Miekkamyrsky 2

(Huom: tämä arvio koskee Miekkamyrskyä kokonaisuutena)

Sarjan paras osa.

Miksi?

No, mielipiteelleni on yksi selvä syy, ja se on Martinin armoton tapa leikkiä lukijan tunteilla. Miekkamyrskyn edetessä hän toisinaan antaa lukijalle hieman siimaa ja saa tämän uskomaan, että ehkä Arya sittenkin pääsee lopulta äitinsä luo tai että Tywin Lannister loppujen lopuksi osoittautuu kunnian mieheksi – kunnes kiskaisee maton lukijan jalkojen alta jättäen tämän tyrmättynä maahan makaamaan. Toivo on kuollut, ajatteli lukija.

Miekkamyrskystä tekee mahtavan myös se, että aina kiehtovat tapahtumat Muurilla ja Muurin takana etenevät kiihtyvällä tahdilla, kun niitä seurataan paitsi Jonin, myös Sam Tarlyn ja erään kolmannenkin hahmon näkökulmasta. Kuninkaansatamassa, joka oli suhteellisen tylsä paikka Kuninkaiden koitoksessa, tapahtuu Tyrionin ja Sansan ansiosta vaihtelun vuoksi jännempiä juttuja.

Tämä kirja on hyvin lähellä täydellistä fantasiaromaania. Joudun kuitenkin nipottamaan, en niinkään sivumäärästä (~1 200) kuin tarinan rönsyilyn vuoksi. Tarina haarautuu jokaiseen ilmansuuntaan, ja on kyseenalaista, ovatko kaikki kohtaukset tarpeellisia, sisältääkö jokainen kohtaus jotain kokonaisuuden kannalta olennaista. Niin vetävä kuin Miekkamyrsky onkin, rohkeampi kustannustoimittaja olisi saattanut pistää teräaseen Martinin käteen ja käskyttää hänet tappamaan muutaman kultasensa tarinan yhtenäisyyden vuoksi.

Tulen ja jään laulun kolmas osa, Miekkamyrsky julkaistiin sivumääränsä takia kahtena niteenä, mutta seuraava teksti käsittelee kumpaakin. Miekkamyrsky on yhtenäinen teos ja uskon että saan sanottavani paremmin sanotuksi kun höpisen kummastakin.

Huhhuh. Vaikka luin Miekkamyrskyn jo toiseen otteeseen, olen vieläkin hiukan shokissa kaikesta siitä mitä tässä kirjassa tapahtuu. Paksuudestaan huolimatta Miekkamyrsky on tiivis ja juoni etenee huikaisevaa tempoa eteenpäin. Tämä kolmas osa on hengästyttävä teos ja tähänastinen suosikkini sarjassa.

Martin todellakin räjäyttää lukijan odotukset ja toiveet tässä kirjassa. Henkilöitä poistuu pelistä vauhdilla etenkin toisen niteen aikana ja minunlaiseni henkilöihin kiintyvä lukija on hätää kärsimässä. Etenkin eräs hyvin kuuluisa kohtaus jonka TV-sarjaakin seuranneet takuulla tietävät sai kyyneleet virtaamaan myös toisella lukukerralla. Nostan Martinille hattua kaikesta tästä.

Kuolemat vauhdittavat sarjaa ja kääntävät olosuhteiden suunnan hyvin äkkiä. Lukija ei voi luottaa mihinkään eikä kehenkään, vaikka näin jälkiviisaana voisikin päätellä miksi juuri kyseiset hahmot eivät olleet tärkeitä ja saivat kuolla. Juonenkehittely on nerokasta, kammottavalla tavalla nerokasta ja vaatii kylmiä hermoja. Itse en kykenisi lahtaamaan hahmoja tällä lailla. Eivätkä juonta vauhdita pelkästään kuolemat, elossa olevat hahmot ajautuvat hekin niin mehukkaisiin tilanteisiin että odotan innolla miten Martin sarjansa jonain kauniina päivänä päättää.

Sen lisäksi että Martin onnistui hämmästyttämään minua kirjallaan, hän onnistui myös muuttamaan mielipiteeni erään hahmon suhteen. Muistan inhonneeni Jaime Lannisteria ensimmäisellä lukukerralla Miekkamyrskyyn saakka, jolloin hänestä tuli yksi kertojahahmoista. Miekkamyrskyssä käänsinkin sitten kelkkani ja nykyään Jaime on yksi suosikkihahmoistani, vaikken Lannistereja noin muuten kannatakaan. Tosin Tyrion Lannister on sen verran mehukas hahmo ettei hänestä voi olla pitämättä edes hiukan.

Miekkamyrsky yksinkertaisesti loistava kirja. Tulen ja jään laulu on eeppinen saaga, maailma on uskomattoman rikas, henkilöhahmot eivät ole mustavalkoisia ja juoni tihenee tässä osassa hengästyttävään tahtiin. Näistä ei vain yksinkertaisesti voi saada tarpeekseen.

Arvostelu koskee Miekkamyrskyä kokonaisuutena, eli sen molempia osia. Oli todella vaikea antaa arvosana teokselle, joka on taiturimaisesti kirjoitettu, ja jossa tuntuu olevan kantavaa eettistä pohjaa, mutta jossa halvan viihteen tehokeinot (raaka väkivalta ja joukkoraiskaukset mukaan lukien) toistuvat yhä useammin. (Nehän menettävät tehoaan toisteltuina, joten panoksia täytyy koko ajan koventaa.) Ratkaisin arvosanan antamisen päättelemällä, että teos loistavine ihmiskuvauksineen ja kantavan pohjarakenteensa takia ansaitsee arvosanan viisi ja puoli, ja alennan sen neljään ja puoleen edellä mainituista syistä. Tuo siis siitä, mitä sanoisin kriitikkona. Lukijana olen myyty ja nautin!

Jeij, minä tein sen! Luin ensimmäisen, GoT - kirjani! Yritin aiemmin lukea Valtaistuinpeliä, mutta en pääsyt kuin puoleen väliin kun jätin kirjan kesken.

Olen rakastunut sarjaan kausi kaudelta ja olin aivan tuskissani kun kolmas kausi päättyi, joten siitä ahdistuneena hommasin tämän kirjan koska se on jatkoa kolmannelle kaudelle. Aika monia asioita tosin tässäkin oli, jotka näin jo kolmannella kaudella, mutta mukaan tuli myös paljon uusiakin juttuja.

Luoja, että tämän kirjan lukeminen oli varsinkin alussa todella vaikeaa. Teksti on sellaista mitä pitää lukea ajatuksen kanssa tai sitten jättää kirja kokonaan välistä. Mitä pidemmälle tosin kun luki, sitä enemmän alkoi sisäistää kirjaa ja sen tapahtumia.

Joidenkin hahmojen kohdalla hiukan kurtistelin kulmiani kun en tiennyt tai muistanut ketä he olivat, mutta tähän kirjaan pääsi mukaan aika hyvin kunhan on vain katsonut kolme kautta itse sarjaa. Sanoisin, että Castameren sateisiin liittyvä kohtaus oli paljon laimeampi kirjassa kuin itse sarjassa.

Oli mielenkiintoista lukea mihin suuntaan tarina etenee ja arvuutella millä tavalla nämä asiat tuotaisiin esiin sarjassa, vai tuotaisiinko ollenkaan. Daenerys on kyllä edelleen yksi suosikeistani, mutta suosikkilistalle mahtuu ehdottomasti Arya, Hurtta, Tyrion ja Bronn. Niinpä laitoinkin seuraavan osan varaukseen kirjastoon. Saas nähdä miten sen kanssa käy.

Hyvä? Loistava? Erinomainen? Fantastinen? Jumalainen? Vaikea keksiä riittävän ylistävää adjektiivia tälle kirjalle. Miekkamyrsky on allekirjoittaneen fantasiasivistyksessä täydellisyyttä hipova mestariteos, jonka veroista sepitettä tuskin kävelee ihan heti vastaan.

Juoni eeposteluineen ja dialogeineen ei anna lukijalle hetken rauhaa, vaan mahtavaa tekstiä puskee päälle jatkuvalla syötöllä. Mielenkiintoisia hahmoja astuu kuvaan (Mance Rayder ja Oberyn Martell noin esimerkeiksi) ja erityisesti Jaime Lannisteriin saadaan puhallettua roppakaupalla luonnetta. Valtaistuinpelin ja Kuninkaiden koitoksen ilkeästä 'kuninkaansurmaajasta' kasvaa kolmososassa ihka oikea (ja traaginenki) ihminen. Myös Jon Nietos alkaa saada särmikkyyttä aluksi jopa kliseiseltä vaikuttaneen äpäryytensä seuraksi.

Oman osansa muodostaa sitten kirjan 'filosofisuus'. Martin suoltaa niin terävää ajattelua, että paikoin tekee ihan kipeää, varsinkin kun jo itsessään tarkkasilmäiset ideat puetaan uskomattomaan tyylikkääseen kieliasuun.

Miekkamyrsky jatkaa Tulen ja Jään Laulua yhtä loistavana ja mestarillisena kuin aikaisemmat osat.
Miekkamyrsky on loistava ja tuo esiin uusia henkilöhahmoja samalla kun muutama kuolee, yhtä yllättävästi kuin Martinilla on tapana. Daenerys kasvaa kirjassa yhä enemmän kuningattareksi samalla kun Westeros ajelehtii sodan jälkeisissä kurjuuden ajoissa. Juoni syvenee ja laajenee, varsinkin pohjoisen osalta. Kirja tuo uusia näkökulmia esiin ja selvittää muutamia salaisuuksia ja luo lisää.
Hahmoista Tyrion muuttuu entistä miellyttävämmksi, kun taas Aryan hahmo kasvaa ja syvenee. Sansa tosin on yhä yhtä naiivi ja reppana mutta osoittaa merkkejä kehittymisestä vahvemmaksi ja varmemmaksi.
Kirja on hyvä ja loistava, vaikka siinä on henkilöitä kuin venäläisessä romaanissa konsanaan.
Suosittelen kirjaa kaikille alkuosat lukeneille, muuten juonesta ei ehkä saa kiinni.
Arvosana: 10+.