Melanie on elänyt silkkilakanoiden, tuoksusaippuoiden, leipävanukkaiden ja unelmien keskellä koko pienen ikänsä, kunnes pam, hänen vanhempansa tippuvat lentokoneen mukana jossakin, ja pam, hänestä tulee orpo. Melanie sisaruksineen sysätään Philip-enonsa luokse Lontooseen, ja siihen loppuu ruusuilla tanssiminen. Eno on lelukauppias, mutta ei ollenkaan kiva ja sympaattinen sellainen, vaan melkeinpä paholainen. Hänellä on vaimo, Margaret, joka on tullut mykäksi hääpäivänään, ja myös Margaretin orvot veljet Finn ja Francie asuvat saman katon alla. Melanien elämä muuttuu entisen vastakohdaksi: kaikki on likaista, kurjaa ja kieroonkasvanutta.
Tässä kirjassahan pohjimmiltaan pureudutaan siihen, mitä nuoren tytön päässä liikkuu, kun vanhemmat kuolevat. Aika pitkälti psykologinen lähtökohta siis. Kirjassa ei ulkoisesti tunnu tapahtuvan oikein mitään: löytyy vain sivukaupalla kuvausta lounaista, päivällisistä ja teehetkistä, arkisista askareista. Varsinaiset tapahtumat tapahtuvat Melanien ajatuksissa. Kaverini, joka suositteli [i]Maagista lelukauppaa[/i] minulle, luonnehti sitä ”täh”-kirjaksi. Kun jotain todella tapahtuu, niin se on ”täh”:n paikka. Ja siinäkin mielessä ”täh”-ainesta, että tämä todella on melko omalaatuinen kirja. Ainakin omituisin koskaan näkemäni/lukemani rakkaustarina (jos sitä nyt edes voi rakkaustarinaksi sanoa), löytyy [i]Maagisesta lelukaupasta[/i].
Carter hallitsee sanan säilällä sivaltelun. Voin sanoa, että juuri kieli on tämän kirjan onnistuneisuuden avain. Jäin suorastaan koukkuun Carterin kauniisiin sanoihin. Silti kirja ei aivan täydellisyyteen yllä. Tämä voisi olla yksi lempikirjoistani, mutta ei ole. Ehkä syynä on pieni naiiviuden ja tekotaiteellisuuden häivähdys, ja/tai se, että en pitänyt Melanien henkilöhahmosta. Päähenkilön kärsimyksiin on vaikeampi samaistua, jos ei juuri pidä hänestä. Joka tapauksessa olen kiitollinen, että tämän (loppujen lopuksi) viehättävän kirjan löysin.