Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

[b]Wonder Woman[/b]   Nyt oli kyllä yksi tämän vuoden parhaista leffoista tässä. Supersankarileffoista omat suuret suosikkini ovat Avengers ja Guardians of Galaxy, mutta tämä menee niiden edelle kirkkaasti. Ehkä DC:n leffoilla on sittenkin vielä toivoa, vaikkakin olen sitä mieltä, että DC:n täytyy tehdä ihmeitä, jotta sen muut tulevat leffat pääsisivät edes lähellä tätä.   Gal Gadot on itseoikeutetusti keskiössä, tämä oli todellakin Wonder Womanin leffa. Batman vs Superman, jonka katselin muistinvirkistämiseksi tämän leffan jälkeen, tuntui vielä pölömmältä kuin mitä aiemmin. Siinä elokuvassa Wonder Woman jäi aika pimentoon hahmona, valitettavasti. Tässä elokuvassa ei tuntunut siltä, että tehtiin supersankarileffa, jossa on nainen pääosassa, koska oli pakko, vaan koska haluttiin. Elokuvassa oli hyvä tunnelma sekä hyvännäköistä ja näyttävää mättöä. Wonder Woman omistamia esineitä ja hänen osaamiaan taitoja käytettiin runsaasti hyödyksi. Juonellisesti tämä ei ollut ihmeellinen, mutta eipä sen tarvinnutkaan olla. Hyvin viihtyi 2,5 tuntia, vaikkakin ainoa miinus tuli leffan lopussa Wonder Womanin oivalluksesta. Se latisti tunnelmaa omassa korniudessaan.

[b]Passengers[/b] oli itseasiassa ihan mielenkiintoinen scifi alkupuoliskonsa verran. Ymmärrän hyvin Chris Prattin tuskan, kun on vuoden verran ollut yksikseen koska on herännyt kymmeniä vuosia ennen aikojaan pitkää matkaa tekevässä horrosaluksessa, seurana vain hohtomaisen baarin hohtomainen robottibaarimikko. Siinä tilanteessa toisen ihmisen (Jennifer Lawrence) herättäminen ja tuomitseminen samanlaiseen kohtaloon tuntuu varmasti välttämättömältä, vaikkakin paskamaiselta tempulta.   Leffakokemusta pahasti heikensi pari asiaa:   Minkä ihmeen takia aluksen kehittynein tekoäly on annettu - jumalauta - baarimikolle? Koulutuksesta huolehtiva tekoäly, järjestelmien käyttöliittymät ym. tuntuivat olevan valovuosia jäljessä kehityksestä baarimikkoon verrattuna. Olisivat edes vihjanneet baarimikkorobotin olevan ainakin osittain Prattin mielikuvituksen tuotosta, niin ymmärtäisin...   Loppupuoliskolla alkoi tulla selväksi, että taas ollaan siinä avaruusalusscifin kliseessä, jossa ihan kaikki alkaa mennä pieleen kun yksi paikka brakaa ensimmäisen kerran. Sellainen on vastoin todellisen elämän todennäköisyyksiä ja turvajärjestelmien toimintaperiaatteita. Etenkin kun koko leffan perusidea on kahden ihmisen henkisessä selviämisessä autiolla [strike]saarella[/strike] avaruusaluksella, niin lopputvistiksi jätetty "pelastetaan avaruusalus nopeasti etenevältä katastrofilta" tuntui tarpeettomalta, lähinnä stetsonista vedetyltä lopetukselta että katsojat saisivat jotain toimintaa.

Paikallisen leffatarjonnan puutteen vuoksi on moni kiinnostava uutuus jäänyt näkemättä; niinpä päätimme rempaista isännän kanssa huolella ja viettää kunnon leffapäivän Helsingissä.   Alkuun täräytettiin [b]Pirates of Caribbean: Salazar's Revenge.[/b] Ei ehkä niin hyvä kuin edelliset osat, mutta tarpeeksi viihdyttävä ja hauska pitämään mielenkiinnon yllä. 3D -näytöksenä ehkä turha, mutta ansaitsi kyllä tulla nähdäkseen valkokankaalta. Juonellisesti jäi auki kysymyksiä, mutta koska kiireen vuoksi ei jääty katsomaan lopputekstejä, en tiedä mitä niiden jälkeen mahdollisesti vielä näytettiin. Depp vetää roolinsa kapteeni Jack Sparrowna taattuun tyyliin ja uudet roolihahmot olivat mielenkiintoista seurattavaa, mutta leffan romanttisin kohta meni silti vanhalle näyttelijäkaartille, kun [spoiler]Will ja Elisabeth kohtaavat toisensa kirouksen päätyttyä. Se musiikki, Oih! :wub: [/spoiler]   Tankkaus- ja shoppailutauon jälkeen vuoroon tuli [b]Wonder Woman.[/b] Tämä oli ehdottamasti juuri sitä mitä odotettiin ja vielä enemmän. Parhaita leffoja ja hahmon kasvutarinoita pitkiin aikoihin. 3D näytös oli herkkua ja Gadot loistavan Dianana. Saapi nähdä pystyykö mikään leffa tänä vuonna pistämään paremmaksi, tämä oli kova!   Viimeiseksi kipitettiin katsomaan vielä [b]Guardians of the Galaxy vol. 2.[/b] Leffa oli hyvä ja hauska, tykättiin kovasti. Ei nyt ihan yltänyt ykkösosan tasolle, mutta ei huono. Ehkä liikaa mässäilyä Quillin isä-poika suhteella? 3D näytöksenä ansaitsi paikkansa.   Wonder Woman vetäisi siis tällä kertaa homman kotiin tuumimme kotimatkalla. Ja yhteismielin päätimme, että leffapäivän voisimme ottaa jatkossakin käyttöön, mutta ehkä vain kahdella näytöksellä; takamus oli tämän koettelemuksen jälkeen jokseenkin puuduksissa! :grin:

[b]Kingsman: The Secret Service[/b]   Tiesin leffasta ennakkoon sen, että siinä Colin Firth tekee itselleen epätavallisen toimintaroolin ja että lopussa on tuhma vitsi. Pitää paikkansa, mutta hurmaavan herrasmiesmäisen Firthin lisäksi en innostunut oikein mistään muusta. Odotin ehkä vieläkin roisimpaa ja irrottelevampaa kohellusta ja sain lopulta aika laimean ja yhdentekevän agenttiparodian. Harmillisesti Firthin hahmo ei olekaan päähenkilö ja vielä harmillisemmin hänen ja oikeaksi päähenkilöksi nousevan agenttinoviisin suhteesta ei saada paljoakaan irti. Toimintakohtauksissa tykitellään mukavasti, mutta niiden välissä kiinnostukseni herpaantui. Samuel L. Jackson on oma viileä itsensä, mutta hänen pahishahmonsa tai varsinkaan tämän pahistelumotiivi eivät vakuuta. Ihan perusjepa leffa kuitenkin, vaikka jälkimaku onkin vähän nuiva.

[b]Alexander - Ultimate cut[/b]   Sääli, ettei tätä saanut euro-versiona, pitää tyytyä USA:n aluekoodiin jonka ohittaminen on mun nykyisellä kalustolla pirun hankalaa (eli ei viitsi katsoa dvd-soittimesta vaan pitää tyytyä tietokoneen näyttöön). Tai sitten en vain tiennyt mistä hankkia...   Niin tai näin, alkuperäinen Alexander oli enemmän tai vähemmän onnistunut eepos Oliver Stonelta. Itselle oli jäänyt fiilis, että alkuperäinen teatteriversio oli kyllä hyvä ja hieno, mutta jokin tökki elokuvan ollessa lähinnä puuduttava listaus Aleksanterin elämän historiallisista vaiheista.   Sen jälkeen Stone on vuosien saatossa pistänyt leikkauksen pariin kertaan uusiksi, ja lopulta päätynyt Ultimate Cuttiin, joka suosiolla luopuu lineaarisesta tarinan kerronnasta.   Ja viimeinkin elokuva pääsee oikeuksiinsa! Samaa ei voi sanoa kaikista ns. ohjaajan leikkauksista enemmän tai vähemmän hyvistä elokuvista, jotka ovat yleensä vain keino rahastaa yleisöltä pistämällä mukaan syystäkin leikkaamon lattialle jääneitä kohtauksia.   On se jännä, miten pelkkä kohtausten uudelleenjärjestely vaikuttaa rytmitykseen, katsojan ymmärrykseen tapahtumista, ja henkilökuvien rakentumiseen... Bonus Aleksanterin ja Hefaiston homoseksuaalisen suhteen syvemmästä tulkinnasta, joka alkuperäisessä teatteriversiossa jäi muistaakseni lähinnä poliittisen korrektiuden jalkoihin.   Ei tää vieläkään ole mikään mestariteos verrattuna vastaavasti ohjaajan leikkausten mukaan uudelleensyntyneeseen Blade Runneriin, mutta samanlaisen parannuksen voi kyllä nähdä. Kannattaa katsoa, jos alkuperäistä katsoessa koki täyden luotaantyötävyyden sijasta että "kiinnostaa ja voisi olla hyvä, mutta ei toimi".       [b]Justice League Dark[/b]   Vaikka leffaan on tungettu DC-universumin maagisen supersankaripuolen tunnetumpaa hahmogalleriaa (Zatanna, Swamp Thing jne.), ovat leffan selvät päähenkilöt Batman ja John Constantine, joista viimeksi mainittu edustaa alkuperäisen Hellblazer-sarjiksen sijasta uudelleenlämmiteltyä New 52 -paskaa. Jota siis en ole koskaan lukenut kun tietenkin tiedän New 52:sen olevan paskaa. Eli räiskettä, salamointia ja instant-loitsuja piisaa. Juonesta, sen kuljetuksesta ja henkilökemioista ei jäänyt mitään mieleen.       [b]John Wick Chapter 2[/b]   Hee. John Wick -leffat edustavat kyllä parasta gun fu:ta mitä olen nähnyt. On aivan hämmästyttävää, minkälaista koreografiaa on Keanu ja kumppanit pistetty harjoittelemaan, ja kuinka sulavasti onnistutaan välttämään toimintaleffoja yleensä vaivaava "ne käy kimppuun yksitellen vuoroaan odottaen" -fiilis ja sen vastakkaisena ilmiönä "ruudussa niin paljon toimintaa ettei saa mitään tolkkua mitä tapahtuu".   Miinuksena se, että tarina ja motivaatio teurastukselle on ykkösosaa tolkullisempi, itseasiassa turhan perinteinen toimintaleffan macguffini. Ekan osan ansiona kun oli nimenomaan se, että miten helvetissä yhden auton varastamisen ja lemmikkikoiran tapon takia lähdetään moiselle masokistiselle tapporallille. Älyttömin (eli juonen kannalta paras osuus) onkin heti leffan introssa, jossa Wick pistää kylmäksi koko venäläismafian vain päästäkseen mafiapomon pakeille sanomaan, että heidän välisensä riita on kuitattu ja että sota loppuu siihen.

[b]Florence[/b]   Sanotaan leffasta näin... Tähti voi olla kahdella tapaa: Joko tähti on niin erinomainen lajissaan, yksi-miljoonasta lahjakkuus, että ihmiset palvovat häntä jumalana keskuudessaan. Tai sitten on äärimmäisen keskinkertainen tai peräti edwoodilaisen surkea, mutta vastoin tervettä järkeä yrittää silti sellaisella innolla että menestyy, antaen toivoa meille mattimeikäläisillekin olla edes viisitoista minuuttia elämästään jotain hienoa. Kumpikin on ihan validi syy fanittaa artistia. Elokuvan Florence Foster Jenkins kuuluu viimeksi mainittuun ryhmään, vaikka ei sitä itse ymmärräkään.   Respektiä, vaikka itse leffa tuntuukin enimmäkseen (etenkin alussa) laahaavan ja vain silloin tällöin saavan lihaa hahmojensa luiden ympärille. Pisteet Hugh Grantille tavallaan uskollisena aviomiehenä, ja Meryl Streepille nimihenkilönä. Molemmat koskettavia moniulotteisia hahmoja, jotka jättävät pahasti varjoonsa jonkun Simon Helbergin esittämän kolmannen päähenkilöpianistin.     [b]Split[/b]   M. Night Shyamalan on hienojen Kuudennen aistin ja Särkymättömän jälkeen tehnyt yhä vain pahenevaa kuraa, joten en ollut järin halukas tutustumaan Splittiin, mutta kun kriitikot pakottivat yllättävän hyvine arvosanoineen. Ja leffa oli todellakin miehen parasta tuotantoa sitten mainitun kahden leffan. [spoiler]Miehen riippakiveksi muodostunut 180 asteen lopputwisti kiitettävästi puuttui.[/spoiler] [spoiler]Jollei sellaisena pidä ihan lopun viittausta Särkymättömään. Eli tää leffa onkin semiyliluonnollisen trillerin sijasta osa Shyamalan luomaa supersankariuniversumia, enteillen tulevaa elokuvaa Glass (Särkymättömän pääpahis, muistatteko?). Riittää kuitenkin asettamaan koko leffan jujun uuteen perspektiiviin.[/spoiler]     [b]Blood Father[/b]   Mel Gibson kuulemma tuhosi tähtiuransa juoppotoilailuillaan. On sittemmin tehnyt todella hienoja rooleja pienemmissä toimintaelokuvissa, kuten tämä Blood Father. Ei mikään huono siirtymä, sillä mieluummin minä näitä getgringoja katson kuin ison rahan patriootteja.

Minusta Blood Father oli niin kova, että se menee Gibsonin top vitoseen. Listan muut leffat ovat Braveheart, Mad Max 2, Payback ja Ransom.   Koin Blood Fatherin karskin isähahmon jonkinlaisena peilikuvana Gibsonista itsestään. Molemmat ovat möhlineet elämässään useamman kerran, mutta silti on yritettävä pitää selkä suorassa ja homma hanskassa.

[b]Frankenhooker[/b]   Nyt ollaan törkyisen roskan syvimmässä ytimessä ja olihan tämä ihan helvetin kova pläjäys. Sähkötekniikasta ja lääketieteestä kiinnostunut nörtti menettää tyttöystävänsä ruohonleikkurin yliajon seurauksena, mutta mies ei anna tämän lannistaa itseään. Hän kerää typykän jäljelle jääneet ruumiinkappaleet ja päättää rakentaa aivan uuden, entistä ehomman tyttöystävän. Tärkeitä osia kuitenkin puuttuu, joten luonteva ratkaisu on vierailla huoratalossa ja valita hehkeiden naisten joukosta parhaimmat palaset.   Leffa on hulvattoman omituista ja häiriintynyttä sekoilua, joka viihdyttää puhtaasti järjettömyytensä voimalla. Kuten olettaa voi, päähenkilön tiedekokeilut eivät mene aivan putkeen, sillä sekalaisista komponenteista kootut ihmiset tapaavat kärsiä komplikaatioista. Leffa ilmestyi vuonna -90, mutta tissien määrä ja hervottomat käytännön efektit ovat silkkaa kasaria. En ole muistaakseni nähnyt ohjaaja Frank Henenlotterin muita leffoja, mutta aavistelen, että herkullista roskaa olisi enemmänkin tarjolla.   [b]The Stuff[/b]   Elokuvan on pakko olla täyttä tavaraa, kun keskiössä on elävä, valkoinen mönjä, joka syö ihmisiä. Ohjaaja Larry Cohen sai tämän briljantin idean kertomansa mukaan suihkussa, missä aidot neronleimaukset yleensä syntyvätkin. Elokuva on tietenkin puhdasta pölhöilyä, mutta on siinä älykäs sanomakin. Liikkuva ja venyvä mönjä, joka on peräisin maan sisästä, sattuu maistumaan taivaallisen herkulliselta, joten se päätyy hittituotteeksi kauppojen hyllyihin. Mutta välittääkö kukaan, mistä aine koostuu tai onko sillä haitallisia terveysvaikutuksia? Ei tietenkään, koska piittaamaton yritys haluaa vain tehdä sillä voittoa. Elokuva pistää siis miettimään, mitä oikein laitamme suuhumme ja missä on bisnesmaailman vastuu.   Kaksi sankaria, nuori poika ja ovela teollisuusvakoilija, päättävät kuitenkin selvittää mysteeritahnan alkuperän sekä saattaa sitä pumppaavan yrityksen vastuuseen. Mönjä saa syöjänsä haluamaan aina vain lisää ja ennen pitkää se myös tahtoo takaisin ulkoilmaan. Tällöin nähdään hienoja efektejä, jolloin uhrin ruumiinrakenne menee uuteen uskoon. Efektitykitystä olisi voinut olla enemmänkin, sillä nyt kunnon wtf-hetkiä nähdään vain muutama. Mönjä sinänsä on toteutettu hienosti ja olikin pakko miettiä, mitä se oikein on, koska käytännön tehosteesta on selkeästi kyse. Spermaa, jäätelöä ja uretaania? Tämä jäänee arvoitukseksi.

Tuosta [b]Stuff[/b]-leffasta, että se on siis näitä pienen budjetin kasariklassikoita, joka olisi varmaan kiven alla jos siitä ei olisi saatu dvd-julkaisua tämän vuoden alusta (tuli sattumoisin itsekin katsottua jokin aika sitten...).   Budjettinsa rajoissa hieno elokuva joka tosiaan piikittelee aika rankalla kädellä muotivillitysruokia ja kyseenalaisia markkinointikeinoja käyttävää elintarviketeollisuutta (tulee mieleen terveysruokabuumit). Vasta loppupuolella alkaa tökkiä kun tyyli vaihtuu vainoharhailusta "kieli poskessa mutta vakavalla naamalla"-sekoiluksi hölmön äärioikeistolaismilitantin yksityisarmeijan rynnätessä pelastamaan maailma.   Mä kyllä jostain syystä muistelin, että tämä olisi ollut Roger Cormanin tallin leffoja...     [b]Elvira's Haunted Hills[/b]   [url=https://en.wikipedia.org/wiki/Cassandra_Peterson]Elvira[/url] on suomalaisjuurisen [url=https://fi.wikipedia.org/wiki/Maila_Nurmi]Vampira-hahmon[/url] häpeämätön 80-luvun klooni ja vastike, jota vastaan Vampira ihan syystäkin taisi nostaa aikoinaan plagiointisyytteen. Suomalaisille Elvira taisi olla tunnettu lähinnä 90-luvun [url=https://en.wikipedia.org/wiki/Elvira:_Mistress_of_the_Dark]selviytymiskauhutietokonepelistä[/url], joka teki naisen... erm... kukkulat tunnetummaksi kuin hänen työnsä tv-kauhuleffojen juontajana.   Pääsi Elvira tekemään kaksi itseironista elokuvaakin hahmostaan, joista tämä 2000-luvulla tehty (80-luvun lopun Elvira - Mistress of Dark on mielestäni parempi olemalla ns. kunnon kasarikauhua) on lähinnä Mel Brooksin Nuoren Frankensteinin mieleentuovaa, Hammer-yhtiön Edgar Allan Poe:sta lainattujen goottikauhulinnatarinoiden parodiointia. Ei mikään huono... Tai siis, on huono mutta sellaisella hyvällä huonolla tavalla... Mutta ei silti niin hyvä huono, että väittäisin hyvien huonojen elokuvien ystävän mitään menettävän. Ihan menettelevä popcorn-kokemus siis.     [b]The Girl on the train[/b]   Voi luoja... Mun teki mieli ampua itseni alkupuoliskon aikana. Kun loppupuoliskossa alkoi sitten juoni ja kerronta hahmottua, olikin jo liian myöhäistä. Sääli sikäli, että murhamysteeri juoppomurhasta syytetyn ihmisraunionaisen näkökulmasta olisi ollut mielenkiintoista seurattavaa, jos alun tajunnanvirta ei olisi antanut liian taiteellista, tylsää ja hidastempoista vaikutelmaa. En oikein uskalla antaa tarkempaa arviota, koska ajatus harhaili alun jälkeen niin paljon, että leffan kaikki nyanssit jäivät taatusti huomaamatta.

[quote="Rasimus" post=53762]Tuosta [b]Stuff[/b]-leffasta, että se on siis näitä pienen budjetin kasariklassikoita, joka olisi varmaan kiven alla jos siitä ei olisi saatu dvd-julkaisua tämän vuoden alusta (tuli sattumoisin itsekin katsottua jokin aika sitten...)[/quote] Kiitos tästä menee Arrow Filmsille, joka julkaisee unohtuneita klassikko- ja kulttielokuvia scifiin ja kauhuun keskittyen. Kuola valuu, kun firman valikoimaa selailee. Näitä saa onneksi aika hyvin suomalaisistakin kaupoista ja hinnatkin tuntuisivat olevan samaa tasoa muiden leffojen kanssa. Bonuksena monissa koteloissa on sekä dvd- että blu-ray-levyt.

[b]Jason Bourne[/b]   En ole mikään kova Bourne-fani, mutta pitihän tämäkin katsoa pois alta. Edellisessä leffassa seikkailtiin sivupoluilla ilman leffasarjan päähenkilöä, mutta nyt Matt Damon nähdään taas tutussa roolissaan. Myös premissi on tuttu, sillä tälläkin kertaa CIA:n hämärähommat aiheuttavat ex-agentille päänvaivaa. Bournen muisti on palaillut pätkittäin, mutta ukko on edelleen melkoisen pihalla. Yleensä CIA huolestuu ihmisistä, jotka tietävät liikaa, mutta Bournen vaarallisuus on aina ollut juuri siinä, ettei hän tiedä mitään. Tietoja etsivä mies on tietenkin parasta laittaa kylmäksi.   Jos muistan oikein, tämä on Bourne-leffoista nopein ja toiminnallisin. Jatkuvasti juostaan, kiipeillään, autoillaan ja tapellaan. Edellisissä episodeissa Bourne ehti väillä pysähtymään ja miettimään seuraavaa siirtoa, mutta nyt moiseen ei ole aikaa. Mitään kovin ylilyötyä leffassa ei silti nähdä lopun romurallia lukuunottamatta, vaan puolirealistinen ote on säilynyt mukana. Juoni on aika köpöistä ja tylsää tavaraa, ainakaan minua CIA:n sekaantuminen somefirman bisneksiin ei jaksanut kiinnostaa. Parasta leffassa on Damon, joka varsin DiCaprio-tyylisesti paranee vanhetessaan.

[b]Valerian and the City of a Thousand Planets[/b]. Ensinnäkin miksi nimeä ei ole suomennettu? Tuo on aika epäkätevä keskustelussa. Toiseksi tykkään tosi paljon Dane DeHaanista, mutta tässä elokuvassa hän ei kenties ollut aivan parhaimmillaan. Valerian oli sankarina juuri niin peruskauraa kuin voi kuvitella. Hänen ja Laurelinen suhde oli alusta asti aivan älyttömän väkinäinen ja hölmösti kirjoitettu eikä näyttelijöiden välillä ollut yhtään kemiaa. Hahmot toimivat paremmin erikseen kuin yhdessä tästä johtuen. Setting oli mielenkiintoisinta antia elokuvassa ja joukkoon liittyi paljon oikein hauskoja sivuhahmoja ja kohtauksia, mutta juoni ja loppuratkaisu oli väsynyt ja tylsä.

[quote="Niksu" post=53853][b]Valerian and the City of a Thousand Planets[/b]. Ensinnäkin miksi nimeä ei ole suomennettu? Tuo on aika epäkätevä keskustelussa.[/quote] Pelkkä Valerian riittänee kertomaan, mistä leffasta on kyse.

Minusta Valerian ja Laureline oli just kova leffa. Fan girl moments. Ei mulla muuta. :grin:

[b]Knightriders[/b]   Hiljattain kuollut George Romero muistetaan zombileffoistaan, mutta hän ohjasi myös muuta, eikä aina suinkaan kauhua. Knightriders kertoo motoristijoukosta, joka viihdyttää yleisöä pukeutumalla keskiaikaisiin haarniskoihin ja esittämällä temppuja sekä taistelemalla kuin turnajaisissa. Päristeleviä ritareita johtaa kuningas William, joka pyrkii pitämään yllä Kamelotin ihanteita, eli kunniaa, vaatimattomuutta ja muuta jaloa. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu, sillä kaikki eivät ota ritarileikkiä yhtä vakavasti. Elokuvan keskeinen idea liittyykin kahden leirin eriäviin näkemyksiin siitä, mitä ryhmän pitäisi olla ja kuka sitä johtaa.   Aluksi ihastelin silmät pyöreinä moottoripyörillä ratsastavia sotureita ja varsinkin peitsitaisteluita, joissa samaan aikaan tarjotaan ihmisille sirkushuvia mutta myös ratkotaan keskinäisiä kiistoja. Valitettavasti tylsistyin elokuvan aikana pahasti, sillä juonella ei minun nähdäkseni ole kovin selkeää fokusta, mitä kahden ja puolen tunnin kesto ei ainakaan paranna. Välillä hurjastellaan mopoilla, välillä riidellään ja filosofoidaan. Itse olisin halunnut tietää, miten tällainen häröjoukko on saanut alkunsa ja mitä Williamin ritari-ideologia oikeasti pitää sisällään. Lopulta kaikki jää valitettavan epämääräiseksi, kun ryhmällä ei tunnu olevan missään vaiheessa kunnollista tavoitetta.   Hyvät näyttelijät auttavat jaksamaan ylipitkän leffan loppuun. Kuningasta esittävä Ed Harris saa rooliinsa kiitettävästi tarmoa ja kiihkeyttä ja oli ylipäätään mukavaa nähdä mies noin nuorena. Tom Savini toimii hyvin kuninkaan vastavoimana, eli mustana ritarina, vaikka varsinaisesta pahisroolista ei olekaan kyse. Knightriders on pohjimmiltaan oudon mielenkiintoinen elokuva, mutta tarinan hajanaisuus heikentää kokonaisuutta vähän liikaa.   [b]City of the Living Dead[/b]   Italialainen ohjaaja Lucio Fulci tuli tunnetuksi väkivaltaisista ja verisistä elokuvistaan, joissa myös zombit olivat vahvasti edustettuna. Elävien kalmojen kaupunki kuuluu miehen kultakauden elokuviin ja kuuluu ainakin roskafanien yleissivistykseen. Roskaahan elokuva eittämättä on, mutta mielestäni oikein hyvää ja viihdyttävää sellaista. Kauhutunnelmiakin siinä on, eikä niitä rakenneta pelkän visuaalisen irrottelun varaan. Lukemani mukaan leffa on jopa kevyttä kamaa ohjaajan muuhun tuotantoon nähden, mutta siihen en voi ottaa kantaa, koska tämä on ensikosketukseni maestron mielenmaisemaan.   Alussa kristillinen pappi hirttää itsensä, mikä jostain syystä laukaisee epäkuolleiden aktivoitumisen. Tietääkseni Fulci inhosi katolista kirkkoa, mikä lienee syy esittää kirkonmies syypäänä pahuuden nousuun. Sen erikoisemmin tapahtumien taustoja ei selitetä, mutta zombien sikiäminen on toki lopetettava, mikä lankeaa reportterin ja tapauksesta näkyjä nähneen meedion vastuulle. Mukaan liittyy sekalaista seurakuntaa, joista valtaosa tietenkin kuolee rumasti ja näyttävästi. Gorekohtaukset ovat säväyttäviä ja ainahan rehellistä käsityötä on arvostettava.   Erityiskehu on annettava musaraidalle, joka tihkuu hyytävää tunnelmaa. Samat synaloopit toistuvat ehkä liian tiuhaan, mutta mitäpä siitä. Elokuvassa ei ole juurikaan järkeä tai logiikkaa ja leikkauskin on ajoittain kummallista, mutta roskaviihteenä se toimii hienosti. Fulcin muut teokset alkoivatkin kiinnostaa kovasti ja niitähän riittää, koska Imdb listaa häneltä vajaat kuusikymmentä ohjausta.

[b]Ghost in the Shell[/b]   Kävi kuten pelkäsin. Jenkkiversio on tyhmennys alkuperäisestä hienosta 90-luvun animesta (mangasta en tiedä, en ole lukenut).   Kaikkein kauheinta on se, että puolet leffan kohtauksista on sovitettu alkuperäisestä, mutta ääniraita on vaihdettu. Alkuperäista musiikkia taidetaan kuulla vain lopputekstien aikana. Mikä tarkoittaa sitä, että kohtaukset tulvineella markkinapaikalla ja autiossa museossa muuttavat täysin tunnelmaansa alkuperäiseen verrattuna, kun musiikki on vaihdettu rauhallisesta ja ambientmaisesta hollywoodilaiseen orkesteripauhuun.   Asiaa ei auta se, että alkuperäinen leffa oli itse asiassa aika aurinkoinen ja nostalginen yhdistelmä vanhaa ja scifististä maalauksellista Japania, kun taas leffa ei samalla tavalla painota kuvauksessaan kyseisiä aspekteja. Taustat ovat vain taustoja ilman taiteellisia pyrkimyksiä.   Ja juoni sitten? Jos puolet kohtauksista on pöllitty animesta, niin miksi juoni sitten on vaihdettu perus-hyvis-pahis-jakoiseen salaliittoiluun, kun alkuperäisen animen filosofinen pointti tekoälyn... err... ihmisoikeuksista olisi ollut niin mahtavaa parannusta keskimääräiseen jenkkitoimintafilmiin?   Vittu mitä paskaa...   ...   No okei, on epäreilua verrata elokuvaa alkuperäiseen. Miten leffa sitten toimii itsenäisenä kokonaisuutena, jos unohdetaan alkuperäismateriaalin koko olemassaolo?   Ensinnäkin leffa on kaunis kuin sika pienenä ja niputtaa mukavasti kaikki post-cyberpunkkiset... trophyt (en halua sanoa klise) mitä pitääkin tyylipuhtaassa post-cyberpunkissa olla.   Mutta elokuvana keskinkertaista ja vähän sielutonta scifitouhua, jossa filosofista puolta heitetään ilmaan ja jätetään sitten putoamaan maahan ilman yritystäkään ottaa koppia.   Välillä tuntui siltä, että syyllinen olisi huonon tuotannon ja käsikirjoituksesta sijasta leikkausprosessi. Aivan kuin jotain hommaan järkeä tuovia kohtauksia olisi poistettu. Tai sitten ei...   Scarlet Johansson ei kuitenkaan onnistunut pääosassa leffaa pilaamaan, pikemminkin hän meni muun leffan ehdoilla.     [b]Get out[/b]   Ihan kiva Stepfordin naiset mieleen tuova etninen kauhupätkä, jonka isoimpana miinuksena on outoon valkoisten lähiöön joutuneen mustan miehen työkaveri, joka vetää ns. crazykomediallisen äänekkään älämölöroolin vaikka pitäisi olla satiirisessa kauhuelokuvassa. Pidin, vaikka kyseinen hahmo ärsyttikin ja loppu tuntui enemmän sankarin päiväunelta 70-lukulaisen blaxploitaation hengessä kuin oikealta kauhuleffalopetukselta (olin vähän pettynyt, kun lopputaistelut eivät paljastuneetkaan harhaksi).     [b]Gone girl[/b]   Haukuin tässä kuukausi sitten elokuvan Girl on the train sanoen sitä tylsäksi maalin kuivumisen katseluksi. Tämä leffa on saman henkinen: Taas murhamysteeri, jossa henkilöt ovat aluksi täysin pihalla mistä on kyse ja saamme katsojina tietää vain palasia sieltä täältä mitä on todella tapahtunut. Mutta toisin kuin Girl on the train, tämä leffa piti mielenkiintoni yllä koko ajan. Vaikka jälkikäteen ajatellen loppupuoliskolla juonen avautuessa alettiin koetella uskottavuuden rajoja, niin kyllä leffan omassa maailmassa koko psykopaattikuvio sittenkin toimi.   Mielenkiintoista. [url=http://www.imdb.com/title/tt2267998/]IMDb:ssä[/url] 8.1 pistettä, mutta reviewissä parhaiksi koetut arvostelut antavat yhtä pistettä koko ensimmäisen sivun täydeltä. Enpä ennen ole tällaista nähnytkään...     [b]T2 - Trainspotting[/b]   Vau. Kun pääsin yli siitä, että jatko-osa ei olekaan ykkösosan tapaan turboahdettu, rokkaava, ja aluksi koominen mutta lopulta synkkenevä joviaalien narkkareiden elämänmenon kuvaus, vaan pikemminkin surumielinen vanhenevien ja illuusionsa hiljakseen menettäneiden ja riitaantuneiden ikuisten häviäjien jälleenkohtaamisen kuvaus, niin leffa toimi hyvin. Odotin vähemmän uudelleenlämmittelyltä, siitä huolimatta että kyseessä ei siis ole elokuvajatko-osa, vaan saman kirjailijan toisen kirjan "Porno" filmatisointi. Henki ja teho olivat yhä tallella, mitä nyt vain tyyli muuttunut.

[b]Hard Target[/b]   Nyt aseet paukkuvat, luut murtuvat ja räjähdykset valaisevat taivaan. John Woon ensimmäinen Hollywood-ohjaus on vauhdikasta ja viihdyttävää tykitystä, josta ei uskomattomia stuntteja tai huonoja vuorosanoja puutu. Notkea ihmemies Jean-Claude Van Damme pistää jälleen kierrettä potkuun ja roistoja turpaan niin että naurattaa. Kaksi pääpahaa ovat Lance Henriksen ja Arnold Vosloo, jotka tekevät miljoonabisnestä tarjoamalla ihmismetsästystä rikkaille paskiaisille. Uhrit ovat kodittomia sotaveteraaneja, jotka houkutellaan saaliiksi rahapalkinnolla, jota he eivät tietenkään koskaan saa. Koska poliisit ovat lakossa, ei unohdettujen pummien kohtalosta välitä kukaan. Paitsi yksi kiharalettinen belgialainen.   Kun Dammen luokse tulee kaunis typy, joka etsii kadonnutta isäänsä, on aika toimia. Onhan pääsankari itsekin veteraani, joten konnien puuhat on lopetettava laukaus ja lyönti kerrallaan. Aluksi elokuva on hitaasti kehittyvä trilleri, mutta kun toimintavaihde isketään päälle, alkaa kerrassaan riemukas väkivaltasirkus. Kun eeppinen loppuhuipennus kestää puoli tuntia, voidaan puhua ihan riittävästä mättöannoksesta. Woolle ominaisia hidastuksia käytetään törkeästi liikaa, mutta toiminta on silti kaikin puolin rautaista. Aseet kuulostavat erittäin hyvältä, tässä leffassa nimittäin ryskyy ja rytisee oikein kunnolla. Kohtaus, jossa Damme vetää kalkkarokäärmettä turpaan, viimeistelee hauskan action-pläjäyksen kuin rivakka potku vihulaisen naamataulun.

[b]King of New York[/b]   Useiden isojen tai pian sellaisiksi kasvavien näyttelijöiden täyttämä trilleri käynnistyy, kun Christopher Walkenin esittämä huumepomo vapautuu vankilasta aikeenaan ottaa homma taas haltuun. Meininki on synkkää ja rujoa, eikä väkivaltaisilta kommelluksilta vältytä. Vuonna -90 tutut nimet näyttivät vielä nuorilta, paitsi tietenkin Walken, joka oli väsyneen tyly ilmestys jo tuolloin. Mukana menossa ovat myös poliisit David Caruso ja Wesley Snipes, Walkenin oikea käsi Laurence Fishburne ja hyvin lyhyesti Steve Buscemi.   Vankilavuosien aikana ilmaantuneet kilpailijat eliminoidaan yksi kerrallaan, mutta New Yorkin kuninkuus osoittautuu silti vaikeasti saavutettavaksi. Juoni on odottamaani heikompi, sillä se sisältää vain pakolliset petoskuviot ja poliisien ja konnien välisen hippaleikin. Elokuva loistaa kuitenkin mustalla tunnelmallaan, jossa ei kepeitä hetkiä koeta. Walken on vakuuttava auktoriteetti, joka hallitsee tilanteita pelkällä karulla ja tyynellä olemuksellaan. Muut näyttelijät eivät valitettavasti pääse tarpeeksi esille, paitsi ehkä Fishburne, joka enimmäkseen soittaa suutaan perinteiseen gangstatyyliin. Moni hahmo toki kuolee pian esittäytymisensä jälkeen, joten aikaa kovin ihmeellisiin suorituksiin ei useinkaan ole.   Walkenin huumepomo on siten erikoista lajia, että hän haluaa rahoittaa bisneksillään huonommalla alueella sijaitsevan sairaalan toiminnan. Hänen jenginsä koostuu huomatakseni vain mustista ja kimppuunsa hyökkääville pikkuroistoillekin hän tarjoaa töitä ennemmin kuin luotia kalloon. Robin Hood-teemasta ei kuitenkaan saada paljoakaan irti, eikä miehen hyväntekeväisyydelle löydy kunnollista selitystä. Mies on rikollinen pahis siinä missä kaverinsakin. Siitä pidin, että elokuva loppuu tylysti ilman jälkifiilistelyjä, vaikka kohtauksessa onkin pientä hätäisyyden tuntua.

[b][b]The Shadow[/b][/b]   Sarjakuvafilmatisointi tämäkin, jos kohta The Shadow aloitti radiokuunnelmissa ja tehtiin hänestä myös sellaisia pulp-lukemistojakin. Viittaan ja naamioon pukeutunut sankari liikkuu huomaamatta suurkaupungin yössä ja herättää kauhua rikollisissa, päivisin esiintyy seurapiiriplayboyna – tämähän kuulostaa tutulta ja Varjolla onkin oma osan historiassa modernin supersankarin kehityksessä ja ennen kaikkea Batmanin esikuvana. (Nykyään The Shadow on myös itsessään DC-hahmo ja Bättis on ihan tarinan sisälläkin pitänyt tätä esikuvanan. Lisäksi Disneyn Varjoankka on siviilinimeään myöten parodia ennen kaikkea The Shadowsta)   Batmanista kehkeytyi varsin pian jonkin sortin pasifisti, joka ei käy tuliaseita (joilla hänen vanhempana tapettiin), The Shadowlla ei ole tämmöisiä esteitä.   [img ]http://www.dadsbigplan.com/wp-content/uploads/2013/03/the-shadow-10-gun-play.jpg?w=240[/img]   Hahmon yksityiskohdat, kuten oikea nimi, syntyperä ja kyvyt ovat vaihdelleen inkarnaatiosta toiseen – radiovarjo osasi peräti muuttua näkymättömäksi. Lähtökohtaisesti kyseessä kuitenkin on pulp-ajan sankari, joten hänet sijoittaa helpoiten maailmansotien välisen ajan New Yorkiin.   1994 tästä tehtiin leffa, joka yllättäen ei oikein toimi. Varjo heiluu turhan vähän varjona, ja sitäpaitsi radiosta otettu näkymättömyyskyky näyttää leffassa aika hölmöltä. On yksi juttu, että näytetään sankarin tulevan paikalle niin, ettei kukaan huomaa ja toinen, että kirjaimellisesti kuljetaan näkymättömyysviitta päällä. Ihan turhan paljon saadaan seurata Varjon siviilipersoonan Lamont Cranstonin ja Margo Lanen hakkailua. Oikein kukaan hahmoista ei ole kovin karismaattinen ja John Lonen Shiwan Khan on suorastaan pösilö. Juonessakaan ei tunnu oikein pulpiksikaan olevan pahemmin järkeä.   Ei silti sentään kaduta, että katsoin. Leffa on lopputulokseen nähden harmillisen hyvin tehty mitä tulee matte-maalauksiin ja muuhun elävän 30-luvun New Yorkin luomiseen. Ian McKellenin fanit voivat bongata hänet klassisessa hajamielisen professorin roolissa.

Olen unohtanutkin koko The Shadow -elokuvan olemassaolon. Mutta nyt kun vähän lueskeli juonikuvausta niin palautui taas mieleen. Ei todellakaan mikään kummoinen leffa. Jos hahmon edes tuntisi, niin siitä antaisi ylimääräisiä pisteitä, mutta ei, joten jäi minullakin aikoinaan heikommaksi kokemukseksi kuin tahattomankin koominen (ja yhtä lailla huono) [url=www.imdb.com/title/tt0117331/]Mustanaamio[/url]-elokuva.   Jos haluaa noita viime vuosisadan alkupuolen sarjiksista tehtyjä varhaisia 90-luvun sarjisfilmatisointeja katsoa, niin suosittelisin ennemmin vaikka [url=http://www.imdb.com/title/tt0099422/]Dick Tracyä[/url]. Siinä vasta komeasti lavastettu ja kuvattu elokuva ehdalla halpissarjisväritekniikalla, ja todella sarjismaisen yliampuvasti maskeeratuilla hahmoilla! Tosin silläkään leffalla ei juuri muita ansioita ole.

[img ]http://www.kaltblut-magazine.com/wp-content/uploads/2015/02/dh_poster_hel1.jpg[/img]   Kerettiin kuitenkin välissä katsomaan [b]Dyke Hard[/b]. Se on kokolailla eri eläin, perinteinen "tehdäänpäs oma leffa ja kaikki saa esittää ketä haluaa". Huuto on tällä kertaa ilmeisesti käynyt ruotsalaisissa [url=https://en.wiktionary.org/wiki/QUILTBAG]QUILTBAGQUILTBAG[/url]-piireissä ja jälki on sen mukaista, tässäkään leffassa nyt mitään järkeä ole ja juuri kukaan ei osaa näytellä. Tekninen puoli näissä amatöörituotoksissa on toki nykyään kohdallaan ja nyt ei kaivata niin kummallisia erikoistehosteitakaan, jotka jossain Kung Furyssa paistavat läpi.   Rokkibändillä on ollut hittinsä, mutta nyt menee huonommin ja yleisö viskoo sekalaisilla esineillä, kykyjenetsintäkilpailu voisi auttaa uuteen nousuun, mutta solistikin lähti jo lätkimään. Kilpailupaikalle pääseminenkin menee juuri niinkuin elokuvissa, eli ei vailla vastuksia, matka kiertää mm. vankilan kautta.   Juuh elikkäs aika usein tämmöisiä hassutteluja katsoessa niissä on lähinnä väkivaltaa, tällä kertaa splatterin määrä on kohtalaisen vähissä ja sen sijaan tilalla on kaikenkarvaista bylsimistä. Lesbo-B-elokuvia ei varmasti ole liikaa, varsinkaan kun tämä nyt ei ole mitään male gaze -exploitaatiota, vaan lämminhenkistä koko perheen viihdettä – no, K15 ikärajahan tälle kyllä on Ruotsissa lyöty). Näkyyhän tässä kaikkea hurjaa, kuten kummituksen tissit.   Harmillisesti vaan tämä myös on musiikkielokuva ja musikaalisesta annista ei lopulta jää ihan hirveästi kotiinkertomista. Jos Dyke Hardin saisi risteytettyä Blues Brothersin kanssa, jälkeläinen olisi maailman paras elokuva.   [url=https://www.youtube.com/watch?v=aLMjyIPVWpA]Traileri[/url]

Kuva ei ole ainakaan liian pieni!

Marvelin supersankarielokuva [b]Doctor Strange[/b] tuli päivällä katsottua. En ole kovin suuri supersankarileffojen fani, mutta Doctor Strange oli hyvä. Benedict Cumberbatch on loistava näyttelijä (mm. [url=https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_Sherlock]Uusi Sherlock[/url]:wub: ) Katsomisen arvoinen.

[b]valerian and the city of a thousand planets[/b]   Kävin katsomassa kyseisen Bessonin uutukaisen elokuvateatterissa menneenä torstaina. Vaikka leffakriitikot ja sarjakuvan toisintoa odottaneet fanit eivät elokuvaa ole liikaa arvostaneet, minusta raina oli erinomaista avaruusfantasiaviihdettä. Maailma ja otukset oli rakennettu hyvin ja ovat varmasti imaisseet hyvän määrän budjettia. FX:ää ja CG:Tä ei oltu ostettu alennuskorista ja huumori nauratti. Otuksien outous oli uskallettu toteuttaa ennakkoluulottomasti ja irvistys niille arvostelijoille, jotka allergisoituivat Monistajan toiminnasta. Ihan tarpeeksi monta fantasiapätkää on nähty, missä "Otukset x on vähän niin kuin örkkejä, mutta yhdellä silmällä ja otukset y haltioita, mutta ne hohtavat vihreää."   Juoni ei ollut löysä, niin kuin joskus näissä pidemmissä fantasiarainoissa, vaan tapahtumat pysyivät terässä ja eteenpäin ajettiin.   Ns. vahvan naissankarin hahmo Valerianin vastapariksi oli kirjoitettu aika vivahteikkaaksi verrattuna siihen, millaisena ne yleensä pusketaan maailmaan. Etenkin jos tarinaan on kirjoitettu myös rakkautta.   Olisin toivonut tälle elokuvalle säihkyvämpää vastaanottoa. Nyt raina uhkaa jäädä tappiolliseksi, mikä kiukuttaa Besson-fania.

[b]Aki Kaurismäki Juha 1999[/b]. Kertakatselun vitsinä kestää. Shemeikka on rähjempi kuin Juha, mutta eipä ole hehkeä nuori neitokaan. Ajankuvassa on pikku säröjä. Hyvin toimii mykkäelokuvana.   [b]Ridley Scott Alien 1979[/b]. Epämiellyttävää eikä kovin välkkyä porukkaa avaruusaluksessa. Ja sätkät palamaan heti horroksesta herättyä. Muukalaislajin idea on hyvä, ja avaruusalus.   [b]James Cameron Aliens 1986[/b]. Lähti kiintoisammin liikkeelle kuin Alien ja pari potentiaalisen kiinnostavaa hahmoa (androidi ja firman edustaja), mutta viimeistään lopun epälooginen tytönpelastusoperaatio veti pisteet takaisin alas.   [b]David Fincher Alien 3, 1992[/b]. Hieno tyly alku ja YY-vangit järkevämpää väkeä kuin ajan keskiverto avaruusmiehistö tai armeijan yksikkö. Jäi vähän vaisuksi kuitenkin.   [b]Jean-Pierre Jeunet Alien: Resurrection 1997[/b]. Alkuasetelma jälleen hyvä: kyllin kaukana tulevaisuudessa ja hiukan vikaan menevä kloonaus. Weaver on myös hyvin pitänyt ja uusinut roolinsa parinkymmenen vuoden mittaan. Ja jälleen kerran niin ontto jatkojuoni, ettei mieleen jää juuri mitään.   [b]T.J. Särkkä Juha 1956[/b]. Komeat Kuusamon maisemat ja uskollinen romaanille. Jotkut näyttelijäsuoritukset vähän niin ja näin.   [b]Doug Liman American made 2017[/b]. Perustuu CIA:n agentti ja huumediileri Barry Sealin lennokkaaseen elämään. Hykerryttäviä juonenkäänteitä 1980-luvun maailmanpolitiikan kulisseissa.   [b]Nyrki Tapiovaara Juha 1937[/b]. Kuvaus vieläkin komeampaa kuin uudemmassa versiossa, vaikka värit puuttuvatkin. Näyttelijätkin tuntuvat uskottavammilta ja paikat autenttisemmilta. Kirjaston kasettinauhan kamala kuvan laatu vain elokuvanautinnon esteenä.