Kas tässä oiva kirja hieman vakavammasta ja kenties myös hieman väkivaltaisemmastakin fantasiasta pitäville. Saattaa kuulostaa synkältä, mutta huumoriakin löytyy. Tästä kiitos muutamille mainiosti suunnitelluille henkilöhahmoille, kuten Logenille ja etenkin Gloktalle, joista jälkimmäisestä muuten sattui juuri tulemaan yksi arvostelijan lempihahmoista kirjallisuudessa. Harvoin tulee katkerasta, raajarikosta kiduttajasta fanituksen kohdetta, mutta Abercrombiella on hyppysissään taito tehdä epämiellyttävistäkin hahmoista hohdokkaita. Tarina eteneekin lähinnä siistien hahmojen varassa, vaikka juonessa ei mitään vikaa olekaan. Etenkin taistelukohtaukset on kuvailtu erityisen tyylikkäästi. Ja pieni vinkki - tässä kirjassa EI ole ennalta arvattavaa juonta, mitä ei valitettavasti voi jokaisesta kirjasta nykyään sanoa. Tartu Aseeseen ja lähde matkalle Logenin ja kumppanien brutaalin koomiseen maailmaan!

Serren metsissä oli alun lievän haparoinnin jälkeen mitä miellyttävintä luettavaa: juoni, kieli ja Serren ihmeellinen maailma imaisevat väkisinkin mukaansa. Vaikka tarina sisältääkin prinssejä, prinsessoita, noitia ja monia muita sadun konventioita, ei se suinkaan mikään lastensatu ole. Kirja on kauneutensa, jännittävyytensä ja joskus myös jopa ahdistavuutensa ansiosta oikein viihdyttävää luettavaa varttuneemmallekin lukijalle. Lopun sekava, kovin tarkkuutta vaativa juoni latistaa tiivistynyttä tunnelmaa hieman, muttei toki pilaa muuten aivan mahtavaa lukukokemusta. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja helposti samaistuttavia. Suomentajaa on kyllä myöskin pakko samalla ylistää mahtavasta työstä. Arvosana olkoon siis 10-.

Hypistellessäni kirjakaupassa tätä kyseistä kirjaa ja lukiessani sen takakantta, ei mieleeni heti olisi juolahtanut, että tästä on vielä tuleva yksi lempikirjoistani. Takakannen harhaanjohtavasta tylsyydestä huolimatta menin ja pistin päätähuimaavan summan (n. 40€) tähän kirjaan ja kotona aloitinkin lukemisen samantien. Kirjaa lukiessa aika kului kuin siivillä. Sitä ei kerta kaikkiaan voinut laskea käsistään, niin vastustamattomia olivat tarina ja sen henkilöt. Herkullinen on oiva sana kuvaamaan Valtaistuinpeliä. Plussaa on myös se, ettei kirja lopu heti parin tunnin lukemisen jälkeen, sillä opus on yli 700-sivuinen, eikä teksti ole kovin väljää. Toisin kuin useat fantasiakirjat, tämä ei suinkaan ollut kliseinen, eikä juonta voinut arvata etukäteen. Hahmot ovat moniuloitteisia ja realistisia sekä helposti samaistuttavia. Itse aloin fanittaa heti täysillä Starkin suvun Jonia ja Aryaa. Minun on pakko yhtyä Jackalburyn mielipiteeseen ja annettava kirjalle arvosana 10+.

Ja näin olemme päässeet siis Ajan Pyörän kahdenteenkymmenenteen osaan! Aiemmat kirjat ovat olleet lievää paikallaanjumitusta, mutta onneksi tässä Sydäntalvessa taas alkaa hieman tapahtua... Pieni varoituksen sana. Älä lue tätä arvostelua, mikäli et halua spoilaantua. Juonipaljastuksia luvassa. Eli, Perrinin vaimo Faile on siepattu kierojen shaidojen toimesta, ja naisesta on tehty gai'shain. Perrin saa asian tietoonsa, muttei tee mitään, vaan jää sen sijaan jumittamaan paikoilleen. Yllättävää. Toisaalla tapahtuu taas hieman enemmän. Elayne ja Aviendha virallistavat ensisisaruutensa, mikä on arvatenkin merkittävä käänne tulevaisuuden kannalta... Ja mikä mahtavinta, Rand saa viimein jotain aikaan Minin, Elaynen ja Aviendhan suhteen! Mutta mitä, se jääköön vielä avoimeksi... Sen saatte, arvon lukijat, lukea omin pikku simmuinne, ja järkyttyä tai riemastua. Tosiaan, monen kirjan junnaavuuden jälkeen tämä kirja oli mukaansatempaavaa ja viihdyttävää lukemista. Mikäli olette jossain kohtaa aikaisempia kirjoja, kestäkää hyvät ihmiset, sillä tulevaa kannattaa odottaa.

Uusin Drizzt Do'Urdenin seikkailuista kertova kirja on tyyliltään sitä perus-Salvatorea, minkä kaikki fanit jo tuntevatkin. Hieman juonesta... Merirosvot ja Luskanin ylimykset juonittelevat sekavia(tai siltä aluksi ainakin tuntuu) ja onhan kirjassa mukana tietysti muutama suurempi taistelu pienempiä unohtamatta. Kaiken takana on juonitteleva epäkuollut velho ja mukavan sotkuinen vyyhti salaliittoja. Hienoa ovat edelleenkin Drizztin vahvan filosofiset itsepohdiskelut sun muut, joilta emme tule onneksi välttymään yhdessäkään Salvatoren Drizzt-aiheisessa kirjassa. Joita on toivottavasti luvassa useampiakin, sillä herran taito kirjoittaa jännittäviä ja mielenkiinnon ylläpitäviä tarinoita ei ole hiipunut laisinkaan vuosien varrella!

Vihdoinkin Jalava julkaisee (pitkästä aikaa) kunnon Lovecraft-novellikokoelman! Onneksi saamme nauttia vielä kahdesta muusta samanlaisesta lukuelämyksestä tulevien vuosien varrella. Tähän kokoelmaan on poimittu melko tunnettuja ja kuuluisia novelleja, hyvin keskeisiä koko Cthulhu-myytissä. Kokoelman parhaimmistoa edustavat varmastikin henkeäsalpaavan jännittävä ja selkäpiitä karmiva Varjo Innsmouthin yllä ja klassikko Kuiskaus pimeässä. Tai no, eivätköhän nämä kaikki novellit ala jo lähennellä klassikon arvosanoja. Hautaholvissa on melko perinteistä kauhua, joka eroaa ehkä hieman Lovecraftin normaalista tuotannosta, mutta kerrassaan mainio novelli siltikin. Kirjaa suosittelen lämpimästi kauhua ja ahdistusta kaipaaville, sekä erityisesti heikkohermoisille;)...

Todella mielenkiintoista löytää tämäkin kirja täältä Risingshadowista! En ehkä itse olisi heti luokitellut fantasiaan, mutta kyllä siitä joitain vaikutteita löytyy, kuten nyt vaikkapa tämä mystinen lammas. Kirjastossakin mokomat kirjaston tädit ovat pistäneet Suuren lammasseikkailun kertomakirjallisuuden puolelle... Mutta asiaan. Juoni tässä kirjassa on kerrassaan mukaansa tempaava(välillä tosin hieman hämmentävä, mutta siitä vain plussaa;D), mikä ei sinäänsä ole kovin yllättävää, ovathan japanilaiset kertojat jo kautta aikojen osanneet kirjoittaa hyviä tarinoita. Murakamin kieli on mukavaa ja jännittävää ja loppuratkaisu... on yllättävä. Kuten kirjoissa ylennsä pitää ollakin, jotta ne täyttäisivät hyvien kirjojen kriteerit.