Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

[b]San Andreas[/b]   Melko tarkkaan odotusten mukainen leffa, eli iso ja mahtipontinen, mutta hölmö ja tyhjänpäiväinen. Siihen nähden, että en ylipäätään pidä katastrofileffoista, tämä oli kuitenkin jossain määrin viihdyttävä tapaus. Kaliforniaa ravisteleva megaluokan maanjäristys on kasvoton, persoonaton ja tylsä vihollinen, minkä vuoksi on huvittavaa, että Dwayne Johnson kamppailee sitä vastaan perinteisen action-sankarin tyylillä. Pääosassa on kuitenkin oikea mies, sillä Johnsonin valtaisat lihakset ja isällinen olemus tekevät hänestä uskottavan pelastajan. Sortuvat pilvenpiirtäjät näyttävät päheältä vain hetken aikaa, mutta protagonistin tytärtä esittävä Alexandra Daddario sentään hivelee silmää lopputeksteihin asti.   [b]Fantastic Four[/b]   Fantsunelikon uusin tuleminen ei ole aivan niin kauheaa kurapaskaa kuin maineen perusteella odotin, mutta eipä tälle kömpelölle pökäleelle kehtaa kiitostakaan antaa. Leffa on kompaktin mittainen, mutta silti se tuhlaa luvattoman paljon aikaa alkutilanteen rakentamiseen, minkä vuoksi ydinasiaan pääseminen kestää ja kestää. Sitten kun hahmojen muodonmuutos viimein tapahtuu ja pääpahis esitellään, onkin leffa lähes lopussa. Lopputaistelu on tympeä lässähdys, jossa sankarit antavat lyhyet näytteet voimistaan ja kappas, se oli siinä. Dr. Doomin motiivi maailman tuhoamiseen ei minulle oikein avautunut, eikä kyllä moni muukaan asia. Tahdon uskoa väitteeseen, että ohjaaja Josh Trank oli alunperin hyvällä asialla, mutta joutui tekemään huonoja päätöksiä studion pakottamana.   [b]Deadpool[/b]   Tämä korjasikin mainiosti edellisen aiheuttaman mielipahan. Koko kuluvan vuoden hypen vallassa viettäneenä vähän pelkäsin, onko leffa sittenkään maineensa veroinen, mutta aika hyvin tämä vastasi odotuksia. Leffa ei ole aivan niin hauska tai epäkorrekti, kuin toivoin, mutta meininki on silti kiitettävän törkeää ja Deadpoolin heittämä läppäkin naurattaa aina välillä. Neljättä seinää rikotaan, Ikeaa pilkataan ja väkivaltakin on ilahduttavan reipasta, eli onhan tässä ainekset kasassa. Jämäkän muhkea Gina Carano ansaitsee erityisplussan, koska ihastelin naisen fysiikkaa aikanaan Haywiressa ja ehdin jo luulla, ettei tätä vapaaottelijaa enää leffoissa nähdä. Jään odottamaan jatko-osaa puolikovana, milloin sellainen sitten tuleekaan.

Tuli katsottua viikonlopun aikana kasariklassikoja, eli [b]Kanuunankuularalli[/b]-elokuvat (Cannonball Run). Lyhyesti ja ytimekkäästi juonikuvaus joka leffasta on, että sekalainen sakki eksentristä aikansa tähtinäyttelijöistä kerättyä poppoota kaahaa Jenkkilän läpi miljoonan dollarin voittosumman perässä, virkavallan ollessa vain pikku töyssy tiellä. Kuvioon kuuluu kyseisen virkavallan hämääminen naamioitumalla mm. ambulanssikuskeiksi, papeiksi jne. mistä sitten väännetäänkin tasoltaan vaihtelevaa sketsihuumoria. Näyttelijäkaartina mm. Burt Reynolds, Sammy Davis Jr., sliipattu bondimainen Roger Moore (vain ekassa elokuvassa), kännisen oloinen Dean Martin, nuori ja vetreä Jackie Chan...   Ykkösosa (1981) kärsi käsikirjoituksen ja varsinaisen tarinakaaren puutteesta, mutta kokoelmana sketsejäkin se toimi mainiosti. Proktologian tohtori Nikolas van Helsing on kyllä... kokemus, lähinpänä mieleen tulevana vastineena 30 Rockin tohtori Spaceman.   Kakkososaan (1984) oli jo jonkinlainen tarinakin muistettu ottaa mukaan, mutta huumori tuntui vähemmän inspiroituneelta.   Kolmososa (1989) sitten onkin niin erillisen oloinen tuote, että nimikin on joko [b]Cannonball Fever[/b] tai [b]Speed Zone[/b]. Näyttelijäkaarti on kokonaan eri, tunnetuimpina niminä John Candy, Alyssa Milano, Brooke Shields, Lee van Cleef jne.   Kyllähän näitä katsoi. Lähinnä ensimmäistä, muiden kanssa alkoi jo kaipaamaan kaljaa. En tiedä miten paljon lapsuuden nostalgia paransi leffojen arvoa. Kapteeni Kaaoksen täntäntää-huuto kyllä jää kummittelemaan mieleen vääntäen yhä naamalle typerän virneen.

[b]Teit meistä kauniin[/b] Pari päivää sitten päätettiin kaverin kanssa, että mennään kattomaan tää. Eilen sitten lähettiin puolispontaanisti leffaan. Itse Apulannan musiikin suurena ystävänä olin tosi innoissani tästä leffasta, enkä joutunut pettymään (paitsi siten, etten tajunnut hakea tähän avustajaksi). Oli hienoa, että leffassa kuvattiin muutakin kuin vaan bändin syntyä, kuvattiin 90-luvun lamaa ja nuoruuden ongelmia. Leffa oli tosi samaistuttava. En vaikuttanut tässä maailmassa mitenkään 90-luvun alussa, mutta jollakin tavalla siihen laman kuvaukseen samaistui, sillä tilanne vaikutti vähän samalta kuin suomen nykytilanne. Päähenkilöt oli tosi samanlaisessa elämäntilanteessa kuin minä, opiskeupaikka pitäis saada ja oikeestaan ihan sama mitä tekee kunhan töitä saa. Ja kaikki se viha mitä leffan nuoret koki, oli tosi aitoo, silleen, jos mulla ei olis mitään omii keinoja purkaa suurta ketutusta, niin todennäkösesti mä kaataisin jotain torikioskeja ja polttaisin ne. Kaiken kaikkiaan tosi hyvä kokemus ja oon tosi ilonen, et kävin kattomassa tän.

Tänään kävin katsomassa Hymyilevä mies -elokuvan, siis filmin, joka kuvaa muutamaa viikkoa 1950-1960 -lukujen vaihteessa nyrkkeilleen suomalaisen Olli Mäen elämästä: valmistautumista MM-titteliotteluun ja itse ottelua, ihmissuhteitakaan unohtamatta. Elokuva kiinnosti paitsi urheiluaiheensa ja saamiensa kehujen lisäksi myös siksi, että olin itse viime syksynä avustamassa kyseisen filmin kuvauksissa - osana isoa ryhmää, joten näkyvyyden saaminen oli epävarmaa. Enkä minä kuuskytlukulaistettua itseäni pystynykään poimimaan kyseisen kohtauksen valmiiseen tuotokseen päätyneestä palasesta. Kun muistan, miten kohtausta filmattiin ja miltä miljöö silloin näytti, niin elokuvaan päätynyt osuus ihastutti. Muutoinkin ajankuvan luomisessa oli onnistuttu jopa yllättävän hyvin. Myös nyrkkeilymaailman (tuolloinenkin) raadollisuus näkyi filmissä. Elokuva on mustavalkoinen, mikä korostaa entisestään puolen vuosisadan taa jääneen elämänmenon tuntua.

Kävin katsomassa Tulen Morsiamen. Suomalainen leffa, jossa kerrotaan Ahvenanmaan noitavainoista. Elokuvassa oli paljon hyvää ja osa näyttelijöistä teki vaikutuksen. Myös pääosan esittäjä oli ihan hyvä, vaikka liiallinen hymyily jätti toisinaan hahmosta vähän valjun vaikutelman. Pidin erityisesti lopusta: ei onnellista loppua, joka olisikin ollut varsin teennäinen.   Elokuvassa tapahtui aika paljon ja se olikin välillä aika sekava. Esimerkiksi romanssi tuntui hyvin pinnalliselta ja päälle liimatulta. Ei oikein tunnuttu tietävän mihin keskittyä: noituuteen, rakkauteen, vainoihin, tuomarin kärvistelyyn, perverssiin pappiin vai mihin - lopputulos oli, että kaikkia yritettiin änkeä samaan aikaan ruudulle ja lopputulos ei ollut aivan onnistunut. Tulikin jo elokuvan aikana mieleen, että tämä olisi saattanut toimia paljon paremmin mini tv-sarjana... 3-6 osaa olisivat sallineet laajentaa aihetta ja tehneet oikeutta eri hahmoille ja teemoille.

[b]The Nice Guys[/b]   Pidän dekkareista jotka sijoittuvat johonkin nyt jo nostalgiseen aikaan kuitenkaan menemättä täysin kieli poskessa parodioinnin puolelle. Starsky ja Hutch on, vaikka vetikin ajankuvan hieman överiksi, suosikkidekkarikomedioitani 70-luvusta. Tosin heti tämän leffan jälkeen.   Russell Crowe esittää tapansa mukaan nyrkkisankaria maksumuskelia, joka vahingossa sekaantuu yhdessä hieman tumpun ja niljakkaan (seniilien mummeleiden rahat on helppo viedä) Ryan Goslingin yksityisetsivän kanssa pornotähden murhatutkimuksiin. Parivaljakko pärjää lähinnä sattuman kaupalla ("putositko taas?"), joten kaikkein ammatillisesti pätevimmältä päähenkilöltä vaikuttaa Goslingin pikkuvanha tytär, joka ei siis ole mikään ärsyttävä pikkuipana kuten yleensä tällasissa asetelmissa.   Ei pitäisi nauraa huumorille jossa vähän niinkuin vahingossa ihmiset satuttavat itseään niin että veri roiskuu ja henki on mennä, mutta ainakin kyseinen kohtaus tuo mukavan annoksen realismia :grin:

[b]Ant-Man[/b]   En ole nähnyt puoliakaan viime vuosien Marvel-elokuvista, mutta mainio Deadpool sai minut tuumailemaan, että niille muillekin voisi antaa mahdollisuuden. Ant-Man vaikutti ennakkoon myös sen verran älyttömältä ja pöhköltä tapaukselta, että se saattaisi hyvinkin osua makuhermooni. Deadpoolin yllätyshyvästä päräyttävyydestä ei tietenkään voida puhua, mutta silti tämä eroaa mukavasti muista näkemistäni Marvel-tuotoksista. Plussaa tulee jo pelkästään maltillisesta mittakaavasta, sillä leffassa ei räjäytellä kaupunkeja tai muutenkaan tehdä superöverijuttuja.   Ihmepuvun avulla lähes olemattomaksi kutistuva murkkumies on hahmona vähintäänkin naurettava, mutta juuri vahva hölmöyden tuntu tekee hänestä kiinnostavan. Mitä helvettiä-fiilis syventyy entisestään, kun tajuaa, ettei muurahaismies ole mikään kokoon liittyvä lempinimi, vaan viittaus ihmepuvun superominaisuuteen, eli kykyyn kommunikoida muurahaisten kanssa. Mutta jos jokin on teknologian avulla mahdollista, niin sehän kuuluu toteuttaa. Eikä muurahaistelepatia edes ole niin turha kyky kuin luulisi, sillä murkkuja on erilaisia, kuten lentäviä ja pistäviä, ja niitä voi hyödyntää eri tavoin. Murkku-Ukon puku on sitä paitsi varsin tyylikäs, eikä häviä yhtään isompien supersankarien vermeille. Kyllä motoristi-look aina trikoot voittaa.   Leffan tunnelma on kepeä ja leppoisa, paikoin humoristinenkin, mikä on oikein, koska kyseessä kuitenkin on Muurahais-vitun-Mies. Paul Rudd on sopivan kiltin oloinen perusjamppa hassun hahmon rooliin ja tekee ns. normien mukaisen suorituksen. Rentoa fiilistä häiritsee muutama turhan vakava kohtaus, joissa puhutaan tunteista, vastuusta ja isä-lapsi-suhteista, mutta onneksi lennokas loppuryminä pyyhkii moiset tyylirikot pois mielestä. Kutistumiskohtauksista ja iso/pieni-asetelmasta olisi voinut kehitellä enemmänkin tilannekomiikkaa, mutta hyvä näinkin.

[b]Captain America 3 - Civil War[/b]   Vaikka supersankarieepos alkaa jo ottaa pannuun ja toivoisin lajityypin pikkuhiljaa kuolevan pois, on leffa keskimäärinkin hyvien Marvel-elokuvien keskimääräistä parempaa kastia. Iso bonus siitä, että leffan antagonistilla on vaihteeksi ymmärrettävä ja peräti sympaattinen syy toiminnalleen. Eli ei mikään absoluuttinen paha.   Uusi Hämähäkkimies vaikuttaa mainiolta ja melkein odotan päälle vuosikymmenen jälkeen siitä kunnon sooloelokuvaa. Mutta minkä takia Peter Parkerin May-täti nuorenee elokuva elokuvalta? Okei, Peter on vielä teini-ikäinen ja tädit ovat yleensä äitien ikäluokkaa, mutta kun 80-luvun sarjakuvissa kyse oli ikäihmisestä...   Itse elokuvasta valitettavaa löytyy.   Mä en totta puhuen enää muista kuka on kuka. Hahmoja on esitelty omissa sooloelokuvissaan liikaa, ja jokaisessa Marvel-leffassa pitäisi muistaa mitä on miljuunassa aikaisemmassa pätkässä tapahtunut. (Esim. tuo Astoretheinin juuri katsoma Ant-Man... En hoksannut kuka häiskä on ennenkuin tämä viimein pieneni...)   Lisäksi elokuva olisi pitänyt nimetä uudeksi Avengers-elokuvaksi, sillä mitään sooloa tässä ei ollut. Hämmentävästi juonipuolella "päähenkilön kriisi" kääntyi Rautamiehen ja Talvisotilaan väliseksi, mikä jätti Kapun lähinnä tapahtumia sivusta seuraavan sivuhenkilön rooliin.   Taas juonta kuljetetaan hyvin niin kauan kunnes on aika turvautua lapsellisiin "mun kikkeli on suurempi kuin sun" -loppurähinöihin, jotka olisi sivistyneemmässä maailmassa voinut korvata ajattelulla ja keskustelulla. Onneksi tämä tarkoittaa lähinnä sitä lentokenttäkohtausta, joka on ainoana sitä sisällisSOTA-osiota. Ja toiseksi onneksi sentään elokuvan varsinainen grand finale ottaa iisisti ilman kaupunkeja tuhoavaa lopputuhoa, ollen itseasiassa merkityksellisyydeltään ja ristiriitaisuudeltaan melkein Watchmen-tasoa (mutta vain melkein). Ehkä liikaakin, en voinut olla kiinnittämättä kummankin elokuvan loppukohtauksen sijoittumista arktiseen ympäristöön.   Mutta kyllä tämän kanssa yhä viihtyi, vaikka jäinkin kaipaamaan edellisten Kapu-leffojen tunnistettavia elokuvavuosikertateemoja (eka oli wanhan ajan korkkarityyliä, toinen 70-luvun vainoharhaleffaa).

[b]Painajainen Elm Streetillä (2010)[/b]   Olen jo pitkään halunnut nähdä Painajaisen Elm Streetillä (heh), joten mikä pettymys olikaan, kun leffa paljastui 2000-luvun remakeksi. Ensimmäiset kymmenen minuuttia olikin hämmentävä kokemus, kun yhtään mikään ei näyttänyt kasarilta. Tosin en ostanut elokuvaa itse, joten en koe olevani vastuussa tästä hölmöilystä. Uusintaversion on saanut melkoisen murskatuomion mm. IMDb:ssä, ilmeisesti ainakin Freddy Krueger on alkuperäisessä toteutettu paremmin. Ihan ok katselukokemus kuitenkin näin kun ei originaaliin voi verrata.   [b]The Hateful Eight[/b]   Usein löydän itseni angstaamassa sitä, kuinka ennen oli kunnollista ja elokuvissa jopa käytiin dialogia sen sijaan että toimintakohtausten välissä heitetään jotain yksittäisiä "hauskoja" vitsejä. The Hateful Eight erottuu tästä joukosta ja oli mitä mainioin: hienot hahmot, aivan loistava musiikki, intensiivinen tunnelma, visuaalisesti viehättävä... Toimintaakin oli järkevässä määrin, niin että sillä tuntui olevan jokin juonen kannalta oleellinen tehtävä. Tarina ei ollut mikään ihmeellinen tai omaperäinen, mutta muut onnistuneet puolet paikkasivat. En edes odottanut elokuvalta kauheasti, sillä inhosin Kunniattomia paskiaisia ja Djangokaan ei tehnyt valtavaa vaikutusta, vaikka ihan viihdyttävä olikin. The Hateful Eight on ollut parhaita elokuvia pitkään aikaan.   [b]City of God[/b]   Katsoin tämän itseasiassa jo elokuussa, kun Rio oli olympialaisten kautta ajankohtainen. Leffassa kuvataan elämään Rion slummeissa 60-luvulta alkaen. City of Godin hype ei minulle ihan auennut. Rakenne oli aivan onneton. Mitään punaista lankaa ei tuntunut olevan ja tarina hyppi sinne tänne kertomaan aina uusista ihmistä. Leffa kuvasi lähinnä rikollisuutta, mikä tekikin siitä harvinaisen yksitoikkoisen. Henkilöt olivat aika samasta puusta veistettyjä, joten aika ajoin olin ihan hukassa siitä, kuka olikaan kuka. Mietin myös sitä, olisiko kaiken jengisodan ja raakuuden vastapainoksi voinut näyttää myös sitä, että noissa paikoissa elää tavallisiakin köyhiä ihmisiä. City of God vaatisi toisen katselukerran, jotta siihen tulisi jotain selkoa, mutta enpä taida viitsiä.   [b]Fight Club[/b]   Jälleen aikamoinen pettymys. Alku vaikutti lupaavalta, mutta loppua kohden alkoi mennä överiksi. Jotain ihan hyviä keksintöjä ja silleen viihdyttäväkin joo, päälinmäisenä fiiliksenä kuitenkin meh.

[quote="Puolikuu" post=48670]ilmeisesti ainakin Freddy Krueger on alkuperäisessä toteutettu paremmin.[/quote]   Noo... Kyllä tuon 2010-versionkin Freddy menetteli. Sekä alkuperäinen että uusintaversio näyttivät molemmat kuminaamarilta (tai no, alkuperäisen leffan Kruger vähemmän kuin jatko-osien). Itseäni häiritsi se, että alkuperäisessä oli hannailtu ja sensuroitu pois Freddyn pedofilia ja tehty hänestä vain lastenmurhaaja (joten hahmoon sopi myös veitsihanskan käyttö). Uudessa versiossa pedofilia oli tuotu selkeästi esiin, mutta sitten toisaalta vähennetty lastenmurhaamisen painoarvoa pakkomielteenä, mikä puolestaan jätti ihmettelemään että miksi kummitteleva Freddy koko veitsihanskaa käytti (ilmeisestikin vasta kuoltuaan).

Marvelin [b]Doctor Strange[/b] tuli tänään katsottua. Elokuvassa oli onnistuneiden elementtien - kuten mainiot näyttelijät, rakastuin erityisesti Muinaiseen - lisäksi paikoitellen tönkkö dialogi, epäuskottavaa hahmokehitystä ja todella huono lopputaistelu. Kuitenkin ihan katsomisen arvoinen elokuva. Itse nautin varsinkin elokuvan keskivaiheesta, jossa Strange oli vasta saapunut oppimaan taikuuden salat eikä hallinnut sitä vielä hyvin. Tästä vaiheesta elokuvaa, jossa selitettiin universumin saloja, nautin eniten. Siitä hypättiin aivan liian nopeasti pelastamaan maailmankaikkeutta täystuholta. Ensimmäinen leffa olisikin saanut puolestani keskittyä vain Strangeen ja hänen kykyjensä oppimiseen ja ensimmäinen vastus olisi saanut olla joku muu kuin Dormammu. Stephen Strange on ihan mielenkiintoinen hahmo, mutta leffa itse oli tasapaksu supersankari-pläjäys kliseisine heittoineen erityisesti Kapteeni Amerikkoihin, Guardians of the Galaxyihin tai jopa Thoreihin verrattuna. Strangen tyttöystävä oli Marvelin linjaa noudattaen turvallisen väritön ja tylsä.

[b]Batman: The Killing Joke[/b]   Animaatioleffa, jossa Jokeri on jälleen kerran karannut Arkhamin vankimielisairaalasta pahat mielessään. Batmanin on tietenkin napattava vanha verivihollisensa, mutta hommassa on omat mutkansa. Tällä kertaa Jokeri on valinnut piinattavakseen komisario Gordonin, joka joutuu kokemaan hilpeän mielipuolen käsissä yhtä sun toista. Osa piinaa on komisarion tyttären rampauttaminen, joka johtaa Oraakkelin syntyyn, vaikka tuota nimeä ei leffassa mainitakaan. Juonen pihvi on kuitenkin Batmanin ja Jokerin omituinen suhde sekä jälkimmäisen syntytarina. Leffa on kaiketi varsin uskollinen samannimiselle sarjakuvalle, jota en tosin ole lukenut. Aion kyllä korjata tämän puutteen sivistyksessäni.   Komisario Gordonin tytär (vai veljentytär?) on myös Batgirl ja jostain syystä leffa alkaa pitkällä alustuksella, jonka tarkoitus on ilmeisesti saada katsoja välittämään hahmon kohtalosta enemmän. Osuus kuitenkin haukkaa kokonaiskestosta liian ison palan ja jättää varsinaiselle tarinalle turhan vähän aikaa. Lisäksi Batman on parhaimmillaan toimiessaan yksin, minkä takia en arvosta Batgirlin tai Robinin hahmoja juurikaan. Jokerin menneisyys ja muuttuminen epäonnisesta koomikosta sadistiseksi psykopaatiksi on kuitenkin kiinnostavaa katsottavaa. Itse muutos kemikaalikylpyineen olisi voinut olla korostetumpikin tai ainakin kohtaus olisi voinut olla välähdystä pidempi. Jokseenkin turhasta alkupuoliskosta huolimatta leffa maistui kuitenkin ihan hyvin.   [b]Batman: Gotham Knight[/b]   Lisää animaatio-Leppistä. Leffa koostuu kuudesta tarinasta, jotka kertovat viittasankarin alkutaipaleesta Gothamin suojelijana. Ajallisesti liikutaan Batman Begins- ja The Dark Knight-leffojen välissä, eli Batmanilla on homma jo kiitettävästi hallussa. En tosin tiedä, mikä tarkalleen ottaen liittää tarinakokoelman Nolanin leffoihin, koska mitään suoria viittauksia niihin en löytänyt. Ainoa selvä yhteys on käsikirjoittaja David S. Goyer, joka on panostanut leffaan yhden episodin verran. Tunnelma ja tyylikin ovat varsin fantasiamaisia Nolanin realismiin verrattuna.   Jokaisen tarinan on ohjannut eri hemmo ja heillä kaikilla on erittäin japanilaiselta kuulostavat nimet. Jeps, Batman-animeahan tässä katsellaan, mutta visuaalinen ilme toimii onneksi paremmin kuin odotin. Ensimmäinen tarina on kyllä sysiruma, mutta muuten piirrosjälki ei tökkinyt silmääni ikävämmin. Viimeinen episodi, jossa Batman tappelee mestariampuja Deadshotin kanssa, on jo suorastaan tyylikäs. Tarinat sinänsä ovat melko heikkoja, eivätkä ne kerro Batmanista oikeastaan mitään mielenkiintoista. Eipä 10-12 minuuttia per kipale moiseen juuri mahdollisuutta annakaan.

[b]Spawn[/b]   Olen nähnyt tämän luultavasti ennenkin, mutta hatarien muistikuvien vuoksi uusintakatsaus oli käytännössä neitseellinen. Melkoisen järkyttävää kuraahan tämä on, siitä ei pääse mihinkään, vaikka leffaa tarkastelisi miten päin tahansa. Juoniviritelmä on sekavaa ja typerää kohellusta, hahmot turhia tai ainakin rasittavia ja visuaalinen ilme ihan helvetin ruma. Jopa ikäänsä nähden, leffahan ilmestyi vuonna 1997. Masokistisen luonteeni takia joudun silti myöntämään, että leffan kömpelö, törkyinen ja muovinen fiilis jopa miellytti jollain tavalla, kuten tällaiset paskahelmet joskus tekevät. Pääosin leffa on kuitenkin niin huono, että se on pelkästään huono.   Sarjakuvaa olen lukenut muutaman tarinan ja sen verran pitää antaa tunnustusta, että Spawnin hahmo on suunnilleen sellainen kuin pitääkin, eli synkkä ja helvetillinen antisankari. Hahmo on erittäin kiinnostava ja sarjiksia on ollut tarkoitus lukea enemmänkin, mutta projekti on vaan jäänyt. Surkean leffan ansiosta aion korjata asian välittömästi, koska en halua tämän olevan viimeinen kosketukseni hahmoon. 90-luvun animaatiosarja voisi olla myös tsekkaamisen arvoinen, se ainakin näyttää hyvältä. Lopputeksteissä muuten mainittiin Industrial Light & Magic, joka varmaankin väsäsi ne joten kuten siedettävät erikoisefektit.

[b]The World's End[/b]   Simon Peggin ja Nick Frostin Cornetto-trilogian viimeinen osa, kylläpä kesti että sain sen katsottua. Tämä oli parempi kuin Hot Fuzz, mutta ei yhtä hyvä kuin Shaun of the Dead. Mutta kyllä tykkäsin tästä leffasta, huvittava ja viihdyttävä. Lisäplussa siitä, että leffassa mainittiin Sisters of Mercy. Loppu oli enempi vähempi hölmöhkö, ei minusta iha sopinut leffaan, mutta eipä se nyt juurikaan haittaa.

[quote="Rasimus"]Itseäni häiritsi se, että alkuperäisessä oli hannailtu ja sensuroitu pois Freddyn pedofilia ja tehty hänestä vain lastenmurhaaja (joten hahmoon sopi myös veitsihanskan käyttö).[/quote]   Mietinkin katsoessani, että pedofilian tuominen leffaan tuntui itsestäni jotenkin rohkealta ratkaisulta ja minusta myös epätyypillisen vakavalta kauhugenrelle.   Halloween-fiiliksissä tuli myös jokunen viikko sitten katsottua melko surkuhupaisa kauhupätkä [b]Keskiyön lihajuna[/b]. Elokuva perustuu Clive Barkerin novelliin, joka on julkaistu [url=http://www.risingshadow.fi/library/book/638-veren-kirjat-1]tässä[/url] kokoelmassa. Väkivalta oli sen verran graafista, että ikärjaksi oli asetettu K18 (mm. eräs henkilö liukastuu irtonaiseen silmämunaan) mutta muuten elokuva uppoaisi ehkä parhaiten murrosikäsiin. Jännitystä ei ollut nimeksikään, juonessa oli aukkoja, efektit olivat naurettavia ja loppuratkaisu oli kerrassaan typerä. Koko komeus oli höpsöydessään jopa melkein viihdyttävä.

Kävin katsomassa [b]Ihmeotukset[/b]. Yleisesti ottaen oikein hyvä ja todella hauska elokuva. Nauroin monta kertaa ääneen. Tykkäsin monista hahmoista - järjestyksessä Vaka, Lisko, Jacob ja Valio - mutta aivan lopussa elokuva tuntui hieman lässähtävän.   [spoiler]Colin Farrel ylitti odotukseni Vakana ja siksi olinkin aivan todella pettynyt, kun lopun perusteella vaikuttaa siltä, ettei hän jatka roolia jatko-osissa, vaan puikkoihin astuu Johnny Depp, joka ei ainakaan nähdyn perusteella toimi lainkaan Grindelwaldina. Tämä oli jättipettymys, joka jätti vähän kitkerän maun suuhun.   Toinen mistä en pitänyt oli se, että kliseisenä kuviona tarinan lopussa kaikki pariutuivat - Jacob ja Queenie, Lisko ja Tina - varsinkin viimeinen tuntui väkisin väännetyltä. En kyllä muutenkaan tykännyt Tinasta, väritön hiirulainen, jolla ei oikein tuntunut olevan päätä tai häntää tarinassa. Liskoa sen sijaan kyllä rakastin ja hänessä tykkäsin juuri hänen omistautuneisuudestaan Ihmeotuksille sekä hänen kiinnostavasta taustatarinastaan ja Leta Lestrangesta - näistä olisin halunnut tietää lisää, ilman mitään ennalta-arvattavaa ja pakollisen tuntuista uutta romanssia.   Loppu oli siis monella tapaa pettymys: Jacobin kohtalosta pidin, mutta muutoin se oli aivan liian onnellinen loppu: "paha" on kukistettu (eli siis tässä tapauksessa viaton, kaltoinkohdeltu poika, jonka aurorit tappoivat) ja taikaministeriö paiskaa kättä Liskon ja kumppaneiden kanssa vaikka hetki sitten heistä oli etsintäkuulutukset ympäri kaupunkia ja koko AYT oli heidän perässään... liian epäuskottavaa, en tykännyt yhtään.[/spoiler]   Hyvin leffa onnistui palauttamaan mieleen sen, miksi rakastan Pottereita: värikäs, rikas, eläväinen velhomaailma, taikuus ja kaikki olennot sekä jästit vs velhot ynnä muut tekevät siitä ainutlaatuisen. Olisin kaivannut syvempää katsausta amerikkalaiseen velhomaailmaan: tässä se jäi aika pintapuoliseksi, tosin koko leffa sijoittuikin vain New Yorkiin.   Elokuvan aihe oli kuitenkin Ihmeotukset ja niiden esittelyssä se onnistui varsin hyvin. Samalla tulevia tapahtumia varjostettiin onnistuneesti.

[b]Doctor Strange[/b]   Hyvä leffa, viihdyttävä ja näyttävä. Tilda Swinton toimi Muinaisena (ihanan androgyyninen näytelijä) ja Mads Mikkelsen pahistyyppinä lämmitti mieltä. Enkä voi moittia Benedict Cumberbatchinkään roolisuoristusta.   Leffassa oli paljon hyviä juttuja, kuten lyhyet ja jokseenkin selkeät taistelukohtaukset. Romanssiaspekti oli osattu pitää hillittynä. Elokuvan maagisuusaspekstia oli käytetty hyödyksi hyvin, ja [spoiler]lopun rymistely ei ollutkaan mikään mahtipontinen taistelu. Ja vaihteeksi jotakin muutakin paikkaa kuin vain New Yorkia pistettiin mäsäksi. Hämmentävin asia, josta pidin, oli levitaatiokaapu comic sidekickinä. :D[/spoiler]   Myös huumori oli minusta onnistunutta, se ei ollut samanlaista pakotettua kuin Ant-Manissa. Tässä monesti otettiin jokin perushuumorijuttu ja hiukan väännettin sitä saaden aikaan jotain hiukan erilaista ja oikeasti huvittavaa.   Ainoat natinan kohteet ovat auto-onnettomuus, joka näytti liian erikoistehosteelta ja Dormammun ulkomuoto, joka oli taas se sama mörkö kuin aina ennenkin.

[b]Hercules[/b]   Kreikan mytologiaa käsitteleviä toimintaleffoja ilmestyi jossain vaiheessa isompikin rypäs, joten oli ennakoitavissa, että myös se tunnetuin sankarihahmo saisi oman seikkailunsa. Kovin usein ei muskelimiestä olekaan valkokankaalla näkynyt, olisiko Disneyn animaatio 90-luvulta edellinen kerta. Oudosti tämän leffan kanssa melkein samaan aikaan ilmestyi myös Renny Harlinin näkemys aiheesta, joko sattumalta tai laskelmoiden. Sitä en ole nähnyt, mutta sen täytyy olla melko avuton, jos tämä Dwayne Johnsonin pääosittama versio on kaksikosta parempi.   Elokuva ottaa päähenkilöönsä hieman uudenlaisen ja omaperäisyyttä tavoittelevan näkökulman, mikä on positiivista. Perinteisen tarinan mukaan Hercules on puolijumala, joka korotetaan lopulta täysivaltaiseksi jumalaksi. Tällä kertaa Hercules onkin palkkasotureita johtava kuolevainen mies, jonka jumalainen alkuperä on lähinnä huhupuhetta. Mutta miten paljon, se jätetään hämärän peittoon. Nemean leijona, Hydra ja muut urotyöt ovat jo takana, mutta sitä arvaillaan, ovatko ne totta vai pelkkiä nuotiotarinoita. Sillä ei ole merkitystä, sillä Herculeksen lyödessä vihollinen lentää kaaressa, oli nyrkissä yililuonnollista buustia tai ei.   Palkkasoturijoukko saa Traakian kuninkaalta tehtäväksi estää vallananastajan aikeet ja siitä alkaa melkoinen mättöspektaakkeli, jossa miestä menee nurin urakalla. Käytännössä leffassa on vain kolme pitkää toimintakohtausta, joista ensimmäinen on selvästi paras. Rytmitys ontuu hieman, mutta näkymät ovat komeita ja mahtipontinen turpaanveto tempaisee mukaansa. Johnson on tälläkin kertaa leffansa parasta antia, sillä miehen karisma ja lihasmassa kannattelevat onnistuneesti muuten ihan täyspöhköä kokonaisuutta. Rintapanssarin olisi tosin voinut riisua useammin, jotta uljas runko olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa.

[b]Jason Bourne[/b]   Vähän alkaa lässähtää vaikka olisikin Damon taas mukana nimiroolissa. Siis leffahan on ihan sitä samaa kuin kaksi edellistäkin. Kaksi, koska eka Bourne, eli Medusan Verkko, kun ei ollut vielä nykyisen kaltaista turboahdettua toimintaa vaan ihan ehta jännäri. Ei mitään uutta, mutta ei välttämättä mitään huonompaakaan jos on pitänyt edellisistäkin leffoista nimenomaan toimintana.   Juonipuoli tuntuu menevän vähän överiksi (vaikka ei se järin paksu ja koukeroinen ollut ennenkään), kun nyt ollaan jo päähenkilön isukinkin osuutta salaliittojuonissa selvittelemässä.   Minua ihmetyttää, että eikö CIA ala pikkuhiljaa oppimaan, että jos Bournea ei saada hengiltä, niin pitäisiköhän jo vaihtaa taktiikkaa? entäpä jos tämän kanssa vain sovittaisiin että kerrotaan kaikki mitä mies haluaa tietää ja jätetään sitten rauhaan? Sillä konstilla saataisiin parhaiten suojeltua kallisarvoisia Bourneen liittymättömiä sivuprojekteja, jotka ovat olleet vaarassa jokaikisessä leffassa.     [b]Star Trek 3 - Beyond[/b]   Ei saavuteta oikeata Star Trek -tunnelmaa näissä uusintaversioissa sitten millään. Ehkä eka leffa oli jotenkin hehtaarilla ja tokassa oli hetkensä, mutta kolmas oli puuduttavaa räimettä ilman kummoista juonta. Minkä ihmeen takia maailmankaikkeus halutaan tuhota mitä pienimmistä syistä? Etenkin sellaisten veikkojen toimesta, joiden luulisi tietävän ammattinsa riskit?

[b]Avengers: Age of Ultron[/b]   Tämä leffa ei kestänyt toista katselukertaa. Ei se ollut edes niin hauskakaan kuin muistin. Ultron oli edelleen paras osa tätä leffaa, ja Visionin stailaus kauhea.     [b]Zero Dark Thirty[/b]   Tämä kompensoi Avengers-leffan tuottaman pettymyksen moninkertaisesti. Elokuva kuvaa noin vuosikymmenen kestänyttä Osama bin Ladenin jahtia 9/11 jälkeen. Jessica Chastain loisti roolissaan nuorena CIA:n virkailijana, joka lähetetään pari vuotta WTC-iskujen jälkeen Pakistaniin selvittämään bin Ladenin olinpaikkaa. Vaikka leffa oli 2,5 tuntia pitkä, se oli osattu koota sellaiseen muotoon, että mielenkiinto säilyi koko ajan. Vaikka katsoja tietääkin koko prosessin lopputuloksen, se on silti kiinnostavaa nähdä miten siihen on päädytty. Parasta antia on Chaistainin hahmon kehitys kokemattomasta ja jossain mielessä pehmeästä CIA-virkailijasta piinkovaksi ja armottomaksi kuulustelijaksi.

[b]Gremlins[/b]   Tästä leffasta on jäänyt tavallaan nostalginen fiilis, sillä joskus lapsena (alle 10-vuotiaana varmaan) satuin näkemään elokuvasta muutaman hetken ennen kuin vanhempani kielsivät katsomisen. Mieleen on erityisesti jäänyt leffan ilakoiva, mutta synkkä musiikki. Olen toki nähnyt tämän leffan sittemmin kokonaan ja nyt taas vaan verestin muistoja. Tämä on minusta edelleen hyvä leffa, tästä saa hyvän mielen huolimatta sen melkoisen brutaalista otteesta liskomaisiin riiviöihin. Vaikka erikoistehosteet välillä aiheuttivat hienoista tarkoituksetonta huumoria, olen edelleen vaikuttunut Gizmon toteutuksesta. Toki suurilla silmillä ja pehmoisella olemuksella pystyy paikkaamaan paljon, minusta Gizmo tuntui oikealta, oikeammalta kuin monet nykyleffojen erikoistehoste-eläimet yms.   Hiukan hämmästyttävästi joskus tulevaisuudessa on tulossa Gremlins 3, joka on kai jatko-osa eikä reboot. Miten tähänkin nyt sitten suhtautuisi...     [b]Kunnian polut - Paths of Glory[/b]   Hieman erilainen kokemus tämä elokuva, koska harvoin katselen mustavalkoisia sotaelokuvia.   Juoni on lyhykäisyydessään se, että ensimmäisen maailmansodan aikana 3 ranskalaissotilasta tuomitaan kuolemaan pelkuruudesta. Leffa alkoi heti, siinä ei ollut mitään jahkausta alussa. Ja juoni oli tosissaan hyvin yksinkertainen ja selkeä. Ensin alustettiin syy sille, miksi ranskalaiset yrittivät vallata saksalaisen tukikohdan, siitä edettiin sitten sanoista tekoihin. Ja kun tukikohdan valtaus ei onnistu, etsitään syyllisiä (tässä tapauksessa syntipukkeja) ja tuomitaan heidät tästä epäonnistumisesta. Kovin syvälle ei tarvitse kaivautua kun elokuvan sodanvastaisuus tulee vastaan (sillä suorastaan mehusteltiin). Tätä katsoessa oli omakin oikeustaju koetuksella, ja siihen varmaankin pyrittiin. Kirk Douglas esittää onnistuneesti everstiä, joka joutuu johtamaan epäonnistunutta hyökkäystä ja sen jälkeen toimii syntipukkien puolustusasianajajana (jälkimmäinen osuus on elokuvan ydin). Mutta oli kyllä minusta hyvä leffa, jää mieleen moneksi päiväksi.

[b]Woody Allen Match point 2005.[/b] Ei mikään komedia, ellei sitten loppu, hyvin mustaa ja katsojan kustannuksella, vaan piinaavasti kerrottu tarina onnekkaasta miehestä, joka sotkee elämänsä.   [b]Sergei ja Fjodor Bondartshuk Hiljaa virtaa Don 2006.[/b] Filmattu 1990-luvulla, pääosissa englantilainen, ranskalainen ja amerikkalainen, muissa rooleissa venäläisiä ja koko muu henkilökunta ja rahoitus italialaisia. Filmaus keskeytyi ja isä-Bondartshuk kuoli. Poika teki loppuun työn, joka esitettiin TV-sarjana Venäjällä vasta 2006. Minä katsoin kolmituntiseksi elokuvaksi leikatun version. Aivan kamalaa ylinäyttelemistä eivätkä englantia puhuvat kasakat paranna asiaa. Donin maisemat ovat hienoja, samoin kasakoitten ratsastusharjoitukset.   [b]Jim Goddard A tale of two cities 1980.[/b] En ole lukenut Dickensin kirjaa, joten en osaa sanoa, miten uskollinen filmatisointi on. Ihan hyvin kerrottu tarina, muttei mitään erityisen mieleenpainuvaa.   [b]Gary Ross The hunger games 2012.[/b] Hyvin kirja kuvitettu, ei häirinnyt mikään ja muutamat sivuhahmot suorastaan mehustuivat.

[b]Arrival[/b]   Todella, todella hyvä elokuva. Olin kuullut paljon kehuja ja silti olin näemmä laittanut odotukset liian matalalle, koska tämä ylitti ne kaikki helposti.   Tarina eteni koko ajan, siinä ei ollut tyhjäkäyntiä ja ne tunnelmahetketkin olivat aina sopivassa kohdassa ja sopivan pituisia. Amy Adams loistaa Louise Banksinä, lingvistikkona, joka pääsee mukaan tiimiin tutkimaan ja kommunikoimaan yhden maahan saapuneen avaruusaluksen avaruusolioiden (heptapodien) kanssa. Jeremy Renner esittää elokuvassa fyysikkoa, mutta hänen roolinsa tutkijatiimissä tiedemiehenä jäi aika pieneksi. Ja vaihteeksi Forest Whitaker ei esitä maanista huru-ukkoa. Leffan soundtack on varmaan paras mitä olen hetkeen kuullut.   Juoni on itsessään aika simppeli, mutta kerronnan takia se on oikeutettua. Se ilmeisesti noudattaa aika lähelle alkuperäisnovellin juonta, mutta joitain yksityiskohtia on muutettu jossain määrin tarkoituksena todennäköisesti keventää leffaa (ymmärrettävä ja kannatettava päätös, katsojan ajatukset eivät harhautuneet pääpointista).

Lainasin kirjastosta paljon parjatun uuden [b]Ghostbustersin[/b]. Trailerin, silloin kun se julkaistiin, perusteella leffa näytti kivalta mutta senhän jälkeen alkoi sataa sontaa niskaan enemmän kuin tarpeeksi. Odotukseni olivat siis aika matalalla, mutta loppujen lopuksi ei se nyt niin huono ollut. Ihan jees itse asiassa. En keksi siitä juurikaan pahaa sanottavaa. Juoni oli suht toimiva ja näyttelijät hyviä. Ei siinä tullut kauheasti ääneen naurettua (kuvittelin Leslie Jonesin roolin hauskemmaksi) vaikka se ihan hauska olikin. Viittaukset alkuperäisiin leffoihin olivat kivoja. [spoiler]Tiesin odottaa cameoita Acroydilta, Murraylta, Hudsonilta ja Weaverilta mutta olin tyystin unohtanut Annie Pottsin :smile:[/spoiler] Ainoa mikä vähän tökki vastaan oli Chris Hemsworthin hahmon vähä-älyisyys. Miten kukaan niin tyhmä voi selvitä hengissä aikuiseksi asti?

Facebookissa oli taas nähty sen luokan hehkutusta kuin olisi kolmoskopan Hiacea käynnistetty, eli Matti Ijäksen klassikkoelokuva [url=https://fi.wikipedia.org/wiki/Katsastus_(elokuva)]Katsastus[/url] oli tullut [url=http://areena.yle.fi/1-571687]Areenaan[/url] ja se pitäisi katsoa, koska se on suomalaisen elokuvaviihteen hauskin teos.   No ei se kyllä. Tavallaanhan tämän pitäisi olla minulle juuri sopivan kivuliasta katsottavaa, päähenkilöt kun ovat juuri minun ikäisiäni miehiä, jotka tajuavat tulleensa vanhoiksi – ainakin osin. Mutta toisaalta nämä 80-luvun pohjoisen (niin pohjoisen, että autolla voi käydä Ruotsissa noin vaan) miehet ovat itselleni täysin käsittämättömiä hahmoja. Mutta kaiketi edelleen joku elää näin, joka päivä. Nelikymppisen pillurallia vanhalla jenkkiautollaan ajavan miehen jokainen maalaiskunnan asukas varmaan osaa edelleen nimeltä mainita.   Pääosaa esittäneen Vesa Vierikon mukaan kyseessä on "huonorakenteinen road movie" ja sitähän se toki. Ehkä kulttielokuvan täytyy aina olla jotenkin vinoon rakennettu. Eihän Vanishing Pointissakaan ole mitään puolet ajasta mitään järkeä. Automatkasta huolimatta Katsastus on tosin niin kaukana Suomen Vanishing Pointista (joka kulkee suomeksi nimellä "Nasta laudassa") kuin mahdollista.   Jostain syystä leffa on kuulemma kuitenkin nuorten miesten suosiossa. Maskuliinisen uhoamisen kuvaus, ihmekös tuo. Elokuvan naiset ovat statisteja.   Mutta kaiketi katsottuaan [url=https://www.youtube.com/watch?v=1nNEJHWnHIw]ensimmäisen kohtauksen[/url] tietää jo, jatkaako.