Maanalainen elefantti
Alkuteos ilmestynyt 1999. Suomentanut Mika Kivimäki. Kannen kuva: Josh Kirby. Sidottu, kansipaperi.
Toinen sija Locus-palkintoäänestyksessä (fantasiakirjat) 2000.
Kääpiöiden valtakunta Überwald tunnetaan arvokkaista läskilouhoksista, joiden rinnalla Ankh-Morporkin kuivahtaneet siirappikaivokset eivät ole mitään. Kun Überwaldiin saadaan uusi kääpiökuningas, kaupunginvartioston komentaja Sam Vimes lähetetään kruunajaisiin lordi Vetinarin edustajana.
Ennen kruunajaisia koetaan kuitenkin vastoinkäymisiä. Konstaapeli Reiska Hustala löytää kääpiöleipomosta ruumiin – tai siis vitaalisesti vajaan henkilön – mutta hän ei löydä kääpiöiden pyhää kiviskonssia, vaikka kuinka etsisi. Voidaanko kruunajaisia edes pitää ilman kiveä? Kadonneen kiviskonssin metsästys panee Vimesin lujille, mutta mitäpä mies ei tekisi turvatakseen riittävän rasvansaannin.
Huikeassa mylläkässä mukana pyörimässä on myös sankka kääpiöjoukko, vallanhimoinen ihmissusiperhe, parannuksen tehnyt vampyyrileidi sekä kirsikkapuistossa haikailevat kolme sisarta.
Terry Pratchett
Terry Pratchett (1948–2015) oli Britannian suosituimpia kirjailijoita. Hänen humoristiset Kiekkomaailma-kirjansa ovat vuodesta 1983 alkaen tulleet tunnetuiksi ympäri maailman. Niiden lisäksi Pratchett julkaisi joukon lastenkirjoja. Pratchett loi omaperäisen kirjallisuudenlajin, jossa aineksina ovat seikkailutarina, parodinen huumori, fantasia sekä elämän ja todellisuuden ilmiöiden pohdinta. Terry Pratchettin teoksia on myyty 85 miljoonaa kappaletta. 2000-luvulla hän oli Britannian toiseksi luetuin kirjailija. Vuonna 1998 Terry Pratchett palkittiin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsenyydellä palveluksistaan maansa kirjallisuudelle. Pratchett sai elämäntyöstään World Fantasy -palkinnon vuonna 2010.
Kiekkomaailma
Kiekkomaailma-sarjan alkuperäinen 27. osa The Last Hero (2001) jäi suomentamatta. Se on lyhyt romaani, joka on laajasti Paul Kidbyn kuvittama: jokaiselta aukeamalta löytyy hänen taidettaan. Kirjan päähenkilöt ovat Rincewind ja Cohen Barbaari.
Myöskään novellikokoelmaa A Blink of the Screen (2012) ei suomennettu. Siihen kerättiin kaikki Pratchettin Kiekkomaailma-novellit sekä muita novelleja. Mukana on Muori Säävirkusta ja Nanny Auvomielestä kertova pitkä tarina The Sea and Little Fishes (1998), joka sijoittuu Naamiohuvien ja Carpe jugulumin väliin. Tämä kertomus myös pohjustaa myöhempää Tiffany Särkynen -kirjaa Tähtihattu.
Sarja sisältää 34 pääteosta ja yhteensä teoksia 34 kpl.
Alasarja Kiekkomaailma (nuortenkirjat)
Kirja-arvioita
'Maanalainen elefantti' on jälleen yksi Pratchettin mestarillista sieluntuotoksista. Se on kyllä synkempi kuin moni muu Kiekkomaailma-kirja, tosin miljöönä toimiikin pääasiassa oudosti Itä-Eurooppaa muistuttava Überwald, jossa ihmiset ovat vähemmistö ja sen sijaan kääpiöt, vampyyrit ja ihmissudet enemmistö. Kääpiöiden parissa kuohuu, uuden Alhaisen Kuninkaan vaali on repinyt juopia Ankh-Morporkin vapaamielisten kääpiöiden ja vuorilla yhä elävien vanhoillisten välille. Tilanne on poliittisesti kimurantti ja Patriisi Lordi Vetinari lähettää kaikkien yllätykseksi tai järkytykseksi Ankhin Herttuan eli Komentaja Samuel Vimesin Ankh-Morporkin edustajaksi kruunajaisiin Überwaldiin. Nimityksestään niinkään iloinen Vimes, Lady Sybil ja kääpiö Ilona Pikkuperä ja peikko Detritus lähtevät matkaan kohti Bonkin kaupunkia, jossa kruunajaiset järjestetään. Mukaansa he saavat mystisen Inigo Skimmerin, kirjurin, joka vaikuttaakin olevan jotain aivan muuta kuin viaton kirjuri. Omia teitään Überwaldiin päätyvät Angua ja hänen perässään Porkkana, sillä Anguan perhe on sotkeentunut salahankkeeseen jolla pyritään estämään 'väärän kuninkaan' eli Rhysin valtaannousu maan alla. Kääpiöiden pyhä ja valtaistuimen virkaa toimittava Kiviskonssi katoaa ja kruunajaiset ovat vaarassa, samoihin aikoihin Ankh-Morporkin kääpiöleipämuseosta varastetaan Kiviskonssin jäljitelmä. Bonkissa Vimes saa huomata joutuneensa syviin vesiin, kun diplomaatit ja politiikot ottelevat keskenään varjomaisessa sodassaan. Samalla taustalla kummittelee rikos, Kiviskonssin varkaus ja poliisina Vimes on heti tutkimassa asioita. 'Maanalainen elefantti' on synkempi kuin monet aiemmista Kiekkomaailma-kirjoista, kenties siksi, että kuolema on siinä läsnä koko ajan ja sen käsittelemät aiheet vakavia, kuten diplomatia, politiikka, varsinkin öljyyn liittyvä, perhe ja perinteet sekä valta. Pratchett naurattaa ja lumoaa lukijansa tarinallaan, samalla kun hän rivien väleissä vetää filosofista luentoa. Mestariteos Pratchettilta. Itse eniten pidin hänen irvailustaan Tsehovin näytelmille kolmella sisaruksella kirsikkapuiston ympäröimässä talossa. Suosittelen 'Maanalaista elefanttia' kaikille. Arvosana: 10.