Mitä olet viimeksi pelannut

[quote="Strato" post=29359][b]World of Tanks[/b] Sellainen fiilis jäi, että täytyy pelailla ihan ajatuksella kunhan löydän sopivan ajankohdan.[/quote]   Noniin, nyt on n. 30 taistelua vyön alla, ei vielä paljon, mutta enemmän kuin tuo yksi :tongue:   Edelleen samat fiilikset, hyvä ajanviete-peli, kaverin kanssa venyy helposti pidemmiksi sessioiksi ja toisaalta yksinään voi ottaa muutaman pelin jos ei ole aikaa tai viitseliäisyyttä enempään. Tosi paljon on myös tilaa taktikoinnille, mikä omasta puolestaan lisää viihtyvyyttä kun voitto ei ole kiinni vain siitä kuka ampuu ensin. hyvin myös huomaa ihmisten kokemustasojen vaihtelun, aloitusvaunuilla(tier 1) pelatessa kukaan ei tee yhteistyötä eikä myöskään kauheasti osaa mitään. Näin ollen hyvän joukkueen löytäminen on vähän tuuripeliä, vaikka joskus pystyykin itse auttamaan omaa joukkuettaan voittoon vähän paremmin. Tier 2:sta eteenpäin peli kulkee paljon paremmin, joukkueet tuntuvat olevan tasaväkisemmät ja yhteistyötä tehdään oikeasti enemmän, mikä lisää pelinautintoa. Eli suosittelen lämpimästi, jos haluaa sen muutaman matsin pelata, jotta pääsee sinne paremmille tasoille. Peli on kuitenkin parhaimmillaan kaverin kanssa, sillä sitä kautta saa vielä uuden lisäulottuvuuden taktikoinnille.

Testattu: [b]Faster Than Light: Advanced Edition[/b]   Väitän vastaan internetille. Tähän lisättiin vähän elementtejä ja tadaa, vaikeusaste nousi pystyyn. Olin jo siinä määrin hyvä, että aika todennäköisesti pääsin pelin normaalivaikeusasteella perus-Kerstelillä läpi (lähinnä siksi, että kun nyt saa sen pelin parhaan yleis-aseen eli kakkostason Burst Laserin heti alkuun, on vähän se ja sama mitä kamaa sen jälkeen pulttaa kiinni, lähes kaikki toimii sarjatulilaserin kanssa kombona). Mutta nyt tuntuu tulevan pelkästään turpaan koko ajan. Lopputaistelukin tuntuu vaikeammalta eikä vain niiden peevelin mielenhallinta- ja hacker-hyökkäysten vuoksi.   Edit: tosin täytyy päästä testaamaan boardaaja-Laniuksilla aluksen valtausta siten, että samalla häkkää happilaitteen. Vähänkin pienemmästä aluksesta voi loppua happi hyvin hyvin nopeasti.

[b]Warhammer 40k: Space Marine[/b]   Pelasin tämän ekan kerran läpi jo pari vuotta sitten, mutta jouduin tyytymään keskivaikeaan vaikeustasoon, koska vaikein tuntui silloin ylivoimaiselta. Nyt oli aika ottaa revanssi ja kuinkas ollakaan, peli selättyikin varsin helposti, vaikka olin varautunut kunnon haasteeseen. Paikoitellen sain tehdä rutkasti töitä tälläkin kertaa, mutta samojen kohtien uudelleen hinkkaamista oli silti odottamaani vähemmän. Muistelin, että lopputaistelu sai minut vuodattamaan viimeksi useammankin raivon kyyneleen, mutta nyt selvisin siitäkin jo toisella yrittämällä. Keisari olisi minusta niin ylpeä!   Ekalla pelikerralla olin sitä mieltä, että tässä on yksi viihdyttävimmistä ja parhaimmista mättöpeleistä koskaan. Toisella kerralla mielipiteeni vain vahvistui, sillä tämän hauskempaa ja sujuvampaa ei turpaanvetäminen voi enää olla. Keskeinen idea on ihmiskunnan vihollisten armoton rankaisu keisarin nimessä ja voihan pentele, että se tuntuu hyvältä. Pelaaja astuu Ultramarines-jaoston kapteeni Tituksen raskaisiin rautasaappaisiin ja antaa moottorisahamiekan laulaa raastavaa lauluaan. Kimppuun käyvät vihollismassat ovat ajoittain suorastaan järkyttävä suuria, mutta oikealla pelisilmällä ne muuttuvat veripaltuksi hyvinkin nopeasti. Taistelun mekaniikka on varsin yksinkertainen, mutta teurastamisessa on niin kertakaikkisen hieno fiilis, että kikkavalikoiman niukkuuden antaa helposti anteeksi. Lähitaistelun ja tuliaseiden saumaton yhdistäminen ansaitsee edelleen erityiskehut. Ja örkkien ääninäyttely, vastaavaa karjuntaa en ole kohdannut missään koskaan.   Olen erittäin harmissani, että peli ei koskaan saanut toivomaani jatko-osaa. Peli päättyikin sellaiseen cliffhangeriin, että pelistä oli selkeästi tarkoitus tehdä pelisarja. Tällaista tavaraa olisin aivan ehdottomasti halunnut lisää, mutta jatkistoiveet sai varmaan unohtaa THQ:n konkurssin yhteydessä, vaikka en oikein ymmärrä, miksei jatkoa voisi julkaista joku muu. Tänä päivänä Warhammer-pelit tuntuvat kuitenkin olevan kovasti pop, joten ehkä tällaista yhden taistelijan näkökulmasta kuvattua mättöviihdettä saadaan joskus lisääkin.   [i]Burn the heretic. Kill the mutant. Purge the unclean.[/i]   [img]http://i31.fastpic.ru/big/2011/1125/4a/c2452c999d7ee5aa5c7946533a05f74a.jpg[/img]

[b]Dragon Ball Xenoverse[/b]   Autoin pari viikkoa sitten kaveria muuttohommissa ja jälkeenpäin hän sitten esitteli peliään mulle. Hetken kokeiltuani (ja "suurena" DB fanina) halusin itsekin oman kopioni. Ideana on, että pelaaja pääsee tekemään oman hahmonsa roolipeli-tyyliin. Rotuja on valittavana 5: Saiyan, Namekian, Majin, Earthling ja Friezan rotu (pelissä ihan Frieza race, jostain syystä). Jokaisella rodulla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, esim. Majinilla on muita enemmän hitpointseja, joten se toimii oivana tankkina. Lisäksi voi valita taistelutyylinsä lähitaistelusta, ki-blasteja käyttävästä ja näiden hybridistä. Myös sukupuoli ja hahmon koko vaikuttavat ominaisuuksiin. Pelin edetessä hahmo saa pisteitä, joilla voi entisestään parantaa eri ominaisuuksia.   Juonena on, että pari pahista on alkanut muuttaa tunnettuja tapahtumia menneisyydessä (eli käydään läpi Saiyan sagasta Majin sagaan + ainakin joitain leffoja/specialeja). Käytännössä he antavat lisää energiaa pahiksille, jolloin meidän tuntemat hyvikset ovat pulassa. Tämän korjaamiseksi Trunks kutsuu Shenronin avulla taistelijan, jota pelaaja ohjaa, auttamaan taisteluissa.   Valitsin ekaksi hahmokseni pääasiassa Ki-attackeja käyttävän Earthlingin (jonka oletan olevan puhdasrotuinen ihminen). Jotenkin huvittavaa katsella, miten tämä mun ihminen hakkaa kevyesti puhdasrotuisia saiyalaisia (Raditz, Nappa ja Vegeta ovat tykinruokaa mulle tässä vaiheessa). Hahmoni on nyt lvl 14 ja olen vetänyt Saiyan sagan, mutten ole aloittanut vielä Frieza sagaa.   Tähän mennessä olen ollut ihan tyytyväinen, peliä on hauska pelata. Kontrollit ja kombot eivät ole yhtä syvällisiä kuin vanhoissa Tenkaicheissa joita tuli aikanaan pelattua paljon. Pelistä välittyy kuitenkin oikea DB-tunnelma ja omaa hahmoa on hauska kehittää. Muutamana huonona puolena ympäristö ei tuhoudu niin hyvin ja totaalisesti kuin Tenkaicheissa ja hahmoja on paljon vähemmän. Lisäksi englanninkielisten äänien lipsync on huonosti toteutettu, japanilaisia en ole vielä kokeillut.   Uutena ominaisuutena pelissä voi olla yhtä aikaa useampia hahmoja, joten välillä saattaa löytää itsensä kirjaimellisesti tilanteesta, jossa joutuu taistelemaan yhtä aikaa kahta tai kolmea pelihahmoa vastaan. Tulee mukavasti lisähaastetta kun keskityt yhteen tyyppiin ja sen kaveri hyökkää takaapäin kimppuun :cheesy: Sama ominaisuus on myös voimassa muita pelaajia vastaan pelatessa netissä, joten 3 vs 3 matsit voivat olla aika hauskoja. Itselläni ei ole live goldia, joten en ole testannut miten tämä toimii käytännössä.

[b]Assassin's Creed Black Flag[/b], en ole pelannut sitä vielä läpi, en lähellekään, mutta on todella loistava peli. Suosittelen~   Myös Witcher 2 peli löytyy(tosin en oo vielä asentanut), ja luin HourglassEyesin arvostelun siitä(piti hypätä keskeltä ettei lue juoni tms. paljastuksia) ja pelkään että käytän siihen peliin sen 100 tuntia... Koska kaikki pienet sivutehtävät pelaan ja seikkailen rauhassa läpi, ainakin siihen asti kunnes kyllästyn :D Kirjasarjana on oikein toimiva, jännä nähdä miten pelinä.. vaikkakin ajoittuu tietääkseni eri aikaan.     Ja ensimmäinen viesti koko foorumilla~ Ei yllätä, että on peliaiheinen.

Aloitettiin laneilla neljän porukalla Borderlands 2:sta, ja nyt ei malttaisi odottaa, milloin ehtii jatkaa. ^^ Porukalla pelaamisesta lienee turha haaveilla ristiin menevien aikataulujen vuoksi, mutta jos itekseen pelailisi.   Civ5:sta on tullut nyt pelailtua myös jonkin verran. Ja lisäksi odottelisi jonossa hirveä liuta pelaamattomia, kun vasta kuukausi sitten sain uuden koneen (vanhalla ei toiminut oikein mikään). Ainakin molemmat Witcherit, Assassin's Creed 1, 2, Brotherhood, Revelations ja Liberation, Anno 2070 ja Skyrim listalla. Eipähän lopu tekeminen opiskelukiireiden ohessa.

Ostin Diablo III: Reaper of Souls -lisäosan. Pelasin toistamiseen läpi DIII:n, ja siihen se taas jäi. En osaa eritellä syytä miksei DIII jaksa innostaa niin paljon kuin DII, jota on tullut pelattua vuosikausia enemmän ja vähemmän.

Sins of a Solar Empire: Rebellion. On ollut toivelistalla Steamissa jo tovin, mutta pamahti lopulta alennukseen viime viikolla (?), niin pitihän se heti sitten ostaan.. :) Vähän vasta ehtinyt testailla ja lähinnä moninpeliä, niin ei vielä pysty kovin syvällistä arviota antamaan. Ihan hauskalta tuo vaikuttaa, joskus saa nähdä, iskeekö kohta jo kyllästyminen strategiapeleihin.. :D

Dragon Age Inquisitionia on tullut pelailtua ja olen tykännyt siitä kovasti. Origins oli yksi parhaita pelejä, mitä olen koskaan pelannut ja Inquisition tulee mukaan tälle listalle kärkipäähän.

Mä taas vieläkin hinkkaan niitä samoja vanhoja. Lähinnä koska odotan Tales from Borderlandsin ja Game of Thronesin kaikkien episodien ilmestymistä, tai Dragon Age Inquisitionin kypsymistä kunnon dlc-bundleksi. Suosituksia muistakin hyvistä peleistä otetaan vastaan.   [b]Path of Exile[/b] on pitänyt pintansa jo kolme vuotta. Loistava Diablo 2:sen manttelinperijä. Hahmobuildeja pystyy nyt kokeilemaan vapaasti kun hyvää rojua on päässyt kertymään droppeina, vain pari parasta ja mulle tarpeellisinta esinettä on tullut ostettua muilta pelaajilta. Kaksi Soul Takeria droppina ja chance orbin tuloksena on varmaan lottovoittoon verrattavaa tuuria, sääli etteivät ole legacy-malleja.   [b]Diablo 3:sta[/b] pelaan vain harvoin kun kyllästyn Path of Exileen. Se nyt vain on puuduttavampaa grindaamista, vaikkakin ruudun sotkevat massataistelut tuntuvat helpottaneen. Lienevätkö patchanneet jotain?   [b]Elite Dangerous[/b] on tippunut pois mun pelattavien listalta. Palaan asiaan kun siihen saadaan enemmän sisältöä. Fyrkkaa on tarpeeksi joko täysin varusteltuun Asp Exploreriin, tai sitten tyyppi 7:n rahtialukseen jolla rahtaaminen voittaa parin tunnin rare commodity -reittien grindauksen.

Löysin joku reilu viikko sitten isäni pelihyllystä Anno 1404:n. Koskaan aikaisemmin en ole pelannut, ja hetki meni, että sain ideasta kiinni (kun en millään meinannut saada tuloja ja menoja tasapainoon, saati sitten voiton puolelle). On muuten hyvä peli, eikä tehtävät ole turhan helppoja. Vähän vaan ärsyttää, että kone on kaksi kertaa suositellut rakentamaan jonkun jutun tiettyyn paikkaan, minkä olen kilttinä tyttönä tehnyt. Ja sitten olen hävinnyt pelin ja joudun aloittamaan tason alusta, kun kaikki rakennukseni ja armeijani ovat aivan väärissä paikoissa kuin mistä vihollinen itse asiassa hyökkää. Jos pelin on kerran pakko neuvoa, niin neuvoisi edes niin, että siitä on jotain hyötyäkin. Tietokoneella on valmiina odottamassa Venice-jatko-osa, kunhan pääsen peruspelin läpi ensin.   Toinen peli, mitä olen nyt pelaillut on Lego Pirates of the Caribbean. Minä jotenkin tykkään noista Lego-peleistä, aikamoinen pino minulla niitä onkin Xboxilleni. Pelit ovat laadukkaita, hauskoja ja hyvin suunniteltuja. Joskus aikuisen aivot ovat pelille liian monimutkaiset, kun en pääse eteenpäin jotakin kohtaa ja lopulta Googlen avulla löytyy maailman yksinkertaisin ratkaisu. Itse vaan ajattelin liikaa. Peli on vielä hauskempi kahdella pelaajalla, mutta hauskaa on yksinkin. Peli on todella uskollinen elokuvien tapahtumille, mikä osaltani johti myös siihen, että vietin sunnuntaina leffamaratonin ja katsoin kaikki neljä elokuvaa putkeen. Kaverini joskus naureskelevat, kun kuulevat, että pelaan Lego-pelejä, mutta kun ne ovat niin hyviä. Räiskintää, tappeluita, arvoituksia ja salaisia tasoja, mitä muuta peliltä voisi vaatia. Välillä on kiva pelata pelejä, jotka eivät vaadi älyllisesti niin paljoa, täydellistä silloin kun ei jaksa vaivata päätään liikaa. Vielä kun noista saisi bugit pois, eilen yksi ukkoni jäi tason loppupuolella jumiin jonkun kallion taakse. Ainoa vaihtoehto oli aloittaa koko taso alusta. Samoja bugeja on kaikissa Lego-peleissä, mutta onneksi yleensä niitä ei tapahdu kuin kerran tai kaksi koko pelin aikana.

Pelasin viimeksi Minecraftin Paintballia Hypixel-servussa parhaankaverini kanssa. Se oli tosi kivaa! :heart: :tongue: :smile: [color=#004400][/color]

[b]Dark Souls: Prepare to Die Edition[/b]   Tuli ostettua tuo joskus alennuksesta kauan sitten. Viime maanantaina päätin sitten kokeilla, miltä tuo peli maistuu ja siitä lähtien sitä tahkonnut eteenpäin välillä kiroillen, välillä innostuen ja välillä antaen peliohjaimen T:lle, kun menee hermot. Ehdin päästä thief hahmolla aika pitkälle, kun sitten ajattelin kokeilla jotain muuta. Wanderer lähti matkaan tänään ja en tarvinnut apua kuin vasta toisessa pomotappelussa. Ahdas paikka oli aika ikävä tappeluun.   Ainoa, mikä rasittaa, on virhearvioiden vuoksi kuoleminen ja näin alussa parin tuhannen sielun menettäminen. Kyllä se vähän tuntuu, kun on ehtinyt nirhata paljon epäkuolleita ja sitten kuolee, ja kuolee toistamiseen, kun yrittää saada ne aiemmat takaisin. Toisaalta on ihan hyvä, että peli rokottaa tuollaisesta.   Mutta joo, pidän tuosta aika paljon. Tulee keskityttyä siihen tekemiseen, kun pitää olla koko ajan valppaana vihollisten suhteen. Useimmiten ne kuolee, kun heitän niitä palopommeilla. Kuka haluaa grillattua panssaripossua? :lol:

[b]Kingdoms of Amalur: Reckoning[/b]   Tämän parissa kului mukavasti ainakin kuukausi, eli kirkkaita karkkivärejä ja kimaltelevaa satugrafiikkaa on siis riittänyt. Synkemmän ja rosoisemman kuvaston ystävänä pelin lähes ällönmakea visuaalinen tyyli vaati jonkin verran totuttelemista, mutta lopulta Amalurin iloisesti säkenöivä fantasiamaailma alkoi näyttää oikeastaan hyvinkin nätiltä. Glitterin kyllästämän ja sinänsä hienon grafiikan sivuvaikutus on kuitenkin se, että maailma tuntuu varsin kulissimaiselta ja särmättömältä, ikään kuin sen sielu olisi kadonnut jonnekin loputtomien bloom-efektien alle. Totutteluvaiheen jälkeen maailma ja tarina alkoivat toki avautua, mutta ymmärrän kyllä, jos peli on aiheuttanut jollekin inhoreaktion. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että aina ei tarvitse kärvistellä paskanruskeassa kurjuudessa, joskus voi samoilla kukkaloiston keskellä, vaikka olisikin suuri pahuus voitettavana.   Vietin pelin äärellä kellon mukaan 130h, mikä kertonee jotain sen koukuttavuudesta. Amalur on todella laaja paikka, jossa löydettävää ja tehtävää riittää varmasti jokaisen tutkimusmatkailijan tarpeiksi. Hirviöiden valtaamia linnoja ja luolastoja on kaikkialla ja melkein jokaisella vastaan tulevalla npc-hahmolla on jonkinlaista toimeksiantoa tarjolla. Pääjuonta ei luonnollisesti tarvitse seurata orjallisesti, vaan sivupoluille voi poiketa niin usein kuin haluaa. Maailmassa on muutama erilainen ryhmittymä, joiden tehtävät muodostavat isomman tarinakokonaisuuden, minkä lisäksi on tietysti kymmenittäin perinteisempiä grindaukseen perustuvia pikkuaskareita. Otin asiakseni tehdä suunnilleen kaiken, mitä minulta pyydettiin, kunnes hahmoni kypärä kolahti tasokattoon. Tämän takia en viitsinyt enää hankkia delsuja, koska ymmärtääkseni tasokatto (40) ei niissä nouse.   Taistelusysteemi on yksinkertainen, mutta erittäin toimiva, minkä vuoksi hirviöiden mättäminen pysyi mielekkäänä aina viime hetkille asti. Asetyyppejä on useita erilaisia ja ne myös tuntuvat erilaisilta, joten ei ole lainkaan yhdentekevää, piteleekö käsissään kevyitä tikareita vai jättimäistä sotavasaraa. Kykypuu jakautuu velho/soturi/varas-haaroihin, joista voi valita taitoja vapaasti oman maun mukaan. Kaikki haarat sisältävät kuitenkin melko tasapuolisesti sekä melee-taisteluun että loitsintaan keskittyviä taitoja, joten hahmosta muotoutuu melkein puolihuomaamatta moniosaava jokapaikanhöylä. Huonosti kykypisteitä ei oikeastaan edes voi sijoittaa, vaikka itse tuumailin välillä pitkäänkin, mihin taitoihin haluan panostaa.   Oho, tulipas pitkä sepustus. Vikojakin pelissä toki on, mutta en nyt jaksa avautua niistä, koska hyvän puolelle kokonaisuus kuitenkin kallistuu. Suosittelen tutustumaan, jos vapaasti koluttavat hiekkalaatikot kiinnostavat etkä kavahda sateenkaariväreillä silattua perusfantasiaa. R. A. Salvatoren kynäilemä tarina on ihan hyvä ja kiinnosti ainakin minua enmmän kuin miehen kirjallinen tuotanto keskimäärin.   [i]Taisteluissa ei mässäillä verellä, mutta muilla efekteillä sitäkin enemmän.[/i]   [img]http://www.gamingangels.com/wp-content/uploads/2011/06/reckoning-bolgan-battle-2.jpg[/img]

[b]Syndicate[/b]   Tässä jälleen esimerkki vanhan pelin uusversiosta, jolla ei ole nimen lisäksi mitään tekemistä alkuperäisen kanssa. Vanhat parrat saattavat muistaa ensimmäisen Syndicaten jostain 90-luvun alusta, jolloin homman nimi oli yläviistosta kuvattu taktinen ammuskelu, tai jotain sinne päin. Itse en ole tuota originaalia peliä pelannut, mutta joidenkin mukaan se oli aikanaan kovakin juttu, muutenhan siitä ei olisi uutta versiota tehtykään. Starbreezen näkemyksessä strateginen painotus on vaihdettu nopeatempoiseen räiskintään ja isometrinen kuvakulma first person-näkymään. Samaa on ainoastaan neonvärinen cyberpunk-teema, mikä toimikin minulle houkuttimena, sillä eihän cyberpunk-pelejä ainakaan liikaa ole.   Alkuasetelma vaikuttaa mielenkiintoiselta. 2060-luvun maailmaa hallitsevat valtioiden sijaan häikäilemättömät suuryhtiöt, joiden välisessä kilpailussa moraalilla tai vihreillä arvoilla ei ole juuri merkitystä. Biotekniikka on päivän sana, mikä tarkoittaa sitä, että valtaosa väestöstä kantaa pääkopassaan tietosirua, joka linkittää ihmiset ja kaikki digitaaliset laitteet yhdeksi valtavaksi tietoverkoksi. Trendi on myös se, että yritysneuvotteluita ei hoideta kahvipöydän ääressä, vaan lähettämällä tulivoimainen asiamies kilpailijan konttoriin. Pelaaja on yksi näistä likaisen työn ammattilaisista, varusteinaan pitkä nahkatakki sekä aivokuoreen augmentoitu, uusinta teknologiaa edustava Dart 6-siru. Kuulostaa päheältä, eikö vain? Totuus on valitettavasti paljon ennakkofiilistä tylsempi.   Voisi kuvitella, että siruteknologia antaisi pelaajan käyttöön monenlaisia kikkoja, joita hyödyntää taistelun melskeessä. Siltä vaikuttaakin aluksi, kun sirulla voi räjäyttää aseet vihollisen käsiin ja hakkeroida turretit antamaan suojatulta. Viholliset voi myös manipuloida hyökkäämään omiaan vastaan tai vaikka tekemään itsemurhan. Mutta siinäpä se temppuvalikoima sitten onkin, eli kokonaista neljä toimintoa, joita ei voi edes hyödyntää kuin tietyissä tilanteissa. Siru saa käyttövoimansa adrenaliinista, jota erittyy tapoista ja etenkin pääosumista, eli silloin kun verenkierrossa ei ole löpöä, ammuskellaan kuin missä tahansa perusräiskinnässä. Eipä siinä mitään huonoa varsinaisesti, mutta kun ne erikoiskyvytkin ovat aika turhanpäiväisiä loppujen lopuksi. Tärkeämpi siruominaisuus onkin overlay-tila, joka ei vaadi adrenaliinia, mutta joka lisää laukausten tehoa, vähentää pelaajan ottamaa vahinkoa ja hidastaa vielä aikaakin. Käytännössä tätä ominaisuutta tulee hyödyntää aina kun mahdollista, muutoin henki lähtee todella nopsaan, ainakin hard-vaikeustasolla.   Visuaalisesta tyylistä vielä sananen. Cyberpunk-kuvasto on otettu haltuun täydellisesti ja korotettu potenssiin sata, sillä neonvärit hehkuvat kuin joulukuusi ja joka paikka on täynnä jos jonkinlaista valo- ja bloom-efektiä. Jotkut ympäristöistä tuntuvat hohtavan ilman mitään näkyvää syytä, jopa syrjäisillä sivukujilla valot välkehtivät epileptisen hallitsemattomasti. Oikeastaan koko peli on kuin mustalle taivaalle laukaistu jättimäinen ilotulitus. Toisinaan ihan vaikuttavan näköistä, useimmiten kuitenkin vain silmiä rasittavaa. Kun musiikkina soi vielä kiihkeä tekno ja itsensä Skrillexin tekemä dubstep, niin tuloksena on kokonaisuus, jota ei pelata ainakaan krapulassa.   Perkele, kun tulikin taas tekstiä. Yhteenvetona sanoisin, että peli ei ole huono, sillä räiske rullaa ihan kivasti ja varsinkin isommissa kahinoissa on mukavasti tekemisen meininkiä. Mutta kuten joku jossain sanoi, moderni Syndicate on kuin Call of Duty nahkatakeilla höystettynä. Bulkkiräiskettä, jossa ei periaatteessa ole muuta vikaa kuin se, että helvetisti parempaakin on tarjolla.   [i]Tulevaisuuden maailma on synkkä, mutta kimaltava.[/i]   [img]http://img.squakenet.com/snapshot/16179/67237-Syndicate2012.jpg[/img]

On niin monta peliä kesken ja tuon Dark Soulsin saa laittaa samalle listalle. Kuitenkin, kun loma on tulossa eikä kesätöitä ole tiedossa, ajattelin pelata Skyrimin vihdoin viimein loppuun. Saattaa mennä koko kesä, koska meininki on tyyliä "mihinkä tuo polku vie, ai täällä on joku luola, käydäänpä vilkaisemassa, mihinkä tämä tie jatkuu, ai täällä on toinen luola/raunioita/tms > tutkitaan". :roll:   Pitäisi ottaa kuvakaappaus kartasta ja merkata siihen, mihin oli aikomus mennä ja mihin menin, ja näyttää se teille. [url=http://steamcommunity.com/id/aserrar/screenshots/?appid=72850]Täältä[/url] kuitenkin löytyy jonkun verran ottamiani kuvakaappauksia tämän seikkailun ajoilta + pari vanhempaa.

[b]Witcher 3[/b]:sen olen saanut sen verran alkuun, että voin sanoa että peli on ihan samaa kauraa kuin aikaisemmatkin Noiturit. Niin hyvässä kuin pahassakin.   Itse pidän pelistä ainakin näin alussa. Etenkin harmaasävyisen maailman suhteen, jossa on mahdotonta päättää ovatko vastaantulijat oikeasti pahoja vai hyviä, ja onko hyvillä teoilla oikeasti hyviä seurauksia. Aikaisemmin olen ihmetellyt lähinnä novellikokoelmat luettuani, että kirjojen tunnelmat eivät ole niin synkkiä kuin pelissä, mutta nyt tuoreemmissa opuksissa onkin jo alettu mennä pelien räkäisyyden suuntaan.   Maailmasta puheen ollen, sandbox-maininta pelimaailmasta on täyttä potaskaa. Mutta nettiä selailemalla ne eivät ole puhuneetkaan kuin open worldistä, mikä sekin on vähän siinä ja siinä jollei alueet laajene reippaasti ekan jälkeen. Ei yhden harvakseen asutun kylän lähimetsä ole oikein open worldia minulle samaan malliin kuin Falloutit tai Oblivion.   Geraltin batman-ääni on aina häirinnyt kliseenä. Uutena asiana on alkanut nyppimään repliikkivalintojen merkityksettömyys. Nimittäin Geralt kun menee aina laukomaan näsäviisauksia joka tapauksessa, ja aika harva repliikkivalinta sulkee jonkin toisen repliikin pois tai vaikuttaa ihmisten asenteisiin. Pitäisin enemmän oikeasta päätöksen teosta keskustelun sävyn ja kulun suhteen. Tämä siis taas ainakin alussa, tiedä sitten myöhemmin tuleeko keskusteluihin enemmän rönsyilyä (siis peleille tyypillisen juonen reippaan haarautumisen lisäksi).   Tällasissa tarinavetoisissa peleissä vedän aina vaikeuden helpoimpaan mahdolliseen, joten taistelusysteemistä en voi sanoa juuta enkä jaata. Saatan kuvitella (kun en muista) mutta craftaus on muuttunut pelkistetymmäksi. Eniten pidin ekan pelin viinalla lotraus -systeemistä "taikajuomia" valmistaessa :wink:   Alkaa mun muutaman vuoden ikäinen PC kokoonpano osoittamaan vanhenemisen merkkejä, sillä peli ei pyöri jouhevasti täysillä asetuksilla. Pitää tyytyä mediumiin. En tosin ole varma, onko asetuksilla mitään merkittävää eroa. Peli on kaunis kuin sika pienenä ihan minimiasetuksillakin (ja varmasti nykii silloinkin nuhapumpuilla). Sääli ettei latuskanäyttöihin siirtymisen jälkeen ole resoluution pudottaminen enää vaihtoehto, tulee ihan monitorin puolesta sumeutta jota ei kuvaputkilla ollut :sad:

[b]Fallout New Vegas[/b] on uusin tuttavuus. Maailma on todella näyttävä ja siitä heti plussaa. Elder Scroll-tyyppinen keskusteluvalikko hieman tympii. Pidän enemmän peleistä, joissa hahmolla on oma ääni. En ole oikeastaan tuota pidemmälle vielä päässyt, mutta ei valittamista. Saa nähdä onnistuuko tarina yllättämään positiivisesti.

Niin joo, tähän ei voi vain sanoa, että mitä pelasin, vaan pitää kirjoittaa pitkälti. Noh.   Oon nyt aloittanut pelaa noita vanhoi legendoja (en pelannut niitä silloin aikoinaan), eli nyt on vuorossa [b]Wizardry 8[/b]. On kyllä hyvä peli, vaikka on vanha kuin mikä, mikä ei tietysti ole sinäänsä mikään indikaattori huonoudesta. Meneepä analyyttiseksi. En kyllä jaksa hirveän pitkään kirjoittaa, joten tyydyn mututuntumaan:   Hemmetin hyvä peli. Siis siinä on sitä jotakin. Se o oldskuul, siinä on paljo magiaa, hemmetisti hahmoluokkia (todella paljon , ja todella mielenkiintoisia), siinä on ufoja: kyllä siinä on ufoja ja normi perusmagiaa samassa pelissä. - Kumminkaan se ei tunnu Shadowrunilta, vaan sijoittuu vanhempaan aikaan.   Suosittelen: 9/10

[quote="Mä..."]open worldistä, mikä sekin on vähän siinä ja siinä jollei alueet laajene reippaasti ekan jälkeen ... Eniten pidin ekan pelin viinalla lotraus -systeemistä "taikajuomia" valmistaessa :wink:[/quote]   Ja heti kun tuon olin kirjoittanut, pääsin pois ensimmäiseltä alueelta, hoksasin että voin valita kolmesta alueesta miten jatkan matkaani, ja että muut tienoot näyttävät paikalliskartalla isommilta ja niissä on enemmän tehtävää.   Ja että kyllä niitä viinoja vieläkin käytetään resepteissä, mutta peli tekee vain helpoksi jättää huomiotta tarvittavat ainekset. En pidä.     [quote="Niksu"]Fallout New Vegas on uusin tuttavuus. Maailma on todella näyttävä ja siitä heti plussaa. ... Saa nähdä onnistuuko tarina yllättämään positiivisesti. [/quote]   Kyllä ja ei. Mutta on tuo vähän parempi kuin todella suoraviivainen Fallout 3, vaikkakaan ei paljon. Bethesdalla on mielestäni vähän ongelmia tehdä kunnollista pelitarinankerrontaa ja sivuhahmoja. Tosin enpä ole Oblivionia, Fallout 3:sta ja New Vegasia enempää firman pelejä kokeillutkaan, Skyrimin jätin suosiolla väliin. Fallout 3 on noista ainoa, jonka sain pelattua loppuun asti.     [quote="JPAP"]Niin joo, tähän ei voi vain sanoa, että mitä pelasin, vaan pitää kirjoittaa pitkälti. Noh.[/quote]   No, joku kiva kommentti minkälaisesta pelistä on kyse ja mitä siitä pitää on ihan kiva. Mutta romaania tai korkeatasoista arvostelua ei sentään tarvitse kirjoittaa, sellaisia vain sattuu meiltä muutamilta tarinaniskijöiltä syntymään :cheesy:   Mä muistan Wizardya (jotain osaa) tsekanneeni joskus kun koneeni vielä pyöri tasaveroisesti MsDossin ja Windows 95:sen varassa. Se jäi aika pahasti vaiheeseen, koska tuli ostettua noin kymmenen muutakin peliä sisältävän kokoelman yhteydessä. Siellä oli joku Mechwarrior tai joku vastaava Battletech-peli, joka tuntui silloin mielenkiintoisemmalta (paitsi että sekin jäi vaiheeseen).   Vieläköhän noita kokoelman pelejä uskaltaisi kokeilla? Kun vanhojen fanitusten kohteidenkin uudelleenpelaamiset ovat jääneet lyhyeen kun ne ovat niiiiin vanhentuneita. (Olen poispilattu, tiedetään).   Vanhoista kun puhutaan niin [url=http://fi.wikipedia.org/wiki/Arcanum:_Of_Steamworks_and_Magick_Obscura]Arcanum[/url] tai [url=http://fi.wikipedia.org/wiki/Planescape:_Torment]Planescape Torment[/url] pitäisi varmaan kaivaa taas esiin. Vaikkakin Arcanum kärsi todella pahasti "juokse paikkaan A, josta kuulet joutuvasi menemään paikkaan B, josta paikkaan C jne."-taudista, mutta kun se on steampunk...

Edelliseen viestiin viitaten:   Niin tämä toimii ainakin Vistalla (en ole kokeillut muilla)   http://store.steampowered.com/app/245450/   Suosittelen kyllä. On se vanha, mutta on siinä "sitä" jotakin.

Suosittelen muuten pysymään erossa [b]Witcher 3[/b]:sta jonkin aikaa! Pelintekijöillä on suunnnattomia vaikeuksia bugien kanssa, joten lyhyessä ajassa on ilmestynyt neljä päivitystä. Nämä päivitykset ovat ilmoitelleet ettei vanhat pelitallennukset toimi niiden kanssa. En ole uskaltanut kokeilla viimeisintä, mutta nettinatina kertoo että sekin rikkoo vanhat tallennukset ja pomppauttaa vaikeustason taivaisiin :sad:   Taidan joko a) pistää pelin sivuun puoleksi vuodeksi ja palata asiaan kun tilanne rauhoittaa, tai b) pikapelata vain pääjuonen nyt läpi jotta voin sitten puolen vuoden päästä yrittää uudestaan ja keskittyä ajatuksella sivutehtäviin ilman paineita saada peli loppuun edes joku päivä.   Yleisenä natinana totean, että ylitsevuotava määrä tehtäviä avoimessa pelimaailmassa ei ole mulle sopiva pelityyppi. Etenkin yhdistettynä siihen, että yhtään ei tiedä mitkä tehtävät ovat saatavilla vain tietyssä vaiheessa päätarinaa. GTA-pelit (Vice City ja San Andreas ainakin) ovat sentään tajunneet ketjuttaa sivutehtävätkin niin, ettei kaikkea lätkäistä naamalle yhdellä kertaa. Ei tule ähkyä ja masennusta avoimien tehtävien listaa tutkiessa.

Laitoin [b]Nosgoth[/b]in viimein testaukseen vaikka Soul reavereita en olekaan pelannut. Vampyyrit vastaan ihmiset asetelma on yllättävän toimiva. Epäsynmetrinen sodankäynti on aina mielenkiintoisempaa kuin identtiset tiimit.   Yllättävän toimivaa 4v4 mättöä, osittain varmaan siksi että first personista on luovuttu joten meleehahmoillakin osuu vihollisiin. Kenttien vähäinen määrä ja pelimuotojen vähyys tämän hetken isoin ongelma mutta kerrankin peli on kehitetty peliksi eikä free2play excel taulikoksi.

[b]Bayonetta[/b]   Kun pelasin tämän ensimmäisen kerran, olin vakuuttunut siitä, että olin juuri kokenut jotain uskomattoman ainutlaatuista. Takanani oli valtaisa rautaisannos kivenkovaa mättämistä ja silkkaa mielipuolista energiaa, jollaista mikään muu peli ei ollut aiemmin tarjonnut. Tarkat kontrollit, monipuolinen liikevalikoima ja huikea visuaalisuus muodostivat kokonaisuuden, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Nörtähtävän kirjastotädin ja seksikkään dominan risteymältä näyttävä noitanainen vieraili unissani pitkään vielä lopputekstien jälkeenkin, mutta viimein koitti hetki, jolloin muistojen paikkansapitävyys piti tarkistaa revanssin muodossa. Peli oli edelleen erinomainen viihdepläjäys, mutta uusi kierros herätti minussa myös kriittisempiä ajatuksia.   Kun astuin toistamiseen Bayonettan pistooleilla varustettuihin korkokenkiin, olin heti täynnä innostunutta värinää. Siitä en pääse mihinkään, että tällainen täydellisen yliampuva ja turboahdettu meininki iskee minuun todella kovaa, varsinkin jos olen aiemmin viettänyt aikaa hillitympien pelien äärellä. En toki jaksaisi tällaista kovin usein tai kovin isoina annoksina, mutta tällaisia pelejä täytyy silti pelata muutama vuodessa. Bayonetta imaisi jo alussa mukaansa yhtä tehokkaasti kuin ekalla pelikerralla, joskin pitää tunnustaa, että korkein vaikeustaso oli minulle tälläkin kertaa liikaa. Muutaman chapterin jaksoin tahkota vaikeimmalla läpi, mutta sitten totesin, etten jaksa yrittää jokaista taistelua kymmentä kertaa. Turhauduin totaalisesti siihen, että vaikeimmalla tasolla pitkät kombot olivat minulle täysin mahdottomia, jolloin viholliset piti voittaa yhtä tai kahta perusliikettä spämmäämällä. Ei ollut kivaa, koska pelin suola on valtavalla liikevalikoimalla kikkailu ja siihen kykenin vain haastekerrointa pudottamalla.   Yksi juttu, mikä hieman hiersi, on pelin katkonainen rytmitys. Viime kerralla se ei vaivannut, mutta nyt tuntui, että eteneminen ei ollut lainkaan niin sujuvaa kuin muistin. Välivideoita pusketaan ruudulle jatkuvasti, eivätkä ne ole edes kovin lyhyitä. Samaten jokaisen kulman takana odottaa uusi pomohirviö tai ainakin pienempi välipomo, omine esittelyvideoineen tietenkin. Oikeastaan pelaaminen on sitä, että hakataan pari rivivihollista, siirrytään pomotaisteluun, hakataan pari rivivihollista, katsotaan välivideo ja taas on uuden pomon aika. Kyllähän peli hämmästyttää sillä, miten se pystyy tarjoamaan koko ajan massiivisempia ja älyttömämpiä kohtauksia, mutta pelaamisen flow rikkoutuu kuitenkin valitettavan usein. Enemmän perustaisteluita perusvihollisia vastaan ja pari pomoa ja videopätkää vähemmän olisi jouhevoittanut kokonaisuutta.   Juoni on tietenkin luokkaa "jotain aivan vitun muuta" eikä se juuri selkeämmäksi muuttunut, vaikka yritin tällä kertaa jopa keskittyäkin siihen. Bayonettahan on siis järven pohjaan kahlittu noita, joka vuosisatojen mittaisten torkkujen jälkeen herää nykymaailmaan ja alkaa ihmetellä, että mitäs nyt on meneillään. Juonen keskeisiä elementtejä ovat kahden kilpailevan noitaklaanin välienselvittely, maailman tasapainoa häiritsevän taikasilmän metsästys ja jonkin mystisen jumalan aiottu henkiinherätys. Mahtipontista soopaa, joka sopii yleiseen tunnelmaan, mutta ei peli kehujaan silti tarinallaan ole kerännyt.   Mutta kuten jo sanoin, Bayonetta viihdytti edelleen erinomaisesti. Taivaallisten enkeleiden ja helvetin demonien kurittaminen on alusta loppuun äärettömän hauskaa ja perkeleen näyttävää puuhaa, erilaisten aseiden ja vähintääkin runsaan liikekatalogin pitäessä homman jatkuvasti virkeänä. Maisemat ovat toinen toistaan upeampia ja ne vierivät ohi harvinaisen sulavalla ruudunpäivityksellä. Noitasankari itse on päähenkilönä varsin persoonallinen, ulkoiselta olemukseltaan nyt ainakin. Pienistä vioistaan huolimatta Bayonetta on rautainen turpaanvetospektaakkeli, jolle luultavasti vain Nintendon kaappaama jatko-osa vetää vertoja. Pitäisiköhän se Wii U ihan oikeasti hankkia?   [i]Bayonetta on muuten uskottava noita, mutta nenänpäästä puuttuu syylä.[/i]   [img]http://www.female-gamers.nl/images/news/JennyD/top10/bayonetta.jpg[/img]

Kun uusi Powerplay-laajennus tuli, palasin [b]Elite Dangerous[/b]-avaruuspelin pariin. Tehtävistä nykyään maksetaan kunnolla, ja PP-laajennus tuo mukaan kunnolliset vaikutusmahdollisuudet avaruuspolitiikkaan.   Vielä kun olisi jokin keino neuvotella muiden pelaajien kanssa miten toimia. Nimittäin yhteisöllinen pelaaminen toimisi paremmin jos sosialisointia jotenkin tuettaisiin: chattia ei ole nyt kuin kavereiden välillä, mutta miten hitossa kavereita löydät jos ei ole globaalia chattia? Pysäköidään jonkun satunnaisen aseman vierelle ja jutellaan multiplayer moodissa ohikulkijoiden kanssa? Foorumeilla en ainakaan ala viettämään aikaa, pitää pelata.   Uutena on ärsyttävä bugi, jossa ei enää kannata pysähtyä kuuntelemaan skriptattuja tapahtumia, koska ne eivät jostain syystä enää muuta tehtävän kuvausta ja päämääriä. Serverin yhteyden katkeamiset ovat myös valitettavan yleisiä.   En vieläkään suosittelisi peliä, jos ei satu pitämään grindauksesta ja rakastamaan alkuperäisiä elitejä niin paljon että pystyisi pelaamaan niitä tänäkin päivänä.