Kuninkaiden koitos

Tuulten yhä viiletessä kylmän rautatuolin viehätyvoima vain kasvaa entisestään.

Tämä oli toinen kerta, kun luin Kuninkaiden koitoksen, nyt alkukielellä.

Kirjassa Martin jatkaa siitä, mihin Valtaistuinpelissä jäi. Eikä pelkästään juonellisesti. Jos joku pelkäsi sarjan 700-sivuisen ykkösosan luettuaan, ettei Martin pysty pitämään kirjoittamisen tasoa korkealla 800-sivuisessa kakkososassa, pelkäsi turhaan. Martin tykittää kyllä taattua laatua, ja lukija voi huolettomana luottaa saavansa, mitä on tilannut.

Tarinan osalta Kuninkaiden koitoksessa on äärimielenkiintoisia ja kiinnostavuudeltaan maltillisempia osia. Jännittävimmät luvut sijoittuvat Muurin tuolle puolen, Kapeanmeren tuolle puolen ja Arya Starkin matkaan, kun taas kukkoilevien kuninkaiden kotkotukset etelässä tuntuvat tyhjänpäiväisemmiltä. Jälkiviisaana on helppo osoitella sormella näkökulmahenkilöitä, joiden jättäminen pinnallisemmalle huomiolle olisi pitänyt kokonaisuuden paremmin kasassa. Jo kakkososan loppuun mennessä tarina on levinnyt holtittomasti, mutta vielä pahempaa on luvassa. 

Kuninkaiden koitos on toinen osa sarjaa, joka on toistaiseksi profiloitunut omissa kirjoissani oikein mukavaksi viihteeksi huolellisesti luodun maailman, sopivan raskassoutuisuuden sekä historiallista romaania ja fantasiaa sekoittavan tyylilajinsa vuoksi, puhumattakaan fantasiakirjallisuuden kliseitä tietoisesti rikkovasta juonenkuljetuksesta.

Teos on edeltäjänsä tapaan paikoitellen hyvinkin synkkä niin tapahtumien kuin teemojenkin puolesta. Myös syväluotaavaa psykologista otetta saa jäädä kaipaamaan, vaikka ainakin omaa viihtymistäni ajatellen hahmot olivat tarpeeksi uskottavia. Keskiössä on pikemminkin ihminen yleensä kuin joku tietty yksilö. Kiinnostava ja erottuva sarja fantasiakirjallisuuden riveissä.

Suosittelen erityisesti fantasiakliseisiin leipiintyneille ja historiasta kiinnostuneille lukijoille. Suomennoksessa on suurehkoja heikkouksia, joten suosittelen niin ikään alkukieliseen versioon tarttumista.

Kuninkaiden koitos on yhtä hyvä kuin Valtaistuinpelikin. Politiikka on edelleen kiinnostavaa, ja Punalinnan tapahtumat mielenkiintoisinta luettavaa. Pidän siitä, miten tässä toistetaan sama kuvio kuin ensimmäisessä osassa: Koura juonittelujen keskellä. Tällä kertaa Koura onkin itse juonittelija eikä juonien kohde...

Daenerysin luvut olivat myös kiinnostavia eksoottisen ympäristön ja maagisuuden ansiosta. Se auttaa myös, että nyt Daenerys on itsenäisempi kuin Valtaistuinpelissä.

Westerosin puolellakin on hiukkasen enemmän magiaa, mistä ei ole haittaa lukijalle.

Hahmot ovat edelleen hyviä (siis lukunautinnon kannalta) ja jostain syystä pidän Stannisista, vaikka kukaan kirjan hahmoista ei taida olla samaa mieltä kanssani.

Valtaistuinpelin tapaan Kuninkaiden koitoksella ei ole mainittavia heikkouksia, siltä vain puuttuu se ylimääräinen silaus, joka voisi antaa sille viidennen tähden.

Kuninkaiden koitos jatkaa Tulen ja jään laulun massiivista ja eeppistä tarinaa ansiokkaasti. Mukaan tulee lisää hahmoja, juonessa on mutkikkaita käänteitä ja panokset kovenevat. Kuolemilta ei vältytä ja maailman rikkaus ansaitsee hatunnoston.

Kirja on myös selvästi synkempi kuin edeltäjänsä. Valtaistuinpelissä valtakunta oli vasta ajautumassa vaikeuksiin ja tapahtumat kehittyivät kohti vääjäämätöntä sekasortoa. Kuninkaiden koitoksessa valtakunta on sisällissodan hajottama, ihmiset valitsevat puoliaan ja punovat juoniaan. Suurilta voitoilta ja suurilta häviöiltä ei voida välttyä kun liian monta ihmistä yrittää samalle valtaistuimelle.

Ensimmäisellä lukukerralla muistan pitäneeni Kuninkaiden koitosta loistavuudestaan huolimatta paikoitellen varsin tylsänä. Toisella lukukerralla tilanne oli yllättävästi tasaantunut. Luulen tämän johtuvan siitä, että tiesin mitä tuleman piti. Jaksoinkin keskittyä paremmin myös niiden ei niin kiinnostavien hahmojen lukuihin, kun en kokoajan joutunut pelkäämään suosikkieni puolesta. Esimerkiksi Rautasaarista kertovat luvut jaksoivat kiinnostaa aivan erilailla. Innostuin myös tarkistelemaan takaosan hakemistosta tekstin seassa vilahdelleita nimiä ja fiilistelemään maailman taustatietoja. Kun ei koko ajan tarvinnut keskittyä siihen mitä kenellekin tapahtuu, kirja avautui aivan uudella tavalla. Suosittelen lämpimästi toista lukukertaa tämän sarjan parissa!

Kuninkaiden koitos oli taattua Tulen ja jään laulun laatua, vaikkei Valtaistuinpelille aivan pärjännytkään.

Kuninkaiden koitos jatkaa samaa hienoa ja mukaansa tempaavaa tarinaa joka alkoi Valtaistuinpelistä.
Juoni kasvaa kuin puu ja samalla syvenee paljonkin. Lisää verisyyttä tulee mukaan ja samalla kirja esittää ihmisten raadollisia puolia. Kirjan keskiaikainen maailma todella reaalintuntuinen, kirjassa vallitsee vahvemman oikeus ja valta.
Kuninkaiden koitos jatkaa tarinan esittämistä monesta näkökulmasta ja kirjassa lukija vajoaa yhä syvemmälle Seitsemän kuningaskunnan maailmaan ja Martinin kutomiin verkkoihin jotka nykivät ja vievät lukijaa mukanaan. Martin osoittaa osaavansa kirjoittaa hienoa ja katharsikseen vievää tarinaa kirja kirjalta.
Suosittelen kirjaa kaikille Valtaistuinpelin lukeneille.
Arvosana: 10+.