Milu

Locke Lamoran valheet ei ollut lukukokemuksena niin mahtavan poikkeuksellinen kuin kaiken ylistyksen perusteella odotin, mutta silti selvästi positiivinen. Huumori oli hauskaa ja päähenkilön kohtalosta jaksoi välittää. Maailman historiasta oli kiinnostavia vihjauksia ja kulttuuria ja teknologiaa oli kiinnostavasti tuotu esiin. Muutamia ällöjä tai pysäyttäviä raakuuksia oli siellä täällä ja tämäkin edisti juonen seuraamista, mutta raadollisuus tuntui välillä hiukan itsetarkoitukselliselta (sentään suht. harvoin, kun vertaa moneen muuhun aikuisille suunnatun fantasian nykyedustajaan.) Kirja on toki viihdyttävä, mutta joitakin epätäydellisyyksiä oli havaittavissa. Joitakin kiinnostavia lankoja jätettiin turhaan roikkumaan. Jotkut hahmot eivät ehtineet herätä niin paljon eloon omana, selkeästi muista erilaisena persoonanaan kuin olisi suonut. Tarinan mysteerien paljastuksissa ei myöskään käytetty loppujen lopuksi mitään sellaisia aineksia, joita ei olisi osannut odottaa. Hauskinta kirjassa olivat ehdottomasti päähenkilön monimutkaiset juonittelut ja persoona, josta piti kirjan edetessä yhä enemmän.

Matkijanärhikin oli hyvä kirja, vaikka ei niin hyvä kuin edeltäjänsä. Kirja sisälsi reipasta toimintaa ja kunnon draamaa ja todella paljon kaikkea sellaista, mistä normaalisti ilahdun tässä lajityypissä. Toteutus ei vain ollut paras mahdollinen. Tietyt yksityiskohdat toistuivat sen verran paljon, että siihen alkoi kiinnittää huomiota. Vähän liikaa aikaa kulutettiin myös hyvin toisiaan muistuttavissa menneiden ja tulevien vatvomisissa, vaikka tämä osuus enimmäkseen olikin viihdyttävästi kirjoitettu. Epäuskottavuutta hipovia käänteitä oli myös matkan varrella useampia, mikä sai aikaan "draamaa draaman vuoksi" -vaikutelman, ja muutama yllättävä tapahtuma loppupuolella oli hieman töksähtävä eikä riittävästi perusteltu tai käsitelty. Töksähtelevyyden ja lievän epäuskottavuuden takia henkilöhahmoihinkin eläytyminen oli vaikeampaa, ja tietyt asiat lopussa eivät herättäneet minussa niin paljon tunteita hahmojen puolesta kuin olisivat voineet. Toisaalta juoni eteni taas kiitettävän nopeasti. Kirja oli hyvinkin lukemisen arvoinen ja Nälkäpeli-trilogia kokonaisuuten kirkkaasti 2000-luvun nuorten spefin parhaimmistossa.