Novellit on aiemmin julkaistu eri kokoelmissa. Kokoelmaan on mahtunut liki 50 tekstiä, joista lyhyimmät ovat vain muutaman sivun mittaisia.
Näistä kiinnostavimpia kertomuksia ovat Nimetön kaupunki, joka paljastaa karmaisevia totuuksia ihmiskuntaa edeltävästä ajasta, ja Red Hookin kauhu, joka on ensimmäisiä urbaanikauhua käsitteleviäkirjoituksia. Kokoelman lopusta löytyy lisäksi Lovecraftin runosarja Yuggothin kylvö.
H. P. Lovecraftin varhaistuotannon tarinat ovat usein suoraviivaisia: Lovecraft johdattaa lukijansa kohti selkeästi lähestyttävää loppuratkaisua. Pahimmillaan novellit sukeltavat loputtomasti rönsyilevään kuvailuun, johon innostuneinkin lukija nukahtaa.
Novelleissa korostuu pelko tuntematonta kohtaan. Päähenkilö toimii useimmiten yksin ja on eristäytynyt muusta maailmasta. Muut hahmot ovat yleensä joko pahantahtoisia tai voimattomia todistajia tapahtumille. Se lienee ollut Lovecraftille hyvin samaistuttava näkökulma.
Kauhujen kabinetti ei ole paras aloituspiste Lovecraftin tuotantoon, uusien lukijoiden odotukset täyttyvät paremmin esimerkiksi kokoelmassa Cthulhun kutsu. Tämä ei kuitenkaan tee Kauhujen kabinetista huonoa teosta, vaan monet sen tarinat ovat säilyttäneet vetovoimansa yhä tähän päivään asti.
Lyhyet novellit sopivat erinomaisesti kiireiselle lukijalle, joka kaipaa tiiviitä kauhun annoksia pimeisiin syysiltoihin.
- Juha Salmi (Dragan)
Jalava 2025 - Kauhujen kabinetti