J. R. R. Tolkien
John Ronald Reuel Tolkien [-ki:n] (1892–1973) tunnetaan nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isänä. Etelä-Afrikassa brittiläiseen perheeseen syntynyt Tolkien muutti jo kolmevuotiaana Englantiin ja varttui Birminghamin lähistöllä Sareholen myllyn tienoilla. Tämä rauhaisa lapsuudenmaisema näkyy hänen kirjojensa hobittien vehreissä asuinsijoissa. Elämäntyönsä Tolkien teki Oxfordissa anglosaksin sekä englannin kielen ja kirjallisuuden professorina 1925–59. Jo nuorena miehenä hän kuitenkin kiinnostui muinaisista taruista, muun muassa Kalevalasta, ja omien haltiakielten luomisesta. Tolkien halusi ryhtyä kirjoittamaan tarustoa, ja tästä ajatuksesta kehittyi vähitellen suuri tarukokoelma, Silmarillion, jota Tolkien hioi koko aikuisikänsä ajan.
Tolkien kertoi myös paljon satuja neljälle lapselleen ja näistä syntyi hänen esikoisromaaninsa Hobitti (1937), etsintäretki, jossa pienikokoinen hobitti Bilbo Reppuli, 13 kääpiötä ja velho Gandalf lähtevät vaatimaan takaisin lohikäärme Smaugin anastamaa kulta-aarretta. Tolkien kirjoitti kymmenen vuoden ajan seuraavaa romaaniaan, yli tuhatsivuista järkälettä Taru sormusten herrasta (1954–55). Romaani kertoo hyvän ja pahan taistelusta ja siitä kuinka kaikista pienimmätkin voivat kyetä suuriin urotöihin. Tolkien yhdisti eeppiseen seikkailutarinaan aineksia Silmarillion-taruistaan. Tuloksena oli ainutlaatuinen teos, joka on säilyttänyt suosionsa lukijapolvelta toiselle ja poikinut kokonaisen kirjallisuuden lajityypin. Sormusten herraa on myyty arviolta 150 miljoonaa kappaletta ja Hobittia 100 miljoonaa.
Lue lisää ...
Tolkienin kuoleman jälkeen hänen poikansa Christopher toimitti Silmarillionin julkaisukuntoon. Tolkien itse piti tätä pääteoksenaan. Kirjailijaprofessorin laajasta kirjallisesta jäämistöstä on sittemmin julkaistu myös monia muita teoksia.
Tolkien opiskeli Oxfordin yliopistossa ja erikoistui muinaisenglantiin ja muinaisnorjaan. Hän perehtyi anglosaksisiin ja skandinaavisiin tarustoihin. Tolkien oli innostunut Kalevalasta ja suomen kielestä. Tolkienia kiinnosti suomen kielen vokaalivoittoinen ääntäminen ja hän alkoi kehitellä kymriin ja suomeen perustuvaa omaa kieltä, josta tuli myöhemmin hänen kirjojensa suurhaltiakieli quenya. Hän alkoi kehitellä Kalevalan Kullervon tarinasta omaa kertomustaan. Kirjoittaessaan Tolkien loi aina ensin kielet ja nimet ja vasta sen jälkeen maailman ja tarinat.
Tolkien kihlautui Edith Brattiin kanssa vuonna 1914. Tolkien valmistui Oxfordista 1915, maailmansodan jo sytyttyä. Tolkien palveli viestiupseerina Ranskan rintamalla ja osallistui Sommen taisteluun. Myöhemmin Tolkien kirjoitti, ettei koskaan unohtaisi ”asemasodan eläimellistä kauhua”. Hän tuomitsi kaikki muut paitsi kotimaata puolustavat sodat mielettöminä. Hän sai kokea kaikkien läheisten ystäviensä kuoleman yhtä lukuun ottamatta. Vuonna 1916 Tolkien sairastui ampumahautakuumeeseen ja hänet kotiutettiin. Tolkien oli alkanut vuonna 1914 kirjoittaa tarinoita, joista tulisi tarusto Englannille. Toipuessaan kuumeesta Tolkien kirjoitti ensimmäisen Keski-Maa-aiheisen tarinansa, kertomuksen Gondolinin tuhosta.
Tolkien sai vuonna 1920 viran Leedsin yliopistosta. Vuodesta 1925 vuoteen 1959 Tolkien opetti Oxfordissa muinais- ja keskiajan englannin professorina. Oxfordin aikoihin liittyi kirjallinen seura nimeltä Inklings, jonka merkeissä Tolkien ja muutama muu kirjailija ja yliopistomies tapasivat kokoontua juomaan olutta ja puhumaan työn alla olevista teksteistään.
1930-luvun alussa Tolkien korjasi oppilaidensa kokeita, kun hän huomasi erään oppilaan jättäneen yhden vastauslomakkeensa sivun tyhjäksi. Tolkien kirjoitti paperille ”Kolossa maan sisässä asui hobitti” ja päätti keksiä selityksen sille, mikä hobitti oikeastaan oli.
Kun Hobitti julkaistiin ja se menestyi, kustantaja vaati jatko-osaa. Tolkien aloitti Sormusten herran kirjoittamisen. Tarinan juoni muotoutui lopullisesti vasta kirjoittamisen aikana. Teos alkaa satuna, mutta muuttuu pian eepokseksi. Tolkien työsti romaania vuoteen 1949 asti. Kirja julkaistiin 1954–55, kustannussyistä kolmessa osassa. Tolkien nousi kuuluisuuteen 1960-luvulla, kun Taru sormusten herrasta herätti vastakaikua amerikkalaisilla yliopistokampuksilla. Teoksen ihailijat alkoivat perustaa Tolkien-seuroja, joihin he kerääntyivät keskustelemaan kokemuksistaan Tolkienin teosten parissa.
Kirjailijana Tolkienia innoitti varhainen germaaninen kirjallisuus, joihin hän oli perehtynyt: Beowulf, Volsungasaaga, Edda ja Nibelungeinlaulu. Tolkien mainitsi myös Homeroksen, Sofokleen ja Kalevalan vaikutuksen teoksiinsa. Varhaisiin vaikutteisiin kuuluivat myös William Morrisin ja H. Rider Haggardin teokset sekä prerafaeliittien romanttis-keskiaikaiset maalaukset.
Vuonna 1972 Tolkienille annettiin Oxfordin yliopiston kunniatohtorin sekä brittiläisen imperiumin komentajan arvonimet.
Tolkienin suomentajana on ollut arvostettu englanninkielisen kirjallisuuden kääntäjä Kersti Juva. Hän on saanut työstään useita palkintoja, muun muassa valtion suomentajapalkinnon Tolkienin käännöksiin liittyen.
Suomennetut teokset
Hobitti, eli, Sinne ja takaisin (1937)
Maamies ja lohikäärme (1949)
Taru sormusten herrasta (1954–55)
Tom Bombadilin seikkailut (1962)
Puu ja lehti (1964)
Seppä ja Satumaa (1967)
Bilbon viimeinen laulu (1974)
Kirjeitä Joulupukilta (1976)
Silmarillion (1977)
Keskeneräisten tarujen kirja (1980)
Kirjeet (1981)
Herra Bliss (1982)
Roverandom (1998)
Húrinin lasten tarina (2007)
Satujen valtakunta (2008)
Kullervon tarina (2015)
Gondolinin tuho (2018)
Pidän näistä kirjoista kovasti, olen pitänyt melkein yhtä kauan kuin Pottereista, vaikka eivät ihan yhtä syvästi olekaan sydämeeni juurtuneet. Muistan lukeneeni TSH:ta silloin kun Kaksi tornia tuli elokuviin. Tolkienin kirjoitustyyli ihastutti minua jo silloin ja ihastuttaa nykyisin vielä enemmän. Rakastan hänen kuvailuja, keskusteluja, syvällisyyksiä samoin kuin seikkailuja, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. On ihastuttavaa kuinka tarkkaan hän on suunnitellut maailmansa. Hän todella loi Keskimaan (ja läntiset maat) kielineen ja taruineen. Suoritus joka ansaitsee hatun noston.
En ole lukenut (vielä) kaikkia aiheeseen liittyviä kirjoja. Enkä niitäkään montaa kertaa, jotka olen lukenut. TSH:n itsensä olen tainnut lukea kahdesti samoin kuin Silmarillionin. Molemmat kerran pienempänä kun löysin ne ja toisen kerran vanhempana, ehkä muutama vuosi sitten. Hobitin ehkä muutaman kerran kevyempänä teoksena ja Keskeneräisten tarujen kirjan ja Hurinin lasten tarinan kummankin kerran. Vaikka pidän niistä kaikista ne on (Hobittia lukuun ottamatta) jotenkin raskasta luettavaa. Silmarillion oli silloin pienenä suorastaan sekava ja vaikea selkoinen. TSH:n kanssa tuhrasin ensimmisellä lukukerralla puolisen vuotta ja toisellakin muutaman kuukauden. Asiaan tosin vaikutti se, että luin samaan aikaan muitakin kirjoja.
Vaikka ne imevät puoleensa ne eivät saa jostain syystä ahmimaan sillä tavalla kuin jotkin kirjat. Ehkä niitä pitää sulatella välillä. Tosin pienenä en ollut vajonnut niihin niin syvälle ja vasta viimeaikoina olen havahtunut siihen, että Tolkien on kirjoittanut paljon muutakin kuin THS:n, Silmarillionin ja Hobitin, jotka ovat ainoat jotka luin jo pienempänä. Nyt olen alkanut metsästää kirjastoista muitakin ja lukea niitä yksi kerrallaan.
Hieno kirja siis, mutta toisinaan raskasta luettavaa. Minulla taisi mennä silloin kaksi kuukautta lukemiseen, johtuen tietysti silloisten koulukiireiden takia.
Pidin tietysti myös muista Tolkienin kirjoista ja niistä on tullut luettu Silmarillion, Keskeneräisten tarujen kirja, Húrinin lasten tarina ja Hobitti. Omista myös muutaman muun kirjan jotka ovat Tolkienin kirjoittamia tai Tolkieniin liittyviä.
Helppolukuisin on tietysti ollut Hobitti, joka on hyvä kirja silloin, kun ei jaksa aloittaa mitään paksua, vaikealukuista ja liian synkkää kirjaa.
Se mikä tekee Tolkienin kirjoista minulle tärkeitä, on se että ne ovat kaikki suunniteltu niin tarkkaan ja niissä on luotu ihan oma maailmansa, ja jollen olisi aikoinani lukenut Taru sormusten herraa, niin en lukisi varmaan vieläkään mitään.
Luin TSH:n ensimmäistä kertaa yläasteen alussa. Se oli huikaiseva kokemus ja todella avasi silmäni fantasian suhteen. Jotenkin löysin itseni ja oman maailmani sieltä kirjasta. Metsät, joissa on kultahiuksisia haltioita, huokailevia puita sekä maanläheistä pikkuväkeä - no, se kaikki tuntuu hyvin tutulta. Olenhan kasvanut maaseudulla.
Kirja paranee jokaisella lukukerralla. Olenkin lukenut sen vain kaksi kertaa, koska haluan jokaisen lukukerran pysyvän yhtä hätkähdyttävinä kuin ensimmäisen. Viimeksi olen lukenut sen pari vuotta sitten. Tänä vuonna olisi ehkä taas sen aika.
Hobitin olen lukenut useammin, mutta se onkin vain hupilukemista. Bilbo on ihana hahmo ja hänen tarinansa seuraaminen on hyvin tunteikasta. Hobitissa on paljon huumoria vastapainoksi TSH:n surumielisyydelle ja raskaudelle.
Silmarillionin olen lukenut kerran, Húrinin Lasten Tarinan useasti. Siihen olen erityisen mieltynyt. Mormegil on upea ja traaginen hahmo.
David Day: Tolkienin maailma
Lienee harvoja näistä ei-leffoihin liittyvistä, jotka on myös suomennettu. Kirjassa on avainsanoja läpi koko Keski-Maan historian lyhyinä selityksinä - jopa aivan liian lyhyinä, enkä ole jokaisen selityksen kanonisuudestakaan ihan satavarma. Hauska, jos osuu käsiin, mutta erityisemmin en voi suositella.
Karen Wynn Fonstad: The Atlas of Tolkien's Middle-Eart
Tämä sen sijaan on varmempi ja kiinnostavampi sijoitus! Nimestään huolimatta kirja ei ole pelkkä kartasto vaan myös pitkänpuoleinen johdatus maihin ja mantuihin. Myös paikkoihin liittyvää historiaa on mukana. Kartat ovat runsaasti monipuolisempia kuin perinteiset, kirjoihin liitteiksi laitetu kartat, myös yksityiskohtaisia pohjapiirustuksia linnoista löytyy. Vähän voi toki arvella, miten paljon näistä on editorin mielikuvitusta ja miten paljon perustuu Tolkienin julkaistuihin kirjoihin tai muistiinpanoihin. Käsittääkseni muistiinpanoja on kuitenkin jäänyt läjäpäin jälkeensä...
Brian Sibley and John Howe: The Maps of Tolkien's Middle-Earth
Howen karttoja! Posterikoossa, sopivat vaikka seinälle, jos haluaa. Toisin kuin yllä, nämä eivät sitten ole millään tavalla tarkkoja vaan enemmänkin taidetta. Tulevat irtolehtinä 'kirjassa', eli seinälle laittamista ajatellen sisältävät kyllä ikävät taitokset, jotka ehkä ajan kassa siloittuisivat. Tässäkin on mukana nimi-ja-selitys-kirja, tai ehkä paremminkin kirjanen, josta ei edelliset lukeneelle ole paljon iloa, mutta joka kuitenkin avaa kartoissa esiintyviä paikkoja edes vähän.
Edmund Wainwright: Tolkien's Mythology for England
Lyhyt ja helppo kirja lukea, joka koostuu myös nimi-ja-selitys-osuuksista. Avaa eritoten nimiä siten, että teininäkin ymmärsin. Kirja on tosi lyhyt eikä kovin syvällinen, mutta itse aloitin tästä, enkä ole ollut ihan hukassa myöhemminkään lukemieni kirjojen kanssa. Lisää en ikävä kyllä omista, joten vinkkaaminen jäänee muille.
Tolkienin omista tai nyt pikemminkin jäämistöjen perusteella toimitetuista kirjoista voi toki suositella ainakin suomennettua Keskeneräisten tarujen kirjaa ja sen upgradettua versiota The History of Middle-Earth, jossa on tosifanillekin purtavaa. Tätä 12-osaista sarjaa ei ole koskaan suomennettu (eikä varmaan suomennetakaan) mutta sen osia liikkuu kyllä maamme kirjakaupoissa satunnaisesti. Ainakin Akateemisesta sai vielä joitakin vuosia sitten osia pokkareina. Mulla on kovakantisina osat 2, 6, 7 ja 8 (ostan lisää, jos joku on luopumassa (kovakantisina)!) ja voin kyllä myös lainatakin halukkaille, kuten ylläoleviakin kirjoja.
Joku aika sitten suomennettukin Tolkienin kirjeet on myös kiinnostava, mutta kyllä täytyy myöntää että ajoittain pitkäpiimäistä luettavaa. Toisaalta, ovatpahan kirjeitä. Nämä avaavat lisää kaikenlaisia taustoja, jos vain jaksaa penkoa. :) Humphrey Carpenterin kirjoittaman elämäkerran sen sijaan luin jo teininä, se uponnee kevyemmin.
DynTolkienin kirjeet olivat todella mielenkiintoista luettavaa! En ole samaa mieltä pitkäpiimäisyydestä. Niiden kautta avartui sekä keskimaan taustat, Tolkienin omat ajatukset että ylipäätään tuo aikakausi professorin näkökulmasta. Suosittelen kyllä kaikille, joita yleisesti henkilöhistoria kiinnostaa.
Joku aika sitten suomennettukin Tolkienin kirjeet on myös kiinnostava, mutta kyllä täytyy myöntää että ajoittain pitkäpiimäistä luettavaa. Toisaalta, ovatpahan kirjeitä. Nämä avaavat lisää kaikenlaisia taustoja, jos vain jaksaa penkoa. :) Humphrey Carpenterin kirjoittaman elämäkerran sen sijaan luin jo teininä, se uponnee kevyemmin.
Carpenterin elämänkerrasta en niin paljon pitänyt. Se alkoi kyllä hyvin (mielestäni Tolkien oli itse aloittanut oman elämänkertansa kirjoittamista?), mutta jossain vaiheessa teksti meni omituiseksi väännöksi.
Suosittelen kaikille myös Tolkienin kirjoittamien satujen lukemista... Roverandom yms. ovat aivan käsittämättömän hienoja tarinoita.
NiksuCarpenterin elämänkerrasta en niin paljon pitänyt. Se alkoi kyllä hyvin (mielestäni Tolkien oli itse aloittanut oman elämänkertansa kirjoittamista?), mutta jossain vaiheessa teksti meni omituiseksi väännöksi.Voi olla joo, mä olen tosiaan lukenut sen jo vuosia sitten ja varmaan suurimman fanitukseni aikaan, ehkä pääsi silmistä läpi kauneusvirheitä. :) Kirjeissä ehkä ongelmallisinta on tuo formaatti, olen yrittänyt joskus muitakin koottuja kirjeenvaihtoja tavailla ja aina niihin jotenkin väsähtää. Kirjeet on kuitenkin kirjoitettu yhdelle henkilölle, ja niiden avaaminen suuremmalle lukijakunnalle... no, jotain ei vaan toimi.
Satujen valtakunta -kokoelmasta ilmestyy syksyllä uusi painos, jossa on mukana myös Tom Bombadilin seikkailut.
Kieltämättä TSH:t ovat paikoin vähän raskasta luettavaa, mutta itse ainakin nautin kovasti niiden lukemisesta. Taisin olla kuudennella vai viidennellä luokalla lukiessani ne ensimmäisen kerran ja nyt olen tainnut lukea ne kolmesti.
Hobitti on huomattavasti kevyempää ja kepeämpää luettavaa. Sen olen lukenut varmaankin kymmenisen kertaa, nauttien joka kerrasta! Se myös avartaa näkemystä TSH:n tarinasta.
Silmärillionia tai Keskeneräisten tarujen kirjaa en ole vielä lukenut, vaikka aikomus on ollut pitkään. Jos en aiemmin ehdi niin kesälomalla viimeistään aion kahlata nuo teokset läpi!
ThialfiTuota odotan kovasti, etenkin Tom Bombadilin seikkailuja, koska henkilö on kiinnostanut minua ensimmäisestä lukukerrasta lähtien! Tuskin maltan odottaa :)
Satujen valtakunta -kokoelmasta ilmestyy syksyllä uusi painos, jossa on mukana myös Tom Bombadilin seikkailut.
ThialfiAntitolkienistisena kirjailijana tunnettu China Miéville on taannoin kirjoittanut Tolkienin tuotannosta otsikolla Five Reasons Tolkien Rocks.Mainio kirjoitus! Etenkin tämä kohta:
A similar problem is visible now, in the various tentative ventures into u- or dystopia by writers uncomfortable with the genre they find themselves in and therefore the worlds they create, eager to stress that these worlds are 'about' real and serious things--and thereby bleeding them of the specificity they need to be worth inhabiting, or capable of 'meaning', at all.Mitäpä tuohon lisäisi.
NiksuMitä tarkoittaa antitolkienistinen kirjailija...Tätä:
"China Miéville"Tolkien is the wen on the arse of fantasy literature. His oeuvre is massive and contagious - you can't ignore it, so don't even try. The best you can do is consciously try to lance the boil. And there's a lot to dislike - his cod-Wagnerian pomposity, his boys-own-adventure glorying in war, his small-minded and reactionary love for hierarchical status-quos, his belief in absolute morality that blurs moral and political complexity.
Knox GargolYleensä ihmisen huomaa muistavan ensiksi Tarkkarin ja sitten Hobitin. Usein henkilö on kuullut Silmarillionista ja Keskeneräisten Tarujen kirjasta, muttei koskaan vaivautunut perehtymään. Tai luovuttanut luettuaan parikymmentä sivua Silmarillionia. Silmarillion on fantasian Kalevala. Samoin kuin suomalaisuuden juurien ymmärtämiseen on ymmärrettävä Kalevala, fantasiankirjallisuuden juurten ymmärtämiseksi on näkemykseni mukaan ymmärrettävä ainakin yksi Silmarillionin lukuisista ulottuvuuksista.Kuulun niihin omituisiin, jotka ovat lukeneet sekä TSH:n että Silmarillionin, mutta Hobittiin en on vielä jostain syystä tarttunut. En edes tiedä miksi.
StaCaKuulun niihin omituisiin, jotka ovat lukeneet sekä TSH:n että Silmarillionin, mutta Hobittiin en on vielä jostain syystä tarttunut. En edes tiedä miksi.Kait minutkin voi sitten laskea "omituiseksi". Hobitti ei vaan kiinnosta, en ole sen kohderyhmää. :tongue:
Silmarillion taas.. Noh, luin alusta Iluvatarista ja Valarista kertovan osuuden, mutta kyllästyin muiden kirjojen odottaessa juuri kun olin pääsemässä haltioiden tarinan kimppuun. Hävettää myöntää, mutta sitä 150 sivua pidemmälle en ole päässyt. Se on tavallaan hieno ja mielenkiintoinen kirja, ihailen Tolkienin perinpohjaista maailmanluontia, mutta en vain perusta kerrontatyylistä.. Ehkä pitäisi ottaa itseään niskasta ja lukea sekin opus läpi.
StaCaYleensä suosittelen lukemisjärjestykseksi Silmarillion-Hobitti-Tarkkari-Keskeneräiset, koska aikajärjestys tarinoissa on minulle tärkeä. Lisäksi Keskeneräisten tarujen kirja täydentää joitain osia kaikista ko. kirjoista mielestäni mainiosti.Knox GargolYleensä ihmisen huomaa muistavan ensiksi Tarkkarin ja sitten Hobitin. Usein henkilö on kuullut Silmarillionista ja Keskeneräisten Tarujen kirjasta, muttei koskaan vaivautunut perehtymään. Tai luovuttanut luettuaan parikymmentä sivua Silmarillionia. Silmarillion on fantasian Kalevala. Samoin kuin suomalaisuuden juurien ymmärtämiseen on ymmärrettävä Kalevala, fantasiankirjallisuuden juurten ymmärtämiseksi on näkemykseni mukaan ymmärrettävä ainakin yksi Silmarillionin lukuisista ulottuvuuksista.Kuulun niihin omituisiin, jotka ovat lukeneet sekä TSH:n että Silmarillionin, mutta Hobittiin en on vielä jostain syystä tarttunut. En edes tiedä miksi.
- Risingshadow
- Keskustelut
- Lukusali
- J. R. R. Tolkien