Harakanloukku

Niin harmi, että tämä loppui! Aivan ihana kirja, paras koko sarjasta. Iivarin ja Joonen juttu oli hykerryttävän hurmaavaa. Välillä toivoin koko kirjan kertovan vain heistä. Oli siis kiva tutustua Jooneen enemmän. Vikestäkin avautui uusia puolia areenalla, mutta loppujen lopuksi hän on yhä se Ääliö-Vikke. Olisi ollut kiva tietää miten muille areenan faunoideille kävi, mm. Joonen isälle. Sekä mitä tapahtui Iivarin siskoille, hehän jäivät orvoiksi! Se ennustusjuttu meni vähän ohi, en oikein tajunnut sitä. Mutta hah! En silti raaski antaa tälle viittä tähteä huonompaa. Koska kyllä se nyt täydet ansaitsee.

Olin positiivisesti yllättynyt, kun Harakanloukkua lukiessani huomasin, että Unnan ja Rufuksen sekoilua oli vähennetty yli puolella. Sen sijaan Joone ja salaperäinen jousimies Iivari pääsivät loistamaan. Olin suoraan sanottuna loppuun kyllästynyt siihen draamaan, jota Unnan ja Rufuksen välillä oli. Tuntui siltä, kuin heidän suhdettaan olisi hätäisesti yritetty tuhota toisen kirjan lopussa. Minä nautin eniten niistä kohdista joissa he halailivat ja kuhertelivat onnellisina vailla huolen häivää.
Harakanloukussa Joonen kanssa ei jouduttu paljoakaan huolehtimaan suhdedraamoista. Joone on ollut lempparini ensimmäisestä kirjasta saakka ja vasta nyt hänen suloisuutensa ja urheutensa pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Joone on juuri sellainen kaveri, jonka jokainen itselleen haluaa.*haaveileva virnistys nousee kasvoille*.

En ole aikaisemmissa kirjoissa juurikaan päässyt perille Vikestä. Hän on aina ollut minulle se huonoja vitsejä heittelevä, mallin ulkonäöllä varustettu poika, jonka faunoidi olento on hevonen. Tässä kirjassa kuitenkin aloin ymmärtää, että sen täydellisen ja ailahtelevaisen ulkokuoren alla on tavallinen poika, joka kykenee empatiaan ja uhrautumiseen, kun tilanne on todella vakava.Varsinkin Viken suhde pieneen marsu poikaan, Titukseen, jonka hän tapasi vankeudessa sai Viken luonteen muuttumaan aivan totaallisesti.

Joonen ja Iivarin suhde oli ihanaa luettavaa. Heidän välillään näki välittömästi kemiaa, ja heidän yhteiset kanssakäymisensä olivat kutkuttavaa luettavaa. Minun melkein teki mieli hyppiä kaikki muut kohdat ja lukea vain Joone-Iivari kohdat. Minusta oli ihanaa, kuinka Joonen sisällä asustava harakkakin löysi viehättäviä piirteitä Joonessa. Kuten kaikki kiiltävä, mitä Iivari piti yllään, sai Joonen sukat pyörmään jaloissa. Lisäksi koko suhde tuntui niin puhtaalta, vaikka se olikin tietyssä mielessä kiellettyä. Metsästäjä rakastuu Faunoidiin, hyvin kliseinen idea, mutta se tosiasia, että asia tuotiin esille vasta vikassa kirjassa, sai kliseisyyden katoamaan. En nimittäin pyöritellyt silmiäni tai tuhahdellut kertaakaan. Päinvastoin, halusin lukea lisää tästä suhteesta.

Unnan ja Rufuksen suhde on epäillyttänyt minua. Se ei jostain syystä ole vaikuttanut aidolta. Pidän esimerkiksi Ronnin ja Edenin suhdetta paljon syvempänä ja pysyvämpänä. Ehkä asiaan on vaikuttanut sekin, että tietyissä tilanteissa Unnan ajatukset ovat olleet erittäin ärsyttäviä, ja Rufuksen suojelevainen luonne kasvanut turhauttaviin mittoihin. Aloin kuitenkin Harakanloukkua lukiessani lämmetä heille, ja heidän välillään oleva kemia alkoi vihdoinkin tuntumaan aidolta. Kirjan loppu ei heidn kannaltaan juurikaan yllättänyt, mutta en valita. Se oli juuri oikeanlainen loppu heidän tarinalleen.

Salama ei myöskään tuottanut pettymystä huumorin kanssa. Alusta asti olen saanut naureskella ja hihitella sutjakkaille kommenteille ja tilanteille, ja tähänkin kirjaan synkästä tunnelmasta huolimatta oli saatu aivan loistavia vuorosanoja ja huvittavia ääntelyitä. Useaan otteeseen jouduin vetämään henkeä, koska olin nauranut niin paljon.
Salama osaa kirjoittaa tavalla johon ihmiset voivat samaistua. Perinteistä minä-muotoa ei käytetä vaan lukija törmääkin puhekieleen ja kielenkäyttöön, jota yleensä fantasia romaaneissa ei näe. Se on erittäin vapauttavaa, vaikka olenkin aina pitänyt enemmän kirjakielestä. Aluksi se häiritsi, mutta nyt täytyy kolmen kirjan jälkeen sanoa, että en osaisi lukea tätä tarinaa ilman sitä puhekielen-muotoa, joten pisteet siitä Salamalle!

Taas mahtava osa faunoidit sarjasta harmi vain, että jäi viimeiseksi osaksi...

Naurulihakset olivat kovilla joissain kohdissa, kun taas joissain olin valmis itkemään.
Oli tosi mahtavaa että Joone löysi jonkun niin ihanan kumppanin, mutta mielestäni kirjassa oli jopa vähän liikaa Joonea ja harmikseni Ronni ja Eden jäivät kovin vähälle roolille... Vikelle ja Viken kommenteille ei välillä voinut kuin nauraa oli omalla tavallaan harmillista, että Vikke jäi lopulta ilman ketään todellista rakkautta, mutta Vikelle en tavallaan edes osannut kuvitella sitä vakituista. Unnan ja Rufuksen suhde oli taas kutkuttavaa luettavaa ja loppu kohdassa aloin yksinkertaisesti kunnolla nauraa enkä vain tyrskinyt niinkuim muissa kohdissa, siis siinä en yksinkertaisesti pystynyt enää pidättamään naurua ja olisin lukenut vielä, vaikka kuinka monta sarjaa tästä, mutta harmillisesti Salama jätti sarjan kolmanteen osaan...

Aivan mahtava koko sarja! Olisin mielelläni enemmänkin lukenut, mutta ehkä parempi lopettaa ajoissa, eikä jatkaa liikaa.
Ainoa asia joka kirjoissa häiritsi oli oikeastaan kakkos osan lopputaistelu Meksikon laitoksen sisätiloissa, olisi voinut pari sivua pitempi olla, kun tuskin ihan parissa minuutissa kaikkea olisi voinut suorittaa.
Ehkä hiukan myös Tiivi ja Taavi lohikäärmeet jäi haittaamaan, mutta pitäähän niilläkin nimi olla.
Ja ihana, että Joone sai ison roolin tässä kirjassa ja myös ansaitun poikaystävän!
Sai nauraa ja itkeä. <3 Kiitos

En osaa sanoin kuvailla, kuinka mahtavia kirjoja nämä kaikki kolme olivat teinien hömppäromantiikaksi! Sai kyllä nauraa kippurassa ja haukkoa henkeä. En yleensä ota kauhean vakavasti tätä genreä, vaan luen vain viihteenä, mutta nämä nyt jotenkin iski. Tuntui kurjalta ja raskaalta, että suloisesta ja pelokkaasta Unnasta kuoriutui niin itsekäs ja omahyväinen tyyppi. Jokainen tekee virheitä ja yrittää ottaa niistä opikseen ja hyvittää pahat tekonsa silloin kun niitä tekee tuskissaan... paitsi että Unna ei missään vaiheessa puolikkaalla sanallakaan myönnä kohdelleensa Rufusta (ja siinä sivussa Nemoa) todella häijysti. Salaman filosofia on ihanaa ja koskettavaa ja pitää hyvin paikkansa muuten, mutta jostain syystä Unna päästetään törkyilyjensä kanssa kuin koira veräjästä ja vielä kannetaan kaikki eteen.

Tuo jotenkin olisi paljon uskottavampaa, jos romanttinen elementti Nemon kanssa otettaisiin pois, ja Unna olisi kakkoskirjan lopussa sanonut Rufukselle, että voidaanko pitää taukoa, on pakko saada ajatella ja saada itseä kasaan. Olisivat voineet sitten tutustua sievästi taas toisiinsa kolmososassa ilman tuollaista rumaa ja väärältä tuntuvaa draamaa.

Joonea ja Iivaria fanitan <3 Myös Rufus on ihanan kahtiajakoinen hahmo, toisaalta vastuullinen laumanjohtaja, toisaalta rikkinäinen raivopää. Toisaalta hän tietää heikkoutensa ja yrittää edes tehdä niille jotain! Ei kukaan ole täydellinen. Seuraavalle osalle (pakkohan sellainen on tulla?) toivoisin Viken romanssin ohelle Unnan itseensä menemistä ja kasvamista ihmisenä......

IHANA IHANA IHANA IHANA!!!!!!!! Rakastan, jopa parempi kun vaan Unnasta ja Rufuksesta kertovat!! Iivari ja Jonne on vaan niiiin söpöjä! Mä en meinannut jaksaa lukea niitä Unna kohtia kun ootin Iivaria niin innoissani. Se oli niin söpöä, kun se sai tietää, että Joone olikin faunoidi! Se oli niin söpöä mitä se sano sille ja Joonen suhtautuminen sen raivoon XD <3<3<3 RAKASTAN!!

Sarja on mennyt tasasta vauhtia eteenpäin ja tässä se ylittää itsensä. Harakanloukku on paras näistä kaikista osista ja enkä osaa kuvata sitä oikein. Mutta se on mahatava, kaunis, ihana, odottamaton ja aivain kuin totta. ja tietysti olen onnelin Joonen takia;3 Joone löysi aivan täydellisen kumppanin. Iivarin! Ja Iivari on täydellinen vaik on metäsästäjä(mut se toi just sen vaarallisuuden)
Jatka samaa rataa Annukka!

Erittäin tasavahva sarja, vaikka ekassa osassa panostettiin enemmän huumoriin, kun tämä oli action-pläjäys. Keskimmäinen kirjanen oli keskiarvo, sekä hauska että jännittävä.

Toki Harakanloukkukin kuhisee huumoria, mutta ei niin paljoa. Kirja on jännittävämpi kuin edelliset ja hiukan joutui henkeä pidättelemään Joonen seikkaillessa ympäriinsä metsästäjien luona.

Unnan ja Rufuksen draama en jaksanut enää. C’mon, ette te niin paljoa toisissanne roikkuneet Piraijakuiskaajassa tai Käärmeenlumoojassa. Mikä kiima tähän eroahdistuskirjaan puhkesi? Ja kun Unna (kieltämättä hiukan yllättäen, radikaalisti ja lukijoita kohtaan erittäin julmasti) jätti Rufuksen tuosta vain, se sentään oli suunnilleen siinä. Siististi poikki, pysykää erossanne toisistanne. Kiitos. Mutta Harakanloukussa Rufus muuttuu kuumasta lohiksesta aika säälittäväksi ruinaajaksi, jolla Unna ei enää yllättäen osaakaan sanoa ei. Ja kun mukaan sotkeutuu Nemoa… Aaaaaaaaaaaaargh. Vähän selkärankaa, kaverit.

Onneksi kirjan romanttiset elementit keskittyivät Jooneen ja Iivariin. Säälimättömän suloinen pari. Ja vaikka metsästäjä-faunoidipari onkin hiukan kliseinen, se toimii ja valloittaa sydämen täysin. Niin kaunista. Kieriskelin lattialla ja kikattelin riemuissani heidän kohtauksiensa ajan. Aws.

Vaikka Rufus-Unna (Runna? Unus?) ärsyttikin, olin totta kai iloinen lopusta. Heh. Ja olihan siellä niitä läheisiä kohtauksia, jolloin virnistys leveni.

Hieno kirja tämä on, ja aivan upea sarja. Aivan äärettömän upea sarja.

Loistava kirja, kuten edellisetkin osat. Kirja oli pakko lukea mahdollisimman nopeasti loppuun. Kirjaan jää kerta kaikkiaan koukkuun! Kirjoja on pakko tulla lisää, tarina loppui aivan kesken. Unnan ja Rufuksen elämää kuninkaallisina olisi mukava seurata, myös Joonen ja Iivarin tarinan jatko kiinnostaisi ja Ronnista ja Edenistäkin voitaisiin kertoa lisää. Nemokin olisi ansainnut oman rakkaansa. Lisää faunoideja!

Ihana kirja, ei voi muuta sanoa! :) Faunoidit on kyllä ehdottomasti paras suomalainen kirjasarja ja Annukka Salama paras suomalainen kirjailija! Harakanloukku tuli ahmaistua tosi nopeasti, niin kuin edelliset osatkin. Ostin tän kirjan pari päivää sitten eikä siinä mennyt pitkää, kun jo sain sen luettua. Hyvä trilogian päätösosa, ainakin mun mielestä. Mun on pakko paljastaa, että mua vähän jännitti (en tiedä miksi), jos Harakanloukku jotenkin ois huonompi ja joutuisin pettymään.. Mutta en pettynyt!

Musta oli kivaa päästä tutustumaan paremmin metsästäjiin ja siihen millaisissa oloissa ne elää. Venorista oli mielenkiintoista lukea. Jotenkin tässä kirjassa mua ei jaksanut kiinnostaa hirveästi Unna ja Rufus ja Nemokin vähän ärsytti. Tiesin, että lopulta kuitenkin Unna ja Rufus palaa yhteen joten niihin ei jaksanut niin paljoa keskittyä.

Mikä mua enemmän kiinnosti oli Joone ja Iivari!!!! <33 Aah ihana pari!! Joone on ollut trilogian alusta asti mun lempihahmo ja Iivariin rakastuin todellakin tässä kirjassa. Oli ihanaa kun Joone löysi sen oikean ja vielä kun Iivari on metsästäjä, vihollinen. Kirjan loppussa mua jo melkein pelotti, että jos Iivari kuitenkin jää jonnekin sinne Venoriin eikä Joone nää sitä enää koskaan, mutta hyvä kun niin ei tapahtunutkaan! Kiinnostaisi kyllä ehdottomasti lukea vielä lisää Joonesta ja Iivarista, kuten niitten yhteisestä arjesta ja miten Iivari sopeutuu tavalliseen maailmaan, meneekö se normaaliin lukioon, miten kaikki muut faunoidit suhtautuu Iivariin (metsästäjään!) jnejne… xD

Antaisin kirjan lopulle ehkä pienen miinuksen. Ei sillä etten ois tykänny kirjan lopusta, mutta olisin ehkä halunnut lukea vähän enemmän siitä miten faunoidijengi pääsi pois Venorista. Siitä kun hypättiin yli kun Unna oli tajuton.. Oon kuitenkin ilonen et Unna ja Rufus palas yhteen, mutta siitä kuningas ja kuningatar jutusta nyt en oikeen tiedä mitä sanoa.. xD Mikä mua vähän ihmetytti, oli metsästäjien avuttomuus joissain tilanteissa ja se miten huonosti ja vähän ne vartioi paikkoja. Myös jäi mietityttämään miten kävi Iivarin siskoille...

Joka tapauksessa mä tykkäsin todellakin tästä kirjasta. Viisi tähtee tää musta ansaitsee, vaikka pikku vikoja löytyykin! :) En malta odottaa milloin tulee lisää kirjoja faunoideista!