Pojat urhokkaat
Alkuteos ilmestynyt 1997. Suomentanut Mika Kivimäki. Kannen kuva: Josh Kirby.
Sidottu, kansipaperi.
Ulapalle tähyilijöillä riittää ihmeteltävää, kun merestä kohoaa ensin tuuliviiri, sen perässä torni... ja lopulta kokonainen kaupunki. Uuden uutukainen kaupunki on keskellä merta kutakuinkin Klatchin ja Ankh-Morporkin puolivälissä, mistä tietysti seuraa mielenkiintoisia aluepoliittisia pohdintoja. Kummalle kaupunki kuuluu? Siitä ollaan kahta mieltä.
Molemmin puolin merta valmistaudutaan selvittämään asia oikein konkreettisin keinoin. Kansalaiset uhoavat voimiensa tunnossa, ja kiihkoilijoissa on mukana niin miehiä, naisia, peikkoja kuin kääpiöitäkin... Moinen hengen nostatus panee vauhtia kaupunginvartioston komentaja Vimesiin: hänellä on vain pari tuntia aikaa ehkäistä rikos, joka on niin hirvittävä, ettei sen varalle ole edes lakia. Sitä sanotaan sodaksi.
Pojat urhokkaat on jo neljäs romaani kaupunginvartioston verrattomasta väestä.
Käyttäjät lukeneet myös
Terry Pratchett
Terry Pratchett (1948–2015) oli Britannian suosituimpia kirjailijoita. Hänen humoristiset Kiekkomaailma-kirjansa ovat vuodesta 1983 alkaen tulleet tunnetuiksi ympäri maailman. Niiden lisäksi Pratchett julkaisi joukon lastenkirjoja. Pratchett loi omaperäisen kirjallisuudenlajin, jossa aineksina ovat seikkailutarina, parodinen huumori, fantasia sekä elämän ja todellisuuden ilmiöiden pohdinta. Terry Pratchettin teoksia on myyty 85 miljoonaa kappaletta. 2000-luvulla hän oli Britannian toiseksi luetuin kirjailija. Vuonna 1998 Terry Pratchett palkittiin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsenyydellä palveluksistaan maansa kirjallisuudelle. Pratchett sai elämäntyöstään World Fantasy -palkinnon vuonna 2010.
Kiekkomaailma
Kiekkomaailma-sarjan alkuperäinen 27. osa The Last Hero (2001) jäi suomentamatta. Se on lyhyt romaani, joka on laajasti Paul Kidbyn kuvittama: jokaiselta aukeamalta löytyy hänen taidettaan. Kirjan päähenkilöt ovat Rincewind ja Cohen Barbaari.
Myöskään novellikokoelmaa A Blink of the Screen (2012) ei suomennettu. Siihen kerättiin kaikki Pratchettin Kiekkomaailma-novellit sekä muita novelleja. Mukana on Muori Säävirkusta ja Nanny Auvomielestä kertova pitkä tarina The Sea and Little Fishes (1998), joka sijoittuu Naamiohuvien ja Carpe jugulumin väliin. Tämä kertomus myös pohjustaa myöhempää Tiffany Särkynen -kirjaa Tähtihattu.
Kiekkomaailma sisältää 34 kirjaa — sarja on kokonaan valmis.
Alasarja Kiekkomaailma (nuortenkirjat)
Kirja-arvioita
Pojat urhokkaat on ollut pitkään suosikki-Kiekkomaailmaani. Siinä on loistava yhdistelmä vakavia ja suuria aiheita sekä Pratchettille tyypillistä keveää, oivaltavaa ja humaania huumoria. Pojat urhokkaat keskittyy erityisesti kahteen suureen aiheeseen: muukalaisvastaisuuteen ja sotaan. Vartiosto-juonilinjan näkökulmasta näistä aiheista käännellään esiin yllättäviä, oivaltavia ja paikkansapitäviä näkökulmia.
Teos saa neljä tähteä: yhden erittäin hyvin valituista ja käsitellyistä teemoista, toisen vartioston hahmokaartista, kolmannen aidosta huvittuneisuudesta ja yhden sujuvasta seikkailusta. Yksi tähti jää antamatta muutaman arveluttavan vitsin vuoksi ja siksi, että kaikki loputkaan vitsit eivät olleet enää ihan niin hauskoja kuin teini-ikäisenä.
Ei mitenkään erityisen loistavaa tekstiä Pratchetilta. Voisi hyvinkin sanoa, että melko tasapaksua. Nostaa aina välille virneen naamalle pikku näppäryydellä, vastapainona muutamalle raskaalle huokailulle. Vartioston jäsenet ovat kuitenkin henkilöinä huomattavasti vaikkapa pelkuri-Rincewindia huomattavasti mielenkiintoisempia päähenkilöitä. Näiden toilailuja on mielekästä seurata, varsinkin kun Patriisilla on aina sormensa pelissä. Teemaltaan teos on ehkä turhan alleviivaava ja yksinkertainen. Halpoja vitsejä, ja vartiostokirjojen ominainen synkempi tunnelma on pelkkä muisto. Parempi kuin Eric, mutta kehnompi kuin muut vartiosto-sarjan kirjat. Juoni on perustoimiva, mutta tarina ei asaitse kunniamerkkejä.
Pojat Urhokkaat on neljäs vartiostosta kertova kirja. Ottaen huomioon, että teema ei ole juuri muuttunut, sama päähenkilö pohtii yhä itsekseen yhteiskuntamoraalia, tuntuu neljäs kirja jo hieman väsyneeltä. Kirjassa on uusi rikos ja uudet pahikset, mutta kun suuri osa ajasta kuljetaan Vimesin perässä, tuntuu kirja jo kertaalleen luetulta. Ehkä tämä kirja ei sentään ole edes paha tapaus, sillä seuraava Vartiosto-kirja tulee käsittelemään rasismia, jota myöskin koko Vartiosto-sarja on alusta asti (vahvasti myös tässäkin teoksessa) käsitellyt. Välillä kirja saa nauramaan lämpimästikin, ja välillä löytyy jotain ihan uutta, mutta enimmäkseen käytetään vanhoja tuttuja ja turvallisia huumorin keinoja. Nauretaan Nobbylle, joka on aivan epäinhimillinen. Miinusta tulee turhan paljosta pieruhuumorista. Merkittävää kirjassa on muun muassa se, että Patriisille on annettu kävelykeppi, tehden koko sarjan yhdestä suurimmista ja pysyvimmistä hahmoista kuolevainen, tavalla jota hän ei aiemmin ole ollut. Kirjassa on hieman samaa täyteromaanin makua kuin Ericissä aiemmin, mutta tässä sentään on kunnollinen dekkarijuoni taustalla, ja tarpeeksi sivuja korvaamaan hinnan. Kirja on hyvä, mutta ei vain aivan niin hyvä kuin aiemmat kirjat. Henkilökohtaisesti uskon, että teos olisi huomattavasti parempi, jos ei olisi lukenut kaikkia aiempia teoksia ensin. Toisaalta, en myöskään suosittelisi lukemaan tätä kaikista mahdollisista Pratchetteista. Kyllä tämän silti mielellään luki, ja omalla tavallaan sai koukutettua lukemisen ajaksi. Vain hieman liian "tuttua Pratchettin tyyliä."
'Pojat urhokkaat' on tuttua Pratchettin tyyliä. Leshpin kaupungista käytävä sota näyttää todennäköiseltä ja Ankh-Morpork on sotakuumeen kourissa. Patriisi katoaa ja valta siirtyy Lordi Rustille. Rustin erottama Vimes kokoaa oman kaartinsa ja lähtee ajamaan takaa 71-tunnin Ahmedia, joka on kaapannut Anguan. Patriisi ja Leonardo da Quirm puolestaan nappaavat Nobbyn ja Colonnan mukaansa retkelle Klatchiin. Lopulta Klatchin hiekkadyyneillä käydään mielenkiintoinen tapahtumaketju. Vaikkei hauskuudella ja naurulla ole yhtä suurta osuutta kuin joissakin muissa, onnistuu tämäkin teos aikaansaamaan naurukohtauksia. Pratchett irvailee 'Pojissa urhokkaissa' sodille, johtajille ja stereotypioille ja rasismille. Lordi Rust varsinkin vaikutti lähes karikatyyriseltä vanhan siirtomaa-ajan kenraalilta, joka terveen järjen vastaisesti tekee päätöksiään. Kirjan kenties hauskimmat osuudet ovat ne, joissa Nobby esiintyy klacthilaisena naisena. Nobby saa miehet kauhun valtaan uhkaamalla esittää "eksottiista tanssia". Kirjassa myös paljastui mielenkiintoisia asioita Patriisi Vetinarista ja Leonardo da Quirmista. Leonardo da Quirm oli minusta kirjan mielenkiintoisin hahmo, tiedemies joka keksii koko ajan ja on ilmiselvä vertaus Leonardo da Vinciin. Kirja oli minusta hauska ja koukuttava, mutta samalla ajattelemaan laittava. 'Pojat urhokkaat' sisältää Pratchettin kirjojen tapaan myös filosofisia teemoja, tässä kirjassa sotaan ja rasismiin liittyviä. Kirja ei ehkä ole Pratchettin paras, mutta silti minun mielestäni hyvin korkeatasoista fantasiaa. Suosittelen jokaisella Pratchettin ystävälle, tosin aiempien Vartiosto-kirjojen lukemisesta saattaa olla hyötyä kaikkien ihmissuhde-kiemuroiden tajuamiseen. Arvosana: 9.