manni - kirjahylly

Kirja oli ihan OK, vaikkakin mielestäni tämä kirja otti vähän takapakkia edellisien kirjojen nousujohteisessa jatkumossa. Kirja ei antanut oikeastaan mitään juonellisesti. Kuoleman koetukset olivat itsessään mielenkiintoisia, mutta se miten Darren selvisi niistä oli typerästi kirjoitettu. Jokainen koetus päättyi siihen, että Darren on varma että hän kuolee, mutta hupsista keikkaa jollain ihmeen kaupalla hän selviää, vaikka kaikki odottivat että hän kuolee. Yhden kerran se toimi ja loput koetukset tuntuivat edellisiensä toistolta. Darren Shan on näiden kirjojen aikana joka kerta skarpannut ja saanut jokaisesta teoksestaa edeltäjäänsä paremman, mutta kirjojen loppujen osalta hän on hän on aivan hukassa. Ainakin minun mielestä. Tämänkin kirjan loppu oli sekava, liian nopea tahtinen, hahmojen tunteista ei saanut mitään selkoa ja kirja jäi ärsyttävään kohtaan. Kaiken kaikkiaan olen hieman pettynyt tähän kirjaan, koska edellinen kirja antoi syytä odottaa tältä kirjalta paljon enemmän. Tämä ei ollut kirjasarjan huonoin, mutta ei lähellekkän parhaimmistoa.

Kirjana Vampyyrivuori oli hyvä ja tähän mennessä sarja paras. Tapahtumia kirjassa ei ollut nimeksikään, mutta ei sitä semmoiseksi ollut tarkoituskaan tehdä vaan kirjassa syvennyttiin eri hahmoihin, lukijalle annettiin uutta tietoa sekä valmistauduttiin tulevaan. Tämähän kirja periaatteessa aloittaa uuden "trilogian". Kirjaan tuli kosolti uusia hahmoja, mutta ei kuitenkaan liikaa ja kaikilla oli omat puolensa, vaikkakin jotkut olivat aika kliseitä. Vampyyri prinssit olivat kuten arvata saattaa vanhoihin tapoihinsa jämähtyneitä, Seba oli se fiksu ja muita vanhempi (tämän tarinan Dumbledore,Kheiron tai Brimstone jne.. ). Sudet olivat tässä kirjassa todella mielenkiintoisia! Tai ei itse sudet, mutta niiden tarina oli ihan erillainen kuin useimmissa vampyyri kirjoissa. Tässä tarinassa sudet ja vampyyrit ovat sukulaisia, mikä on aika outoa kuin useimmiten ne ovat toistensa verivihollisia. Harkatin eli yhden pikkuväen otuksen tarina oli myös mielenkiintoinen. Ensimmäistä kertaa tarina tuntui pysyvän ihan oikeasti kasassa! Siitä iso plussa, koska kirjan tapahtumat tapahtuivat juuri sopivan nopeasti, mutta kuitenkin sen verran hitaasti että lukija ehtii syventymään tapahtuneeseen. Kirja myös loppui suhteellisen jännittävään paikkaan. Kirjailija Darren Shan tuntuu taas kerran kehittyneen kirjasarjan edetessä neljänteen osaan. Ainoa mikä itseäni ärsyttää tässä on se että mielestäni kaikki kolme kirjaa olisi voinut olla yksi yhtenäinen kirja. Saapahan kirjailija triplasti enemmän rahaa kun julkaisee yhden kolmas osaa kirjasta aina vuoden välein. No joo, ehkei tämä muita häiritse niin paljoa kuin minua joten ei siitä sen enempää.

Jos on kirjoja joissa selostetaan kaikki juurta jaksaen niin tämä on sen vasta kohta. Tässä kirjassa tuskin selostetaan mitään vaan kirjan tapahtumat menevät ihan liian nopeasti paikasta A paikkaan Ö, eikä lukija(ainakaan minä) saa tarinaan minkäänlaista sidettä tai tunnetta. Tai ehkä nuoremmat lukijat saavat, sillä pidinhän minäkin tästä aikoinaan. Teksti oli edellisen kirjan tapaan aika lapsellista, mutta se ei haitannut tässä kirjassa yhtä paljon kuin edellisessä. Juoni oli aika olematon. Darren ja ihmisveren juonti tuntui olevan koko kirjan perusta, mikä olisi ehkä toiminut jos se ei olisi niin kulunut aihe vampyyri kirjoissa. Kirjan lopulla olisi ollut potentiaalia, mutta jotenkin siitä jäi silti aika valju olo. Siinä tapahtui kaikkea minkä olisi pitänyt saada tuntemaan jotakin, mutta vaikka tapahtumat olisivat olleet kuinka raakoja niin silti ne meni niin nopeesti ja oudosti ettei niissä ehtinyt oikein ajatella mitään muuta kuin "oho, joku kuoli..". Hyvääkin tässä kirjassa oli, tai ainakin edelliseen kirjaan verrattuna. Kirjan hekilöihin saatiin kirjassa roimasti enemmän syvyyttä. Darren ärsytti minua vieläkin jonkin verran, mutta tässä kirjassa se oli jo ihan siedettävä. Crepsley jää tämänkin kirjan aikana aika pieneen rooliin, mutta silti siitä on muodostumassa minun lempihahmo tässä sarjassa. Uudet hahmot olivat myös mukava lisä, niin hyvässä kuin pahassa ja oli ihan kiva taas löytää unohtamani JV (vihasin sitä pienenä niin paljon, että luin kieroutunut ilme naamalla ja hymyssä suin sen kohdan kuin sille käy ohrasesti). Pikkuväen olin jo unohtanut täysin, mutta kirjaa edetessä tuli taas tietoiseksi, että miten julmia ne osaavat olla. Sirkus ja sen lähialue toimivat ihan hyvin kirjan tapahtumapaikkana. Itse sirkus jäi tässä kirjassa hieman taka-alalle, vaikka olihan silläkin oma aikansa kirjassa. Pidin kirjasta enemmän kuin edellisestä, mutta silti vähän tylsähkö tämäkin teos oli.