Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

[b]The Dork Tower[/b]   [url=https://www.risingshadow.fi/forum/teatteri/3138-the-dark-tower-2017]Tästä elokuvan omassa ketjussa.[/url]     [b]Baby Driver[/b]   Taas kerran varioidaan vuoden 1978 Keikkakuskin (The Driver) juonta vähäsanaisesta pakoauton kuljettajasta, joka kohtaa rakkauden ja haaveilee töiden lopettamisesta siihen kuuluisaan viimeiseen keikkaan, joka tietenkin menee puihin tavalla tai toisella.   Ihan ok leffa, joka vain ei oikein erotu perustoiminnasta kunnolla muuten kuin päähenkilönsä musiikkiharrastuksen kautta (tämä vaimentaa ulkomaailman ja korviensa tinnituksen jatkuvalla musiikin kuuntelulla). Olisin pitänyt tästä elokuvasta enemmän, jos ei olisi ihan vast'ikään vuonna 2011 tehty hienoa ja tolkuttoman tunnelmallista Ryan Goslingin tähdittämää Drive:a, jossa pakoautoilutkin oli tehty fiksusti kissa-ja-hiiri-leikkinä kaahailun ja ammuskelun sijaan.   Sitä paitsi elokuvan rosvot olivat idiootteja ja näiden touhun ympärillä pyöri iso osa elokuvan älyttömyyksistä: [spoiler]Mä ryöstöjä järjestävänä varovaisena pomona jättäisin liipasinhullut psykopaatit pois ja peruisin keikan ensimmäisistä huonoista merkeistä. Tämä pomo sen sijaan jatkoi operaatiota vaikka hänellä oli täysi syy epäillä yhden kumppanin olevan ilmiantaja (mitä tämä ei ollut mutta eihän hän sitä voinut tietää). Jäi myös epäselväksi miksi hän juuri viimeiseen keikkaan käytti tuttuja tyyppejä (kuten se kaheli) vaikka aikaisemmin sanoi käyttävänsä aina eri roistoja (mutta eikö tuttu porukka olisi turvallisin toistuviin rikoksiin?).[/spoiler]   (Sitä paitsi vuoden 1978 leffan juoni ei mennyt ihan noin, mutta sen sijaan Baby Driverin ja Driven juoni ovat yksi yhteen samat)

Täytyy suositella [b]Bright[/b]ia, Netflixin elokuvaa jossa Will Smithin esittämä poliisi joutuu työskentelemään poliisivoimien ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan örkin kanssa. Kaksikko joutuu ikäväkseen sotkeutumaan pari tuhatta vuotta vanhaan ennustukseen pahan Mustan Lordin paluusta, ja tämän henkiin herättävää, ydinaseeseen verrattavaa taikasauvaa jahtaaviin haltiakultisteihin.   Jostain syystä syntyi vaikutelma, että roturistiriitoja ja poliisin rasismia käsiteltiin vaihteeksi vähän paremmin kuin liioitellen osoitellen tai välinpitämättömästi mainiten miten yleensä toimintaelokuvissa käy. Olkoonkin niin, että vähän lisää selittelyitä maailmaan ja sen rotuennakkoluuloihin esim. örkkien liittoutumisesta pahan puolen kanssa olisi kaivannut, nyt moni fantastinen asia jäi vain maininnaksi.   Viihdyin, joten pitäisin Rotten tomatoesin 28% tuoreutta kriitikoilta vähän turhan rankaisevana, etenkin kun yleisö piti 87%:n edestä elokuvasta (IMDb tekee kompromissin 6,5:lla). On saamassa jatko-osankin katsojasuosion ansiosta.

[b]Creed[/b]   Seitsemäs Rocky-elokuva ei kerro vanhasta nyrkkisankarista kuin sivulauseissa ja uutena päähenkilönä nähdäänkin nuori aloittelija nimeltä Adonis Johnson. Rehvakkaan kuuloinen nimi velvoittaa urotekoihin, mutta niin tekee myös hänen sukutaustansa, onhan mies Rockyn legendaarisen vastustajan Apollo Creedin poika. Rocky itse on jo jättänyt taisteluareenat, mutta antaa pojalle neuvoja valmentajan roolissa. Adonis ei koskaan tuntenut isäänsä, joten treenien ulkopuolella Rocky toimii hänen varaisänään.   Creed on pohjimmiltaan melko kaavamainen urheiluelokuva, jossa menestys vaatii lujaa työntekoa sekä aktiivista mielenhallintaa. Hermot pettävät välillä ja naisasioitakin pitää säätää. Harjoittelumontaasi palauttaa mieleen ekan Rockyn ja Adonis käyttää jopa samoja harmaita treenivaatteita kuin valmentajansa nuoruudessaan. Vaan leffa on silti onnistunut, eikä tunnu lainkaan peruslaiskalta rahastukselta. Michael B. Jordan on hyvä roolissaan ja Stallonekin vakuuttaa vanhana ja viisaana isähahmona.   [b]Maggie[/b]   No tämä oli jotain erikoista. Arnold Schwarzenegger zombielokuvassa ei kuulosta hullummalta idealta, mutta mies ei pieksekään kalmoja muusiksi, vaan suojelee tytärtään, joka on saanut zombitartunnan. Räjähdyksiä ei nähdä ensimmäistäkään ja poissa ovat myös onelinerit ja rento meininki. Sen sijaan leffa tarjoaa haalistuneilla väreillä päällystettyä draamaa, jossa ollaan surullisia ja enimmäkseen hiljaa. Onhan Arskakin kaikenlaista kokeillut, mutta ei vielä tällaista.   Tarinaa ei ole paljoa ja siinä lähinnä odotetaan väistämätöntä tapahtuvaksi. Arska sopii yllättävän hyvin jäyhän isän rooliin ja häneltä irtoaa jopa kyynel ilman että se tuntuu täysin epänormaalilta. Parta ja vähäpuheisuus toki tukevat roolisuoritusta enemmän kuin miehen näyttelijänlahjat. Kohtuullisen hyvän tunnelman lisäksi leffassa on sisältöä aika vähän ja kyllähän tässä pitkästymäänkin ehti. Mutta onpahan tämäkin kuriositeetti nähty.

[b]Falcon Rising[/b]   Kaavamainen toimintaelokuva, jossa juostaan ja ammuskellaan Brasilian slummien ahtailla kujilla. Michael Jai White on entinen sotilas, joka kärsii stressihäiriöstä ja kuluttaa aikaansa ryyppäämällä ja bodaamalla. Miehen sisko tekee vapaaehtoistyötä faveloissa ja päätyy sairaalakuntoon kiinnitettyään liikaa huomiota ihmiskauppajengin touhuihin. Velipoika lähtee kostoretkelle, mikä tarkoittaa tietenkin rankkaa turpaanvetämistä. Kun nyrkit saavat töitä, ei sotatraumoja ehdi murehtia.   Elokuva tavoittelee faveloiden kuumaa ja vaarallista tunnelmaa, mutta meno jää korkeintaan kädenlämpöiseksi. Ympäristö tuntuu jotenkin kulissimaiselta ja siistiltä, jos vertaan sitä dokkareissa näkemiini autenttisiin paikkoihin. Amerikkalainen lihaskimppu etenee missiossaan turhankin helposti ja pieksee tiensä roistolaumojen läpi melkeinpä hengästymättä. Tappelukohtauksissa on paikoin hyvää meininkiä, mutta hieman töksähtävä leikkaus laskee koreografioiden tehoa. White loisti paljon enemmän Blood and Bonessa.   [b]Lionheart[/b]   Jatkoin toimintavaihteella ja kyllähän Jean-Claude Van Damme on aina hyvä valinta. Aluksi luulin tätäkin kostoleffaksi, mutta hommasta kehittyykin jotain muuta. Damme hikoilee muukalaislegioonan palveluksessa, kun hän kuulee, että hänen veljelleen on käynyt kehnosti huumejengin käsissä. Legioonasta on vaikea ottaa omaa lomaa, mutta korkeilla potkuilla ja rivakoilla lyönneillä sekin onnistuu. Mies ei lähde kostamaan, vaan sen sijaan hän pyrkii auttamaan veljensä perhettä ja rahaa tienatakseen hän ryhtyy katutappelijaksi. Luvassa on notkeaa martial arts-toimintaa ja tietenkin suuri lopputaistelu, joka ratkaisee kaiken. Dammen akrobatiaa on jälleen ilo katsella ja sehän riittää näissä jo pitkälle.

[b]Hacksaw Ridge[/b]   Kun asialla on Mel Gibson, on odotettavissa vahvaa uskonnollisuutta ja brutaalia väkivaltaa, eikä tämä leffa ole poikkeus. Päähenkilö on kovan luokan pasifisti nimeltä Desmond Doss, joka haluaa armeijaan, vaikka hän kieltäytyy tappamasta tai edes koskemasta aseeseen. Mies on harras kristitty, jolle kuudes käsky on ehdoton. Hän kuitenkin kokee velvollisuudekseen auttaa muita ja niinpä hän päätyy lääkintämieheksi toisen maailmasodan rintamalle. Doss on historiallinen henkilö, joka oli kuulemma vielä suurempi sankari kuin leffa kertoo.   Gibson palaa ohjaajaksi kymmenen vuoden tauon jälkeen ja tekee sen vakuuttavasti. Alussa leffa kuvaa Dossin lapsuutta ja nuoruutta, mikä antaa perustelut hänen uskolleen ja auttamishalulleen. Hän ei vaikuta hullulta kiihkoilijalta, vaan periaatteen mieheltä. Mukana on koulutusjakso, jonka aikana nämä periaatteet kyseenalaistetaan. Doss joutuu jopa sotaoikeuteen, koska aseistakieltäytyminen on jokseenkin armeijahengen vastaista. Andrew Garfield sopii heiveröisen, mutta päättäväisen miehen rooliin oikein hyvin ja saa helposti katsojan sympatiat puolelleen. Vaikeuksien jälkeen hän pääsee tositoimiin kohtaamaan ne vaikeudet, joista on aina haaveillut. Ja silloin lihamylly pyörähtää käyntiin.   Kun juoni ennättää Okinawan taisteluun ja erään harjanteen valtaukseen saakka, tunnelmat ja näkymät ovat kuin toisesta leffasta. Ennen sotakohtauksia fiilis on suorastaan positiivinen, kun Doss löytääkin paikkansa armeijan riveissä. Mutta sitten luodit ja kranaatit sinkoavat multaa ja suolenpätkiä ympäriinsä siihen tyyliin, että on mietittävä, sopiiko moinen lainkaan sodanvastaiseen elokuvaan. Toki alun ja lopun kontrasti on tarkoituksellista ja pakkohan se on myöntää, että näin rouheaa väkivaltaa näkee harvoin. Sotamies Doss on mitalinsa ansainnut, vaikka olisi oikeasti pelastanut vain puolet niistä ihmisistä niissä oloissa.

[b]Ocean’s Eleven 2001[/b] Ensimmäisessä osassa vankilasta juuri vapautunut Danny Ocean (George Clooney) tovereineen (mm. Brad Pitt ja Matt Damon) suunnittelevat ja toteuttavat kolmen kasinon ryöstön Las Vegasissa.   [b] Ocean’s Twelve 2004[/b] Jatko-osassa Benedict (Andy Garcia) saa selville Oceanin kavereineen ryöstäneen hänen rahansa ja haluaa nyt rahansa korkoineen takaisin. Ocean lähtee tovereineen Euroopaan hankkimaan rahoja. Elokuvassa vierailee myös Bruce Willis cameoroolissa.   [b]Ocean’s Thirteen 2007[/b] Kolmannessa elokuvassa Willy Bank (Al Pacino) huijaa Oceanin kaverilta Reubenilta (Elliott Gould) suurimman osan hänen omaisuudestaan ja aiheuttaa melkein hänen kuolemansa. Ocean ja muut päättävät kostaa ja ryöstää Bankin uuden casino hotellin ja arvokkaat timantit.   Elokuvan tapahtumat rynnistivät eteenpäin vaudilla kun seurattiin vuorotellen ryhmän jäsenten tehtäviä huijauksissa. Damonin esittämä Linus kokee suurimman kasvun kolmen elokuvan aikana huijausten toteuttajana. Kaikkia tapahtumia ei avata suoraan katsojalle vaan jätetään sopivasti myös katsojan pähkäilyjen varaan. Itse tietenkin aloitin elokuvien katsomisen viimeisimmästä osasta, mikä oli yhteisen juonen kannalta sääli, mutta ei voi mitään.

[b]Timo Koivusalo Täällä Pohjantähden alla 2009.[/b] Kirja teki aikoinaan suuren vaikutuksen, mutta sen yksityiskohtia en enää muista elokuvan onneksi. Henki on kuitenkin sama.   [b]Walter Lang The Little princess 1939.[/b] Menettelee, mutta juuri luettuun kirjaan verrattuna anti laiha. Shirley Temple vetää kyllä roolinsa hyvin, en vain ole ihastunut häneen.   [b]Marjane Satrapi The Voices 2014.[/b] Tunnen Satrapin ennestään vain sarjakuvantekijänä. Niissäkin esitetään humoristisesti karmeuksia Iranista, muttei aivan näin mustasti. Harvemmin huumorista tulee pahoinvoivaksi. Ensiluokkainen tekijäjoukko ja verrattomat puhuva kissa ja koira.   [b]Maria Ruotsala Apeiron 2013.[/b] Ajoittain tavoittelee Tarkovskin tunnelmaa ja melkein saavuttaakin. Sitten taas ote herpaantuu ja tuntuu vain tekotaiteelliselta mukasyvälliseltä oleskelulta valkokankaalla. Perustuu Leena Krohnin romaaniin, jota en ole lukenut enkä kai yhtään Krohnin aikuistenkirjaa. Pitäisi varmaan.   [b]T.J. Särkkä Rakas lurjus 1955[/b]. Tämähän oli hauska. Waltarin tekstiin pohjautuu. Joel Rinne näyttäisi olevan yhtä hyvä koomikko kuin veljensä Jalmari, hillittömiä eleitä. Ansa Ikonen myös mainio kaksoisroolissaan. Historiasta muistuttaa, että sellainenkin on ollut kuin huoneenvuokralautakunta.

[b]The Worthy[/b]   Taas yksi näkemys suuren tuhon jälkeisestä maailmasta, jossa kovia kokeneet selviytyjät yrittävät pärjätä parhaansa mukaan. Ihan maailmanlopusta ei ole kysymys, mutta sodittu on ainakin rankasti. Peruskuvio on aika kliseinen ja yllätyksetön, mutta leffa saa ylimääräisiä kiinnostuspisteitä tekijöidensä vuoksi. Ohjaaja Ali F. Mustafa on kotoisin Arabiemiraateista ja näyttelijät eri puolilta Lähi-Itää. En ole varma, mihin leffan tapahtumat sijoittuvat, mutta ainakin kaikki puhuvat arabiaa.   Leffan maailmassa kaikki on raunioina ja pieni ihmisjoukko pitää tukikohtaansa hylätyssä tehtaassa jossain hiekan ja betonimurskan keskellä. On ollut kaksi osapuolta, jotka ovat taistelleet keskenään, mutta sen enempää tilanteen taustoja ei selitetä. Se ilkeämpi ryhmä (joka tunnetaan julmuudestaan ja mustista lipuistaan!) on onnistunut saastuttamaan lähes kaiken juomaveden, minkä vuoksi puhtaana säilyneistä varannoista käydään tiukkaa kamppailua. Ja tehdasalueella onkin vesitorni, joka kiinnostaa muitakin.   Varsinainen juoni alkaa, kun tehdasporukka päästää sisään miehen ja naisen, jotka vakuuttavat etsivänsä vain turvaa pariksi päiväksi. Kaksikossa on kuitenkin jotain hämärää, eikä yllättäviltä kuolemiltakaan vältytä. Leffa on tehty selvästi pienellä budjetilla, mikä näkyy kuvauspaikkojen niukkuutena ja toimintakohtausten käppäisyytenä. Välillä nähdään karkean kauniita ja autenttisia maisemia, välillä taas studiovalaistus paljastaa kiusallisesti, missä oikeasti ollaan. The Worthy on silti ihan okei jännäri, jonka loppuratkaisukin kiinnostaa. Myönnän kuitenkin, että mielipiteessäni on vähän arabilisää.

[b]John dies at end[/b]   Sarjassamme "mitä hittoa mä juuri katsoin?" Periaatteessa kyseessä on kirjaan perustuva kauhukomedia parista pahanpäiväisellä Videodrome tai Alaston lounas -henkisellä happotripillä olevasta okkultisten ongelmien ratkojasta, mutta vaikea sanoa. Pidin elokuvasta kaikessa outoilussaan, vaikka ei mikään... erm... tajunnanräjäyttäjä olekaan.   John muuten ei kuole lopussa...     [b]Kingsman 2 - The Golden Circle[/b]   Samaa tavaraa kuin ekakin Kingsman. Jos piti siitä, niin sitten pitää tästäkin. Jos ei, niin sitten ei. Mää kyllä viihdyin, etenkin kun samaa vitsiä laajennettiin jenkkicowboy-suuntaan. Yksi vertailukohtahan elokuvien perusidealle brittivakoojista rautakankijäykkinä aristokraatteina knalleineen ja sateenvarjoineen on Austin Powers -elokuvat, paitsi että elokuvasarjat eivät ole läheskään samankaltaisia. Toisaalta sitten on Mustanaamionkin sivuilla joskus keskiajalla julkaistu Aristokraatit-sarjis ([url=http://sarjakuvat.eurocomics.info/aristokraatit.html]linkki 1[/url] ja [url=https://en.wikipedia.org/wiki/Gli_Aristocratici]linkki 2[/url])...

[b]Deadly Blessing[/b]   Kauhumestari Wes Cravenin muistoa kunnioittaen katsoin hänen kolmannen teatterileffansa vuodelta 1981. Tällä kertaa kauhu syntyy keskellä maatilojen hallitsemaa syrjäseutua, jota asuttaa amissien kaltainen ääriuskovainen yhteisö. Sitä johtaa ankaralla kädellä patriarkka Isaiah, joka pitää huolen siitä, että nuoriso pysyy kurissa ja että peltotyöt hoidetaan hevos- ja hartiavoimin ilman nykyajan hömpötyksiä. Hän on antanut pakit pojalleen Jimille, joka asuu yhteisön naapurissa tuoreen vaimonsa Marthan kanssa. Poika ajelee muina miehinä traktorilla, tuolla epäpyhällä helvetinkoneella, eikä sitä katsota hyvällä. Alussa Jim jää hämärissä olosuhteissa traktorinsa alle ja kuolee, mikä oli tietysti odotettavissa, jos uskovaisilta kysytään.   Tässä vaiheessa homma on vielä kasassa. Tapahtuu muutama muukin salaperäinen kuolema, mikä viittaa siihen, että alueella liikkuu sarjamurhaaja. Jimin leskirouva kutsuu luokseen kaksi ystäväänsä ilmeisesti surutyötä helpottaakseen ja sitten vaan pääasiassa hengaillaan. Tappokohtausten välissä on aivan liikaa tyhjää, eikä kunnollista kauhutunnelmaa pääse kehittymään. Muka-amissien kulttuuriin olisi voitu keskittyä enemmänkin, mutta nyt kiehtovan kaistapäinen yhteisö jää melkeinpä sivurooliin. Isaiahin roolissa nähtävä Ernest Borgnine on tosin ehdottomasti mies paikallaan. Marthan tyttökavereiden joukossa on muuten Sharon Stone uransa toisessa leffaroolissa. Ja on kyllä kuumaa kamaa! Plussaa muutenkin siitä, että naiset hoitavat toimintaosuuden miesten ollessa kerrankin statisteja.   Tässä vaiheessa Wes Craven oli jo osoittanut olevansa kyvykäs kauhuohjaaja, mutta Deadly Blessing tuntuu monessa suhteessa melko haparoivalta kyhäelmältä. Huono tämä ei ollut, mutta ohjaajan parhaimmistoon tätä ei voi mitenkään nostaa. Alkuasetelma ja monet teemat ovat mielenkiintoisia, mutta juonen epämääräisyys ja paikoin jopa tylsyys leimaavat kokonaisuutta aika paljon. Loppukohtaus sentään säväyttää, mutta vain siksi, että se horjuttaa typeryydessään koko leffan perustuksia.

Lyhyestä virsi kaunis;   Vin Dieselin tähdittämä [color=black][b]The Last Witch Hunter[/b][/color] oli parempi kuin kriitikot antoivat ymmärtää, joskaan ei mitenkään ihmeellinen. Ihan ok katsastettava kuitenkin. Netflixin valikoimaa.   [color=black][b]Thor: Ragnarok[/b][/color] tuli viimeinkin katsastettua Elisa Viihteeltä, kun teatteriin ei jostain syystä ehtinyt. Tämä oli loistoyksilö! Jeff Goldblumin hahmo ihanan eksentrinen tapaus. Stan Leen cameot aina hauskoja seurata. Seuraavaa Avengersia odotellessa.

Uusin Tomb Raider oli ihan katsottavaa lauaintai-illan viihdykettä. Alicia Vikander veti Laran roolin ihan kelvosti tässä Laran kasvutarinassa.   Itse tarina nyt menetteli, mitään uutta ja ihmeellistä se ei tarjonnut. Elokuva ammensi juonensa peleistä (pääosin viimeisimmästä), käsikirjoittajien päästä ja näiden yhdistelmistä. Laran kadonnut isä oli jälleen osana kuviota. Itse kun en ole vielä noita pelejä pelannut, niin en osannut asiaan ottaa paljoakaan kantaa, muuta kuin sen, että en ollut mitenkään yllättynyt, kun Lara reissaa kaukaiselle saarelle kiellosta huolimatta[spoiler]ja törmää kuolleeksi väitettyyn isäänsä[/spoiler]mutta isäntä tuumasi, että Laran isän mukana roikottomaninen elokuvissa on jokseenkin ärsyttävää, koska peleissä isälle ei ole roolia, elokuviin hahmo kuitenkin aina tungetaan yrittämään antamaan ehkä jotain tunnelatausta.   Jokseenkin pettymys oli jälleen se "pahuus" mikä vanhasta haudasta lopulta löytyy SPOILER suoraan leffasta([spoiler]Kolme arvausta mitä voisi löytyä ikivanhan kuolemankuningatteren haudasta. Muumioita? No ei tällä kertaa. Zombeja? Lämpenee. Ikivanha tauti, joka leviää kosketuksesta ja muuttaa kantajansa melko sitkeäksi "puolizombiksi" ? DING DING DING![/spoiler] , niin, ei mitenkään ennalta-arvattavaa...   Ei leffa kuitenkaan varsinaisesti huono ollut, se oli vain aika peruskauraa. Tämä oli 2D näytös ja ihan välttävä, mutta 3D versiokin on katsottavissa.

Katsoin tässä pari päivää sitten Thor: The Dark World :n (etenen näin pari vuotta jäljessä). Lievä pettymys. Ainakin kun ajatellaan että pidin ensimmäisestä osasta enemmän. Mutta huomasi sitä katsoessaan että olihan minulle jo ehtinyt tulla vanhoja tuttuja naamoja ikävä, että mukava jälleennäkeminen siis. Näyttelijöiden suorituksessa ei mitään valiteltavaa, Tom Hiddlestonille myönnettäköön erityiskunniamaininta. Elokuva eteni loppuun valtavan nopeasti, kun lopun suuri ja mahtava loppukohtaus tuli, en ollut edes tajunnut, että viimeisiä minuutteja viedään. Jännityksen puutos siis ongelma.   Se, että lopputekstien jälkeen tuli vielä kaksi sellaista parin minuutin lisäpätkää (onkohan niille olemassa joku kunnon nimitys) oli hauska yllätys, mutta ehkä vähän naiivi veto. Ja parasta tietenkin olivat sanat "Thor will returns" siellä aivan lopussa. Lukiko kukaan muu edes sinne ihan lopputekstien päähän asti?   Nyt vain pitäisi käydä käsiksi Ragnarökiin!

Thor Ragnarök tuli katsottua viimein ja se oli tosi hauska! Paras komedia jonka olen nähnyt pitkään aikaan.   Eilen katsoin The Day The Earth Stood Stillin ja se oli ihan kamala. Toivoin koko ajan, että Keanu Reevesin esittämä alien vaan pistäisi ihmiskunnan sileäksi, mutta näin ei valitettavasti käynyt.

[quote="NoctilucA" post=56598]Toivoin koko ajan, että Keanu Reevesin esittämä alien vaan pistäisi ihmiskunnan sileäksi, mutta näin ei valitettavasti käynyt.[/quote]   Kun koko ajan hössötetään näistä muutoksista ilmastossa ja ihmisten tekemistä tuhoista, unohdetaan ettei elämä ole kuolemassa maapallolta mirjardeihin vuosiin. Joku 100 000 vuoden ydinjätteen on vain yksi silmän räpäys. Monta kertaa on tullut joukkotuho ja sitten vaan yritetään uudelleen. Joskus tuntuu, että parasta olisi, jos ihmiset kuolisivat mahdollisimman nopeasti sukupuuttoon, niin elämä voisi taas kokeilla uudestaan.

[b]Murder on the Orient Express[/b]   En ole koskaan ollut varsinaisesti mikään Agatha Christie -fani, mutta Hercule Poirot on David Suchetin ansiosta aika pyhä asia. Siksi Poirotin viiksien näkeminen oli aikamoinen järkytys, mutta eipä niiden tarkkaa ulkonäköä kuulemma oltu alkuperäisissä romaaneissakaan pahemmin määritelty... No kun pääsin niistä yli, pystyin nauttimaan itse elokuvasta, joka oli piristävän vanhanaikainen poikkeus nykyisessä pikaleikkauksien ja turboahdetun toiminnan elokuvissa. Ei ollut yhtä pitkäveteinen kuin Poirot-tv-tarinat ovat pahimmillaan olleet.     [b]Thor 3 - Ragnarok[/b]   Toinen leffa, joka aiheutti vähän kakomista mutta osoittautui hyväksi ja viihdyttäväksi kun pääsi vain yli alkureaktiosta. Tällä kertaa ihan rehellinen komediavaihde tuntui liialliselta Marvel-supersankarileffojen tyypilliselle tyylille - ne kun ovat aina olleet vähän kieli poskessa, mutta ei tahallisen komediallisia. Mutta kun tajusi, että nyt ollaan avaruudessa Guardians of the Galaxy -henkeen, niin löytyi nopeasti yhtymäkohta totuttuun, ja katsoessa melkein jo odotti Howard Ankan vilahtavan kuvassa. Toisaalta Thor on kyllä aina ollut vähän pömpöösi, itserakas vinkuja (etenkin ekassa), tämä leffa vain korosti sitä huumorin takia. Paras Thor-elokuva tähän mennessä.     [b]Stephen King's It[/b]   Joo... Olihan uusi Pennywise kiva, etenkin nököhampaat olivat aivan mahtavat. Eikä leffakaan mikään huono ollut, mutta jokin ei kestä vertailussa 80-luvun minisarjaan josta mun ikäluokka tarinan tuntee (tietenkin kirjan ohessa). Mentiin ehkä liikaa perinteisen tsing-kovaääni-säikyttelyn hengessä kuin alkuperäisemmän tarinan ahdistavassa tunnelmassa.     [b]Happy death day[/b]   Teinislasheri, jonka koukkuna on ikivanha scififantasian peruskuvio loputtomiin toistuvasta päivästä. Tällä kertaa kusipäinen opiskelijatyttömme vain herää aamulla krapulaisena vain tullakseen murhatuksi yöhön mennessä. Joten yritys-erehdys-menetelmällä olisi otettava selvää, kuka ja miksi hänet tappaa, ja samalla vaivalla vähän kasvettava ihmisenä. Lisäkiirettä tulee siitä, että jokainen kuolema jättää jälkensä päähenkilön kroppaan, joten samaa ei voi ikuisuuksiin toistaa ennen terveyden lopullista heikkenemistä.   Kattoihan tämänkin mielellään, mutta ei jäänyt niin kauhean hyvin mieleen. Bill Murrayn Päiväni murmelina on yhä tarinamuotin paras tuotos.     [b]The Foreigner[/b]   Toinen leffa, jota katsoessa ei suurempia tunne-elämyksiä syntynyt puoleen eikä toiseen.   Jackie Chan alkaa jo vanheta, joten roolitkin käyvät vakavammiksi ja vähemmän akrobaattisiksi, vaikka hän tässäkin esittää erikoiskoulutettua sotilasta, joka ottaa hampaisiinsa pommi-iskussa kuolleesta perheestään "mahdollisesti" jotain tietävän poliitikon. Tämä Pierce Brosnanin esittämä tyyppi kun on entinen IRA-mies, joka yrittää luovia brittien ja vieläkin hieman vihaisen pohjois-Irlannin vaikeassa välimaastossa.   Vähän tuli vaikutelma, että elokuvassa yritetään etsiä uusia ulottuvuuksia näyttelijänä Chanille Scwarzeneggerin samankaltaisten vanhusroolien tapaan (Aftermath ja Maggie -draamat). Ideaa melko epäreilusta, enemmän surun kuin faktojen ajamasta, IRA-poliitikon kimppuun käymisestä olisi voitu viedä siinä suhteessa pidemmällekin.   Valehtelin hieman. Syntyi kyllä yksi tunne-elämys elokuvaa katsoessa: IRA-terrorismista kertova elokuva vuonna 2018? Mitä helvettiä?     [b]Bladerunner 2049[/b]   Uusi bladerunner on komea ja alkuperäisensä arvoinen tuotos, joka toimii niin tunnelmansa kuin ihan uuden, ei silmiinpistävän jatko-osamaisen, tarinansakin puolesta erittäin hyvin. Mutta silti jäi jääräpäinen "alkuperäinen on parempi"-fiilis. Tätä ei tosin voi pitää moitteena, koska kasari-Bladerunner on oikeasti yksi parhaimmista cyberpunk-scifeistä mitä on ikinä tehty.   Elokuvassa puhutaan myös suomea, mutta vielä ei ole syytä mennä torille juhlimaan, sillä leffan monikulttuurillisessa maailmassa vilahti niin montaa muutakin kieltä.     [b]What happened to Monday[/b]   Kappas. Tuli vahvat [url=http://www.imdb.com/title/tt0119177/?ref_=fn_al_tt_1]Gattaca[/url]-vibat, vaikka Gattaca olikin lähes virheetön, rauhallinen, surumielinen ja täysin toiminnasta riisuttu murhamysteeri nerokkaasti rakennetussa dystooppisessa tulevaisuudessa, kun taas tämä elokuva on ihan sujuva, takaa-ajo- ja "pahat viraston tyypit suojelevat salaliittoa" -painotteinen murhamysteeri kevyesti rakennetussa dystooppisessa tulevaisuudessa.   Väestönkasvu (ilmeisestikin länsimaissa, vastoin tämän päivän trendiä) on lähtenyt käsistä ja ratkaisuksi on kehitetty niin tiukka yhden lapsen politiikka, että katsoessa alkaa ihmetellä että eikö ylimääräisten lasten takavarikoinnin sijasta olisi pakkosterilisaatio ollut parempi lähestymistapa. No, logiikkapuolesta viis, sillä tarina seitsemästä viikonpäivien mukaan nimetystä sisaruksesta toimii ihan kutkuttavan lähtökohtansa takia. Nämä kun eivät voi yhtä aikaa näyttäytyä ulkomaailmassa, vaan vain kukin omana viikonpäivänään, kun heidän pitäisi olla ulkopuolella yksi ja sama henkilö. Kun Maanantai sitten jättääkin tulematta kotiin, on muiden sisarusten alettava ottaa selvää mitä tälle on tapahtunut, ja pian alkaa siskon elämästä paljastua yhtä sun toista, jota tämä on unohtanut kertoa sisaruksilleen iltapalavereissä.

[b]Star Wars episodi 8 - The Last Jedi[/b]   Mä taannoin totesin, että Tähtien Sota -brändin siirtyminen Disneylle teki vain hyvää. Pari sen jälkeen tullutta leffaa kun olivat varsin mainioita ja taatusti Lucasin virityksiä parempia. No, pitihän sitten se huonokin tulla. Fanit ovat Last Jedissä haukkuneet lähinnä tapaa, jolla Luke Skywalkerin kyynistynyttä vanhaa jediä on kuvattu, mutta mielestäni se oli itseasiassa koko leffan parasta antia ja tämän näkemyksiä voimauskon rappeutumisesta olisi pitänyt olla paljon enemmän (tuli muuten Knights of the Old Republic 2 ja sen Kreia mieleen - sattumaako?). Mutta valitettavasti koko kahden ja puolen tunnin leffasta vain viisitoista minuuttia tuntui olevan oikeaa juonenkuljetusta lopun ollessa puuduttavaa, pitkitettyä ja yhdentekevää toimintaa. Ei näin.     [b]The Disaster Artist[/b]   Viimeisimmän maailman huonoimmaksi elokuvaksi kutsutun The Roomin edwoodimaisesta tekijästä ja tekemisestä kertova ihan ok elokuva. Oli vaikea uskoa, että noin pihalla oleva ihminen oikeasti on olemassa, mutta leffan lopputeksteissä olevat vertailut oikean The Roomin ja tässä elokuvassa kuvatun välillä olivat hämmentävää katsottavaa - ilmeisestikään mitään ei ole Disaster Artistissa liioiteltu. Täytyy harkita The Roomin katsomista joskus.     [b]Jumanji - Welcome to the Jungle[/b]   Kyllähän tätä katsoi, mutta alkuperäinen tietenkin parempi. Juonikuvio joukon kakaroita maailmaansa imaisevasta kirotusta pelistä ja näitä auttavasta, kymmeniä vuosia aikaisemmin peliin jumiutuneesta edeltävästä pelaajasta, oli sama aihio kuin alkuperäisessä. Varsinaisesti uutta ei ole kuin 1800-lukulaisen lautapelillä todellisessa maailmassa pelatun rymistelyn päivittäminen nykypäivän Uncharted-henkisen tietokonepelin sisällä ja pelien logiikalla etenevään rymistelyyn, ja teinien joutuminen hauskasti pelihahmojensa ruumiiseen (nörtti Dwayne "The Rock" Johnsonin kroppaan, pinnallisen pissistyttö Jack Blackin kroppaan jne.). Pelien logiikasta olisi voinut repiä enemmänkin hauskaa.     [b]The Shape of Water[/b]   Hah... Tyypillistä Guillermo del Toroa niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvä ja oscarinsa varmasti ansainnut elokuva, ehkä vähän hidastempoinen tavalla jota ei yhtä hyvin saatu peitettyä kuin miehen aikaisemmissa tämän tyylisissä "guillermomaisissa" elokuvissa (Devil's Backbone, Panin labyrintti, Cronos).   Alan pikkuhiljaa tajuta, että mies tekee hollywoodilaista tavaraa (Hellboyt, Pacific Rimmit jne.) ja sitten omantyylistä, jossa on aina samat peruselementit niin vahvana, että ne melkein muodostavat koko juonikuvion ilman yllätyksiä: Viaton ja lopulta traaginen protagonisti, joka lopulta kokee kuolemassa jonkinsortin muutoksen korkeampaan olomuotoon. Antagonistina tarinan edetessä fyysisesti rujoksi muuttuva, asiaansa fanaattisesti uskova pahuuden ruumiillistuma. Tapahtumien taustalla jokin historiallisesti synkkä aika, jonka asioiden etenemiseen ei antagonisti pysty vaikuttamaan (eikä oikeastaan yritäkään, koska tapahtumat ovat hänen viattomalle maailmalleen liian käsittämättömiä). Sekä yliluonnollinen elementti jota protagonisti yrittää suojella ja antagonisti pelkonsa tai vihansa tai molempien takia suoraan (silloin kun ymmärtää sen olemassaolon) tai epäsuorasti (silloin kun ei tiedä sen olemassaoloa) tuhota. Mitäpä sitä toimivaa arkkityyppiä muuttamaan.     [b]Justice League[/b]   Kuin tervaa olisin juonut. On jotenkin karmivaa, että Suicide Squad on yhä (Wonder Womanin ohella) DC:n paras elokuva. En voi olla epäilemättä että noiden kahden puolta pienempi budjetti verrattuna näihin firman lippulaivayrityksiin (teräsmiehet ja Justice League) on tehnyt työskentelystä rennompaa ja lopputuloksesta siksi parempaa (pienemmät riskit, joten vähemmän tuottajaportaan panikointia).

Koulussa saatiin tänään valinnaishistorian leffakurssilla katsottua loppuun Evakko vuodelta 1956. Kertoo juuri siitä, mitä nimi antaa ymmärtää. Ilmeisesti on ihan realistinen lehva kyseessä, mutta minun pitäisi kai katsoa enemmän wanhoja mustavalkoisia: en nimittäin saa puheesta mitään tolkkua! Kimeitä naisääniä, matalia miesääniä, kovat taustamusiikit, kolinat, murteet ym. tekijät sekoittavat pääni täysin.

The Killing of a Sacred Deer   Nyt oli hämärähkö elokuva. Huumori oli mustaa, nauroin paljon. En kadu katsoneeni.

[quote="Rasimus" post=56874] Täytyy harkita The Roomin katsomista joskus.[/quote] Kannattaa katsoa teatterissa, ne on hauskoja tapauksia - yleisökin osallistuu Rocky Horrorin tyyliin.   Viimeksi katsottu elokuva: puolet Last Jedista. Tänään kai on katsottava toinen puoli, kun vuokra-aika loppuu, mutta ei vaan jaksaisi. Ensimmäisestä uudesta Star Warsista pidin kovasti, mutta tämä vaikuttaa olevan samaa toimintatuubaa kuin Rogue One. Haluan avaruuskapakoita ja hiekkahirviöitä! Sotaelokuvia on jo tehty miljoona, eikä sodan siirtäminen avaruuteen tuo kuvaukseen juurikaan lisäarvoa.   edit: Katsoin loppuun ja leffa yllättäen parani loppua kohden ja toimintakohtauksetkin muuttuivat henkilövetoisemmiksi. Ihan hyvä leffa, joka petasi seuraavalle osalle sellaiset asetelmat että kyllä sekin tulee aikanaan katsottua.

[b]Savage Dog[/b]   Pökkelö ja tyhjänpäiväinen toimintaelokuva muukalaislegioonan miehestä, joka jää Indokiinan sodan lopussa puolivirallisesti vankilaan jonnekin nykyisen Vietnamin alueelle. Sodan jälkeen syntynyt valtatyhjiö on kerännyt samalle alueelle joukoittain sotarikollisia, natseja, huumekauppiaita ja muita nilkkejä. He pakottavat vangit ottelemaan keskenään nyrkkitappeluissa ja tekevät rahaa vedonlyönnillä. Pääosassa nähdään Scott Adkins, jonka hiestä kiiltävä vartalo on leffan toimivin lavaste. Legioonalaisemme on tietenkin voittamaton turpaanvetäjä, mutta tästä huolimatta vangin elämä ei oikein maistu.   Alussa tulee hassu käänne, kun päähenkilö pääsee yllättäen vapaaksi. Mies astelee ulos vankilasta, lähtee baariin kaljalle ja hoksaa seuraavana päivänä, ettei hänellä ole rahaa tai passia. Sitten hän palaa takaisin vangitsijoidensa luo ja pyytää päästä ottelemaan vapaaehtoisesti rahaa vastaan. Juonessa on paljon kaikkea muutakin turhaa ja tyhmää, mutta leffan idea on tietenkin paidattomissa lihaskimpuissa, jotka pieksevät toisiaan. Harmillisesti mätinki on aika munatonta, vaikka veriroiskeilla vähän irrotellaankin. En ole varma, kehtaanko suositella tätä edes pahimpaan toimintanälkään. Steven Seagal on parempi valinta.   [b]Headshot[/b]   Odotin Raid-leffojen kaltaista brutaalia väkivaltamättöä ja sitä tässä todella riittää. Pääosassa väkeä pieksee Iko Uwais, joka esitteli martial arts-taitojaan juurikin Raideissa ja kyllähän se jalka nousee ja nyrkki osuu tehokkaasti tälläkin kertaa. Pidin Raideista hyvinkin paljon, mutta tarina oli molemmissa melko heikkoa kamaa. Valitettavasti Headshotin juoni on vielä pykälän verran huonompi ja mikä ikävintä, pääpahis on täysin tylsä ja persoonaton, mikä sabotoi juonikuvion jännitteen totaalisesti. Uwaisin hahmo esitetään niin puhtoisena hyviksenä, ettei sellaisella kaverilla pitäisi olla paikkaa tällaisessa leffassa. Kuten ei löysällä romanssillakaan, joka on pakolla tungettu mukaan.   Toiminta kuitenkin pelittää hienosti ja niin tulitaistelut kuin turpasaunakin ovat komeaa katsottavaa. Kaikki eivät diggaa tällaisesta viuhtomisakrobatiasta, mutta minä ihastelin hengästyttävää mättösirkusta ilon kyyneleet poskillani. Tappeluissa on vahva elämästä ja kuolemasta kamppailun fiilis, vaikka intensiteettiä olisi ollut hyvä rakentaa myös action-kohtausten välissä. Katsojalle ei anneta montaakaan tilaisuutta vetää henkeä, mutta jaksoin silti leffan väsymättä loppuun.   [b]I Am Wrath[/b]   Kostoleffoja on tehty aivan liikaa, mutta mielestäni niitä ei silti voi olla koskaan liikaa. Kostonhalu on niin alkukantainen, pimeä ja väkevä voima, että minulle se pysyy ikuisesti kiehtovana aiheena fiktiolle. Toki hyvästä aiheesta voi luoda myös kasan kakkelia, kuten on tällä kertaa käynyt. John Travoltan vaimo kuolee pikkuroiston veitseen ja koska mies on luonnollisesti entinen poliisi, sotilas tai mikä nyt onkaan, löytyy kostoa varten vihan lisäksi myös taitoa. Travolta vaan ei vaikuta missään vaiheessa kovin vihaiselta ja muutenkin leffa on aika laiskaa tavaraa. Naamansa puolesta hän kieltämättä sopii nykyään toimintasankariksi, mutta jos meinaa hakata tai ampua ihmisiä, se pitää tehdä asenteella.

[b]Deadpool 2[/b]   Olihan tämä varsin jepaa kohellusviihdettä, kuten ensimmäinenkin leffa. Muistelen repeilleeni ääneen ykkösessä useammin, mutta kyllä tämäkin pari hörähdystä aiheutti. Sanoisin, että huumoritykitys toimi minulle ehkä puolet ajasta, mikä on ihan hyvä saldo. Toiminta oli vähän sekavaa, eikä ykkösen alkukohtauksen veroista mättöä oikein ollut tarjolla. Laskuvarjohyppy Thunderstruckin soidessa taustalla oli siisti ja Deadpoolin vauvajalat ehkä paras wtf-hetki koko leffassa. Gorea ja alastomuutta olisi voinut olla enemmän (kuten aina), mutta Deadpool on ihan sopivan törkyinen kokemus myös jatko-osassaan. Menestys on ollut lippuluukuilla kaiketi ihan hyvä, joten kolmaskin DP-leffa toivottavasti saadaan.

[b]Annihilation[/b]   Meteoriitti on tuottanut kansallispuistoon oudon suljtun alueen, johon on parikin tutkimusryhmää kadonnut. Elokuva seuraa uuden tutkijaporukan Stalker-henkistä matkaa alueelle, jossa luonto ja mielenterveys alkavat heittää häränpyllyä.   No joo. Elokuvassa mennään tyyli edellä logiikkaa, siinä ei ole mitään ihmeellistä ja hyvin tehtynä vain vähän valitettavaa, mutta kun parempiakin tämän tyyppisiä elokuvia on jo nähty (kuten Interstellar). Filosofia ulottuvuuksia yritetään saavuttaa, mutta ei oikein onnistu. Niinpä kun leffa ei oikein jaksa kiinnostaa, alkaa huomio kiinnittymään lukuisiin älyttömyyksiin: Parin sotilasoperaation jälkeen päätetään muuttaa taktiikka ja lähettääkin pelkkiä siviilejä, täh? Annetaan siviileille konetuliaseita, mutta ei opastusta niiden käyttöön? Porukassa biologeja ym. ammattilaisia, jotka käsittelevät näytteitä ja ympäristöä ilman mitään suojavarusteita? Oikeastaan joukko on kerätty satunnaisista paikalle sattuneista henkilöistä todellisten ammattilaisten sijasta (sairaanhoitaja, mitä vit...?). Ja luulisi matkan päätarkoituksen olla kerätä mitä tahansa tietoa alueen sisältä, koska kotopuoli ei tiedä yhtikäs mitään siitä mitä tapahtuu. Joten miksi pitäytyä itsepintaisesti kiinni "pakko päästä majakalle alueen keskellä" päämäärässä vaikka jo alkumetrit tuottavat varmasti arvokasta tietoa olosuhteista. Jne. jne. jne.   Kyllähän tämän katsoi itseään ampumatta, mutta en menisi erikseen suosittelemaan. Ei kai scifikirjailija Jeff VanderMeer ole oikeasti tällasella mainettaan rakentanut?     [b]Sgt. Kabukiman NYPD[/b]   Kokoelmaa järjestellessä esiin ponnahti kasa Troma-elokuvia, joista tämän supersankariparodian ajattelin katsoa uudestaan.   Jep. Yhä on varmaankin yksi parhaimmista ja sisäsiisteimmistä Troma-elokuvista (kävisi koko perheen komediasta jos ei olisi tiettyjä nakuilukohtauksia). Vieläpä veikeää kasarinostalgiaa musiikin ja yleisolemuksen suhteen. Viehättävän älyvapaata touhua päähenkilöpoliisin saadessa supervoimat ja muuttuessa Kabukimaniksi - syömäpuikkoja ja susheja viskovaksi kylpytakkiin (eli kimonoon) pukeutuvaksi vahvasti meikatuksi sankariksi (kabuki kun on japanilaista teatteria vahvoine maskeerauksineen).   Niin, ja muistutukseksi mitä Troma-elokuva tarkoittaa: Tiedän tällä hetkellä nimeltä kolme legendaarista ns. roskaelokuvastudiota: Syfy-kanava on tehnyt lähinnä katsomiskelvotonta paskaa, mutta alkanut yrittää tosissaan tuottaa laatua (kuten The Expanse -tv-sarja, joka on oikeaa ja hyvää scifiä). Sitten on Asylum-yhtiöt, joiden kuuluisin tuotos on Haihurrikaani-leffat (yhdessä Syfyn kanssa) ja joiden tyypillinen tuotos on ns. oikean elokuvan nimellä ratsastava roskarahastus, joka usein on kaikessa paskuudessaan alkuperäistä viihdyttävämpi (esim. Almighty Thor, tai Battle of Los Angeles joka helposti sekoittuu arvokkaampaan mutta latteampaan Battle Los Angeles -elokuvaan). Sitten on näistä vanhimpana tekijänä Troma-yhtiö, joka on suoltanut niin sanottua hyvää huonoa elokuvaa 70-luvulta lähtien (Toxic Avenger, Class of Nuke'em high, Tromeo & Juliet, tuntuuko tutulta?). Näistä Troman pitäisi mielestäni kuulua yleissivistykseen.   Tämän leffan voi katsoa YouTubesta ilmaiseksi Troman omalta kanavalta.     [b]Barry Lyndon[/b]   Stanley Kubrick ei ole oikein mun ohjaaja. Hänellä on vähän liian happoinen tai taiteellinen lähestymistapa elokuviinsa kolahtaakseen minuun kunnolla. Tämä koskee mun kohdalla jopa Hohtoa, Avaruusseikkailu 2001:stä ja Kellopeli Appelsiinia, vaikka kyseisiä leffoja osaankin arvostaa. Mutta Barry Lyndon kolahti kivasti...   Elokuva kertoo nimihenkilönsä elämästä joskus 1700-luvun sotien melskeissä. Lyndon ei ole varsinaisesti sankari, mutta ei roistokaan. Ei hyvä ihminen, mutta ei varsinaisesti pahakaan. Hän on ehkä vähän opportunistinen valehtelija, hyväksikäyttäjä ja rintamakarkuri, mutta toisaalta myös selviytyjä, olosuhteiden uhri, ja varmasti oikeasti hyvää tarkoittava, mutta elämän kyynistämä ihminen. Hän on vain sellainen tapaus, jota elämä välillä suosii ja välillä potkii päähän. Eipä juuri muuta voi odottaa mieheltä, jonka suuri rakkaus ei ole läheskään yhtä kiinnostunut hänestä kuin mahdollisuudesta päästä (toisen miehen kanssa) rahakkaaseen avioliittoon, ja jonka omat sukulaiset juonivat hänet pois kuvioista, ettei hän sotke mainituttuja naimakauppoja.   Kubrick kertoo Barry Lyndonin tarinan melko hienosti vähäeleisesti, pilke silmäkulmassa ja tahallisen liioitellun teatterimaisesti, mikä toimii kerrontaratkaisuna erinomaisesti. Pukudraamaa (ja kuvausta! Ne maisemat, miljööt, asetelmat...) parhaimmillaan, eikä leffan kolmituntinen pituus tunnu kolmelta tunnilta.     [b]Black Panther[/b]   Keskinkertaista Marvel-elokuvaa, eli kyllähän tätä katsoo mieluummin kuin keskimääräistä parempaa DC-elokuvaa, mutta ei niin mielellään etteikö aika olisi kulunut nillitettävän miettimisessä:   Mä saan aina näppylöitä jutuista, joissa todetaan jotain tyyliin "aseita, sangen alkukantaista" ja sitten käydään keihään kanssa kimppuun. Tekisi mieli alkaa luennoimaan mitä kaikkea vibranium saisi aikaiseksi aseteknologiassa, ja miksi vibranium-keihäät eivät pärjäisi vertailussa edes perinteiselle käsiaseelle, mutta tiedän kyllä etteivät arkilogiikka ja supersankarileffat sovi yhteen, joten olen vain hiljaa ja nautin elokuvasta.   Lisäksi närästää, että afrikkalaiset yhä kuvataan eksoottisena, huulia venyttelevänä, keihäitä rumpujen tahdissa heiluttelevana, ja taikayrttejä uskonnollisissa menoissa popsivana poppoona. Uutena lisänä vain se, että nyt näillä on ylivertainen teknologinen kehitys. Päälle vielä se, että vaikka leffaa on kiitetty vahvoista naishahmoistaan, niin toisaalta "Minä olen kuningas"-repliikkejä painokkaasti huutavalla kuninkaalla on ollut kumma hinku ympäröidä itsensä pelkästään näillä hyvännäköisillä vahvoilla naisilla. Henkivartiokaartista tulee ihan mieleen jonkinlainen kuninkaan miehisyyttä ja viriiliyttä korostamaan tarkoitettu statussymboli. Se siitä vallankumouksellisesta rotu- ja naistasa-arvoisesta lähestymisestä.   [spoiler]Enkä voinut olla kiinnittämättä näin alt-right-katsojakuntakohujen keskellä siihen, että elokuvan varsinainen pääpahis oli kuitenkin musta veikko, kun kahdesta valkoisesta hahmosta kätyripahis jäi vain nopeasti tapetuksi merkityksettömäksi sivuhenkilöksi, ja leffan toinen valkoinen on symppis ja hyvis CIA-tyyppi jolla ei ole mitään negatiivistä agendaa edes työnsä puolesta (vaikkakin siirtomaaherroista kyllä jaksetaan puhua, mutta lähinnä pahisten taholta perustelemaan näiden pahuutta). [/spoiler]

[i]Cargo[/i] vuodelta 2017.   Australialainen drama/trilleri joka kertoo virusepidemian jälkeisestä ajasta. Itse epidemian alkua ei näytetä vaan elovakuva alkaa pian epideamian puhkeamisen jälkeen. Tartunnan saatuaan ihminen muuttuu 48 tunnissa zombieksi.   Aviopari yhdessä vauvansa kanssa yrittää selviytyä vaaralliseksi muuttuneessa Austraaliassa.   SUOSITTELEN. Jos aihe yhtään kiinnostaa

[quote="Rasimus" post=57419] [b]Annihilation[/b]   Meteoriitti on tuottanut kansallispuistoon oudon suljtun alueen, johon on parikin tutkimusryhmää kadonnut. Elokuva seuraa uuden tutkijaporukan Stalker-henkistä matkaa alueelle, jossa luonto ja mielenterveys alkavat heittää häränpyllyä.   No joo. Elokuvassa mennään tyyli edellä logiikkaa, siinä ei ole mitään ihmeellistä ja hyvin tehtynä vain vähän valitettavaa, mutta kun parempiakin tämän tyyppisiä elokuvia on jo nähty (kuten Interstellar). Filosofia ulottuvuuksia yritetään saavuttaa, mutta ei oikein onnistu. Niinpä kun leffa ei oikein jaksa kiinnostaa, alkaa huomio kiinnittymään lukuisiin älyttömyyksiin: Parin sotilasoperaation jälkeen päätetään muuttaa taktiikka ja lähettääkin pelkkiä siviilejä, täh? Annetaan siviileille konetuliaseita, mutta ei opastusta niiden käyttöön? Porukassa biologeja ym. ammattilaisia, jotka käsittelevät näytteitä ja ympäristöä ilman mitään suojavarusteita? Oikeastaan joukko on kerätty satunnaisista paikalle sattuneista henkilöistä todellisten ammattilaisten sijasta (sairaanhoitaja, mitä vit...?). Ja luulisi matkan päätarkoituksen olla kerätä mitä tahansa tietoa alueen sisältä, koska kotopuoli ei tiedä yhtikäs mitään siitä mitä tapahtuu. Joten miksi pitäytyä itsepintaisesti kiinni "pakko päästä majakalle alueen keskellä" päämäärässä vaikka jo alkumetrit tuottavat varmasti arvokasta tietoa olosuhteista. Jne. jne. jne.   Kyllähän tämän katsoi itseään ampumatta, mutta en menisi erikseen suosittelemaan. Ei kai scifikirjailija Jeff VanderMeer ole oikeasti tällasella mainettaan rakentanut? [/quote]   Ei kai VanderMeeriä tunneta varsinaisesti scifikirjailijana? :smirk: New weird /uuskumma ainakin on häneen liitettyjä genrejä, joten jos elokuva oli semmoinen hyvin.. uuskummaisa, se varmaan vastaa kirjailijan mainetta ja alkuperäisteoksen henkeä.   Ja siis kiitos tiedosta! En tiennyt, että Annihilation/Hävitys on tehty myös elokuvaksi. :smile: Tai jos olen tiennyt, olen unohtanut. Tykkäisin nähdä, muttei ole Netflixiä. Laitoin nyt viihdemediamyymälälle pyynnön lähettää minulle savumerkkejä, kun DVD-julkaisu on saatavilla.