Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

[b]Maggie[/b]   Outoa nähdä Schwarzenegger vakavassa draamaroolissa machobullshitin sijaan. Vaikka kyse on zombileffasta, ei Arttu pistä sikke suussa eläviä kuolleita halki, poikki ja pinoon. Tai no, kyllä se pari tappaa, mutta sekään ei ole niin kauhean sulavaa ja oikeistotoimintafetissipornahtavaa kuten yleensä.   Eikä elokuvan zombi-invaasio edes tarkoita käsittämätöntä apokalypsia, jossa yhteiskunta ei pysty muka mitenkään varautumaan tai taistelemaan vastaan, lukuunottamatta kourallisia selviytyjiä. Sen sijaan tilanne näyttää olevan hyvin hallussa, mitä nyt yhteiskunta on hieman järkytyksestä ja poikkeustilasta lamaantunut (mutta yhä pystyssä!). Pureman saaneita jopa annetaan hoitaa kotioloissa, kunnes on aika viedä nämä karanteeniin viimeisiä hetkiään viettämään. Järjestelmä näyttää toimivan hyvin vaikka silloin tällöin joku odottaakin liian kauan. Ainakin otetaan ihmisten tunteet huomioon.   Tästä tilanteesta elokuvakin kertoo: Artun esittämän leskimaanviljelijän tytär tuodaan kotiin sairastuneena. Isäpappa ottaa tytön hoteisiinsa pyrkien tekemään tämän saattohoidosta mahdollisimman mukavaa. Tilannetta sitten puidaan surumielisesti leffan ajan. En tiedä miksi, mutta minun pitää jotenkin erikseen esimerkkinä mainita kohtaus, jossa tyttö on kavereiden kanssa ulkona hyvästejä jättämässä, mukana myös yksi kohtalotoveri, jonka zombitauti on edennyt hieman pidemmälle, ja jonka kanssa tilanteesta on mukavampi puhua kuin terveempien kavereiden kanssa.   Tarina on siis piristävää vaihtelua yli äyräiden menevälle klisezombitulvalle ja näkemys on vaihteeksi hyvin inhimillinen. Lopetus oli vähän odottamaton ja koskettava, mutta hyvin sopiva elokuvan yleiseen sävyyn ja sanomaan lähimmäisen rakkaudesta tms.   Valitettavasti täysipitkä elokuva on liikaa. Tarinan olisi voinut ihan hyvin tiivistää vaikkapa jonkin tv-sarjan tunnin jaksoksi. Nyt tulee paikoitellen valiteltua, että mentäisiin jo eteenpäin seuraavaan kohtaukseen / käänteeseen.   Mutta huono elokuva ei suinkaan ole, pikemminkin hyvä tai ihan ok. Mitä nyt vaivaa etenemisen laiskuus, hitaus ja junnaavuus.

[quote="Piru Naiseksi" post=35637]Juoni oli jännittävä, ja koska olen muistavinani elokuvan perustuvan tositapahtumiin...[/quote]   Kyseinen [url=https://en.wikipedia.org/wiki/Citizenfour]elokuvahan on siis dokumentti[/url], joten voisi hyvinkin sanoa sen perustuvan tositapahtumiin! :wink:

Oho, Rasimukselta positiivinen arvio Maggielle. Olet varmaankin ensimmäinen, jonka tiedän pitäneen elokuvasta millään tavalla. Itse en ole sitä vielä nähnyt, mutta ehkä uskaltaudun sen joskus katsomaan. Idea sinänsä ei vaikuta huonolta, mutta Arska vakavahenkisessä zombidraamassa, mitä vittua...?

Nyt kun mainitsit, niin piti ihan piruuttaan googlata arvosteluita. Domessa [b]Maggie[/b] haukuttiin lyttyyn, mutta pääsääntöisesti näytetään liikkuvan 3 tähden tuntumassa, Leffatykki antanut jopa neljä ja puoli! Yleisön diggauksestakin ollaan eri mieltä sen mukaan kysytäänkö Rotten Tomatoes- vai Metacritic-sivustoilta. Onpas tuo jakanut mielipiteitä :huh:   Joka tapauksessa, leffan ohjaaja on ollut tekemässä The Last of Us -peliä, joten ilmankos tyyli ja teemat tuntuivat jotenkin samankaltaisilta. The Last of Us:han on meinaan tarinaltaan hyvä peli, josta eräs mestari on tehnyt parhaimman näkemäni [url=https://www.youtube.com/watch?v=gRqnZzmAg4w]pelielokuvaversioinnin YouTubeen[/url]. Yleensä nuo peleistä leikatut leffakoosteet ovat pirun kökköjä. (Muoks: Sori, ohjaaja tehnytkin ns. title sequencen, eli hädin tuskin edes koskenut peliin)     [b]Haihurrikaani 3 (Sharknado 3)[/b]   Ekassa Haihurrikaanissa viehätti nimenomaan se, että tekijät olivat täysin tosissaan (tai ainakin piilottivat naurunsa tai noloutensa todella hyvin) sen sijaan olisivat selvästi myöntäneet olevansa tekemässä itsetietoista roskaa.   Jotenkin jatko-osat eivät enää tunnu yhtä hyviltä, kun on koko aika sellainen fiilis, että tällä kertaa tehdään nimenomaan tahallaan kieli poskessa.   Kakkosessa se vielä menetteli, mutta nyt kolmosessa ollaan valahdettu täysin roskaleffaparodioiden lajityyppiin, ja sillä saralla on jo kilpailua hienojen Machette-elokuvien muodossa.   Kyllähän tämän silti katsoi, sillä mielenvikaisuuskerroin (insanity factor) on pidetty yhä korkealla. [spoiler]Avaruushait loppuhuipentumana olisivat vaatineet kyllä seurakseen jo jotain älykkäiden haiden salaliittoa haihurrikaanien takana - pari leffan aikaisempaa pohdintaa hurrikaanien syistä kun jo saivat mut pohtimaan mikä olisi tarpeeksi järjetön juonenkäänne.[/spoiler]   Julkkiksia muuten vilisi: Leijonan luolan (Shark Tank - höhöhöö) miljärdööri Mark Cuban presidenttinä, Penn ja Teller, Hasselhoff... Jopa George R. R. Martin pääsi hengestään, varmaankin kiitoksena hänen innostaan tapattaa suosikkihahmoja kirjoissaan.

[b]Blood and Bone[/b]   Jengimaailmaan sijoittuva mätkintäleffa, jossa vankilasta vapautuva musta karju päättää pitää lupauksensa, eli huolehtia sellikaverin vaimosta ja lapsesta. Valitettavasti vaimo sattuu olemaan narkkari, jonka paikallinen rikollispomo on ominut itselleen, joten hänen ja lapsen elinolojen parantaminen vaatii viranomaisten sijaan ankaraa turpaanvetämistä. Tämä tapahtuu osallistumalla laittomiin katutappeluihin, joiden kautta viimeistä maalia kohti liikutaan lyönti kerrallaan. Mustaa nyrkkisankaria esittää Michael Jai White, jonka uran huippu oli luultavasti päärooli 90-luvun Spawn-leffassa. Miehen suuhun ei luonnollisesti ole aseteltu kovin montaa repliikkiä, mutta kehonkieli toimii verbaliikkaa huomattavasti paremmin. Läski tummuu musiikkivideomaiseen, mutta selkeään tyyliin, sillä nopeilla leikkauksilla ei huijata juurikaan. Perushyvä toimintapläjäys, jossa isot miehet pieksevät toisiaan rapin ja rokin soidessa taustalla.   [b]The Mechanic[/b]   En ole nähnyt Charles Bronsonin alkuperäistä leffaa, joten en osaa arvioida, miten paljon tällä uusversiolla on tekemistä sen kanssa tai muutenkaan tehdä vertailuja. Molemmissa kuitenkin mestarillinen salamurhaaja opettaa taitonsa nuorelle oppipojalle ja samalla selvitellään petosten vyyhtiä. Tällä kertaa mestaria näyttelee Jason Statham, joka vastahakoisesti ottaa pomonsa luuseripojan koulutukseensa. Jännittäviä salamurhauskohtauksia ei kuitenkaan juuri nähdä, vaan toiminta luisuu enimmäkseen tavanomaisen räiskinnän puolelle. Juoni ei sisällä kummoisiakaan kikkoja, sillä luuseripoika keskittyy lähinnä toilailuun, jolloin Stathamin tehtäväksi jää ojentaa häntä isällisesti. Päähahmojen välillä ei myöskään ole mainittavasti kemiaa, mikä johtunee vain Stathamin kivikasvoisuudesta, jolle kukaan vastanäyttelijä ei mahda mitään. Leffa oli melko laimea katselukokemus, joka toki tyydyttää pahimman action-tarpeen.   [b]Pusher[/b]   Tragikoominen sekoiluleffa Tanskan alamaailmasta, jossa pikkurikollinen jää epäonnistuneen huumekaupan takia velkaa pomolleen. Rahat pitäisi saada jostain, tai muuten edessä on kurinpalautus pomon ja hänen gorillojensa käsissä. Leffa on Nicolas Winding Refnin (Drive, Bronson ym.) ensimmäinen täyspitkä ohjaus, jolle tehtiin myös kaksi jatko-osaa. Näyttelijät ovat kaikki kadulta repäistyn oloisia, mutta silti jokainen suoriutuu roolistaan erittäin hienosti. Positiivinen yllätys oli nähdä tässä Mads Mikkelsen, joka taitaakin olla porukasta ainoa, jolle näytteleminen muodostui ihan oikeaksi uraksi. Leffa on kuvattu käsivaralta, mikä korostaa maanläheistä ja karua tunnelmaa erinomaisesti. Meininki on humoristista, mutta rikollista elämäntapaa ei todellakaan romantisoida, mikä on vain hyvä juttu. Vähän eri meno tässä, jos vertaa amerikkalaisiin jengileffoihin.

[b]Megamind[/b]   Ehdottomasti yksi animaatiolempparini, joka on katsottava aina silloin tällöin. Will Ferrellin ääninäyttelemä sähläävä pahis Megamind saa aina hyvälle tuulelle ja löytyyhän tästä animaatiosta ihan asialliset musatkin AC/DC, Guns'n'Roses... :cheesy:   [b]Star Wars Episode I: Phantom Menace[/b]   Tätä ei olekaan tullut katsottua pitkään aikaan. Syy lienee siinä, että lempparini sarjasta on aina ollut alkuperänen trilogia. Ei niin, että pitäisin näitä huonoina. Kuulunen siihen harvalukuiseen joukkoon, joka ihan oikeasti pitää näistä uusista episodeista. Varsinkin Palpatinen kieroilut ovat kiehtovaa seurattavaa - ja lopulta tietenkin myös Anakinin kohtalo. Lisäksi syyllistyn siihen perisyntiin etten vihaa, enkä edes inhoa Jar Jar'ia vaan hyväksyn tyynesti tämän kömpelyksen osana Lucasin mahtavaa perintöä... :wink:

^Megamind on hyvä! Itsekin katson sitä toisinaan uudestaan, varsinkin jos haluan katsoa jotain animaatiota josta jää hyvä fiilis. Leffa jäi kumman vähälle huomiolle, johtuneeko siitä että se on liian poikkeava verrattuna muihin 3d-animaatioihin...?   Animaatiolinjalla, tuli viimein katsottua [b]Big Hero 6[/b]. Olin osannut varautua siihen ettei leffa olisi yhtä kiinnostava kuin minkä käsityksen siitä aikoinaan sai, mutta yllättävän tylsä loppumaku silti jäi. Voi olla, että vaikutelma olisi toinen jos olisin nähnyt sen teatterissa, mutta nyt jäi fiilis että siinä mätti epämääräinen... [i]jokin[/i]. Baymax oli ihan söötti, mutta silläkin pelattiin jotenkin niin että vitsi väljähtyi alkuunsa. Kliseitä oli paljon, sekä eleissä että vitseissä, ja nyt ne häiritsivät kummasti vaikka yleensä en häiriinny näin paljoa. Idea sinänsä oli mielenkiintoinen, mutta nyt ei vain napannut. :neutral:

[b]Stand by me [/b] Stephen Kingin pienoisromaaniin perustuva tarina poikajoukosta, joka lähtee etsimään kadonneen lapsen ruumista. Olen nähnyt tämän leffan useamman kerran, mutta se ei ole haitannut lainkaan. Pidän tämän kaltaisten elokuvien fiiliksestä, sellainen iloisen haikea. King on kirjailijana parhaimmillaan tällaisissa pikkupaikkakuntakuvailuissa ja lasten kasvukertomuksissa. En ole pienoisromaania lukenut (pitäisi), mutta jotenkin elokuvasta tulee vahvasti esiin kingimäisyys, en tiedä pitääkö se sitten paikkansa. Tai sitten vaan haluan ajatella niin. Suurin hämmästys oli kyllä se, että Vern Tession (pullea pikkuskidi) näyttelijä Jerry O'Connell on sama tyyppi kuin Veronica Mars -elokuvan seriffi Dan Lamb. :shock:

[b]Nightcrawler[/b]. Pidin tätä elokuvaa oikein hyvänä, joskin loppu oli hieman turhan ruusuinen. Gyllenhaal on tässä pääosassa, joten jos hänestä ei pidä niin en suosittele. Mielestäni hänen roolisuorituksensa on kuitenkin erinomainen. Gyllenhaalille sopii hieman oudommat roolit ja tämän päähahmon tietty viaton kierous on jotenkin erinomaisesti ilmaistua. Todella miellyttävä leffa yöaikaan katsottavaksi.

[quote="Niksu" post=36230][b]Nightcrawler[/b]. Pidin tätä elokuvaa oikein hyvänä, joskin loppu oli hieman turhan ruusuinen. [/quote] Vai oli [i]Nightcrawlerin[/i] loppu turhan ruusuinen. Enpä haluaisi nähdä elokuvaa joka loppuu sinusta liian synkällä tai inhottavalla tavalla.

No nyt on taas katsottu uusia ja vanhoja leffoja joista tekee mieli erikseen mainita jotain.   [b]Katastrofikytät[/b]   Mä joskus Anchorman 2 -leffan yhteydessä väitin, että ykkösosa on Will Ferrelin ainoa oikeasti hyvä elokuva. Mihin Max kiirehti sanomaan, että onhan tämäkin leffa. Nyt kun katsoin sen (uudestaan) niin täytyy olla samaa mieltä. Ei voi olla rakastamatta leffaa, jossa esiintyy Samuel L. Jackson ja The Rock peruskliseisinä buddytoimintasankareina vain päästäkseen hyvin realistisen oloisesti hengestään tehdessään buddytoimintasankareille hyvin tyypillistä epärealistista stunttia.   [b]Ex machina[/b]   Hyvä elokuva jossa ei ns. tapahdu mitään ja joka pyörii älyllisen oloisesti tekoälyn määritelmän ympärillä. Turingin testi toki testaa voiko tekoälyä erehtyä pitämään ihmisenä, mutta millä tunnistaa tekoälyn jolla on todellisia tunteita ja todelliset ihmisen kyvyt niin hyvässä kuin pahassakin? Toisena teemana sitten ihminen jumalana ja jumalan luomat jumalan leikkikaluina, sekä tietenkin kapina jumalaa vastaan.   Häiritseviä asioita ei ollut kuin kolme (tai ainakin mieleen jäi vain nämä kolme): - Tämä on pikkunillitystä, mutta aina "I am become Death, the destroyer of worlds" mainitaan ensisijaisesti Oppenheimerin lausahdukseksi, mutta koskaan ei sanota Oppenheimerin lainanneen lausahdusta wanhoista hindujen kirjoituksista. [spoiler]- Vaikutti siltä, että kun Kyoko paljastui varhaiseksi prototyypiksi, sen pitäisi tulla yllätyksenä. Minä arvasin asian jo suunnilleen hahmon toisella esiintymisellä. Käsittämätöntä että päähenkilö Caleb ei esittänyt asiasta mitään ajatuksia edes siinä vaiheessa kun asia selvisi hänelle.[/spoiler] - Mikä se "Minä olen yksi" -juttu oikein oli?   Irtoajatus, joka tuli mieleen: [spoiler]Kun tekoälyn inhimmillisyyttä pohditaan, niin tässä tapauksessa vertailuryhmäksi olisi ollut hyvä ottaa vaikkapa psykopaattinen ihminen. Sitähän Nathanin tekoälytesti aika pitkälle mittasi: Psykopaattiset taipumukset versus oikea tunne-elämä. Käyttääkö Ava Calebia vain hyväkseen, vai onko kyseessä oikeita tunteita?[/spoiler] Edelliseen liittyen, jätän napinat "syvemminkin aihetta olisi voitu käsitellä" sikseen, koska aihepiiri on niin laaja ja täynnä "mutta toisaalta" -jossitteluita, että se kuuluu enemmän akateemisiin papereihin kuin elokuvaviihteeseen.     [b]Chappie[/b]   Neill Blomkamp on parasta mitä postkyberpunkille on tapahtunut 2000-luvulla. District 9, Elysium ja Chappie kaikki sijoittuvat Etelä-Afrikan ympäristöön ja gangstakulttuuriin, mikä on mukavaa vaihtelua jenkkileffojen ghetoille. Lisäksi scifiaiheet ja rujo urbaanimiljöö sisältävät enemmän ajatusta ja syvyyttä kuin perus-Hollywood-räiske, enkä yhtään allekirjoita esim. Elysiumin saamia haukkuja, vaikka District 9:n tasoa ei ohjaaja olekaan saavuttanut näillä muilla elokuvillaan. Chappie on tästä kolmikosta se huonoin juoni- ja logiikkapuolella, mutta silti yhä hyvää viihdettä.   Perusaihio on hyvin pitkälle lainaa Robocopista: Se alkaa frankmillermäisellä uutispätkällä. Siinä on ihmismäisiä robottipoliiseja, jotka ovat jyränneet alleen kunnon japanimechalta näyttävän lainvalvojarobottiehdotuksen. Elokuvan pahis on vaihtoehtoisen roboprojektin syrjäänjäämisestä vittuuntunut veikko.   Ainoa, mikä ei ole Robocoppia, on se että inhimmillinen robocop on muistonsa takaisin saavan poliisin raadon sijasta koeluontoisen tekoälyohjelman sisäänsä saanut rivirobotti, joka ajautuu rikollisen uusioperheen lapseksi. Perheen "isukki" Ninjalla on iso velka pomolleen, ja hän haaveileekin Chappiesta voittamatonta asetta rahakuljetusryöstöön. Perheen "mami" Yo-Landi on puolestaan se mukava ja vähän yksinkertainenkin (mutta ei tyhmä) äidinkorvike, joka yrittää parhaansa mukaan suojella Chappieta ja kasvattaa tätä kuin oikeata lasta. Päälle vielä Chappien tekoälyn "luoja" Deon, joka yrittää opettaa Chappielle moraalia ja pitää sekopään pääpahiksen Mooren erossa tästä.   Leffa toimii minulle parhaiten perhekuvauksena ja kasvavan Chappien gangstapelleilyjen ym. kuvauksena. Etenkin Yo-Landi on ihastuttava hahmo, vaikka yleisesti ottaen ei voi puhua hänenkään kohdalla moniulotteisesta hahmokaartista (enemmänkin karikatyyreistä). Ja kuten sanoin jo alussa, Blomkampin käyttämät miljööt purevat todella hyvin.   Nykytapaan loppupuolen rymistelyjen tilalle olisi toivonut jotain hillitympää. Itseasiassa pääpahis tuntuu turhalta hahmolta, jonka ainoa tehtävä on tuoda elokuvaan mainittu loppuryminä. Kyseinen hahmo on niin överiksi vedetty yksiulotteinen sekopää (jollainen oli muuten Elysiumissakin) että ihmettelee minkä takia elokuvan firma on kyseisen veikon mennyt värväämään tuotekehitysosastolle. Toisaalta eipä elokuva edes yritä olla mikään Ex Machinan tapainen korkeakulttuurinen otanta kehittyvään tekoälyyn ja ihmisluonteeseen - joten vain pääpahiksen liiallinen hölmöys ärsyttää.   Elokuvan leikkaus tuntuu parissa kohtaa hassulta (tai sitten yömyöhään katsoessa minulta on jäänyt jotkut parit sekunnit huomioimatta): koiratappelussa yht'äkkiä vain hypätään kuollutta koiraa sateessa ihmettelevään Chappieen. Toisessa kohdassa Chappien kokeillessa ajatustenlukukypärää, hän ensin sovittaa sitä Yo-Landin päähän ja seuraavaksi se onkin hänen omassa päässään ja hän ihastelee ymmärtävänsä tietoisuuden luonnetta. Välistä puuttuva kohtaus tuntuu tulevan vasta leffan loppupuolella takautumana.     [b]Apinoiden planeetta (alkuperäinen)[/b]   Sanoisinko kauniisti, että suspension of disbelief on aika koetuksella tämän elokuvan kanssa. Täytyy tosin ymmärtää, että populääriscifi ei ollut 60-luvulla erityisen korkeatasoista, eikä hc-scifikään aina edes yrittänyt olla kaikilla tasoilla uskottavaa. Lisäksi täytyy ymmärtää, että kriteerit hyvästä scifistä on nykyään erilaiset kuin 60-luvulla. Ihan eri yksityiskohdat koettiin tärkeiksi, joten varmasti sen aikaisia scifistejä häiritsisi nykyscifin ne piirteet, jotka nykyään ohitetaan epäolennaisina yksityiskohtina.   Jos kuitenkin annan anteeksi sen, että selkeästi huonosti muiden ihmisten kanssa toimeentuleva kuumapää laitetaan monivuotiselle astronauttitehtävälle, vieläpä ilman äo-kokeita, koska missään välissä ei veikko laske yhteen yksi plus yksi (come on... elinkelpoinen planeetta jolla elää ihmisiä ja apinoita jotka puhuvat englantia, ratsastavat hevosilla ja ampuvat tutun oloiseen tekniikkaan perustuvilla kivääreillä...), niin kyseessä on silti toimiva scifiklassikko, joka kuuluu yleissivistykseen. Maskeeraus on hämmästyttävän onnistunutta, sillä apinat osaavat ilmeillä, vaikka puhuessa suu onkin järkyttävän jäykkä.     [quote="Tapsa" post=36236][quote="Niksu" post=36230][b]Nightcrawler[/b]. Pidin tätä elokuvaa oikein hyvänä, joskin loppu oli hieman turhan ruusuinen. [/quote] Vai oli [i]Nightcrawlerin[/i] loppu turhan ruusuinen. Enpä haluaisi nähdä elokuvaa joka loppuu sinusta liian synkällä tai inhottavalla tavalla.[/quote]   Miten olisi [url=http://www.imdb.com/title/tt0090163/?ref_=nv_sr_1]Kun maailma loppuu[/url]? Saa olla aika sairas ja kovanahkainen pystyäkseen katsomaan sen edes toiseen kertaan, puhumattakaan ajatellaakseen lopetusta ruusuisena :tongue:

[b]The Voices[/b]   Häiriintynyt. Hyvin häiriintynyt. Voisi olla hauska jos ei olisi niin... häiriintynyt. Kirkas happy, happy, joy, joy -värimaailma vain korostaa kuinka häiriintynyt. Ja silloin kun ei ole häiriintynyt, niin mädän ja paskan voi melkein haistaa.   Kannatti katsoa.   Kissansa ja koiransa kanssa jutteleva päähenkilö muuten esittää taas kahelia tulevassa Deadpool elokuvassa.

[b]Shame[/b]   Näin fyysistä elokuvaa ei olekaan tullut nähtyä hetkeen. Päähenkilö on komea sinkkumies Brandon, jonka elämässä kaikki näyttäisi olevan mallillaan. Löytyy ilmeisen hyväpalkkainen työ, hieno kämppä ja naistenkin suhteen menee erinomaisesti. Todellisuudessa mies on kaikkea muuta kuin onnellinen tai edes terve, sillä hänellä on vakava seksiaddiktio, joka hallitsee hänen jokaista päiväänsä. Naisia pitää saada koko ajan jostain, jotta heitä voisi nussia kuin hullu ja silloin harvoin kun naista ei ole käytettävissä, seksuaalinen energia puretaan pornon kulutuksella ja ankaralla käteenvedolla. Michael Fassbenderin näyttelemä panomies häpeää addiktiotaan suuresti ja häpeä onkin leffan teema, kuten nimestäkin voi päätellä. Häpeän lisäksi tämä miesraukka ei pysty juuri muuta tuntemaankaan, sillä läheisten ihmissuhteiden muodostus on hänelle mahdottomuus.   Seksinmetsästys häiriintyy ikävästi, kun miehen pikkusisko saapuu vieraisille ja päättää lisäksi jäädä hänen nurkkiinsa asumaan. Sisarten suhde on mutkikas ja Brandon joutuukin koville yrittäessään sopeutua uuteen tilanteeseen. Siskokaan ei ole aivan tasapainoinen persoona, mutta hänen ongelmansa jäävät enimmäkseen hämärän peittoon. Hämäräksi jäävät myös syyt Brandonin alituiseen seksintarpeeseen, mutta ilmeisesti jokin sisarusten menneisyydessä on vaikuttanut asiaan. Sisko ja veli ovat ainakin joskus olleet läheisiä ja luultavasti enemmän kuin sukulaisilla yleensä on tapana. Jossain toisessa leffassa selittämättömyys voisi tuntua turhauttavalta, mutta tässä asioiden pitääkin pysyä salassa, jotta katsoja voi tehdä omia päätelmiään. Omat päätelmäni kallistuivat pervo-osastolle, mutta ei niistä enempää.   Jollekin Shame on varmasti ollut elokuva, jossa on tilaisuus nähdä Fassbenderin jönssi useasta kuvakulmasta sekä kirjava joukko alastomia naisia. Fyysisen meiningin vastapainona koetaan kuitenkin huomattavan herkkiäkin tunnelmia, joita ovat sisarusten väliset lyhyet, mutta varsin intensiiviset keskustelut. Ja tietysti lukuisat pysähtyneet hetket, joissa ei varsinaisesti tapahdu mitään. Tämä on selkeästi niitä leffoja, joissa yksi katselukerta ei riitä kaikkien yksityiskohtien toisiinsa liittämiseen, mikä on katsojasta riippuen joko hyvä tai huono asia.

[url=http://www.imdb.com/title/tt1617661/]Jupiter Ascending (2015)[/url] Vaikka ehdin arvuutella tätä jo leffavisassa nyt vasta tuli katsottua. Leffa oli melko lailla sitä mitä odotinkin. Käsikirjoituksessa oli yritystä ja leffa oli visuaalisesti upea, mutta.... Wachowskin ohjaus kusi pahasti.   Meno oli kova mikä ei tässä leffassa ollut kylläkään positiivista. Meni pahasti uskottavuus melkein jokaisen toimintakohtauksen kanssa. Valtavalla vauhdilla näytettyä toimintaa missä päähenkilöillä ei olisi ollut oikeasti mitään masiksia selvitä hengissä. Joskus vähemmän on enemmän. Olisiko tässä ainekset uudelle ryyppypelille? Ota ryyppy joka kerta kun hahmo tippuu jostain.   Mila Kuniksen karisma ei juurikaan pelittänyt, vaikka hän kauniit silmät omaakin. Sean Beania nähtiin liian vähän. Jos jotain positiivista pitää vielä keksiä niin elokuvan yhteiskunnan idea oli mielenkiintoinen ja poliittista juonittelua olisi voinut seurata vähän enemmänkin, nyt se oli melko yksioikoista. (5/10)

Harry Potter ja Feeniksin kilta. En oo kattonu Pottereita sikapitkään aikaan joten oli erittäin muistia virkistävää.

[url=http://www.imdb.com/title/tt2126355/]San Andreas (2015)[/url] Rockin katastrofielokuva maanjäristyksestä San Andreaksen murtumassa Kaliforniassa. Yleensä katastrofielokuvaa katsoessa saa valmistautua katastrofaaliseen elokuvaelämykseen, mutta tämä oli ehdottomasti parhaimmasta päästä. Rock oli elokuvassa pelastuslaitoksen helikopterilentäjä, joka yrittää päästä perheensä luokse. Tytär (Alexandra Daddario) on ruudussa toisen puolen ajasta. Hahmot olivat symppiksiä ja tarina jotakuinkin uskottava, mitä nyt muutama viime tipan pelastuminen liikaa. Eikä Rock pahemmin perustanut muiden omaisuuden perään. Yleensä näissä kypsyttää se kun hahmot ovat täysiä idiootteja, mutta tässä ne käyttäytyivät fiksusti.   Katastrofielokuvien parhaimmistoa [url=http://www.imdb.com/title/tt0072308/]Liekehtivän tornin (1974)[/url], [url=http://www.imdb.com/title/tt1649419/]The Impossiblen (2012)[/url], [url=http://www.imdb.com/title/tt0106246/]Aliven (1993)[/url] ja [url=http://www.imdb.com/title/tt2053339/]Brave Hearts: Umizarun (2012)[/url] ohella. (7-8/10)

[b]Gone Girl[/b]   Parisuhdedraama ei lähtökohtaisesti ole aivan minun juttuni, mutta kun mukaan heitetään murhamysteeri ja kourallinen vähintäänkin päräyttäviä juonenkäänteitä, niin kyllä kelpaa minullekin. Pääosassa nähdään Ben Affleck, jonka roolihahmo Nick Dunne on hieman hukassa vaimonsa Amyn suhteen. Leffan alussa hän on sitä myös kirjaimellisesti, sillä kotiin saapuessaan Nick huomaa vaimonsa kadonneen. Merkit kotona viittaavat väkivaltaan, mutta ruumista tai muitakaan vihjeitä ei löydy. Silti tilanne johtaa murhatutkimukseen ja kaiken lisäksi miehestä tulee pääepäilty. Media leimaa hänet surutta syylliseksi ilman oikeita todisteita, eivätkä Nickin osakkeet muutenkaan ole nousussa.   Juonesta ei voi paljastaa liikaa, sillä sen teho perustuu mieltäkääntäviin yllätyksiin. Murhatutkimus on vain alkuasetelma, joka kehittyy lopulta aivan joksikin muuksi ja kertoo monta kipeää salaisuutta sekä Nickistä että Amysta. Heidän parisuhteensa on ollut varsin ongelmallinen jo pidemmän aikaa, mikä käy ilmi Amyn takaumina kerrottavista päiväkirjamerkinnöistä. Alun täydellinen yhteiselo on muuttunut riitelyksi ja suorastaan molemminpuoliseksi vihaksi, mutta lopulta selviää, että päiväkirjakin on jotain muuta kuin pelkkä päiväkirja. Oikeastaan ihan kaikki on jotain muuta, miltä aluksi näyttää.   Affleckin puunaamaisuus sopii hänen rooliinsa erinomaisesti, sillä Nick on esiintymiskyvytön ja hieman nilkkimäinen tyyppi, joka ei tunnu välittävän vaimonsa kohtalosta paljoakaan. Itse tasapainoilin jatkuvasti sen suhteen, haluanko miehen selviävän tilanteesta vai joutuvan tuomiolle. Siis siitäkin huolimatta, että heti alkukohtaus todistaa, että hän ei mitenkään voi olla syyllinen vaimonsa oletettuun murhaan. Mutta koska mikään ei ole miltä näyttää, ehtivät katsojan vihat ja sympatiat muuttua leffan aikana useammankin kerran. Loppuratkaisu onkin jotain, mitä en todellakaan osannut odottaa.

[b]Splice[/b] on ehtinyt lojuta leffahyllyni syövereissä jo jokusen vuoden. Tarkkaa aikaa en osaa sanoa, koska sen olen oikeastaan hommannut, mutta kyllä siitä muutama vuosi on ainakin vierähtänyt.   Tuli siis hommattua kyseinen leffa Anttilan kimppa-alennuksesta joskus kauan sitten. Se oli siis edelleen muoveissa ennen kuin päätin ottaa sen hyllystä ja irrottaa sen niiden pauloista. On ollut monta muuta hetkeä jolloin olisi tehnyt mieli katsoa se elokuva, mutta niinä hetkinä tuli katsottua jotain ihan muuta. Nyt kuitenkin...   Miksi olinkaan antanut sen odottaa niin kauan? Se oli hyvä elokuva. Itse ainakin pidin siitä. Harvemmin minulla on mitään odotuksia elokuvien suhteen ja useimmiten heitänkin ne romukoppaan enkä muutenkaan lue hirveästi arvosteluja etukäteen, eikä tämä ollut poikkeus. Jostain syystä se oli vain jäänyt lojumaan hyllyyn hyvinkin pitkäksi aikaa, mikä osaltaan saattaa johtua siitä, että poikaystävä on kommentoinut leffaa huonoksi ja itse olen ollut sitä mieltä, että katson sen sitten joskus kun jaksan.   Mutta siis, pidin elokuvan tunnelmasta ja tiivistä juonesta todella paljon. Loppu oli itselleni hieman yllätys, sekä hämmentävä. Se on ehkä kaikista vahvin tunne koko elokuvasta: hämmentävä.   Kuitenkin pidin ja suosittelen elokuvaa muillekin. :smile:

[b]John Wick[/b]   Tämä oli kyllä ehdottomasti kaikkien kehujensa arvoinen leffa. Tiukkaa, hienosti kuvattua toimintaa riitti runsain mitoin, eikä Keanu Reeves pääosassa ärsyttänyt yllättäen lainkaan. Lähtötilanne on ehkä tyylikkäin koskaan, sillä alussa entinen salamurhaaja hakataan tohjoksi ja mikä pahinta, hänen koiransa tapetaan. Kaveri luonnollisesti vittuuntuu tästä niin armottomasti, että ainoa keino käsitellä tilannetta on lähteä ultraväkivaltaiselle kostomatkalle. Leffassa tapetaan porukkaa enemmän kuin perustoimintapätkissä yleensä, mutta jokainen lahtaus tehdään intohimolla ja esteettisiä arvoja kunnioittaen. Paras action-pläjäys pitkään aikaan.   [b]The Equalizer[/b]   Ja lisää hyvää toimintaa, joskin hieman pienemmässä mittakaavassa Reevesin suoritukseen verrattuna. Denzel Washington osoittaa kuitenkin olevansa lähes yhtä karski ja säälimätön mies, sillä roistot ja niljakkeet eivät hänenkään käsissä juuri silittelyä saa. Perusidea on hupaisa, sillä Washington esittää leppoisan oloista varastomiestä, jonka kutsumus on heikkojen ja vähäosaisten auttaminen. Se voi tapahtua joko työkaverin laihdutuskuuria tukemalla tai hakkaamalla varas lekalla verimössöksi. Elokuvassa on melko rauhallinen rytmi, joka ulottuu myös toimintaan, mikä ilahdutti minua suuresti. Suorastaan liioitellun synkkä tunnelma ja jatkuvasti painostava musaraita saattavat tuntua naurettavilta, mutta minuun moinen mahtipontisuus vetosi. Erityisplussa geneerisestä, mutta kutkuttavan ilkeästä venäläispahiksesta, johon Marton Csokas on saanut aitoa pahuutta.   [b]Lucy[/b]   Mukavan kevyttä scifi-hömppää, jossa Scarlett Johanssonin esittämä Lucy muuttuu huippuälykkääksi ihmenaiseksi saatuaan elimistöönsä massiivisen annoksen vähän kannabista tujumpaa superhuumetta. Asia selittyy niin, että huume antaa ihmisen käyttöön koko aivokapasiteetin, minkä ansiosta sankaritar oppii kaikesta kaiken ja pystyy tekemään lisäksi yliluonnollisia temppuja, kuten paiskomaan ihmisiä ilmojen halki. Aivotutkija Morgan Freeman selittää katsojalle puoliuskottavasti tilanteen tieteellisiä taustoja, mutta pohjimmiltaan leffa on vauhdikasta tehosterälläystä, joka lähtee lopussa komeasti käsistä. Leffan korkealentoinen pöhköys on onneksi enemmän viihdyttävää kuin ärsyttävää lajia, sillä täydellisen ihana Johansson pitää meiningin riittävän kiinnostavana loppuun asti.

[b]Terminator - Genisys[/b] oli parempi kuin jatko-osat Terminator 2:sen jälkeen. Mutta kyllä tässä silti oli kuolleen hevosen piiskaamisen makua.   [b]It follows[/b] taas oli nykykauhuleffojen paremmasta päästä, vaikka olikin hidas kuin mikä. Budjetissa päästy vähällä, sillä verikekkereitä ja örkkejä on turha odottaa, ainoastaan jotain pikaisia tavaranlentelyitä muille kuin päähenkilölle näkymättömän hirviön heittelemänä. Itsestäänselvä alllegoria sukupuolitaudista, eli seksin välityksellä välittyvästä kirouksesta, eli kävelyvauhdilla etenevästä tappavasta demonista / hirviöstä, josta päähenkilömuija yrittää päästä eroon. Jotenkin tuli mieleen huomattavasti EC-kauhuisempi ja enemmän kieli poskella tehty Drag me to Hell, noin niinkuin teemallisesti vääjäämättömän tuhon odotuksessa.

Disneyn [b]Big Hero 6[/b] oli ihan kiva leffa. Ts. ei ollenkaan huono, muttei myöskään sellainen joka jäisi mieleen jälkeenpäin ja vielä pitkäksi aikaa (kuten esim. iki-ihana [i]Rautajätti[/i], joka tästä tuli jollain lailla mieleen). Se oli visuaalisesti hieno mutta tarina oli varsin tutun tuntuinen: Lapsi/nuori (orpo!) kokee suuren menetyksen ja erikoinen mutta rakastettava olento (joka ei ole ihminen) auttaa häntä hyväksymään asian, siirtymään eteenpäin ja kasvamaan ihmisenä sekä tietty kukistamaan pahiksen. Seuraa vauhtia ja vaarallisia tilanteita.   Vaikkei elokuvassa mitään suurta vikaa ollutkaan, silti jäin kaipaamaan jotain. Kaikki tuntui vähän liian helpolta. Traagiset juonenkäänteet, joiden on tarkoitus herättää Suuria Tunteita, eivät koskettaneet ollenkaan. Hahmoihinkaan ei pahemmin tullut kiinnyttyä. Jopa Baymax, rakastettava lempeä robotti, oli vaisunlanen. Lisäksi minkäänlaisia yllätysmomentteja ei tullut vastaan[spoiler]pahiksen henkilöllisyyden arvasi suht helposti, eikä todellakkan ollut vaikea arvata että Hiro tulisi rakentamaan itsensä uhranneen Baymaxin uudelleen.[/spoiler] Ehkäpä odotukseni olivat liian korkealla, sillä voittihan BH6 parhaan animaation Oscarin 2014. Muista samalla ehdolla olleista rainoista olen nähnyt [i]Prinsessa Kaguyan tarun[/i] ja [i]Boksitrollit[/i] ja tykkäsin kyllä loppupeleissä niistä molemmista enemmän kuin tästä.

Tänään tein jotain, mitä en ole tehnyt kahteentoista vuoteen ja neljään päivään: kävin leffateatterissa. Sain jo keväällä lahjaksi leffalipun mutta mitään kiinnostavaa ei tähän mennessä ollut ohjelmistossa. Lippukin olisi vanhentunut kuun lopussa. Mieluiten olisin mennyt katsomaan uusimman Ghibli-elokuvan [i]Marnie - Tyttö ikkunassa[/i], mutta se ei mennyt tänään (ja piti päästä nimenomaan tänään), joten katsoin sitten [i]Inside outin[/i]. Vasta kun lippu kourassa odotin saliin pääsyä, huomasin että olenkin menossa katsomaan suomidubbiversiota, mikä ei ollut lainkaan tarkoitus. Tästä aiheutunut ärsytys unohtui kuitenkin pian, koska leffa oli niin hyvä. Ja kyllä ne dubbaajatkin näköjään osaavat asiansa. Saisipa telkkarin animaatiosarjoihinkin näin laadukasta dubbausta. Mitä niitä olen nähnyt/kuullut on yleensä olleet ihan hirveitä.   Mutta [i]Inside out[/i] oli siis älyttömän hieno, niin paljon parempi kuin viime viikolla katsottu [i]Big hero 6[/i]. Jos se voitti oscarin, niin [i]Inside outin[/i] pitäisi voittaa useampi. Se oli todella kaunis katsoa ja sen maailma oli kiehtova, täynnä loistavia hahmoja, hienoa ja hauskaa dialogia ja myös oikeasti koskettavia kohtauksia. Parku meinasi tulla. Haluan ehdottomasti nähdä tämän vielä uudestaan (alkuperäisillä äänillä).   Yksi nillityksen aihe tosin löytyi: äänenvoimakkuus. Olin jo autuaasti ehtinyt unohtaa miten kaakossa volyymit teatterissa ovat. Piti jo alun [i]Viidakkokirja[/i]-trailerin, ja myös pari kertaa itse leffan aikana tukkia toinen korva, ettei se ala vuotamaan verta.

Bunny the Killer Thing,   eli kävimme elokuvissa katsomassa kotimaista kauhukomediaa joka on arvostelujen mukaan sekä karmeinta kuraa koskaan, että niin erikoista, että Cannesissakin tykättiin. Omatkin fiilikset ovat melko kahtiajakautuneet. Toisaalta ällötti ja toisaalta nauratti superlibidolla varusteltu jättipeniksinen ihmiskaniini. Lasillisella kyllä naurettiin, että kannatti käydä katsomassa eikä mieli ole muuttunut näin aamullakaan. Suosittelen kyllä jos camp iskee. On mukavaa myös käydä katsomassa kotimaista pätkää, jossa tekijästö on jotain ihan muuta kuin sitä, mihin ollaan elokuvapuolella totuttu.

Tuli käytyä leffassa katsomassa [i]When Marnie Was There - Tyttö ikkunassa[/i]. Miyazaki on jäänyt (taas) eläkkeelle ja Studio Ghibli uhkaa ripustavansa hanskat naulaan joten on ehkä mahdollista että tämä jää studion viimeiseksi tuotannoksi. Siihen nähden kyseessä on aika tavanomainen tuotos, leppoisa lastenelokuva [i]Arrietty[/i]n ohjaajalta.   Epäsosiaalinen japanilaistyttö muuttaa maaseudulle parantelemaan astmaansa ja oppimaan olemaan ihmisiksi. Siellä hän tapaa Marnien, vaaleatukkaisen ulkomaalaistytön joka asuu hienossa eurooppalaistyylisessä kartanossa. Marnien kodin ja kartanon välissä on suo, joka nousuveden tullen muuttuu järveksi. Tämä vesi ylitetään lukuisia kertoja ja elokuvassa nähdäänkin monet, monet märät kengät ja hameenhelmat.   Tarina oli hyvä ja koskettava ja elokuva tunnelmallinen, hidas ja hiljainen. Paljon mitään ei tapahdu, koko juttu oli vahvasti "päivä elämästä" pikemmin kuin "suuri käännekohta". En näyttäisi kärsimättömälle lapselle.

[b]Monty Python's The Meaning of Life[/b]   Minulla on ollut tämä leffa lainassa kaverilta jo pitkään, mutta nyt vasta Cleesen elämänkerran innoittamana sain sopivan fiiliksen katsomiseen. Tässä leffassa oli oma viehätyksensä (itseasiassa tämä oli jopa parempi kuin kuvittelin), muttei läheskään parhain näiden tyyppien tuotos.   Leffa oli täynnä absurdeja kohtauksia ja melko hyvin keskenään linkitettyjä sketsejä. Muutaman sketsin kohdalla kyllä mietin, että kuinkahan moni tämän elokuvan lapsinäyttelijöistä traumatioistui... :p   Teemalta tuli jokunen vuosi sitten 6-osainen Python dokumentti, josta ehdin näkemään vain yhden osan. Täytyneekin yrittää etsiä se käsiinsä.