Alussa tulet ihmettelemään, tälläinenkö tämä on. Ei kuitenkaan niin tyypillinen robinsonadi. Etenkin loppu saa sinut kyseenalaistamaan koko kirjan, ei sen paremmuutta, vaan juonen. Mikä on lopullinen totuus.

Jos rakastaa kirjoja on jotenkin ikävää lukea kirjaa, jossa niitä poltetaan. Ja palomiehet niitä siellä polttavat. Taidokas, ehdottomasti. Bradbury osasi nähdä tulevaisuuteen. Onhan televisio, tietokone, etenkin facebook jollain tapaa syrjäyttänyt kirjojen lukemista. Ja toisaalta, on otettava huomioon toisen maailmansodan vaikutus. Tämä on jo tapahtunut, miksi ei uudestaan? Suosittelen, jos ei rakasta kirjoja liikaa.

Eli. Tyttö. Poika. Tyttö. Poika. Päädyin loppujen lopuksi tyttöön. Sinänsä kirja kertoo ystävyydestä ja koulukiusaamisesta ja samalla se on myös erilainen vampyyritarina. Ja se ei sijoitu kuviteltuun maailmaan tai Amerikkaan (tai Transylvaniaan), vaan tuonne naapuriimme Ruotsiin, Tukholmaan. Pohjoismaat ovat ihanteellisia tapahtumapaikkoja rikoksille. Ja nähtävästi Pohjoismaiden vampyyreissakin on jotain omaansa... Kuvaus oli taidokasta, aivan kuin kaikki olisi totta. Ei niin paljon yliluonnollisia elementtejä. Kirja imaisee mukaansa. Suositteluni.

Kuolleet heräävät. Kirjan nimi ja kuvaus voi antaa väärän kuvan. Kuolleet tosiaankin heräävät mutta eivät sillä tavalla kuin sitä olettaisi. Eivät kuten kirjallisuudessa yleensä. Ja näitä kuolleita pitää osata käsitellä... Kirja on alussa mielenkiintoinen, etenkin kuvaukset ja tietyt henkilöt, kuten kalastaja, mutta sitten loppu menee AjvideLinqvistimäiseksi. Se ei lukukokemusta haittaa muttta jokin siirtymäkohta puuttuu jostain. Suosittelen jokatapauksessa lukemaan.

Hirveä. Sairas. Lumoava. Taidokas. John AJvide Lindqvistin tyyli on omaa luokkaansa. Hänen kirjoillaan on oma leimansa ja ne tunnistaa. Kirja ei ole sinänsä huono mutta siinä on paikoittain kohtia, jotka saavat lukijan sulkemaan kirjan ja tuijottamaan tyhjyyteen ja miettimään, että \"Anteeksi, mitä!\" Ja avaamaan kirjan uudestaan. Alussa on takaumia mutta sitten vauhti kiihtyy...aina Allsångiin asti. Itse suosittelen kirjaa, koska se on erilainen lukukokemus.

Kolmas osa Abaratiin. Tätä sai odottaa mutta se oli sen arvoista. Tosin, jos kirjasta on tulossa vielä kaksi osaa, kustantajat voisivat hieman patistella kirjailijaa. Kirja maalauksineen on jotain omaansa. Kuka ensinnäkään keksii fantasiamaailmaa, jossa jokainen vuorokauden tunti edustaa saarta (+25 tunti) ja luo tämän maailman ympärille kirjan. Selkeän kirjan sekavalta kuullostavaan maailmaan. Kirja oli painava kuvien kanssa mutta en osaa kuvitella lukevani tätä ilman niitä. Tämä kirja tarvitsee nuo maalaukset! Kirjassa on monia käänteitä, joista vihjataan etukäteen mutta silti ne yllättävät. Ja pistävät sanattomaksi. Ominaisuuksia löytyy joka makuun, on taisteluita, uhrautumista ja pelastamista, toisaalta on myös rakkautta, läheisyyttä ja ihmissuhteita. Ja luonnollisesti loitsuja ja mielenkiintoisia olentoja. Suositteluni

Ainoastaan Stephen King (no ja hänen poikansa) saa sinut pelkäämään hiekkademoneita. Ja niin kamalan paljon. Itse ainakin kuvittelin, paljon paljon pahempaa niiden kuvauksien perusteella, oikeastaan mietin pääni puhki mitä Stephen King olisi keksinyt tällä kertaa. Stephen Kingiä parempaa kauhukirjailijaa ei ole.

Ihanaa lukea tämän vampyyribuumin aikana enkeleistä! Pidin ajatuksesta langeta langenneeseen, ei toimi kaikilla kielillä. Uutta, kieltämättä, tosin mietin niitä siipien tynkiä, millaisia ne olivat... Ja seuraavan osan lukemista vain odottamaan.

Nämä sarjan osat alkavat muistuttaa toisiaan. Vamyyri+jokin ongelma+rakkaus, kyllähän tämän silti mielenkinnolla luki! Ja ei vain mielenkiinnolla vaan yhdeltä istumalta, kun ei läytynyt kohtaa, jossa sen olisi voinnut jättää kesken. Loppuratkaisu muistutti Rhagen ja Maryn(?) loppua paitsi sitten sitä mielenkiintoista lisäystä lukuunottamatta. John on herättänyt mielenkiintoni. Kahden viime osan aikana hän on tullut esille paremmin. Saas nähdä... Tässä sarjassa on mukavasti kaikkea, on väkivaltaa ja samalla sitten läheisyyttä.

Jotain uutta, uusi maailma, puussa. Edellistä osaa \"varttuneempi\", mikä johtuu varmaan päähenkilöiden varttumisesta, kenties myös kirjan teeman vakavammuudesta. Suosittelen, piristävää vaihtelua tyypilliseen fantasiaan.

Epäilin aluksi sopisiko tämä kirja kellekään muulle kuin 10-13-vuotialle, kuten ensisilmäys antoi ymmärtää. Kirjasta voi kuitenkin löytää useampia tasoja. Kirjassa oli jotain samanlaista kuin Walter Moersin kirjoissa. Kirjan lumoava, oma pieni maailma puussa veti kyllä mukaansa. Kuvitus oli ihastuttava. Mielenkiiintoinen kasvutarina, kaikki fantasian elementit+ jotain omaa. Tämän jälkeen puut saattaa nähdä uudella tavalla.