.
Tämä nonsense-kirjallisuuden klassikko tuli luettua vihdoin näin aikuisiällä, mutta jätti lopulta kylmäksi. Teoksen maailman logiikka seuraa ikään kuin lapsen leikkiä: hahmot, tilanteet ja maailma ovat hetkessä ylösalaisin ja kielen tasolla pysyvä pyörittely on merkittävä osa sisältöä. Käsittääkseni teos pohjautuukin improvisoituun tarinaan, joka on kerrottu aidon Alice Liddellin ja hänen sisartensa iloksi.
Tapahtui eräänä päivänä on 70-luvun dystopiakirjallisuutta, joka kiinnostavasti ennakoi nykytapahtumia: siinä Iso-Britannia eroaa Euroopan yhteisöstä ja muodostaa sotilasliiton Yhdysvaltojen kanssa. Teos kuvaa miehitystilanteen ja vastarintaliikkeen tapaisia asioita yllättävän kevyesti ja huolettomasti - tekstissä on paljon pientä huumoria. Kaikista kiinnostavimmillaan teos on, jos sitä peilaa paitsi nykyhetkeen myös Iso-Britannian siirtomaamenneisyyteen. Tämä jää kuitenkin pitkälti lukijan tehtäväksi, sillä kirjan alkuperäistä nimeä lukuun ottamatta tätä yhteyttä ei tekstissä eksplisiittisesti luoda. Teoksen hahmot ovat viihteellisen romaanin hahmoiksi ihan mukiinmeneviä, eikä kukaan heistä kovin paljon ärsytä, vaikka he ovatkin karrikoituja.
Pidin kirja trilogiasta siitä, että jokainen kirja oli täysin uudenlainen tarina, vaikka kirjat jatkoivatkin saumattomasti toistensa tarinaa ja hahmot pysyivät jotakuinkin samoina.
Alussa saattoi tuntua petetyltä, kun kirjan tarina ja maailma ei ollutkaan samanlainen kuin edeltäjässä, mutta mielestäni oli hyvä että maailma ja tarinat olivat niin erilaisia, vaikkakin yhtä ja samaa olivatkin :)
