Vanhan Tavernan suosittu ketju näkee päivänvalon myös uudistuneella sivustolla.

Mitä opiskelet/ opiskelit/ haluaisit opiskella? Mitä vaihtoehtoja sinulla on/oli opiskelupaikaksi ja miten sait tietoa niistä? Jos opiskelet tai olet jo lopettanut opiskelusi kerro ammatin huonoista ja hyvistä puolista. Mitä taitoja tarvitsit opiskeluissasi ja töissä?

Minulle itselleni tämä aihe ei ole päivänpolttavan ajankohtainen, sillä olen ollut pääsääntöisesti työelämässä vuodesta 2007. Opiskelin ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajan tutkinnon vuosina 2003-2006, tuohon kouluun puolestaan päädyin suoraan lukiosta. Akateeminen ammatti ja yliopistomaailma olisivat kyllä myös houkutelleet, mutta siinä vaiheessa elämää oli helpompaa ja turvallisempaa jäädä lähikaupungin ammattikorkeaan.

Nykyisin työskentelen sairaanhoitajana psykiatrisella puolella ja tähtään astetta ylemmäs: aloitin kaksi vuotta sitten opiskelemaan työn ohella psykoterapeutiksi, ja opinnot ovat nyt noin puolessa välissä. Tarkemmin sanottuna minusta tulee ylemmän erityistason kognitiivinen psykoterapeutti. Tämä taitaa hyvinkin pitkälle olla se minun kutsumukseni elämässä.

Psykoterapiakoulutus on nykyään yliopistojen alaista täydennyskoulutusta, koulutuksen järjestämistä koskevat kriteerit yhdenmukaistuivat pari vuotta sitten. Koulutus on erittäin kallista (neljä vuotta noin 20 000 euroa), mutta aika monille julkisella puolella työskenteleville työnantaja maksaa ainakin osan koulutuksesta. Niin onneksi myös minulle. Opinnot sisältävät lähiopetusta, kirjallisuutta, psykoterapian tekemistä koulutuspotilaiden kanssa, työnohjausta sekä oman terapian läpikäymisen. Hyvin monipuolista siis, ja äärimmäisen mielenkiintoista.

02.10.2013

Dyn

542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä

Tykkään tästä ketjusta niin hirveästi, että kirjoitan tänne, vaikka olin kohtuullisen aktiivinen myös vanhassa. :)

Lähdin lukion jälkeen Helsingin yliopistoon lukemaan tietojenkäsittelytiedettä. En tiennyt siitä etukäteen ihan hirveästi, paitsi että olen aina pitänyt tietokoneista ja matematiikasta, joten valinta tuntui ihan luontavalta. Harkitsin myös matematiikkaa, mutta en nähnyt sitä ammattivalintana... ja lukion jälkeen oli fiilis, että nyt täytyy lukea alaa, jolla voisin sitten 'isona' myös työskennellä.

Olin lukiossa hyvin kuvisorientoitunut, ja hain tietojenkäsittelytieteen lisäksi TaiKiin kuvaitadeopettajaksi ja Metropoliaan digitaaliseen viestintään. TaiKista tipuin muistaakseni toiseksi viimeisellä kierroksella ja Metropoliaan pääsin, mutta kun olin saanut myös sen yliopistopaikan... Päätös, minne menen, syntyi oikeastaan vasta kesällä, kun olin saanut kaksi paikkaa. Tavallaan hassua, että näin ensin hirveästi vaivaa noiden taidepaikkojen pääsykokeiden kanssa, ja sitten lopulta menin yliopistoon, jonne olisin päässyt melkein yo-arvosanoilla sisään. No, ehkä opin jotain siitä hakuprosessista ja itsestäni. Ainakaan en enää halua kuvismaikaksi. x)

TKTL:llä hain sitten ensimmäisen vuoden jälkeen tutkijalinjalle, missä oli tarkoitus valmentaa jo hyvissä ajoin mahdolliseen jatkotutkintoon tähtääviä opiskelijoita. Pääsin sinne, valmistuin aikataulussa kandidaatiksi ja puristin maisteriopinnot vuoteen. Joten nyt armon vuonna 2013 olen filosofian maisteri luonnontieteelliseltä alalta. Gradu löytyy tuolta, jos jotakuta kiinnostaa: http://hdl.handle.net/10138/40924

Työskentelen laitoksella tutkimusryhmässä, jossa gradukin ohjattiin. Aiherajaus tehtiin heti alkuun niin, että samasta aihepiiristä on mahdollista jatkaa väitöskirjaan. Gradussa saatiinkin ihan arvokkaita tuloksia, tai ainakin tietoa siitä, mitä ei kannata tehdä - mutta tulos sekin on! Tällä hetkellä jatkan siis opintojani tohtorin väitökseen asti täällä Kumpulassa. Sen jälkeen minusta ehkä tulee 'iso' ja jonkinlainen seniorimpi tutkija joskus. :)

Tykkään tästä ketjusta niin hirveästi, että kirjoitan tänne, vaikka olin kohtuullisen aktiivinen myös vanhassa. :) Lähdin lukion jälkeen Helsingin yliopistoon lukemaan tietojenkäsittelytiedettä. En tiennyt siitä etukäteen ihan hirveästi, paitsi että olen aina pitänyt tietokoneista ja matematiikasta, joten valinta tuntui ihan luontavalta. Harkitsin myös matematiikkaa, mutta en nähnyt sitä ammattivalintana... ja lukion jälkeen oli fiilis, että nyt täytyy lukea alaa, jolla voisin sitten 'isona' myös työskennellä. Olin lukiossa hyvin kuvisorientoitunut, ja hain tietojenkäsittelytieteen lisäksi TaiKiin kuvaitadeopettajaksi ja Metropoliaan digitaaliseen viestintään. TaiKista tipuin muistaakseni toiseksi viimeisellä kierroksella ja Metropoliaan pääsin, mutta kun olin saanut myös sen yliopistopaikan... Päätös, minne menen, syntyi oikeastaan vasta kesällä, kun olin saanut kaksi paikkaa. Tavallaan hassua, että näin ensin hirveästi vaivaa noiden taidepaikkojen pääsykokeiden kanssa, ja sitten lopulta menin yliopistoon, jonne olisin päässyt melkein yo-arvosanoilla sisään. No, ehkä opin jotain siitä hakuprosessista ja itsestäni. Ainakaan en enää halua kuvismaikaksi. x) TKTL:llä hain sitten ensimmäisen vuoden jälkeen tutkijalinjalle, missä oli tarkoitus valmentaa jo hyvissä ajoin mahdolliseen jatkotutkintoon tähtääviä opiskelijoita. Pääsin sinne, valmistuin aikataulussa kandidaatiksi ja puristin maisteriopinnot vuoteen. Joten nyt armon vuonna 2013 olen filosofian maisteri luonnontieteelliseltä alalta. Gradu löytyy tuolta, jos jotakuta kiinnostaa: http://hdl.handle.net/10138/40924 Työskentelen laitoksella tutkimusryhmässä, jossa gradukin ohjattiin. Aiherajaus tehtiin heti alkuun niin, että samasta aihepiiristä on mahdollista jatkaa väitöskirjaan. Gradussa saatiinkin ihan arvokkaita tuloksia, tai ainakin tietoa siitä, mitä ei kannata tehdä - mutta tulos sekin on! Tällä hetkellä jatkan siis opintojani tohtorin väitökseen asti täällä Kumpulassa. Sen jälkeen minusta ehkä tulee 'iso' ja jonkinlainen seniorimpi tutkija joskus. :)

03.10.2013

Emelie

729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä

Juuri ehdin kirjoittamaan vanhalla foorumilla tähän ketjuun, mutta vastataan nyt uudestaan vähän pidemmältikin.

DynLähdin lukion jälkeen Helsingin yliopistoon lukemaan tietojenkäsittelytiedettä. En tiennyt siitä etukäteen ihan hirveästi, paitsi että olen aina pitänyt tietokoneista ja matematiikasta, joten valinta tuntui ihan luontavalta. Harkitsin myös matematiikkaa, mutta en nähnyt sitä ammattivalintana...

:cheesy: Minäpä pidin, tosin....

Dyn
lukion jälkeen oli fiilis, että nyt täytyy lukea alaa, jolla voisin sitten 'isona' myös työskennellä.

... tuota ajatusta minulla ei ollut. Halusin vain niin kovasti päästä pois silloiselta kotipaikkakunnalta ja halusin edes kerrankin tehdä jotain sellaista mistä oikeasti nauttisin, joten (teoreettinen) matematiikka valikoitui pääaineeksi. Ja oli se kivaa, vaikka enhän minä sillä töitä saanut (matikan opettajan työ ei kauheasti kiinnostanut, joten jätin ihan suosiolla pedagogiset käymättä). Sivuaineet olivat ne tärkeimmät. Tilastotiede ja tietojenkäsittelytiede olivat äärimmäisen hyvä valinta, sillä niiden avulla sain kesätöitä, siitä sitten palkallisen gradupaikan ja sen seurauksena töitä (joita teen edelleenkin).

Nyt on tarkoitus aloitella jatko-opintoja, ohjaajat on jo kasassa, ja rahoituspuolikin näyttänee olevan ihan hyvällä mallilla (ainakin nyt). Teoreettinen matematiikka vaihtuu soveltavaan matematiikkaan, josta on hyötyä töissäkin. Ideaaliajatus valmistumisesta tohtoriksi 4 vuodessa taitaa kaatua, sillä minut ollaan laittamassa korvaamaan yhdestä suuresta projektista lähtevä henkilö, ja projekti sekä sen vaatimat asiat, deadlinet ym, ajaa aina kaiken muun edelle. Eipä sillä, en valita. Ei minulla ole mitään kiirettä valmistua.

DynTyöskentelen laitoksella tutkimusryhmässä, jossa gradukin ohjattiin. Aiherajaus tehtiin heti alkuun niin, että samasta aihepiiristä on mahdollista jatkaa väitöskirjaan. Gradussa saatiinkin ihan arvokkaita tuloksia, tai ainakin tietoa siitä, mitä ei kannata tehdä - mutta tulos sekin on!

Tämä on varmaan parasta tutkimushommissa: aina jää käteen joku tulos. :smile:

SaranthaOpinnot sisältävät lähiopetusta, kirjallisuutta, psykoterapian tekemistä koulutuspotilaiden kanssa, työnohjausta sekä oman terapian läpikäymisen. Hyvin monipuolista siis, ja äärimmäisen mielenkiintoista.

Tätä minä aina haluaisin korostaa ihan joka käänteessä: se on ihan sama mitä opiskelee, mutta jos itse pitää siitä/kokee sen mielenkiintoiseksi, niin se on se tärkein juttu. Välillä tulee vastaan niitä ihme hemmoja, jotka määrittävät toisen sen perusteella mikä näiden tausta on/mitä ovat opiskelleet/mitä tekevät työkseen/you name it, jota en vaan ymmärrä.

Juuri ehdin kirjoittamaan vanhalla foorumilla tähän ketjuun, mutta vastataan nyt uudestaan vähän pidemmältikin. [quote=Dyn]Lähdin lukion jälkeen Helsingin yliopistoon lukemaan tietojenkäsittelytiedettä. En tiennyt siitä etukäteen ihan hirveästi, paitsi että olen aina pitänyt tietokoneista ja matematiikasta, joten valinta tuntui ihan luontavalta. Harkitsin myös matematiikkaa, mutta en nähnyt sitä ammattivalintana... [/quote] :cheesy: Minäpä pidin, tosin.... [quote=Dyn] lukion jälkeen oli fiilis, että nyt täytyy lukea alaa, jolla voisin sitten 'isona' myös työskennellä.[/quote] ... tuota ajatusta minulla ei ollut. Halusin vain niin kovasti päästä pois silloiselta kotipaikkakunnalta ja halusin edes kerrankin tehdä jotain sellaista mistä oikeasti nauttisin, joten (teoreettinen) matematiikka valikoitui pääaineeksi. Ja oli se kivaa, vaikka enhän minä sillä töitä saanut (matikan opettajan työ ei kauheasti kiinnostanut, joten jätin ihan suosiolla pedagogiset käymättä). Sivuaineet olivat ne tärkeimmät. Tilastotiede ja tietojenkäsittelytiede olivat äärimmäisen hyvä valinta, sillä niiden avulla sain kesätöitä, siitä sitten palkallisen gradupaikan ja sen seurauksena töitä (joita teen edelleenkin). Nyt on tarkoitus aloitella jatko-opintoja, ohjaajat on jo kasassa, ja rahoituspuolikin näyttänee olevan ihan hyvällä mallilla (ainakin nyt). Teoreettinen matematiikka vaihtuu soveltavaan matematiikkaan, josta on hyötyä töissäkin. Ideaaliajatus valmistumisesta tohtoriksi 4 vuodessa taitaa kaatua, sillä minut ollaan laittamassa korvaamaan yhdestä suuresta projektista lähtevä henkilö, ja projekti sekä sen vaatimat asiat, deadlinet ym, ajaa aina kaiken muun edelle. Eipä sillä, en valita. Ei minulla ole mitään kiirettä valmistua. [quote=Dyn]Työskentelen laitoksella tutkimusryhmässä, jossa gradukin ohjattiin. Aiherajaus tehtiin heti alkuun niin, että samasta aihepiiristä on mahdollista jatkaa väitöskirjaan. Gradussa saatiinkin ihan arvokkaita tuloksia, tai ainakin tietoa siitä, mitä ei kannata tehdä - mutta tulos sekin on! [/quote] Tämä on varmaan parasta tutkimushommissa: aina jää käteen joku tulos. :smile: [quote=Sarantha]Opinnot sisältävät lähiopetusta, kirjallisuutta, psykoterapian tekemistä koulutuspotilaiden kanssa, työnohjausta sekä oman terapian läpikäymisen. Hyvin monipuolista siis, ja äärimmäisen mielenkiintoista. [/quote] Tätä minä aina haluaisin korostaa ihan joka käänteessä: se on ihan sama mitä opiskelee, mutta jos itse pitää siitä/kokee sen mielenkiintoiseksi, niin se on se tärkein juttu. Välillä tulee vastaan niitä ihme hemmoja, jotka määrittävät toisen sen perusteella mikä näiden tausta on/mitä ovat opiskelleet/mitä tekevät työkseen/you name it, jota en vaan ymmärrä.

03.10.2013

Ansa

69 kirjaa, 3 kirja-arviota, 1001 viestiä

Olen opiskellut lukion jälkeen vähän sitä sun tätä, mm. graafista suunnittelua vuoden verran Kauhajoen opistossa. Meni pitkän aikaa ennen kuin päädyin opiskelemaan kirjastovirkailijaksi Seinäjoella koulutuskeskus Sedussa, josta valmistuin toukokuussa. Olen siis virallisesti (työtön) kirjastovirkailija. Töitä yritän etsiä, mutta eräs ajatus on aloittaa informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelu Tampereen yliopistossa. Jos siis sinne pääsisin.. jo nyt luen pääsykoekirjaa ja olen myyty. Harvemmin en muuta lue kuin kaunokirjallisuutta ja tuohon olen ihan uppoutunut. Pitänee varmaan hommata se ihan kirjahyllyyn asti, jos sen jostain löytäisin.

03.10.2013

Joni Koskimaa

8 viestiä

Aloitin yliopisto-opinnot vuonna 2005 Turun yliopiston ohjelmistotekniikan linjalla, mutta jo silloin olin enemmän kiinnostunut humanistisista tieteenaloista. Olin hakenut muutamaan otteeseen folkloristiikkaa lukemaan, mutta jäänyt täpärästi (ensin 1½ pisteen ja seuraavana vuonna ½ pisteen päähän) sisäänottorajasta. Toisena hakuvuotenani hain myös ohjelmistotekniikkaan, koska olen harrastanut koodailua pienestä pitäen. Ajattelin, että johonkin on pakko päästä opiskelemaan - sen verran kypsynyt olin hanttihommien tekemiseen.

No, enpä tuota ohjelmistotekniikkaa jaksanut vuotta pidempään puurtaa - vaikka koodaaminen oli rakas harrastus, leipäännyin siihen aivan täydellisesti puisevan opetuksen ja erittäin vaativien matikankurssien takia. Itse asiassa koodasin vähemmän kuin koskaan juuri ohjelmistotekniikkaa opiskellessani - läksyjen päätteeksi ei huvittanut kirjoittaa riviäkään koodia harrastusprojekteihini.

2006 lähdin sitten surffailemaan pitkin yliopiston luentosaleja mielenkiintoisen luennon toivossa. Eräänä päivänä satuin uskontotieteen luennolle ja innostuin valtavasti. Aloitin uskontotieteen sivuaineopinnot samantien. Kävin myös mediatutkimuksen luennoilla, mutta sekään ei ollut aivan oma juttuni. Sitten pääsin luovan kirjoittamisen perusopintoihin (niihin on erillinen pääsykoe) ja löysin vihdoin täydellisen sivuaineen.

Vuonna 2012 vaihdoin uskontotieteen pääaineekseni ja suoritin proseminaarikurssin. Tällä hetkellä kandidaatintutkintoni on pakollisia kieliopintoja vaille valmis. Minulla on meneillään muinaiskreikan opintoja (kreikkalainen filologia) ja luovan kirjoittamisen aineopinnot. Uskontotieteen gradun teen ensi vuonna.

Valmistumiseeni on vielä jonkin verran matkaa ja yliopisto-opintoni tulevat venymään peräti 10 vuoden mittaisiksi. Valtiovalta olisi kauhuissaan työurani lyhentymisestä - olenhan valmistuessani jo 30-vuotisas. Olen kuitenkin saanut nauttia maan parhaasta koulutuksesta ja sivistänyt itseäni monella alalla, mennyt naimisiin, saanut lapsen jne. Kansantaloudellinen perspektiivi ei voisi vähempää kiinnostaa näiden asioiden rinnalla.

Opintojen ohella olen tehnyt monenlaisia töitä ja ollut usein syvässä taloudellisessa ahdingossa. Olen monesti ollut vähällä lopettaa koulun kesken ja lähteä mihin tahansa työhön, jossa ei tarvita tutkintotodistuksia, mutta jotenkin olen sinnitellyt. Tällä hetkellä työskentelen viikonloppuisin karaokejuontajana, mikä pitää katon pääni päällä ja nälän loitolla. Vaikka burn out on ollut monesti lähellä, valmistuminen alkaa vihdoin häämöttää. Valmistuttuani tähtään tutkimustyöhön.

Uskontotiedettä suosittelisin niille, joita kulttuurintutkimus kiinnostaa, vaikka työllistyminen voi olla vaikeaa (kuten monilla muillakin humanistisilla aloilla). Luova kirjoittaminen taas antaa valmiuksia mille tahansa alalle, joten sitä suosittelen yleispätevästi kaikille.

Aloitin yliopisto-opinnot vuonna 2005 Turun yliopiston ohjelmistotekniikan linjalla, mutta jo silloin olin enemmän kiinnostunut humanistisista tieteenaloista. Olin hakenut muutamaan otteeseen folkloristiikkaa lukemaan, mutta jäänyt täpärästi (ensin 1½ pisteen ja seuraavana vuonna ½ pisteen päähän) sisäänottorajasta. Toisena hakuvuotenani hain myös ohjelmistotekniikkaan, koska olen harrastanut koodailua pienestä pitäen. Ajattelin, että johonkin on pakko päästä opiskelemaan - sen verran kypsynyt olin hanttihommien tekemiseen. No, enpä tuota ohjelmistotekniikkaa jaksanut vuotta pidempään puurtaa - vaikka koodaaminen oli rakas harrastus, leipäännyin siihen aivan täydellisesti puisevan opetuksen ja erittäin vaativien matikankurssien takia. Itse asiassa koodasin vähemmän kuin koskaan juuri ohjelmistotekniikkaa opiskellessani - läksyjen päätteeksi ei huvittanut kirjoittaa riviäkään koodia harrastusprojekteihini. 2006 lähdin sitten surffailemaan pitkin yliopiston luentosaleja mielenkiintoisen luennon toivossa. Eräänä päivänä satuin uskontotieteen luennolle ja innostuin valtavasti. Aloitin uskontotieteen sivuaineopinnot samantien. Kävin myös mediatutkimuksen luennoilla, mutta sekään ei ollut aivan oma juttuni. Sitten pääsin luovan kirjoittamisen perusopintoihin (niihin on erillinen pääsykoe) ja löysin vihdoin täydellisen sivuaineen. Vuonna 2012 vaihdoin uskontotieteen pääaineekseni ja suoritin proseminaarikurssin. Tällä hetkellä kandidaatintutkintoni on pakollisia kieliopintoja vaille valmis. Minulla on meneillään muinaiskreikan opintoja (kreikkalainen filologia) ja luovan kirjoittamisen aineopinnot. Uskontotieteen gradun teen ensi vuonna. Valmistumiseeni on vielä jonkin verran matkaa ja yliopisto-opintoni tulevat venymään peräti 10 vuoden mittaisiksi. Valtiovalta olisi kauhuissaan työurani lyhentymisestä - olenhan valmistuessani jo 30-vuotisas. Olen kuitenkin saanut nauttia maan parhaasta koulutuksesta ja sivistänyt itseäni monella alalla, mennyt naimisiin, saanut lapsen jne. Kansantaloudellinen perspektiivi ei voisi vähempää kiinnostaa näiden asioiden rinnalla. Opintojen ohella olen tehnyt monenlaisia töitä ja ollut usein syvässä taloudellisessa ahdingossa. Olen monesti ollut vähällä lopettaa koulun kesken ja lähteä mihin tahansa työhön, jossa ei tarvita tutkintotodistuksia, mutta jotenkin olen sinnitellyt. Tällä hetkellä työskentelen viikonloppuisin karaokejuontajana, mikä pitää katon pääni päällä ja nälän loitolla. Vaikka burn out on ollut monesti lähellä, valmistuminen alkaa vihdoin häämöttää. Valmistuttuani tähtään tutkimustyöhön. Uskontotiedettä suosittelisin niille, joita kulttuurintutkimus kiinnostaa, vaikka työllistyminen voi olla vaikeaa (kuten monilla muillakin humanistisilla aloilla). Luova kirjoittaminen taas antaa valmiuksia mille tahansa alalle, joten sitä suosittelen yleispätevästi kaikille.

03.10.2013

Metusalem

78 kirjaa, 135 viestiä

Foorumipäivitys on mahtava asia. Pääsee jauhamaan uudestaan nämä samat asiat.

"Emelie"(S)e on ihan sama mitä opiskelee, mutta jos itse pitää siitä/kokee sen mielenkiintoiseksi, niin se on se tärkein juttu.

Juuri näin. Joku tylsä realisti yritti joskus sanoa, että pitäähän sitäkin miettiä miltä alalta voi sitten tulevaisuudessa työllistyä, mutta minä sanon siihen että höpöhöpö. Ei sellaisia aloja opetetakaan, joilta ei voisi työllistyä - joillakin aloilla se saattaa olla tosin vaikeampaa kuin toisilla. Mutta näin nuorena ja vihreänä idealistinen näkemykseni on, että jos on innostunut jostakin asiasta, siinä kehittyy niin hyväksi että töitä kyllä saa. Tämä ei tosin päde niihin, joiden on vaikea keksiä mitään, mistä olisivat palavasti innoissaan, mutta sehän on eri juttu.

Itse siis opiskelen kiistatonta tulevaisuuden alaa, nimittäin saamen kieliä. Tällä hetkellä olen vuoden kestävässä koltansaamen koulutuksessa, vuoden päästä aloitan Oulun yliopistossa pohjoissaamen kieli pääaineenani. Olen kiinnostunut niin yleisestä kielitieteestä kuin kaikista mahdollisista yksittäisistä puhtuista kielistäkin. Pikkuhiljaa olen huomaamattani menettänyt otteeni muuhun elämään - kiinnostukseni suurin piirtein kaikkeen lähtee lingvistisestä näkökulmasta. Tämän voi todeta esimerkiksi katsomalla muutamia viimeisimpiä viestejäni Risingillä.

Tämä on ala, josta olen kiinnostunut ja jossa koen lisäksi olevani hyvä. Mikäpä sen hienompaa. Saa nähdä mihin tulevaisuus vie ja millainen tutkijan arkkityyppi minusta tulee, vai kääntyykö tuuli johonkin aivan muualle. Päätavoitteenani on välttää täydellinen todellisuudesta vieraantuminen.

On muuten jännää, miten erilaisista asioista ihmiset voivat olla kiinnostuneita. Olisi mielenkiintoista oppia ymmärtämään, mikä saa jonkun kiinnostumaan vaikkapa hyttysistä tai taloushistoriasta niin paljon, että haluaa tehdä elämäntyönsä niiden parissa.

Foorumipäivitys on mahtava asia. Pääsee jauhamaan uudestaan nämä samat asiat. [quote="Emelie"](S)e on ihan sama mitä opiskelee, mutta jos itse pitää siitä/kokee sen mielenkiintoiseksi, niin se on se tärkein juttu.[/quote] Juuri näin. Joku tylsä realisti yritti joskus sanoa, että pitäähän sitäkin miettiä miltä alalta voi sitten tulevaisuudessa työllistyä, mutta minä sanon siihen että höpöhöpö. Ei sellaisia aloja opetetakaan, joilta ei voisi työllistyä - joillakin aloilla se saattaa olla tosin vaikeampaa kuin toisilla. Mutta näin nuorena ja vihreänä idealistinen näkemykseni on, että jos on innostunut jostakin asiasta, siinä kehittyy niin hyväksi että töitä kyllä saa. Tämä ei tosin päde niihin, joiden on vaikea keksiä mitään, mistä olisivat palavasti innoissaan, mutta sehän on eri juttu. Itse siis opiskelen kiistatonta tulevaisuuden alaa, nimittäin saamen kieliä. Tällä hetkellä olen vuoden kestävässä koltansaamen koulutuksessa, vuoden päästä aloitan Oulun yliopistossa pohjoissaamen kieli pääaineenani. Olen kiinnostunut niin yleisestä kielitieteestä kuin kaikista mahdollisista yksittäisistä puhtuista kielistäkin. Pikkuhiljaa olen huomaamattani menettänyt otteeni muuhun elämään - kiinnostukseni suurin piirtein kaikkeen lähtee lingvistisestä näkökulmasta. Tämän voi todeta esimerkiksi katsomalla muutamia viimeisimpiä viestejäni Risingillä. Tämä on ala, josta olen kiinnostunut ja jossa koen lisäksi olevani hyvä. Mikäpä sen hienompaa. Saa nähdä mihin tulevaisuus vie ja millainen tutkijan arkkityyppi minusta tulee, vai kääntyykö tuuli johonkin aivan muualle. Päätavoitteenani on välttää täydellinen todellisuudesta vieraantuminen. On muuten jännää, miten erilaisista asioista ihmiset voivat olla kiinnostuneita. Olisi mielenkiintoista oppia ymmärtämään, mikä saa jonkun kiinnostumaan vaikkapa hyttysistä tai taloushistoriasta niin paljon, että haluaa tehdä elämäntyönsä niiden parissa.

04.10.2013

tiarAnon

200 kirjaa, 3 kirja-arviota, 275 viestiä

Tähän on varmaan hyvä vastata näin tylsällä luennolla. :D

Opiskelen Turun yliopistossa, pääaineena yleinen kirjallisuustiede. On hiukan hämmentävää, että koko elämänsä lukemista rakastaneelle ihmiselle kesti useamman vuoden keksiä, että kirjallisuutta voisi myös opiskella. Oppiaine ei sinällään valmista ammattiin, mutta yhdistettynä suomen kielen opintoihin ja opettajan pedagogisiin saa kasaan äidinkielen opettajan pätevyyden. Tällä hetkellä neljäs vuosi ja nuo edellä mainitut opettajan pedagogiset opinnot menossa. Parissa vuodessa pitäisi siis valmistua.

Kirjallisuustiede on ollut todella silmiä avaavaa ja kiinnostavaa; alusta asti on tuntunut siltä, että on omalla alalla. Huonona puolena tosin on se, että jos ei ole kiinnostusta opettajan ammattiin, on työllistymisessä oltava aika haukkana ja lähdettävä nopeasti luomaan kontakteja ja keräämään työkokemusta.

Olen alun perin PK-seudulta, joten Turkuun muutto opiskelujen perässä oli aika iso elämänmuutos. Olen kuitenkin ollut Turun yliopistoon hyvin tyytyväinen; tarkoitus oli hakea ensimmäisen vuoden jälkeen uudestaan Helsinkiin opiskelemaan, mutta Helsingissä samaa ainetta opiskelevien tuttujen juttuja kuunnellessa päätin jäädä tänne. Turun yliopiston parhaita puolia näin kirjallisuudesta kiinnostuneelle ihmiselle on luovan kirjoittamisen oppiaine, jota ei pääaineena voi opiskella, mutta jota voi hakea sivuaineeksi. Aika isolla osalla luovan kirjoittamisen opiskelijoista on yleinen kirjallisuustiede pääaineena. Meiltä on tullut myös useampia julkaisseita kirjailijoita, tuoreimpana kai Marissa Mehr.

Muokannut tiarAnon (07.10.2013)

05.10.2013

Sarantha ☆

103 kirjaa, 5 kirja-arviota, 85 viestiä

Emelie
SaranthaOpinnot sisältävät lähiopetusta, kirjallisuutta, psykoterapian tekemistä koulutuspotilaiden kanssa, työnohjausta sekä oman terapian läpikäymisen. Hyvin monipuolista siis, ja äärimmäisen mielenkiintoista.
Tätä minä aina haluaisin korostaa ihan joka käänteessä: se on ihan sama mitä opiskelee, mutta jos itse pitää siitä/kokee sen mielenkiintoiseksi, niin se on se tärkein juttu. Välillä tulee vastaan niitä ihme hemmoja, jotka määrittävät toisen sen perusteella mikä näiden tausta on/mitä ovat opiskelleet/mitä tekevät työkseen/you name it, jota en vaan ymmärrä.

Olen samaa mieltä teoriassa, mutta käytännössä sitten... En kyllä mielestäni aliarvioi kenenkään toisten ammatteja, mutta omaan melko vaatimattomaan "urakehitykseeni" suhtaudun varsin kriittisesti. Eli suomeksi, katson herkästi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita jotenkin ylöspäin, ja on jäänyt harmittamaan etten aikoinaan pyrkinyt yliopistoon. Psykoterapeuttikoulutukseenkin psykologin tutkinto olisi antanut paremman pohjan kuin sairaanhoitajan.

Mutta näin nuorena ja vihreänä idealistinen näkemykseni on, että jos on innostunut jostakin asiasta, siinä kehittyy niin hyväksi että töitä kyllä saa.

Tämä voi varmaan pitää paikkansa ammateissa, joissa tavallaan joutuu "myymään" ja markkinoimaan itseään. Kuitenkin monissa tylsemmissä, usein julkisen sektorin ammateissa kuten nyt vaikka terveydenhuollossa on usein säkästäkin kiinni kuka saa pidemmän sijaisuuden tai vakipaikan, sillä usein pitkäaikaisiin sijaisuuksiin päätyy sattumalta ja pitkäaikaiset sijaiset taas lopulta usein vakinaistetaan. Oman työnhaun eteen ei välttämättä pysty tekemään muuta kuin ilmoittamaan olemassaolostaan organisaatioiden rekrytointitoimistoihin ja sen jälkeen toivomaan parasta.

Mutta sinänsä uskon kyllä palavaan kiinnostukseen ja innostukseen, ja olen alavalinnan suhteen sellainen "sydänverellä, prkl!" -ihminen. En voisi tehdä työtä pelkästään rahan vuoksi. Itse asiassa minusta on harmi, miten Suomessa pidetään terveenä ja normaalina sitä, että ei ole liian kiinnostunut työstään. Töihin mennään koska siitä saa rahaa, ollaan siellä töissä se kahdeksan tuntia, sitten mennään kotiin ja pidetään huoli että ajatellaan varmasti ihan muita asioita koko loppuilta. Itse kuitenkin huomaan, että useimmissa kiinnostuksenkohteissani ja "palavissa rakkauksissani" on yleensä pohjimmiltaan kyse vähän samantyyppisistä tekijöistä kuin alavalinnassa. Haluan oppia ymmärtämään, miten ihmisen mieli toimii. Sen vuoksi pidän henkilökeskeisistä romaaneista. Sen vuoksi harrastan koiraurheilua jossa omilla mielentiloilla, niiden hallinnalla ja psykologisilla tekijöillä on suuri merkitys. Sen vuoksi luen puhtaasti huvikseni mitä erilaisimpia kirjoja ihmiskuntaa kohdanneista tragedioista, sosiaalipsykologiasta, henkilöhistoriasta jne. Sen vuoksi rakastan pitkiä ja syvällisiä keskusteluja ystävien kanssa. Haluan oppia ymmärtämään, miten ihmisen mieli toimii - sen vuoksi opiskelen psykoterapeutiksi. Yhtä ei voi erottaa toisesta.

[quote="Emelie" post=1180] [quote=Sarantha]Opinnot sisältävät lähiopetusta, kirjallisuutta, psykoterapian tekemistä koulutuspotilaiden kanssa, työnohjausta sekä oman terapian läpikäymisen. Hyvin monipuolista siis, ja äärimmäisen mielenkiintoista. [/quote] Tätä minä aina haluaisin korostaa ihan joka käänteessä: se on ihan sama mitä opiskelee, mutta jos itse pitää siitä/kokee sen mielenkiintoiseksi, niin se on se tärkein juttu. Välillä tulee vastaan niitä ihme hemmoja, jotka määrittävät toisen sen perusteella mikä näiden tausta on/mitä ovat opiskelleet/mitä tekevät työkseen/you name it, jota en vaan ymmärrä.[/quote] Olen samaa mieltä teoriassa, mutta käytännössä sitten... En kyllä mielestäni aliarvioi kenenkään toisten ammatteja, mutta omaan melko vaatimattomaan "urakehitykseeni" suhtaudun varsin kriittisesti. Eli suomeksi, katson herkästi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita jotenkin ylöspäin, ja on jäänyt harmittamaan etten aikoinaan pyrkinyt yliopistoon. Psykoterapeuttikoulutukseenkin psykologin tutkinto olisi antanut paremman pohjan kuin sairaanhoitajan. [quote]Mutta näin nuorena ja vihreänä idealistinen näkemykseni on, että jos on innostunut jostakin asiasta, siinä kehittyy niin hyväksi että töitä kyllä saa.[/quote] Tämä voi varmaan pitää paikkansa ammateissa, joissa tavallaan joutuu "myymään" ja markkinoimaan itseään. Kuitenkin monissa tylsemmissä, usein julkisen sektorin ammateissa kuten nyt vaikka terveydenhuollossa on usein säkästäkin kiinni kuka saa pidemmän sijaisuuden tai vakipaikan, sillä usein pitkäaikaisiin sijaisuuksiin päätyy sattumalta ja pitkäaikaiset sijaiset taas lopulta usein vakinaistetaan. Oman työnhaun eteen ei välttämättä pysty tekemään muuta kuin ilmoittamaan olemassaolostaan organisaatioiden rekrytointitoimistoihin ja sen jälkeen toivomaan parasta. Mutta sinänsä uskon kyllä palavaan kiinnostukseen ja innostukseen, ja olen alavalinnan suhteen sellainen "sydänverellä, prkl!" -ihminen. En voisi tehdä työtä pelkästään rahan vuoksi. Itse asiassa minusta on harmi, miten Suomessa pidetään terveenä ja normaalina sitä, että ei ole liian kiinnostunut työstään. Töihin mennään koska siitä saa rahaa, ollaan siellä töissä se kahdeksan tuntia, sitten mennään kotiin ja pidetään huoli että ajatellaan varmasti ihan muita asioita koko loppuilta. Itse kuitenkin huomaan, että useimmissa kiinnostuksenkohteissani ja "palavissa rakkauksissani" on yleensä pohjimmiltaan kyse vähän samantyyppisistä tekijöistä kuin alavalinnassa. Haluan oppia ymmärtämään, miten ihmisen mieli toimii. Sen vuoksi pidän henkilökeskeisistä romaaneista. Sen vuoksi harrastan koiraurheilua jossa omilla mielentiloilla, niiden hallinnalla ja psykologisilla tekijöillä on suuri merkitys. Sen vuoksi luen puhtaasti huvikseni mitä erilaisimpia kirjoja ihmiskuntaa kohdanneista tragedioista, sosiaalipsykologiasta, henkilöhistoriasta jne. Sen vuoksi rakastan pitkiä ja syvällisiä keskusteluja ystävien kanssa. Haluan oppia ymmärtämään, miten ihmisen mieli toimii - sen vuoksi opiskelen psykoterapeutiksi. Yhtä ei voi erottaa toisesta.

05.10.2013

Dyn

542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä

SaranthaEn voisi tehdä työtä pelkästään rahan vuoksi. Itse asiassa minusta on harmi, miten Suomessa pidetään terveenä ja normaalina sitä, että ei ole liian kiinnostunut työstään.

Mun sukupolvi ehkä ajattelee asioita jo eri tavalla, ainakin mun tuttavapiirissä tuntuu olevan paljon ihmisiä, joille työn sisältö ajaa pitkälti ohi palkan suuruudesta. Toki monille se iso palkkapussi on hyvä bonus. Näiden yhdistäminen olisi ehkä jokin ideaalitila, mutta sellaisia duuneja ei kyllä ole hirveästi. :)

Monet kiinnostavat työt kuitenkin vaativat jonkinlaista henkistä panostusta ja motivaatiota tarpeen tullen hoitaa asioita myös iltaisin ja viikonloppuisin. Jos duunin luonne mahdollistaa, että asiat voi jättää klo 16 iltapäivällä työpaikalle, jotain on minusta vialla työn sisällössä. Jaksaako oikeasti uhrata päivästään kahdeksan tuntia asialle, joka ei motivoi henkilökohtaisesti?

Tässä ehkä toinen ongelma, minkä takia mun sukupolven ihmisistä tulee niin huonoja matalapalkka-alan duunareita... Työn pitää sytyttää, eikä ihan vähään sytyttämiseen helposti tyydy. Toisaalta, sitten kun työ sytyttää, sille uhraa mielellään sekä aikaa että vaivaa.

#10

07.10.2013

Emelie

729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä

Sarantha
En kyllä mielestäni aliarvioi kenenkään toisten ammatteja, mutta omaan melko vaatimattomaan "urakehitykseeni" suhtaudun varsin kriittisesti. Eli suomeksi, katson herkästi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita jotenkin ylöspäin, ja on jäänyt harmittamaan etten aikoinaan pyrkinyt yliopistoon.

Minulla on välillä hiukan toisin päin: mietin olisiko se ollut järkevämpää olla menemättä yliopistoon lukemaan ainetta, joka kiinnosti, mutta työuran kannalta ei välttämättä ollut mitenkään parhain mahdollinen. Olen edelleen tyytyväinen järkeviin sivuainevalintoihini, sillä ilman niitä olisin todennäköisesri työttömänä. Omiin valintoihini (lukioon ja yliopistoon menemiseen) vaikutti aika vahvasti kasvuympäristöni ajatusmaailma. Siellä tuntui olevan vahvoilla kantimilla se suuntaus, että korkeakoulutus on avain onneen, jota olen kuitenkin alkanut kyseenalaistaa tässä vasta viime vuosina. Eipä sinänsä, ehkä yliopisto oli se parhain paikka minulle, mutta välillä vaan leikittelin ajatuksella opiskella jotain vähän vähemmän teoreettista...

DynMonet kiinnostavat työt kuitenkin vaativat jonkinlaista henkistä panostusta ja motivaatiota tarpeen tullen hoitaa asioita myös iltaisin ja viikonloppuisin. Jos duunin luonne mahdollistaa, että asiat voi jättää klo 16 iltapäivällä työpaikalle, jotain on minusta vialla työn sisällössä. Jaksaako oikeasti uhrata päivästään kahdeksan tuntia asialle, joka ei motivoi henkilökohtaisesti?

Mennään ehkä vähän offtopicin puolella, sopisi varmaan parhaiten työssäkäynti-aiheeseen, mutta samaa olen itsekin miettinyt. Tai lähinnä siltä kannalta, että minä en pitemmän päälle jaksaisi tehdä työtä, joka ei innosta ja kiinnosta työympäristön ulkopuolella. Onhan se välillä raskasta, kun työt tulevat vapaa-ajallekin mukaan, mutta samalla nautin siitä jollain omalla nyrjähtäneellä tavalla. Sama oli opiskelujen kanssa. Saatoin käyttää ihan tajuttomasti aikaa esim. matematiikan harjoitusten tekoon, jotta varmasti sain ne viimeisen päälle tehtyä ja oikein. Siitä huolimatta nautin niiden tekemisestä todella paljon.

[quote="Sarantha" post=1641] En kyllä mielestäni aliarvioi kenenkään toisten ammatteja, mutta omaan melko vaatimattomaan "urakehitykseeni" suhtaudun varsin kriittisesti. Eli suomeksi, katson herkästi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita jotenkin ylöspäin, ja on jäänyt harmittamaan etten aikoinaan pyrkinyt yliopistoon. [/quote] Minulla on välillä hiukan toisin päin: mietin olisiko se ollut järkevämpää olla menemättä yliopistoon lukemaan ainetta, joka kiinnosti, mutta työuran kannalta ei välttämättä ollut mitenkään parhain mahdollinen. Olen edelleen tyytyväinen järkeviin sivuainevalintoihini, sillä ilman niitä olisin todennäköisesri työttömänä. Omiin valintoihini (lukioon ja yliopistoon menemiseen) vaikutti aika vahvasti kasvuympäristöni ajatusmaailma. Siellä tuntui olevan vahvoilla kantimilla se suuntaus, että korkeakoulutus on avain onneen, jota olen kuitenkin alkanut kyseenalaistaa tässä vasta viime vuosina. Eipä sinänsä, ehkä yliopisto oli se parhain paikka minulle, mutta välillä vaan leikittelin ajatuksella opiskella jotain vähän vähemmän teoreettista... [quote=Dyn]Monet kiinnostavat työt kuitenkin vaativat jonkinlaista henkistä panostusta ja motivaatiota tarpeen tullen hoitaa asioita myös iltaisin ja viikonloppuisin. Jos duunin luonne mahdollistaa, että asiat voi jättää klo 16 iltapäivällä työpaikalle, jotain on minusta vialla työn sisällössä. Jaksaako oikeasti uhrata päivästään kahdeksan tuntia asialle, joka ei motivoi henkilökohtaisesti?[/quote] Mennään ehkä vähän offtopicin puolella, sopisi varmaan parhaiten työssäkäynti-aiheeseen, mutta samaa olen itsekin miettinyt. Tai lähinnä siltä kannalta, että minä en pitemmän päälle jaksaisi tehdä työtä, joka ei innosta ja kiinnosta työympäristön ulkopuolella. Onhan se välillä raskasta, kun työt tulevat vapaa-ajallekin mukaan, mutta samalla nautin siitä jollain omalla nyrjähtäneellä tavalla. Sama oli opiskelujen kanssa. Saatoin käyttää ihan tajuttomasti aikaa esim. matematiikan harjoitusten tekoon, jotta varmasti sain ne viimeisen päälle tehtyä ja oikein. Siitä huolimatta nautin niiden tekemisestä todella paljon.

#11

07.10.2013

Dyn

542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä

EmelieOmiin valintoihini (lukioon ja yliopistoon menemiseen) vaikutti aika vahvasti kasvuympäristöni ajatusmaailma. Siellä tuntui olevan vahvoilla kantimilla se suuntaus, että korkeakoulutus on avain onneen --

Sama täällä. Ei koskaan painostettu, mutta kyllä se jostain kotoa silti tulee, että kun koulussa kerran pärjää, niin lukio ja yliopisto ovat ne oikeat paikat. Jos olisin valinnut toisin, vanhempani olisivat kyllä varmasti tukeneet, mutta yhtä varmasti ihmetelleet.

#12

07.10.2013

Rinja (moderaattori)

847 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1031 viestiä

Dyn
EmelieOmiin valintoihini (lukioon ja yliopistoon menemiseen) vaikutti aika vahvasti kasvuympäristöni ajatusmaailma. Siellä tuntui olevan vahvoilla kantimilla se suuntaus, että korkeakoulutus on avain onneen --
Sama täällä. Ei koskaan painostettu, mutta kyllä se jostain kotoa silti tulee, että kun koulussa kerran pärjää, niin lukio ja yliopisto ovat ne oikeat paikat. Jos olisin valinnut toisin, vanhempani olisivat kyllä varmasti tukeneet, mutta yhtä varmasti ihmetelleet.

Tämä sai minut miettimään, miten meillä kotona opiskeluvalintoihin suhtauduttiin / olisi suhtauduttu. En koskaan kokenut, että vanhemmilla olisi ollut sanottavanaan juuta saati jaata opiskeluvalintoihini; tosin olisivat saattaneet karsastaa jos olisin peruskoulun jälkeen jäänyt kotiin makaamaan :P Kumpikaan vanhempani ei kyllä ole korkeakoulutettu eikä isällä ole ylioppilastutkintoakaan. Yliopistossa opiskelleita löytyy isän puolen suvusta pari, äidin puolen suvussa taas minä lienen ensimmäinen. Siskoni on sellainen tapaus, joka ei luultavasti koskaan tule opiskelemaan kovin pitkälle. Tämän kaiken huomioon ottaen tunnostaa siltä, että vanhemmilleni riittää että minä olen tyytyväinen, eikä korkeaa koulutusta ajatella minään itseisarvona.

Mutta joo. Olen kyllä aina tähdännyt keskimäärin aika korkealle ihan itsenäisesti, joskaan en niin korkealle kuin olisin voinut. Peruskoulun jälkeen pelkkä lukio ei riittänyt, vaan piti päästä kaksoistutkintoa (tai epäviralliselta nimeltään kolmoistutkintoa) opiskelemaan. Koska Kajaanissa oli tuohon aikaan kaksoistutkinnoissa tarjolla vain media-assistentti tai elektroniikka-asentaja ja koska en osannut piirtää, lähdin sitten lukemaan elektroniikka-asentajaksi ja ylioppilaaksi.

Koko koulutuksen tarkoitus oli itse asiassa valmistella meitä Oulun yliopistoon lukemaan diplomi-insinööreiksi, mutta jossain vaiheessa totesin, että vaikka tykkään itse elektroniikan asentamisesta niin teoriaosasto menee pääosin kertakaikkisen yli hilseen eikä siitä itse asiassa kiinnostanutkaan tajuta mitään. Sen sijaan lukiossa kiinnostuin ensimmäistä kertaa historiasta. Kirjallisuusopintojenkin kanssa pallottelin, mutta en tykännyt tekstien kriittisestä arvioinnista, saati väkisin tulkitsemisesta; en vaan yksinkertaisesti koskaan saanut aikaiseksi mitään syvällisiä tulkintoja.

Hivenen typistettyihin lukiokurssivaatimuksiini ei pahaksi onneksi juurikaan kuulunut historiankursseja eikä valinnaisia sellaisia voinut valita ollenkaan. Havaitsin että kaikkien yliopistojen historialinjoille oli satoja hakijoita, joista varmasti suurimmalla osalla olisi enemmän historianopintoja kuin minulla, joten kokeilin ns. kiertää ongelman ja hakea lukemaan politiikan tutkimusta ja poliittista historiaa, joissa laskelmieni mukaan lukio-opinnot eivät niin paljon painaisi ja joihin oli pääsykoekirjat. No, en päässyt kumpaankaan, joten päädyin vuodeksi kansanopistoon (Kauniaisten Työväen akatemiaan, siinäpä paradokseista kaunein) opiskelemaan avoimen yliopiston historian peruskursseja ja poliittisen historian kursseja. Seuraavana vuonna sain pääsykokeiden perusteella hyväksynnän "normihistoriaan" sekä Oulun että Joensuun yliopistoihin sekä yllättäen poliittiseen historiaan Turkuun.

Turun ja poliittisen historian lopulta valitsin. Osin siksi, että poliittisen historian kautta minusta pitäisi joskus tulla valtiotieteiden maisteri eikä suinkaan filosofian maisteri :P Vähän kuitenkin suunnittelen, että kirjoittaisin itselleni Suomen historiasta kandin. Katsellaan. En ole halunnut tehdä vielä mitään päätöksiä, vaan yritän nauttia opiskelusta niin pitkään kuin mahdollista. Pahasti näyttää siltä, ettei mahdollisesta valmistumisesta huolimatta tästäkään ammattia tule saamaan, joten mitäpä kohti tässä edes kiirehtisi.

[quote="Dyn" post=1936][quote=Emelie]Omiin valintoihini (lukioon ja yliopistoon menemiseen) vaikutti aika vahvasti kasvuympäristöni ajatusmaailma. Siellä tuntui olevan vahvoilla kantimilla se suuntaus, että korkeakoulutus on avain onneen --[/quote] Sama täällä. Ei koskaan painostettu, mutta kyllä se jostain kotoa silti tulee, että kun koulussa kerran pärjää, niin lukio ja yliopisto ovat ne oikeat paikat. Jos olisin valinnut toisin, vanhempani olisivat kyllä varmasti tukeneet, mutta yhtä varmasti ihmetelleet.[/quote] Tämä sai minut miettimään, miten meillä kotona opiskeluvalintoihin suhtauduttiin / olisi suhtauduttu. En koskaan kokenut, että vanhemmilla olisi ollut sanottavanaan juuta saati jaata opiskeluvalintoihini; tosin olisivat saattaneet karsastaa jos olisin peruskoulun jälkeen jäänyt kotiin makaamaan :P Kumpikaan vanhempani ei kyllä ole korkeakoulutettu eikä isällä ole ylioppilastutkintoakaan. Yliopistossa opiskelleita löytyy isän puolen suvusta pari, äidin puolen suvussa taas minä lienen ensimmäinen. Siskoni on sellainen tapaus, joka ei luultavasti koskaan tule opiskelemaan kovin pitkälle. Tämän kaiken huomioon ottaen tunnostaa siltä, että vanhemmilleni riittää että minä olen tyytyväinen, eikä korkeaa koulutusta ajatella minään itseisarvona. Mutta joo. Olen kyllä aina tähdännyt keskimäärin aika korkealle ihan itsenäisesti, joskaan en niin korkealle kuin olisin voinut. Peruskoulun jälkeen pelkkä lukio ei riittänyt, vaan piti päästä kaksoistutkintoa (tai epäviralliselta nimeltään kolmoistutkintoa) opiskelemaan. Koska Kajaanissa oli tuohon aikaan kaksoistutkinnoissa tarjolla vain media-assistentti tai elektroniikka-asentaja ja koska en osannut piirtää, lähdin sitten lukemaan elektroniikka-asentajaksi ja ylioppilaaksi. Koko koulutuksen tarkoitus oli itse asiassa valmistella meitä Oulun yliopistoon lukemaan diplomi-insinööreiksi, mutta jossain vaiheessa totesin, että vaikka tykkään itse elektroniikan asentamisesta niin teoriaosasto menee pääosin kertakaikkisen yli hilseen eikä siitä itse asiassa kiinnostanutkaan tajuta mitään. Sen sijaan lukiossa kiinnostuin ensimmäistä kertaa historiasta. Kirjallisuusopintojenkin kanssa pallottelin, mutta en tykännyt tekstien kriittisestä arvioinnista, saati väkisin tulkitsemisesta; en vaan yksinkertaisesti koskaan saanut aikaiseksi mitään syvällisiä tulkintoja. Hivenen typistettyihin lukiokurssivaatimuksiini ei pahaksi onneksi juurikaan kuulunut historiankursseja eikä valinnaisia sellaisia voinut valita ollenkaan. Havaitsin että kaikkien yliopistojen historialinjoille oli satoja hakijoita, joista varmasti suurimmalla osalla olisi enemmän historianopintoja kuin minulla, joten kokeilin ns. kiertää ongelman ja hakea lukemaan politiikan tutkimusta ja poliittista historiaa, joissa laskelmieni mukaan lukio-opinnot eivät niin paljon painaisi ja joihin oli pääsykoekirjat. No, en päässyt kumpaankaan, joten päädyin vuodeksi kansanopistoon (Kauniaisten Työväen akatemiaan, siinäpä paradokseista kaunein) opiskelemaan avoimen yliopiston historian peruskursseja ja poliittisen historian kursseja. Seuraavana vuonna sain pääsykokeiden perusteella hyväksynnän "normihistoriaan" sekä Oulun että Joensuun yliopistoihin sekä yllättäen poliittiseen historiaan Turkuun. Turun ja poliittisen historian lopulta valitsin. Osin siksi, että poliittisen historian kautta minusta pitäisi joskus tulla valtiotieteiden maisteri eikä suinkaan filosofian maisteri :P Vähän kuitenkin suunnittelen, että kirjoittaisin itselleni Suomen historiasta kandin. Katsellaan. En ole halunnut tehdä vielä mitään päätöksiä, vaan yritän nauttia opiskelusta niin pitkään kuin mahdollista. Pahasti näyttää siltä, ettei mahdollisesta valmistumisesta huolimatta tästäkään ammattia tule saamaan, joten mitäpä kohti tässä edes kiirehtisi.

#13

08.10.2013

Sarantha ☆

103 kirjaa, 5 kirja-arviota, 85 viestiä

Lapsuudenkodin merkitys ja asenteet koulutustason valinnassa on kyllä pohtimisen arvoinen ilmiö.

Meillä mummo kertoo mielellään tarinaa siitä, miten minä noin nelivuotiaana äidin ylioppilaslakkia kokeiltuani olin sanonut, että opiskelen vaikka sata vuotta että itse saisin samanlaisen. No, ei siihen ihan sataa vuotta tarvittu. Kyllä kotoa ehkä vähän tuli kannustusta siihen suuntaan, että mene vaan lukioon. Veljeni mietti pitkään amista, mutta päätyi sitten lukioon sekin, vaikka onkin pitkän linjan lusmu ja alisuoriutuja.

Meillä ei kummankaan vanhemman suvussa ollut korkeakoulutettuja ihmisiä, mutta ei ihan puhtaasti duunareitakaan. Isän puoli on vahvasti maanviljelijä- ja maaseutuyrittäjäsukua, äidin puolelta löytyy sairaanhoitajaa, rajavartijaa, toimistosihteeriä ja sellaista. Minään ihmeempänä ihanteena korkeakouluun menoa ei ole pidetty, en muista että vanhempani olisivat kommentoineet tai ilmaisseet mielipidettään lukion jälkeisistä valinnoista millään tavalla. Paitsi että isä päivitteli pitkään eläinlääkärihaaveitani (kun kuutta vuottahan ei tietenkään kannata uhrata opiskeluun :roll: ) ja hänellä oli pitkään ylitsepääsemättömiä vaikutuksia ymmärtää sitä että tosiaankin halusin sairaanhoitajana suuntautua psykiatriaan ("Vieläkö sie vaan jaksat olla siellä pöpilässä töissä? Onko se nyt sitten kivaa, mistä sie niitten varttihullujen kanssa siellä päivät pitkät juttelet?").

Varsinkaan isän käytännöllisessä, työtä arvostavassa maajussisuvussa ei ymmärretä missään määrin sellaista, että ihminen voi tuntea syvempää kutsumusta alaansa kohtaan tai haluta esim. opiskella puhtaasti tiedonhalun tai muiden ns. aineettomien päämäärien vuoksi. En ole koskaan saanut pöytäseurueellista ihmisiä yhtä hiljaiseksi kuin silloin, kun kerran tuon puolen suvun kesken joulua viettäessä tulin tokaisseeksi, että jos saisin lottovoiton eikä tarvitsisi miettiä itsensä elättämistä, niin voisin vain koko loppuelämäni opiskella kaikkea turhaa mutta kiinnostavaa.

Lapsuudenkodin merkitys ja asenteet koulutustason valinnassa on kyllä pohtimisen arvoinen ilmiö. Meillä mummo kertoo mielellään tarinaa siitä, miten minä noin nelivuotiaana äidin ylioppilaslakkia kokeiltuani olin sanonut, että opiskelen vaikka sata vuotta että itse saisin samanlaisen. No, ei siihen ihan sataa vuotta tarvittu. Kyllä kotoa ehkä vähän tuli kannustusta siihen suuntaan, että mene vaan lukioon. Veljeni mietti pitkään amista, mutta päätyi sitten lukioon sekin, vaikka onkin pitkän linjan lusmu ja alisuoriutuja. Meillä ei kummankaan vanhemman suvussa ollut korkeakoulutettuja ihmisiä, mutta ei ihan puhtaasti duunareitakaan. Isän puoli on vahvasti maanviljelijä- ja maaseutuyrittäjäsukua, äidin puolelta löytyy sairaanhoitajaa, rajavartijaa, toimistosihteeriä ja sellaista. Minään ihmeempänä ihanteena korkeakouluun menoa ei ole pidetty, en muista että vanhempani olisivat kommentoineet tai ilmaisseet mielipidettään lukion jälkeisistä valinnoista millään tavalla. Paitsi että isä päivitteli pitkään eläinlääkärihaaveitani (kun kuutta vuottahan ei tietenkään kannata uhrata opiskeluun :roll: ) ja hänellä oli pitkään ylitsepääsemättömiä vaikutuksia ymmärtää sitä että tosiaankin halusin sairaanhoitajana suuntautua psykiatriaan ("Vieläkö sie vaan jaksat olla siellä pöpilässä töissä? Onko se nyt sitten kivaa, mistä sie niitten varttihullujen kanssa siellä päivät pitkät juttelet?"). Varsinkaan isän käytännöllisessä, työtä arvostavassa maajussisuvussa ei ymmärretä missään määrin sellaista, että ihminen voi tuntea syvempää kutsumusta alaansa kohtaan tai haluta esim. opiskella puhtaasti tiedonhalun tai muiden ns. aineettomien päämäärien vuoksi. En ole koskaan saanut pöytäseurueellista ihmisiä yhtä hiljaiseksi kuin silloin, kun kerran tuon puolen suvun kesken joulua viettäessä tulin tokaisseeksi, että jos saisin lottovoiton eikä tarvitsisi miettiä itsensä elättämistä, niin voisin vain koko loppuelämäni opiskella kaikkea turhaa mutta kiinnostavaa.

#14

08.10.2013

max

1488 kirjaa, 16 kirja-arviota, 627 viestiä

Minua painostettiin aika vahvasti Otaniemeen, diplomi-insinööriksi, ja pitkään ajattelinkin että sinne tietenkin ja sitten johonkin perus toimistotöihin ja paljon rahaa. Lukiossa numerot alkoi puhua puolestaan, pitkä matematiikka meni siinä 7 tuntumassa, mutta fysiikka hädin tuskin läpi, samalla äidinkieli ja uskonto olivat 10 ilman mainittavaa panostusta. Silti piti väkisin mennä kokeilemaan, puoli vuotta jaksoin, keskeytin.

Vuoden opiskelin kirjallisuustiedettä, se oli jo parempi valinta, mutta totesin sen tappavan kiinnostukseni tärkeimpään harrastukseeni. Nyt olen lopulta omalla opiskelualallani eli Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa matkalla papiksi. Opetus tuleville polville: Kannattaa lukiossa olla oikeasti hereillä opinto-ohjauksessa ja miettiä omia vahvuuksia eikä astella valmiiksi tallattua polkua.

#15

08.10.2013

FreakyMike (moderaattori)

1368 kirjaa, 2 kirja-arviota, 383 viestiä

Saranthasuvun kesken joulua viettäessä tulin tokaisseeksi, että jos saisin lottovoiton eikä tarvitsisi miettiä itsensä elättämistä, niin voisin vain koko loppuelämäni opiskella kaikkea turhaa mutta kiinnostavaa.

Tekisin itsekin juuri noin jos tulisin jostakin syystä taloudellisesti riippumattomaksi. En kuitenkaan opiskelisi aivan mitä tahansa vaan valitsisin opiskeluaiheet tietyn suunnitelman mukaan. Olisi mukavaa mennä esimerkiksi monien arvostamieni taiteilijoiden ja käsityöläisten kursseille tai maksulliseksi yksityisoppilaaksi vaikka ihan ulkomaillekin. (Samalla ehkä myös jotain kielikursseja yms.)
Haluaisin oppia ainakin lasinpuhaltamista, japanilaisia metallitekniikoita kuten Mokume-gane, perinteisiä kaiverrusmenetelmiä ja monia muitakin vanhoja perinnetaitoja joita olisi sitten hauskaa käyttää jatkossa myös omissa harrasteprojekteissa.

#16

09.10.2013

Emelie

729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä

SaranthaMeillä ei kummankaan vanhemman suvussa ollut korkeakoulutettuja ihmisiä, mutta ei ihan puhtaasti duunareitakaan.

Minä olen taas hyvin suuri poikkeus omassa lähisuvussani, sillä olen heistä kaikista korkealle koulutetuin, olin jo Luonnontieteiden kandin tittelin saadessani. Vanhempani ovat kyllä ihan puhtaasti duunareita, joten välillä hämmästelen omaa innokkuuttani opiskella aina vaan pidemmälle (ja korkeammalle).

SaranthaVarsinkaan isän käytännöllisessä, työtä arvostavassa maajussisuvussa ei ymmärretä missään määrin sellaista, että ihminen voi tuntea syvempää kutsumusta alaansa kohtaan tai haluta esim. opiskella puhtaasti tiedonhalun tai muiden ns. aineettomien päämäärien vuoksi.

Omat vahempani arvostavat työntekoa yli kaiken muun, ja opiskelu on vain tie töihin (niin kuin sen kai pitäisikin olla?). Ja työnteossa he arvostavat eniten fyysistä työntekoa, joten olen hyvin hämmästynyt siitä, että minun opiskelu- ja uravalintani (teoreettinen matematiikka ihan puhtaasti mielenkiinnon takia ilman takeita tulevaisuuden töistä ja tutkija, joka työskentelisi vaikka nälkäpalkalla) eivät aiheuttaneetkaan mitään kyseenalaistamista. Tosin he olivat kyllä niin innoissaan minua yliopistoon tuuppaamassa, joten ehkä se oli/on myönnytys heidän puoleltaan.

maxsOpetus tuleville polville: Kannattaa lukiossa olla oikeasti hereillä opinto-ohjauksessa ja miettiä omia vahvuuksia eikä astella valmiiksi tallattua polkua.

Varmasti hyvin validi kehotus, mutta opinto-ohjauksen taso vaihtelee ihan hirvittävästi kouluittain. Itse en saanut juuri mitään ohjausta, koska Opo käytti suurimman osan energiastaan heikommalla tolalla olevien oppilaiden ohjaukseen ja jätti meidät 'paremmin pärjäävät' oman onnen nojaan. Ajatus mennä lukemaan matematiikkaa nousi esiin, kun kävin kuuntelemassa yliopiston Avoimissa ovissa sen esittelyä. Eli se oli aika suoraviivainen valinta sen jälkeen, koska en tiennyt juurikaan mistään muusta enkä osannut asiaa selvittää. Minulla kävi hyvä tuuri, ja onnistuin valitsemaan itseäni todella kiinnostavan aineen. Mutta allekirjoitan kyllä tuon omien vahvuuksien miettimisen, siitä on apua omaa tulevaisuutta miettiessä.

[quote=Sarantha]Meillä ei kummankaan vanhemman suvussa ollut korkeakoulutettuja ihmisiä, mutta ei ihan puhtaasti duunareitakaan.[/quote] Minä olen taas hyvin suuri poikkeus omassa lähisuvussani, sillä olen heistä kaikista korkealle koulutetuin, olin jo Luonnontieteiden kandin tittelin saadessani. Vanhempani ovat kyllä ihan puhtaasti duunareita, joten välillä hämmästelen omaa innokkuuttani opiskella aina vaan pidemmälle (ja korkeammalle). [quote=Sarantha]Varsinkaan isän käytännöllisessä, työtä arvostavassa maajussisuvussa ei ymmärretä missään määrin sellaista, että ihminen voi tuntea syvempää kutsumusta alaansa kohtaan tai haluta esim. opiskella puhtaasti tiedonhalun tai muiden ns. aineettomien päämäärien vuoksi. [/quote] Omat vahempani arvostavat työntekoa yli kaiken muun, ja opiskelu on vain tie töihin (niin kuin sen kai pitäisikin olla?). Ja työnteossa he arvostavat eniten fyysistä työntekoa, joten olen hyvin hämmästynyt siitä, että minun opiskelu- ja uravalintani (teoreettinen matematiikka ihan puhtaasti mielenkiinnon takia ilman takeita tulevaisuuden töistä ja tutkija, joka työskentelisi vaikka nälkäpalkalla) eivät aiheuttaneetkaan mitään kyseenalaistamista. Tosin he olivat kyllä niin innoissaan minua yliopistoon tuuppaamassa, joten ehkä se oli/on myönnytys heidän puoleltaan. [quote=maxs]Opetus tuleville polville: Kannattaa lukiossa olla oikeasti hereillä opinto-ohjauksessa ja miettiä omia vahvuuksia eikä astella valmiiksi tallattua polkua. [/quote] Varmasti hyvin validi kehotus, mutta opinto-ohjauksen taso vaihtelee ihan hirvittävästi kouluittain. Itse en saanut juuri mitään ohjausta, koska Opo käytti suurimman osan energiastaan heikommalla tolalla olevien oppilaiden ohjaukseen ja jätti meidät 'paremmin pärjäävät' oman onnen nojaan. Ajatus mennä lukemaan matematiikkaa nousi esiin, kun kävin kuuntelemassa yliopiston Avoimissa ovissa sen esittelyä. Eli se oli aika suoraviivainen valinta sen jälkeen, koska [i]en tiennyt[/i] juurikaan mistään muusta enkä osannut asiaa selvittää. Minulla kävi hyvä tuuri, ja onnistuin valitsemaan itseäni todella kiinnostavan aineen. Mutta allekirjoitan kyllä tuon omien vahvuuksien miettimisen, siitä on apua omaa tulevaisuutta miettiessä.

#17

09.10.2013

max

1488 kirjaa, 16 kirja-arviota, 627 viestiä

Meillä oli melko hyvää opinto-ohjausta, mutta pidin sitä täysin turhana enkä ikinä kiinnittänyt siihen mitään huomiota, koska olin niin "varma" siitä mitä tulen tekemään. :roll:

#18

09.10.2013

Dyn

542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä

Muakin painostettiin Otaniemeen: :D En kuitenkaan jaksanut lukiossa lukea pitkää fysiikkaa, vaikka pitkä matikka olikin. TKK:lle oli 'yleisluonnontieteelliset' pääsykokeet, HY:n tietojenkäsittelytieteeseen vain loogista päättelyä mittaavat ja salissa jaettuun aineistoon perustuvat pääsykokeet. Toki näihin aikoihin siis myös haaveilin vielä taidealasta... Muistaakseni opo ei edes tiennyt, että yliopistollakin voi lukea it-alan juttuja. :roll:

#19

09.10.2013

Strato

244 kirjaa, 643 viestiä

Aloitin tänä syksynä fysiikan opinnot Oulun yliopistossa, tarkoituksena erikoistua tähtitieteen pariin kandin jälkeen (tällä hetkellä sivuaineena). Avaruus on kiinnostanut pienestä lähtien ja aina on ollut halua ryhtyä tutkijaksi, joten aika luonnollinen valinta itselle.

#20

09.10.2013

paanpis

17 kirjaa, 22 viestiä

Oma opiskelutarinani on hiukan surullinen.

Aloitin opiskelun noin 11 vuotta sitten Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa silloin Rich media -nimikkeen alla opetetussa elokuva-/viestinnän koulutuksessa Virroilla. Hain toki Tamk:n Taiteen ja viestinnän osastollekin, mutta mikäli oikein muistan, oli hakemukseni heti kättelyssä hylätty pohjapisteiden vuoksi tms.

Lopetin tuon Piramkissa opiskelun vain vuotta myöhemmin, eli 2003 syksyllä. Ala oli kiinnostava, oikeastaan unelmien täyttymys, vaikkakin koulu oli hiukan pienempi eikä niin hyvässä maineessa kuin Tamk (johon se itse asiassa fuusioitui pari vuotta sitten :-D).

Halusin toki jatkaa opintoja, mutta silloinen terveydentilani ei sitä sallinut, ja lopulta joudin jättämään eropaperit kun koulu niin vaati. Senkään jälkeen en ole mihinkään viralliseen kouluun kirjautunut sisään, sillä terveysongelmat ovat edelleen läsnä, vaikka motivaatiota ja halua opiskella ammatti olisi kovastikin.

Omaehtoisesti olen opiskellut sekä media-alan kirjoja lukemalla että esseitä kirjoittamalla Tampereen avoimessa yliopistossa kaikkea tiedotusoppiin, massaviestintään ja populaarikulttuuriin liittyvää, mutta jälleen ilman mitään virallista/lopullista todistusta/nimikettä.

Täytän ensi kuussa 30, joten tässä alkaa olla hiukan tuliset paikat, mikäli haluan vielä opiskella media-alaa ja saada sieltä jonkin tutkinnon. Tähän liittyen kiinnostaisikin kuulla mahdollisilta media-alojen risinglaisilta, oletteko olleet tyytyväisiä opetukseen, valmistuttuanne työtilanteeseen - ja että oletteko opiskelleet aikuisopetuksessa tutkintonne?

#21

10.10.2013

Athilora

100 kirjaa, 690 viestiä

Avoimen yliopiston kulttuurihistoria on, mitä tällä hetkellä teen. Viimeisten muutaman vuoden aikana on tullut kokeiltua useampaakin akateemista ainetta joko lukien alan teoksia tai tehden perusopinnot avoimessa.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat esimerkiksi kirjallisuustiede ja teologia, kun taas toiseen lingvistiikka ja sekä yleinen historiatiede että kulttuurihistoria.

#22

10.10.2013

Warriorgirl

1 kirja, 17 viestiä

Voi hurja, kaikkiko täällä opiskelee AMK:ssa tai yliopistossa?

Mutta asiaan, minusta pitäisi tulla lähihoitaja 2015 keväällä. Vihdoin ja viimein. Yläasteen jälkeisiin opintoihin mahtuu kaikkea lukio-opinnoista alkaen. Kesken on jääny lukio, tarjoilija opinnot ja lähihoitajaopinnotkin kerran, välivuoden tapainenkin tuli vietettyä. Paluu koulun penkille tapahtui tänä syksynä, äitiysloman jälkeen on kummasti taas motivaatiota joka joskus silloin lukioaikana katosi totaalisesti. Lukioon meni aikanaan puoliksi pakosta, ei se oikeasti kiinnostanut mutta kun kaikki aina puhui "kyllä susta ylioppilas tulee, ja menet sitten yliopistoonkin. Kun oot noin fiksu". No ei tullut valkoista lakkia, ei tule yliopisto-opintoja. Tyytyväinen olisin ihan vain lähihoitajanakin (tosin pieni ajatus takaraivossa pyörii ajatuksesta hakeutua AMK:iin sitten joskus).

Eli tuleva lähihoitaja tässä hei. Mahtaako muita ihan vain ammattikoululaisia löytyä Risingilta?

#23

10.10.2013

Iivari (ylläpitäjä)

604 kirjaa, 1 kirja-arvio, 981 viestiä

Warre: Onneksi täällä on taas ihan valtava määrä peruskoulussa olevia aktiivikäyttäjiä, niin kuin silloin ennen. :)

#24

10.10.2013

Warriorgirl

1 kirja, 17 viestiä

Niinkuin silloin ennen. Jestas tässähän tuntee itsensä melkein vanhaksi :lol:

#25

15.10.2013

tiarAnon

200 kirjaa, 3 kirja-arviota, 275 viestiä

Kai se on ihan luontevaa, että lukemisesta kiinnostuneet ja paljon lukevat ihmiset helposti päätyy keskimääräistä useammin korkeakouluopintoihin; kiinnostus vaikuttaa, mutta myös yhteiskunnallinen olettamus, että jos koulu sujuu, lukio ja korkeakoulu – ja usein varsinkin yliopisto – on se oikea reitti. Yliopistossa se näkyy sitten valtavassa dropouttien määrässä, kun akateeminen epävarmuus lyö vasten kasvoja. Pitkän koulutuksen itseisarvoisuus on Suomessa pelottava kehityssuunta, jota aina välillä parjataan. Siihen puuttuminen tuntuu kuitenkin aika mahdottomalta.

12 3 4...5

Takaisin ylös