Muks!

Pratchettin kirjat ovat aina taattua laatua ja tämä ei ole poikkeus. Kun kirjaan tarttuu kerran, siitä on hankala päästää irti. Varsinkin Pratchettin vartiostosta kertovat kirjat ovat juuri tällaisia; tarinaan uppoutuu syvälle ja sen jälkeen onkin pakko lukea seuraava ja taas seuraava kappale, kunnes tekijä kaikkien mysteerien takaa paljastuu.

Jos ei ole lukenut aiempia vartiostosta kertovia kirjoja, monet viittaukset ja hahmot jäävät varmasti epäselviksi. Vanhalle konkarille sen sijaan kirja on yhtä herkkua. Paikalla on kaikki parhaimmat Prachettin hahmot. Vimes muuttuu kirja kirjalta syvällisemmäksi ja koskettavammaksi hahmoksi. Vetinari on yhtä hyytävä ja ihana kuin aina ja Porkkana on... noh. Porkkana.

Hieman kevyempi kirja kuin Yövartiosto, mutta ehkä juuri sen takia juuri pidin tästä niin paljon. Tämä on ehtaa Pratchettia.

Muks!:n teemana on kääpiöiden ja peikkojen välinen vihanpito sekä legendaarinen Koomin laakson taistelu. Pratchett pohtii mm. rasismia ja fundementalismia. Päähenkilö on Sam Vimes, ja teos kuuluukin vartiosto-sarjaan. Kirjassa on paljon viittauksia Maanalaisen elefantin tapahtumiin, joka kannattaa olla luettuna ennen Muks!:iin tarttumista.

Minä pidin Muks!:sta, se oli hyvä kuten kaikki Kiekkomaailma-romaanit. Mutta edellisvuosina Pratchett oli kirjoittanut muutaman erinomaisen kirjan (esimerkiksi Yövartiosto ja Posti kulkee), eikä tämä pärjännyt niille. Mielestäni Muks! on heikoin Viimeisen mantereen jälkeen ilmestyneistä aikuisten Kiekkomaailma-teoksista.

Se oli kivaa, että vihdoinkin selvisi, mistä Koomin laakson taistelussa oikein oli kyse. Tähän oli vain viitattu aiemmissa osissa. Olen aina tykännyt paljon vartiosto-kirjoissa, ja Vimes on yksi parhaista Pratchettin luomista hahmoista. Hän oli kuitenkin ollut pääosassa jo seitsemässä romaanissa (sekä pienemmässa roolissa Hirmurykmentissä), joten lukiessa tuli tunne, että kirjailijan pitäisi ehkä keskittyä uusiin päähenkilöihin.