Mitä olet viimeksi pelannut

Innostuinpa minäkin uudestaan Elitestä puolen vuoden tauon jälkeen. Oli sen verrn hukassa jutut että avoimen pelin sijaan pelasin soolona, että voi vähän verestää olemattomia taitojaan ensiksi itsestään. Ikuisena sooloajana en ole hetikohta liittymässä mihinkään lentueeseen.   Kiva tosiaan huomata että nyt pystyy palkkionmetsästäjänäkin vähän tienaamaan, kaupankäynti kun ei innosta. Muutenkin tehtävät olivat pikkuisen mielenkiintoisempia. Mietinkin jo että paljonkohan pitää olla massia että kehtaa vaihtaa Cobra Mk III:n taistelupainotteiseempaan Vultureen...   Aloitin nostamaan rankingiani Empirenkin puolella ja maaorjan :roll: rankkihan sieltä jo tipahti. Valitettavasti nousi samalla vanhalla tyylillä, eli paketin vienti viereiseen avaruusasemaan. Toivottavasti nämä ovat jatkossa haastavempia.   Taistelustatuskin nousi viimeinkin experttiin, seuraavaan taitaakin olla sitten taas matkaa. Taistelut olivat nyt vähän haastavempia. Vihulaisten tekoälyä oli parannettu ja siinä tuli välillä kuumat paikat kun niitä tuli muutama päälle lentueena. Aina kuitenkin olen vielä päässyt pakoon, välillä hytti ammuttuna paskaksi ja hätähapen varassa.

Palasin Skyrimin pariin reilun vuoden tauon jälkeen ja muutaman kerran olen nyt kierrellyt pitkin maita ja mantuja Skyrimin mahtavan upeissa maisemissa. Tuntuu vaan, että hahmoni on jo kehittynyt sellaiseksi ultimaattiseksi sotakoneeksi, jonka kanssa lähes kaikki alkaa olla jo liian helppoa.   Eliteä olisi kiva kokeilla, 90-luvun puolivälissä sitä tuli pelattua ihan tuskassa. Jos nykyinen versio on yhtä koukuttava kuin alkuperäinen, niin... :cheesy:

Kokeile ensin, miltä vanha Elite ja Frontier tuntuu nyt. Jos niitä jaksaa yhden illan pelata ja jää pohtimaan, että periaatteessa pystyy pelailemaan vielä huomennakin, niin sitten hanki Elite Dangerous - mahdollisesti joystickin ja Oculus Riftin kanssa.   Itse olen elite- ja grindaus-fanituksestani huolimatta jäänyt vähän kylmäksi tämän kanssa. Grafiikat ja aivan upea äänimaailma, pois niin samaa kauraa kuin Elite ja Frontier, mikä ei välttämättä ihan riitä enää nykypäivänä.

Monen kuukauden tauon jälkeen innostuin tänään taas jatkamaan Dragon Age Inquisitionia. Syynä pitkään taukoiluun ei ole ollut niinkään kiinnostuksen kuin ajan puute. Työtahti on ollut huomattavasti kireämpää viimeisten kuukausien aikana ja pelaamiselle ei ole vain jäänyt aikaa. Elättelenkin nyt toivoa, että lomani aikana ehtisin pelata tämän viimeinkin loppuun, ensimmäistä kertaa. Questilogi tosin näyttää uhkaavalta, pelattavaa kun maailmasta löytyy kaikille sormille ja jää vielä ylikin. Toki voisin valita nopeamman tien ja jatkaa vain pääjuonta, mutta mitäs kivaa siinä on? :wink: Oli mukava huomata, että tauosta huolimatta tänään tippui kolme lohikäärmettä, joista viimeisen tappamiseen menikin sitten yli puoli tuntia ja kaikki siinä vaiheessa jäljellä olleet parannuskeinot, mutta kyllä teki nannaa, kun se se tulta räkivä pirulainen tipahti viimeinkin oman tulimaagini ollessa hönkäyksen päässä viimeisestä matkastaan... Tästä on ilo jatkaa! :cheesy:

[quote="HourglassEyes"]Oli mukava huomata, että tauosta huolimatta tänään tippui kolme lohikäärmettä[/quote]   Eikös alkuperäisessä Dragon Agessa ne lohikäärmeet olleet sellaisia über-monstereita, joita oli pelissä vain pari, ja nekin olisi ehkä kannattanut jättää rauhaan? Nyt ne ovat sitten bulkkihirviöitä?   Kyllä mä jossain välissä investoin tuohon DA Inquisitioniinkin, mutta kun jäi edellisestä DA:n uudelleenpeluuyrityksestä niin paha maku suuhun ja pikkulinnut sinnikkäästi väittävät, että DA3 ei ole mitään Mass Effectiä vaan perinteistä DA:ta.   Witcher 3:kin on vielä lepotilassa odottamassa sitä viimeistä patchia, joten [b]Path of Exile[/b]:n Act 4 ja [b]Elite Dangerous[/b]:n Powerplay -grindaukset ovat olleet viime aikoina työn alla: Elite taustalle, puolen tunnin välein kuitataan PP:n factionin paketit, mutta muuten pelataan samaan aikaan PoE:ta tai puuhataan jotain muuta. PoE:sta olen kylläkin saanut jo niin tarpeekseni, että katselen ja grindaan vähän jewel- ja divination card -systeemiä, mutta sitten tulee pitkä tauko Witcher 3:sen hyväksi.   Tai ehkä mä katon uusimman GTA:n, kun edelliset GTA:t olivat Vice City (yhä upea kasarikokemus) ja San Andreas (jota en sitten koskaan saanut loppuun asti). Saas nähdä.

[quote="Rasimus" post=35340][quote="HourglassEyes"]Oli mukava huomata, että tauosta huolimatta tänään tippui kolme lohikäärmettä[/quote]   Eikös alkuperäisessä Dragon Agessa ne lohikäärmeet olleet sellaisia über-monstereita, joita oli pelissä vain pari, ja nekin olisi ehkä kannattanut jättää rauhaan? Nyt ne ovat sitten bulkkihirviöitä?   Kyllä mä jossain välissä investoin tuohon DA Inquisitioniinkin, mutta kun jäi edellisestä DA:n uudelleenpeluuyrityksestä niin paha maku suuhun ja pikkulinnut sinnikkäästi väittävät, että DA3 ei ole mitään Mass Effectiä vaan perinteistä DA:ta. [/quote]   Lohikäärmeitä löytyy kyllä enemmän kuin aikaisemmin, mutta ei näittenkään kimppuun kannata ihan suoraan juosta, olen itsekin saanut jokusen kerran ottaa vähän takapakkia, kun lohikäärme yhdellä rykäisyllä on imaissut puolet health pisteistä... :cool: - Itse tappaelut eivät ole mitään läpihuutojuttuja, jos vastassa on suunnilleen oman tason lohhari. Jos pelin taktiseen kameraan ei ole tutustunut ennen kuin ensimmäistä lohhari tipahtaa niskaan, niin silloin on paras alkaa tekemään tuttavuutta! :wink:   Itse olen pitänyt suunnattomasti DAI:n tarinavetoisuudesta ja maailmasta. Olisin voinut jatkaa loppuun jo aikapäiviä sitten, mutta en ole vielä malttanut. Toistaiseksi takana on 178 pelituntia ja maailmassa on vielä paljon alueita joihin edes astunut jalallani... ME sarjan suhteellisen suoraviivainen juoksu sopii toisille mainiosti , mutta jos haluaa DAI:sta saada kaiken ilon irti, niin kiire kannattaa unohtaa. Ainoa asia minkä takia olen harkinnut kohta loppuun suunnistamista on se, että haluaisin tehdä toisen hahmon. Tottakai näitä voisi pelata päällekäin, mutta keskityn mielelläni aina yhteen hahmoon kerrallaan, koska saatan sekoittaa jotkut juoni- ja tehtäväkuviot päässäni, jos pelaan samaa peliä usealla eri hahmolla samanaikaisesti, varsinkin kun joudun joskus pitämään näitä useamman kuukauden pelikatkoja.

186 pelituntia, näin ilmoitti Originin pelituntilaskuri, kun vihdoinkin tänään pääsin DAI:n loppuun ensimmäisen kerran. Kertakaikkisen mahtava peli! Jokohan sitä heti tänään väkäisi uuden hahmon...? Muistaakseni olen syöttänyt kaikki kertyneet pelihistoriat jo keeppiin... :cool:

Ja minä olen vasta DAI:n alussa! Olisin toivonut Originsin kaltaista alkutarinaa eri roduille ja varsinkin nyt alkuun tietyn tyyppiset tehtävät ja niiden paljous tuntuvat hämmentäviltä, mutta ainakin peli on aivan älyttömän kaunis.   Edit. Pelin pelattuani kertaalleen läpi on sanottava, että alun hämmennyksestä huolimatta oli aivan huikaiseva kokonaisuus! Vaikea muuta kuin ylistäviä sanoja lausua hahmoista, tarinasta ja maailmasta, mutta ehkä jos jotain sanotaan niin vielä olisin kaivannut lisää puhtaasti tarina & oma hahmo -vetoista sisältöä peliin!

Toden totta! Maisemia pysähtyy välillä katselemaan pidemmäksikin aikaa, niin upeasti tehty!

Odotellessa toimivaa versiota PC:n Arkham Knightista, asensin koneelle uudelleen [b]Arkham Asylum[/b]in. Ja voi pojat, siinä meillä on täydellinen peli. Oikea virheetön jalokivi. Malliesimerkki siitä kuin jokainen yksityiskohta on huolella suunniteltu, pohdittu, toteutettu ja testattu.   Malliesimerkkinä tutoriaali: Peli alkaa suoraan. Battis tuo Jokerin Arkhamiin hoitoon, mutta pentele pakenee ja lukitsee Batmanin seurakseen hullujen huoneelle. Mukana ei ole oikein mitään varusteita ja liikkuminen sekä taistelumekaniikka on vähän hakusessa, mutta kaikkea pääsee harjoittelemaan osana pelin alkupuolen juonta. Aluksi peli opastaa kädestä pitäen etenemään Arkhamin käytäviä putkessa, tutustuen eri taistelutapoihin ja detective-moodin käyttöön. Siis täysin saumattomana osana juonta. Myöhemmin lisävarusteiden saanti hoidetaan, ei suinkaan keräilemällä selittämättömästi maastoon jätettyjä esineitä, vaan hakemalla yhden tavaran parkkeeratun batmobiilin takakontista, ja toisen tavaran Batmanin omasta Arkhamin lepakkoluolasta (paikan luonteen tuntien, lepakon ei ollut vuosia aikaisemmin vaikeata veikata, että varustekätköä saatetaan tarvita). Kaikki osana juonta.   Sääli, että jatko-osa Arkham City vain lisäsi kaiken määrää, mutta ei tuonut mitään uutta tai erikoista. Mikä tarkoitti että isot osat kaupungista olivat olemassa vain riddler trophyja ja haasteita varten. Mutta Arkham Asylumissa on jokainen nurkkaus jotenkin tärkeä, ja kaikissa paikoissa tulee vierailtua useammin juonen(kin) puitteissa eikä vain jahtaamassa mainittuja riddler trophyjä.

[b]Hitman: Absolution[/b]   Uusin episodi kaljun salamurhaajan uralla jakoi ilmestyessään paljonkin mielipiteitä, mikä on mielestäni vain merkki hyvästä pelistä. Veteraanit itkivät, miten peli on paljon edeltäjiään suoraviivaisempi, kentät putkimaisempia ja miten tehtävien toteutuksessa ei ole entisenlaista valinnanvapautta. Itse olen pelannut aikaisemmin vain yhden Hitman-pelin (Silent Assassin, eli kakkonen), joten en voi sanoa olevani veteraani enkä edes kovin vannoutunut pelisarjan fani. Nautin kakkosesta kuitenkin suuresti, mikä houkutti tarttumaan myös Absolutioniin. Edelliseen murhaamiskokemukseeni verrattuna päivitetty Hitman on toki erilainen, mutta ei lainkaan huonolla tavalla.   Aikaisemmin herra 47 suoritti yksittäisiä tehtäviä, jotka eivät suuremmin liittyneet toisiinsa. Klanipään työnantaja eli salaperäinen Virasto ilmoitti tulevasta keikasta tärkeimmät tiedot, minkä jälkeen pelaaja valitsi haluamansa varusteet ja toteutti salamurhan parhaaksi katsomallaan tavalla. Tällä kertaa asiat ovat aivan toisin, sillä neljäseiskan ja Viraston polut menevät pelin alussa pahasti ristiin, minkä vuoksi hän on yhtä paljon saalis kuin saalistajakin. Absolution on erittäin tarinavetoinen, eli kohtauksesta ja tehtävästä toiseen liikutaan varsin elokuvamaiseen tyyliin. Tässä mielessä pelaaminen onkin huomattavasti suoraviivaisempaa kuin ennen, sillä peli sanelee ehdot useammin kuin pelaaja itse. Joskus erilaisia keinoja eteenpäin siirtymiseen on enemmän, joskus vähemmän, riippuen siitä, mihin tarina neljäseiskaa kuljettaa.   Merkittävin uudistus on se, että puhdas räiskintä ja vaivihkainen varjoista iskeminen ovat oikeastaan tasavertaisia etenemistapoja. Syy on tarinassa, sillä päähenkilö toimii omaan laskuunsa, minkä vuoksi ammattietiikasta ei tarvitse välittää. Mikään ei koskaan estä ryhtymästä armottomaksi massamurhaajaksi ja peliä voikin pelata periaatteessa kuin mitä tahansa räiskintäpeliä. Kontrollit toimivat viimeisen päälle ja muutenkin räiske toimii erittäin hyvin silloin, kun sellaista haluaa harrastaa. Tietenkään action-sankaria ei ole pakko leikkiä, vaan hommat voi hoitaa näkymättömästi ja hienovaraisesti, kuten salamurhaajan kuuluukin. Itse pyrin suoriutumaan tehtävistä aina mahdollisimman siististi, mutta jos keikka kääntyi rumaksi, annoin räiskyä ihan kunnolla. Eräässäkin kohtauksessa, jossa joukko roistoja oli lahdannut orpokodin henkilökunnan, päätin olla salamurhaajan sijaan julma rankaisija. Tartuin haulikkoon ja TAPOIN JUMALAUTA KAIKKI sääliä tuntematta ja meno oli tylympää ja karumpaa kuin monessa ns. oikeassa räiskinnässä.   Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka peli suorastaan kannustaa tulivoiman käyttöön, on stealth-tyyliin toiminen silti palkitsevampaa. Salassa pysyminen kasvattaa sietysti tehtävistä saatavaa pistepottia, mutta noin muutenkin äänetön tappo antaa ramboilua isommat sävärit. Vaihtoehtoja kohteen nitistämiseen on aina ihan riittävästi, enkä varmasti tullut ajatelleeksi kaikkia kikkoja. Instinct-kyky on hieman omituinen apukeino, koska se hidastaa aikaa ja mahdollistaa jopa seinien läpi näkemisen, joskin sen hyöty ei ole sama kaikilla vaikeustasoilla. Pidin kykyä silti kätevämpänä apuna kuin vanhaa satelliittikarttaa, jonka jatkuva vilkuilu suorastaan ärsytti. Varsinaisia epäkohtia en pelistä keksi, sillä pidin siitä kokonaisuutena erittäin paljon. Räiskyttely ja salamurhaus toimivat molemmat erinomaisesti ja niiden välillä saa valita vapaasti.   [i]Trailerista tutut lateksinunnat kohdataan myös itse pelissä. Ja tapetaan.[/i]   [img size=550 ]https://i.ytimg.com/vi/BNE6SWvpyYI/maxresdefault.jpg[/img]

Magic the Gatheringia olen pelaillut parina päivänä PS3:lla. Pikku hiljaa alkaa vanhat (keskinkertaiset) taidot palailemaan, kun aikoinaan tuli MTG:tä pelattua PC:llä.   Tuota voisi olla ihan kiva pelata samalla tasolla olevaa kaveria vastaan. Korteilla pelattaessa sääntöjen monimutkaisuus tuottaa varmasti harmaita hiuksia, siitä syystä tykkään puolueettoman keinoälyn tavasta hoitaa sääntöjen mukainen pelaaminen.

Viime aikoina pelaaminen on ollut aika pitkälti Wordbasen naputtelua kännykällä ja iltaisin iPadilla käyn pelaamassa Plants vs Zombies 2 päivän tehtävän, tökkimässä kylän läpi DomiNationsissa sekä yrittämässä avata yhden levelin Best Fiendsiä. Pahin FTL burnout alkaa kyllä olla jo sen verran kadonnut, että voisi uutta peliä taas aloitella...

Shadow of Mordor tuli pelattua loppuun viime yönä..pakkomiellehän siitä tuli ni ei mennyt kun 3-4päivää pelat läpi :heart: parasta sitten skyrimin..kova haastaja löytyny skyrimille :heart: mut se on loppu nyt ja vähän harmittaa :sad: seuraavaksi varmaan sit luvassa Witcher Wild Hunt

Pelasin Dragon Age Awakeningia uudestaan läpi ja olin luultavasti yli puolivälissä peliä, kun iljettävä silverite mine bug iski eli menetin lopullisesti kaikki päähahmoni kamat. Nyt joko tyydyn ostamaan uudet hädin tuskin kelvolliset varusteet marketilta ja pelaan pelin niillä läpi, tai lopetan ja siirryn suoraan DA2:sen pariin. Hieman kyllä ketuttaa.

Pitäisi varmaan perustaa oma ketju Elite Dangeroukselle, kun siihen tulee itsepintaisesti kirjoitettua kommenttia...   Mutta voi luoja mitä kusetusta...   [quote="Dome.fi"]Horizons on maksullinen laajennus, joka maksaa täysin uutena ja emopelin sisältävänä pakettina 49,99 euroa. Nykyiset Elite-pelaajat voivat ostaa Horizonsin 35 eurolla.[/quote]   Eli uusi pelaaja maksaa kokonaisesta pelistä ja planeettalisäristä 50 euroa, kun taas vanhat asiakkaat yhteensä about 85 euroa (muistelisin itse pelin olleen ilmestyessään tuo 50 egua).   Taidan tehdä taktisen liikkeen ja odotella muutaman vuoden jotta kaikki lisärit ilmestyvät. Sitten jos peli vielä jaksaa kiinnostaa, niin nuolen haavani ja ostan yhden kokonaisen pelin hinnalla jo omistamani pelin uusiksi plus kaikki lisärit. Tulee halvemmaksi kuin ostaa nyt yhtikäs mitään.

[quote="Elbereth" post=35890]Shadow of Mordor tuli pelattua loppuun viime yönä..pakkomiellehän siitä tuli ni ei mennyt kun 3-4päivää pelat läpi :heart: parasta sitten skyrimin..kova haastaja löytyny skyrimille :heart: [/quote]   Olen pelaillut Skyrimiä hahmollani noin 400 tuntia ja tehtäviä on vielä vakallinen tekemättä. Kyllä vakavasti otettavan haastajan pitää tarjota pelattavaa vähintään yhtä pitkäksi aikaa.

Minullakin tuli Skyrimissä hiljattain 400 tuntia täyteen. Pääjutut on tehtynä ja valtaosa hyvistä modeistakin.   Skyrimin peliaika on silti pieni verrattuna Batmudiin jonka kanssa on mennyt n. 20 000 tuntia (2v 3 kk päähahmolla ja sivuhahmo vielä päälle).

Löysinpä minäkin viimein Skyrimin. Aivan järkyttävän koukuttava. Mitkään projektit eivät etene, kun mätkin menemään pitkin luolia ja katakombeja. Yleensä en malta pelata kerrallaan kuin pari tuntia, mutta Skyrimiä tahkosin eilenkin viisi tuntia putkeen. En osaa päättää, onko se hyvä vai huono asia.

pitkästä aikaa NHL 15:ta. Kävin porukoilla ja tuli sitä sitten iltaisin pelattua. Ei vaan oikeen kotona meinaa netti pelit kulkea.

[quote="WickedWillie" post=36261]Kyllä vakavasti otettavan haastajan pitää tarjota pelattavaa vähintään yhtä pitkäksi aikaa.[/quote]   Ei se määrä vaan laatu... :tongue:   (Skyrimistä en tiedä, mutta kun Oblivionissa oli näitä "kerää X sientä"-tehtäviä...)   Itse tuli asennettua [b]Arkham City[/b], mutta se tuntui jotenkin... ei yhtä mielenkiintoiselta kuin aikaisempi Arkham Asylum. Hiekkalaatikko / open world pelit eivät oikein kolahda minuun. Liikaa lääniä ja liian paljon tekemistä. Eikä pelin pelaaminen heti loistavan Asylumin kanssa ole oikein hyvä, koska syntyy ikävä vertailuasetelma. Lisäksi mua tökkii aivan rutosti koko ajatus kaupungin eristämisestä valvomattomassa anarkiassa rypeväksi vankilaksi. Se toimi pulp-juonena elokuvassa Pako New Yorkista, mutta Batman-peliin se ei vain istu...   Kohta pidän loput kaksi viikkoa kesälomastani, ja voisin silloin uskaltautua taas Witcher 3:sen maailmaan...

Minäkin olen taas vaihteeksi kunnostautunut PC-pelien saralla. Murhamysteerit kiehtovat minua kirjoissa, ja on mielenkiintoista pelata sen teeman ympärillä pyörivää peliä   [b]Post Mortem[/b]   Tämä peli on jo noin 13 vuotta vanha (sen huomasi), mutta eipä se kiinnostavuutta vähentänyt. Tekniikka oli point-and-click, mutta yksinkertaisten "spottaa asioita tästä valokuvaskenestä" tyyppisten pelien sijaan tässä oltiin päähenkilön point of view'ssä, joka mahdollisti paikkojen tutkimisen laajemmilti. Kartan avulla pääsi paikasta toiseen helposti, eikä pikselimäisyys haitannut.   Parasta tässä pelissä oli tarina. Ehdottomasti tarinavetoinen peli, vaikkakin tykästyin varsinaiseen pelattavaan päähahmoonkin. Symppis taitelija/entinen yksityisetsivä Gustav McPherson, joka saa keikkatarjouksen. Tarkoituksena on tutkia keikkaa tarjoavan naisen sisaren ja tämän miehen raakaa murhaa. Tämä tarkoittaa sitä, että Gustav seikkailee ympäri Pariisia (tapahtumapaikka) ja juttelee ihmisten kanssa. Aika vähän mitään joutui itse ratkomaan. Eikä juurikaan joutunut pohtimaan kauheasti, että mitäs sitten. Kaiken oleellisen huomasi nopeasti ja tarina eteni.   Melko nopeastikin pelattava peli, muutamassa tunnissa sain läpi. Jäi hyvä fiilis ja siksipä päätin kokeilla pelin jatko-osaa.   [b]Still Life[/b]   Tämä oli vielä edeltävää osaa parempi. Peli julkaistiin 2005, ja olihan se välillä kökkö käyttää. Mutta eipä tässäkään haitannut. Kauhean hyvä tarina. Vähän kuin Post Mortemissakin, tarina etenee kahden hahmon voimin. Juoni aloittaa Post Mortemin päähahmon Gustav McPhersonin lapsenlapsen näkökulmasta. Victoria McPherson on FBI-agentti, joka tutkii sarjamurjaketjua Chicagossa. Nämä murhat liittynevät jotenkin hänen isoisänsä tutkimuksiin Prahassa 1920-luvulla. Victoria tonkii välillä isoisänsä papereita ja tätä kautta pelaaja pääsee pelaamaan jälleen Gustavina.   Post Mortemisssa melkein aina hiffasi mihin piti mennä, mutta tässä se oli vielä paremmin tehty. En aina jaksa kierrellä ja etsiä juuri sitä oikeaa kohtaa oikeassa paikassa tällaisissa peleissä, joten tämän pelin johdattelevuus oli ihan parasta. Peli piti langat käsissään koko ajan. Miellyttävä pelata tällaista peliä.   Hiukan miinusta siitä, että pelissä esiintyy useampikin pöljä tutkija. Esim. Victoria jätti sarjamurhaajan seuraavan tiedetyn ja aiotun uhrin ilman poliisivalvontaa. Ja miinusta myös siitä, että pelissä on cliffhanger (vaikka arvasin jo kauan aikaa sitten kuka on syyllinen; jouduin pelaamaan jatko-osan vain siksi, että saisin varmistuksen arvaukselleni).   [b]Still Life 2[/b]   Tämäkin oli siis pakko pelata, jotta edellisen osan cliffhanger saatiin setvittyä. Olin ensin ihan haltioissani, kun peli alkoi melkein siitä kohden mihin edellinen päättyi. Pettymys oli suuri, kun se paljastuikin takaumaksi. Ja takaumia käytettiin aina välillä, josta en pitänyt lainkaan. Muutenkin juoni ja pelattavuus oli niin paljon heikompaa kuin edellisessä osassa.   Juonen premissi oli mielenkiintoinen: Victoria on jälleen kerran etsimässä sarjamurhaajaa. Jutusta uutisoiva journalisti joutuu sarjamurhaajan kidnappaamaksi ja tässä pelissä toinen pelattava hahmo on juurikin tämä journalisti, Paloma Hernandez. Tämä toi hauskan jännitteen pelaamiseen, mutta ei paljoa auttanut. Tarina oli itsessään ontto ja epäuskottava. Juoni aukeni huonosti ja siinä oli liian monta epävarmuustekijää ja liikkuvaa osaa. Ja tässä pelissä oli mukana aikarajallisia, välttämättömiä tehtäviä, joita vihasin. Ahdistun aikarajasta ja alan stressaamaan liikaa. Olisin ollut tyytyväisempi, jos olisin jättänyt tämän jatko-osan pelaamatta.

[b]Deus Ex: Human Revolution[/b]   Vaikka minä en ole ensimmäistä Deus Ex-peliä koskaan pelannut, yleissivistykseen kuuluu tietää, että se on alansa klassikko. Ainakin sitä kehutaan kaikkialla nykyäänkin, vaikka peli ilmestyi pitkälle toista kymmentä vuotta sitten. Jatko-osa puolestaan ei ole yhtä kovassa maineessa, vaikka jotkut kuulemma siitäkin tykkäsivät. Oli kuitenkin luultavasti tuon jatko-osan syytä, että Deus Ex jäi vanhojen partojen muistelemaksi nimeksi, joka ei koskaan laajentunut kunnolliseksi pelisarjaksi. Eidos Montreal onneksi herätti nimen taas eloon käynnistämällä sarjan uudelleen ja kuten tiedämme, Human Revolution on kelvannut hyvin niin kaltaisilleni uusille pelaajille kuin alkuperäiseen peliin kiintyneille veteraaneillekin. Kyseessä ei nimittäin ole mikään puolihuolimaton "modernisointi" vaan omilla jaloillaan seisova raudanluja paketti, joka nousee helposti yhdeksi viime vuosien suosikkipeleistäni.   Human Revolution edustaa klassista näkemystä cyberpunkista, jossa synkkää tulevaisuutta hallitsevat valtioiden sijaan jättimäiset superkorporaatiot, jotka vetelevät naruja kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Kilpailu ei tapahdu pelkästään tuotekehittelyn saralla, vaan väkivaltaisempiakin keinoja käytetään. Kuten aitoon cyberpunk-henkeen kuuluu, yritymaailman kovin juttu ovat augmentaatiot eli biomekaaniset parannukset, joilla tavallisesta ihmisestä voidaan tehdä enemmän kuin ihminen. Tarinan keskeinen teema onkin koneen ja ihmisyyden välinen rajamaasto ja augmentaatioihin liittyvät eettiset ongelmat. Muita avainteemoja ovat median luomat käsitykset ympäristöstä ja ihan yleisesti se, onko kaikki aina sitä, miltä näyttää tai halutaan näyttävän. Pelin edetessä paljastuu kerran jos toisenkin, että yleensä ei ole.   Päähenkilö Adam Jensen on turvallisuuspäällikkö Sarif Industries-firmassa, jossa tavalliselta vaikuttava työpäivä alkaa hieman normaalia rajummissa merkeissä. Työpaikalle hyökätään ja rytäkässä siepataan joukko työtovereita (plus tyttöystävä), minkä lisäksi herra Jensen rusikoidaan lähes kuoliaaksi. Mutta vain lähes, sillä firman osaava henkilökunta paitsi pelastaa miehen, myös buustaa hänen kehoaan uusimmalla teknologialla. Robocop-muodonmuutoksen kokenut protagonisti on siis entistä ehompi ja valmis selvittämään, kuka helvetti oikein oli hyökkäyksen takana ja miksi. Selvitettävää riittää, sillä taustalta paljastuu monimutkainen salaliittojen vyyhti, jossa Jensenin työnantajallakin on osansa. Jopa Illuminati mainitaan useaan otteeseen, eli juoni tarjoilee varsin korkealentoista kamaa.   Mustassa nahkatakissa viihtyvä Jensen ratkoo ongelmat joko suoraa väkivaltaa tai hienovarasempia tapoja hyödyntäen. Siinä onkin pelin koukku, sillä pelaaja saa melko vapaasti valita, miten eteneminen hoidetaan. Ympäristöt eivät ole jättimäisen suuria, mutta kuitenkin sen verran laajoja, että tutkittavaa ja vaihtoehtoisia kulkureittejä on riittämiin. Tuuletuskanaviin kannattaa ahtautua aina, kun niitä löytää, sillä putkistossa odottaa yleensä kaikenlaista kivaa ja matkakin taittuu niissä vihollisten huomaamatta. Huomaamattomuus on yleensä hidas ja kärsivällisyyttä vaativa etenemistapa, mutta stealthiin luottamalla saa bonuksia kokemuspisteisiin ja muutenkin salavihkaisuus antaa pelaamiseen omat kiksinsä.   Räiskeelläkin on onneksi sijansa, sillä minusta oli mukavaa vaihdella eri pelityylien välillä. Joskus oli helpointa pysytellä varjoissa ja kolkata viholliset takaapäin, mutta yhtä usein tartuin tuliaseeseen ja heitin homman kunnolla rumaksi. Jensen ei kuitenkaan ole mikään Hitman, jolle salassa pysyminen on osa työsopimusta. Pomotaisteluissa äksöniä on kuitenkin pakko harrastaa, sillä niissä valinnanvapaus poistetaan, jolloin hiiviskelyyn ei auta turvautua. Pomomatseja on kritisoitu paljon, mutta vaikka ne ovatkin selkeästi pelin tylsintä antia, en häiriintynyt niistä liiaksi. Niitä ei onneksi ole kuin muutama, eivätkä ne ole myöskään kovin vaikeita, ainakaan keskivaikealla pelatessa.   Kokonaisuudessaan Human Revolution oli minulle ihan juukelin hieno kokemus. Valinnanvapaus yhdistettynä roolipelielementteihin toimii aina ja onhan pelin tarinakin keskimääräistä parempi, varsinkin jos siihen jaksaa syventyä. Jopa sivutehtävät toimivat hienosti, sillä ne avaavat pelin maailmaa ja ovat myös yhtä hyvin kirjoitettuja kuin päätehtävätkin. Tietokoneiden ja muiden laitteiden hakkerointiin liittyvä minipeli muodostui lopulta aika rasittavaksi, mutta siinäpä taitaa ollakin pelin ainoa miinus (hieman tympeiden pomojen lisäksi), jonka se minulta saa. Jossain vaiheessa hieman petyin, kun augmentaatiot eivät tehneetkään pelaajasta kaikkivoipaista supersankaria, mutta sitten tajusin, ettei sellainen olisi tässä pelissä toiminutkaan. Jos Mankind Divided jatkaa samalla linjalla, niin vittu kyllä kiitos.   [i]Liikkuipa eteenpäin sitten hiipien tai räiskien, paras paikka on kulman takana.[/i]   [img]http://www.v2.fi/images/games/articles/771/pic2.jpg[/img]

Viimeinen lomaviikko alkoi, joten päätin viimeinkin aloittaa tutustumiseni Dragon Age Inquisitionin DLC osioihin. Eilen oli vuorossa Deep Roadsille vievä Descent. Parista bugista huolimatta ihan hauska pelikokemus ja mielenkiintoinen tarina. Roadsin lyriumhohtoinen loppupää oli myös hienoa silmäkarkkia. Paikasta sai myös oivaa varusteloottia, joskin koska pelasin ensimmäisellä hahmollani, jolla olen jo pelin pääjuonen käynyt läpi, ilo ei ole kaksinen. Tästä kuitenkin viisastuneena aion suunnata vasta hiljattain Skyholdiin saapuneella roguellani Roadsille hieman aiemmin. Ehkäpä Dorian suhtautuu paluuseeni pätkän jälkeen hieman innokkaammin kuin maagini romantisoima Cullen, joka pääjuonen jälkeen tyytyy vain lakonisesti moikkaamaan? - Mutta tänään maagini ottaa asiakseen tutustua Jaws of Hakkoniin ja sen kautta viimeinkin odottamaani Trespasser osioon! :tongue:

Käsikonsolilinjalla jatketaan eli aloitin Fire Emblem Awakeningin miespuolisella Avatarilla. (Aluksi valitsin naisen.) Juoni on tosin aika sama pieniä nyansseja lukuun ottamatta, jopa hahmojen väliset support-keskustelut, mutta toisella pelikerralla voi kokeilla vähän eri asioita ja poimia mukaan sen pelattavan hahmon jonka aluksi tappoi vahingossa. :blush:   Hieman kyllä huvittaa että joiltain osin miespuolisen avatarin suhde päähahmo Chromiin tuntuu läheisemmältä ja romanttisemmaltakin kuin naispuolisen, joka sentään voi mennä Chromin kanssa naimisiin. Naispuolisen avatarin ja Chromin support-keskustelut olivat niin animua että tuli hirveä myötähäpeä.   En ole jaksanut pelata JRPG:itä moneen vuoteen, mutta tämän kanssa jostain syystä synkkaa.