Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 367 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
12
Divergent
19.04.2014
Q_Black
281 kirjaa, 273 kirja-arviota, 117 viestiä
Luin tämän kirjan ennen elokuvaa ja täytyy kyllä antaa ehdottomasti tunnustusta molemmille. Outolintu vetäisi mukaansa heti alkumetreillä ja kirjalle uskollinen elokuva viimeisteli kaiken. Pidin todella paljon elokuvan maailmasta ja sen toteutuksesta. Elokuvaa katsellessa välittyi selvästi yhteiskunnan tarkoitus ja sen raadollisuus. Tuntui kuin olisi itse elänyt samassa maailmassa.
Shailenesta taisi tulla uusi fanituksen kohteeni. Pidin hänen roolihahmostaan, joka on samalla herkkä, mutta kovapäinen eikä pelkää tiukan paikan edessä. Elokuvan toimintakohtaukset imaisivat mukaansa ja mietinkin useaan otteeseen, että elokuva olisi saattanut olla melko hienon näköinen 3D:nä katsottuna kun välillä meinasi jo muutenkin huimata elokuvateatterissa tavallista pätkää katsellessa.
Trisin ystävät olivat ehkä suuremmassa osassa kirjassa ja jäivät tässä pätkässä vähän ulkopuolelle tarinasta, mutta Neljä (Theo James) oli kyllä loistava "pahan" pojan roolissaan kuten myös Eric, jonka näyttelijä Jai Courtney kyllä veti myös aika mahti suorituksen ilkeän johtajan kengissä. Kate Winsletin esittämä pahis sen sijaan jäi minulle vähän etäiseksi.
Nyt kun näin äkkiseltään miettii, en löydä mitään moitittavaa tästä elokuvasta! Vaikka se kesti yli kaksi tuntia, olin aivan lumoutunut alusta loppuun asti. Mikäli pidit kirjasta, kannattaa ehdottomasti katsastaa elokuva. Ja vaikket luekaan kirjoja, elokuva on varmasti viihdettä sellaisenaan. Tämä täytyy saada omaan hyllyyn!

03.05.2014
Scartti
228 kirjaa, 16 kirja-arviota, 209 viestiä
Mun ajatukset leffan aikana
- viddu, mis välis toi ehtii laittautumaan. Tukka noin kaunis ja kiiltävä, kulmat perfect ja ripset. Jos mä olisin jossain taisteluyksikössä, leikauttaisin lyhyet hiukset..
- Four on 40-v ja Tris joku 15-v.. ( ei ihan mennyt arvaukset nappiin)
- miks noi tyypit pukeutuu kuin hipit ja "poliisit" on tatuoituja gangstoja, jotka asuu jossain hylätyssä tehtaassa.
- miks ne saa valita ryhmänsä? Miks hitossa niille pidetään joku testi, jos saavat kuitenkin ite päättää?
- Missä niiden tatuoitujen mukulat ja perheet oli?
- Eric on aika namu
[Spoileri - klikkaa]
MIKS MÄ EN LUKENUT KIRJAA ENSIN?! Yli 2 tunnin kesto arvelutti, mutta ei tuntunut missään. Ihan viihdyttävä oli, vaikka mun mielestä ihan hirveästi jäi asioita selittämättä. Kertaakaan en vilkaissut kelloa ja ajatustenkin peruateella oli just hyvä "aivot narikkaan"-leffa

kun lopussa juoksivat junaan, oliko se yks hemmo Peter, jota Tris oli juuri ampunut, jotta kertois missä se komentokeskus on?! Miks ne sen ottais mukaan. Kolme tyyppiä yritti heitää Trisin rotkoon, yksi paljastui.. joo, en olis katsonut ketä ne kaks muuta on, HÄH?! Mitä tapahtui sille tytölle, joka ensin hakkas Trisin ja pelkokokeen jälkeen menis sekaisin?
MIKS MÄ EN LUKENUT KIRJAA ENSIN?! Yli 2 tunnin kesto arvelutti, mutta ei tuntunut missään. Ihan viihdyttävä oli, vaikka mun mielestä ihan hirveästi jäi asioita selittämättä. Kertaakaan en vilkaissut kelloa ja ajatustenkin peruateella oli just hyvä "aivot narikkaan"-leffa
Mun ajatukset leffan aikana
- viddu, mis välis toi ehtii laittautumaan. Tukka noin kaunis ja kiiltävä, kulmat perfect ja ripset. Jos mä olisin jossain taisteluyksikössä, leikauttaisin lyhyet hiukset..
- Four on 40-v ja Tris joku 15-v.. ( ei ihan mennyt arvaukset nappiin)
- miks noi tyypit pukeutuu kuin hipit ja "poliisit" on tatuoituja gangstoja, jotka asuu jossain hylätyssä tehtaassa.
- miks ne saa valita ryhmänsä? Miks hitossa niille pidetään joku testi, jos saavat kuitenkin ite päättää?
- Missä niiden tatuoitujen mukulat ja perheet oli?
- Eric on aika namu
 
[spoiler]kun lopussa juoksivat junaan, oliko se yks hemmo Peter, jota Tris oli juuri ampunut, jotta kertois missä se komentokeskus on?! Miks ne sen ottais mukaan. Kolme tyyppiä yritti heitää Trisin rotkoon, yksi paljastui.. joo, en olis katsonut ketä ne kaks muuta on, HÄH?! Mitä tapahtui sille tytölle, joka ensin hakkas Trisin ja pelkokokeen jälkeen menis sekaisin?[/spoiler]
 
MIKS MÄ EN LUKENUT KIRJAA ENSIN?! Yli 2 tunnin kesto arvelutti, mutta ei tuntunut missään. Ihan viihdyttävä oli, vaikka mun mielestä ihan hirveästi jäi asioita selittämättä. Kertaakaan en vilkaissut kelloa ja ajatustenkin peruateella oli just hyvä "aivot narikkaan"-leffa
05.08.2014
Moonlord
1006 kirjaa, 2038 viestiä
Tämä tuli katsottua näin aamutuimaan. Odotin kyllä vähän parempaa. Mutta olisi tietysti pitänyt odottaa pahinta kun mainostettiin että perustuu teinikirjaan. Alkupremissi tässä oli niin typerä että olen harvoin moista nähnyt. Tuhon jälkeen hengissä selvinneet jaetaan luonteenpiirteidensä perusteella viiteen eri ryhmään
.
Eli jo ensiminuuteista lähtien selvisi, etti tässä olla tavoittelemassa mitään käsikirjoitus-Oscareita. Mitään uskottavuutta elokuvasta ei löytynyt koko aikana. Ennalta-arvattava ja lapsellinen. Onneksi oli sentään työpöytä tässä television edessä niin että sai vääntää käsitöitä samalla kun katsoi leffaa, muuten olisi mennyt pari tuntia hukkaan. Yksi plussa tuli pääosan esittäjästä joka hoiti hommansa kohtalaisen hyvin. (3/10)

Tämä tuli katsottua näin aamutuimaan. Odotin kyllä vähän parempaa. Mutta olisi tietysti pitänyt odottaa pahinta kun mainostettiin että perustuu teinikirjaan. Alkupremissi tässä oli niin typerä että olen harvoin moista nähnyt. Tuhon jälkeen hengissä selvinneet jaetaan luonteenpiirteidensä perusteella viiteen eri ryhmään :roll: .
 
Eli jo ensiminuuteista lähtien selvisi, etti tässä olla tavoittelemassa mitään käsikirjoitus-Oscareita. Mitään uskottavuutta elokuvasta ei löytynyt koko aikana. Ennalta-arvattava ja lapsellinen. Onneksi oli sentään työpöytä tässä television edessä niin että sai vääntää käsitöitä samalla kun katsoi leffaa, muuten olisi mennyt pari tuntia hukkaan. Yksi plussa tuli pääosan esittäjästä joka hoiti hommansa kohtalaisen hyvin. (3/10)
05.08.2014
Saki
92 kirjaa, 35 kirja-arviota, 335 viestiä
Katsoin elokuvan teatterissa jo aikoja sitten mutta en ollut lukenut kirjaa vielä koska sain sen samana päivänä, mikä harmitti sitten jälkikäteen. Itse leffa oli ihan ok, mutta kirja oli paljon parempi ja kerronnaltaan siistimpi. Neljä ei tuntunut samalta kuin kirjassa mutta Tris oli positiivinen yllätys.
Suosittelen tätä leffaa kaikille jos on lukenut kirjan ensin

Suosittelen tätä leffaa kaikille jos on lukenut kirjan ensin :cool:
01.09.2014
Wanderer
215 kirjaa, 12 kirja-arviota, 115 viestiä
Koska kirja ei ollut mun suosikki, suhtauduin aika varauksella elokuvaan. Mutta se oli hyvä, yllättävän hyvä. Jotenkin elokuvassa selitettiin kaikki asiat selvemmin ja järjellisemmin. En sitten tiedä, pysyikö siinä kärryillä jos ei ollut lukenut kirjaa ensin.
Kun ensimmäisen kerran näytettiin Neljää, mä ajattelin että ei! Toi on ihan väärä. Mutta kyllä se olikin lopulta aika hyvä siihen osaan.

22.02.2016
Tsururun
39 kirjaa, 2 kirja-arviota, 20 viestiä
pieni up vanhahkoon leffaan, mutta olen nyt kolmesti yrittänyt katsoa divergenttiä ja en millään pääse yli siitä, miten värjätyn näköiset nuo trisin hiukset on. siis niissähän on selviä raitoja! miten tuollainen voi olla sallittua, kun koko pointti on se, että tris on vaatimattomasta lähtöisin :eek: :eek: :eek:
taidan edelleen pysyttäytyä kirjoissa...

21.07.2016
Jussi
1234 kirjaa, 109 kirja-arviota, 1764 viestiä
Yllättävä käänne: viimeinen Outolintu-elokuva saatetaan julkaista tv-leffana. Syynä on Uskollisen surkea menestys lippuluukuilla. Filmiyhtiö suunnittelee myös tv-sarjaa, joka sijoittuisi elokuvien jälkeen samaan maailmaan. Outolintu nelosen kuvaamista ei ole vielä aloitettu, sen piti alun perin tulla ensi-iltaan kesällä 2017. Tv-sarjasuunnitelmien taustalla on varmaan Shadowhunters-sarjan menestys.
Minusta eka Outolintu oli kirjana ihan OK-luettavaa, jolle uskalsi antaa tietokannassa kolme tähteä. Elokuvan katsoi myös mielellään. Mutta petyin pahasti Kapinalliseen, enkä ole viitsinyt lukea ollenkaan trilogian päätösosaa Uskollinen. Kiinnostukseni Veronica Rothin kirjoihin katosi täysin. Kapinallinen oli elokuvana selkeästi parempi kuin romaanina, tarinaan tehtiin muutoksia, jotka saivat juonen tuntumaan edes vähän järkevämmältä. Mutta ei filmi silti pärjännyt Outolintu ykköselle.
En käynyt keväällä katsomassa Uskollista leffateatterissa, vaan aion lainata sen joskus kirjastosta dvd:nä. Minua kiinnostaa kuitenkin nähdä elokuvat loppuun, vaikka kirjojen suhteen luovutin. Siskoni vielä haukkui lyttyyn Uskollinen-romaanin, trilogian loppuratkaisu on kuulemma uskomattoman typerä. Outolintu-filmien piti haastaa suosiossa Nälkäpelit, mutta toisin kävi... Kolmas leffa keräsi Yhdysvalloissa alle puolet ensimmäisen katsojamääristä, joten elokuvastudiota ei kiinnosta enää heittää rahaa hukkaan. En tiedä, miksi kolmas kirja täytyi pilkkoa kahdeksi filmiksi.

Yllättävä käänne: viimeinen [i]Outolintu[/i]-elokuva [url=http://dome.fi/elokuva/menestyselokuvasarja-floppasi-seuraava-leffa-televisiolevitykseen/]saatetaan julkaista[/url] tv-leffana. Syynä on [i]Uskollisen[/i] surkea menestys lippuluukuilla. Filmiyhtiö suunnittelee myös tv-sarjaa, joka sijoittuisi elokuvien jälkeen samaan maailmaan. Outolintu nelosen kuvaamista ei ole vielä aloitettu, sen piti alun perin tulla ensi-iltaan kesällä 2017. Tv-sarjasuunnitelmien taustalla on varmaan [i]Shadowhunters[/i]-sarjan menestys.
 
Minusta eka Outolintu oli kirjana ihan OK-luettavaa, jolle uskalsi antaa tietokannassa kolme tähteä. Elokuvan katsoi myös mielellään. Mutta petyin pahasti [i]Kapinalliseen[/i], enkä ole viitsinyt lukea ollenkaan trilogian päätösosaa Uskollinen. Kiinnostukseni Veronica Rothin kirjoihin katosi täysin. Kapinallinen oli elokuvana selkeästi parempi kuin romaanina, tarinaan tehtiin muutoksia, jotka saivat juonen tuntumaan edes vähän järkevämmältä. Mutta ei filmi silti pärjännyt Outolintu ykköselle.
 
En käynyt keväällä katsomassa Uskollista leffateatterissa, vaan aion lainata sen joskus kirjastosta dvd:nä. Minua kiinnostaa kuitenkin nähdä elokuvat loppuun, vaikka kirjojen suhteen luovutin. Siskoni vielä haukkui lyttyyn Uskollinen-romaanin, trilogian loppuratkaisu on kuulemma uskomattoman typerä. Outolintu-filmien piti haastaa suosiossa [i]Nälkäpelit[/i], mutta toisin kävi... Kolmas leffa keräsi Yhdysvalloissa alle puolet ensimmäisen katsojamääristä, joten elokuvastudiota ei kiinnosta enää heittää rahaa hukkaan. En tiedä, miksi kolmas kirja täytyi pilkkoa kahdeksi filmiksi.
03.08.2017
Jussi
1234 kirjaa, 109 kirja-arviota, 1764 viestiä
JussiYllättävä käänne: viimeinen Outolintu-elokuva saatetaan julkaista tv-leffana. Syynä on Uskollisen surkea menestys lippuluukuilla. Filmiyhtiö suunnittelee myös tv-sarjaa, joka sijoittuisi elokuvien jälkeen samaan maailmaan.Asiasta ei ole saatu vuoteen mitään tietoa, mutta Deadline uutisoi eilen, että Ascendant-tv-sarja on tosiaan kehitteillä. Sen kotina olisi Outlanderista tuttu Starz-kanava.
There are no details about the Ascendant TV series at Starz. It is unclear whether the cast from the movie, led by Shailene Woodley, Theo James and Ansel Elgort, would appear on the series though that is considered a possibility as a way to wrap their characters’ story and jump-start the series.Katsoin viime vuonna Uskollinen-elokuvan kirjaston dvd:ltä. Se oli varsin heikko, huonoin kolmesta. Pituutta oli liikaa sisältöön nähden. Olihan tämä erilainen katselukokemus, kun en tiennyt ennestään mitään juonesta. En ihmettele yhtään surkeita katsojamääriä.
[quote="Jussi" post=47155]Yllättävä käänne: viimeinen [i]Outolintu[/i]-elokuva [url=http://dome.fi/elokuva/menestyselokuvasarja-floppasi-seuraava-leffa-televisiolevitykseen/]saatetaan julkaista[/url] tv-leffana. Syynä on [i]Uskollisen[/i] surkea menestys lippuluukuilla. Filmiyhtiö suunnittelee myös tv-sarjaa, joka sijoittuisi elokuvien jälkeen samaan maailmaan.[/quote]
Asiasta ei ole saatu vuoteen mitään tietoa, mutta Deadline [url=http://deadline.com/2017/08/ascendant-tv-series-divergent-movie-franchise-starz-lionsgate-tv-1202141120/]uutisoi[/url] eilen, että [i]Ascendant[/i]-tv-sarja on tosiaan kehitteillä. Sen kotina olisi [i]Outlanderista[/i] tuttu Starz-kanava.
[quote]There are no details about the [i]Ascendant[/i] TV series at Starz. It is unclear whether the cast from the movie, led by Shailene Woodley, Theo James and Ansel Elgort, would appear on the series though that is considered a possibility as a way to wrap their characters’ story and jump-start the series.[/quote]
 
Katsoin viime vuonna [i]Uskollinen[/i]-elokuvan kirjaston dvd:ltä. Se oli varsin heikko, huonoin kolmesta. Pituutta oli liikaa sisältöön nähden. Olihan tämä erilainen katselukokemus, kun en tiennyt ennestään mitään juonesta. En ihmettele yhtään surkeita katsojamääriä.
04.08.2017
Rasimus
1 kirja, 890 viestiä
Häh? Mä katsoin nuo kaksi ekaa Outolintua kun ne tulivat telkusta, ja olin ihan varma että kakkoselokuvan kohdalla oli tajuttu että homma ei toimi (eka leffa ei ollut mitään neroutta ja jo alkuperäisen tarinan asetelma tuotti minulle näppyjä) ja pistetty trilogian kaksi vikaa osaa samaan leffaan että saadaan edes tarina kerrottua loppuun... Meinaan niin hyvin tarina saatiin minusta lopetettua ilman että mitään lankoja olisi jäänyt roikkumaan (uuden uljaan maailman kertomista ehkä lukuunottamatta, mutta se ei tuntunut välttämättömältä).
En tiennyt, että sitä oli tehty enemmän kuin nuo kaksi osaa. Ei ole kiinnostanut

En tiennyt, että sitä oli tehty enemmän kuin nuo kaksi osaa. Ei ole kiinnostanut :tongue:
12