Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Kahteen edelliseen osaan verrattuna SURKEA! Zoeyn h#####leminen kolmen 'poikaystävän' välillä oli ihan kukkua. Ja mikä poikaystävä Loren Blake muka oli, Zoey vain nuohosi hänen kanssaan pimeissä nurkissa (oli pakko lainata yhden toisen arvostelijan kommenttia). Pääjuonessa taivaan kiitos sentään päästin eteenpäin, eikä takerruttu liiaksi poikaystäväsotkuun. Sitä oli tässä kirjassa aivan liikaa.
Omasta mielestäni kirja oli monta kertaa huonompi kuin sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Huomasi selvästi, kuinka suomentaja vaihtui, sillä kirjan kieli alkoi töksähdellä raivostuttavasti. Varsinkin ääneen lukiessa. Kirjan juoni itsessään oli mainio, mutta loppupuolen 'takaa-ajo' jäi vähän pliisuksi, ja hahmot olivat pinnallisia. Varsinkin siniäisistä olisi saanut vielä hauskempia, jos heihin olisi kiinnittänyt enemmän huomiota.
Jännittävä kirja ja varsinkin kissarakkaalle mieluinen kirja.Pidin paljon tästä.
En ole parempaa lukenut. Mä niin toivoin, että Percy Jackson sarja jatkuu, mutta en mä oikeesti odottanut et se jatkuis. Kirjan ilmestyminen oli mulle kun maailman lotto voitto. Suosittelen lämpimästi lukemaan. Kiitos Rick, kun siunaat meitä vielä moderneilla kreikan tarinoillasi.
Lainasin kirjan, ja sain sen jo tänää luetuksi sillä se oli mielenkiintoista luettavaa. Kirja alkoi ehkä hieman tylsällä tavalla, ja alussa hyppäsi henkilöstä toiseen niin etten ollut heti kärryillä missä mennään, mutta sitten kirja selkeni, ja lukeminen oli nautinnollista. Kokonaisuudessaan kirja oli mahtava, hieman muista lukemistani fantasia kirjoista eroava mutta silti hyvin mukaansa tempaava.
Tämä kirja on tällä hetkellä yksi lemppareistani. Vaikka olen lukenut tämän monta kertaa, siihen ei vaan kyllästy. Se saa aina mukaan. Löysin tämän kirjan kirpparilta, sen jälkeen kun olin lukenut sen. Niin ajattelin että kuka oli niin tyhmä joka myy tämän poia. Ja sitten hahmoihin. Gwen on lempi hahmoni, jotenkin hauras. Mutta samaan aikaan kova ja kiivas. Ja sitten on Sabin. En pysty kuvailemaan häntä. Hän on niin ihana hahmo. Suosittelen lukemaan tämän kirjan.
Tämä kirjaosa oli mielestäni jopa paremipi erittäin hyvä, ja olin ilonen kun Connor ja Grace päätyivät taas yhteen, mutta Gracen halu olla niiden vampiraattien luona.. Kun se riipaisi Connoria, se osui myös minuun jonkin verran.. =/ En ole niin romantiikan perään kuin olen toiminnan ja sen semmoisen perään.. =) Samaistun tosi helposti juuri sellaisiin henkilöihin jotka ovat melkein alituiseen joko vaarassa tai sitten se on juuri keskellä toimintaa. :D Se oli joko tämä tai se kakkonen kun Connorin ystävä kuoli kaksintaistelussa. Se säälitti minua.. Suosittelen todella paljon. =)
Puhutteleva kirja, johon myös aikuisen kannattaa tarttua. Sota kuvataan peittelemättä, joskaan ei mässäilemällä. Tietoa sodasta lukijalla on yhtä paljon kuin kirjan minä-kertojallakin. Hyvin sujuvaa luettavaa, vaikkei välimerkkejä juuri ole viljelty. Teksti siis soljuu varsin ajatusvirtamaisesti ja on kuin Anne Frankin päiväkirjan päivitetty versio, johon on sekoitettu satujen aineksia Lumikista tai Tuhkimosta ja Viisikko-seikkailuista.
Tämä pokkari taisi herättää tähän mennessä luetuista sarjan pokkareista eniten tunteita. Ärtymystä, harmistusta, surua ja iloa. Näiden kansien välissä tapahtuu hurjasti asioita. Faythe pääsee taas mysteerien keskelle ja alkaa selvittää niitä yhdessä muiden lauman jäsenten kanssa. Pidän enemmän ja enemmän Faythestä, koska se on niin loistava persoona. Osaa olla kettumainen, mutta myös tarvittaessa herkkä. Lauman tulevaisuus on vaakalaudalla monenkin asian takia ja se saa lukijan puremaan huultaan aina loppuun asti. Jäin janoamaan jatkoa.
Kirjan kanssa ei oikeastaan tullut missään vaiheessa tylsiä hetkiä. Se oli varsin erilaista luettavaa kuin mihin olen tottunut. Silla on kovia kokenut tyttö, joka yrittää selvitä elämässä eteen päin. Pian hän kuitenkin jää menneisyyden vangiksi kun saa isänsä vanhan kirjan käsiinsä. Nick taas on varsinkin kirjan alussa aika k*sipää-hahmo, mutta siksi pidin hänestä kaikkein eniten. Tekstin yllä leijuu koko ajan hiukan arvoituksellinen, surullinen ja ennen kaikkea karmiva ilmapiiri. Kuolemaa käsitellään rankalla kädellä ja vertakin on kuvioissa mukana. Kirja on siis mystinen, romanttinen ja täynnä vilunväreitä. Suosittelen, vaikka ei nyt lukeudukaan lempikirjojeni joukkoon.
Tämä kirja on loistava! Juuri sopiva kirja lapsillekin siinä missä aikuisillekin sopiva. Ihanasti kuvattu pohjoinen ilmasto, tällaisena sen esittelisi myös turisteille. XD
Aivan ihana kirja. Luin tässä puoli vuotta sitten tän ja piti mennä heti luettuani kysymään, että olisiko muita soturikissat-kirjoja tullut. Oli niitä. Suosittelen kaikille jotka omistaa kissan tai tykkää niistä.
Ensimmäinen osa oli vähän niin ja näin, mutta tästä jatko-osasta pidin. Tarinan yllä leijui koko ajan vähän pahamaineinen tunnelma, mutta tavallaan se teki kirjasta entistä herkullisemman. Tämän kirjan päähenkilöt olivat paljon mielenkiintoisempia kuin ensimmäisessä osassa. Leslie on ihanan kipakka tyttö ja Irial synkkä ja mystinen olento, jonka nenälle ei hypitä. Niall nousi yhdeksi suosikeista ehdottomasti. Tämän kirjan kanssa ei tullut missään vaiheessa tylsää vaan tapahtumia oli kivasti koko kirjan verran. Loppu oli yllättävä eikä yhtään sellainen kuin olisin halunnut, mutta kuitenkin onnellinen omalla tavallaan ja sellaisista lopuista ei vaan ikinä saa tarpeekseen. Harmittaa melkein, että sarjan suomentaminen jäi kesken. Olisin mieluusti tutustunut muihinkin kirjoihin.
Olen vieläkin aivan totaalisesti kirjan lumoissa, jo luettuani sen. Tarina oli hyvin kirjoitettu, mikä ei todellakaan yllättänyt minua, kun on kyse Lauren Oliverista. Juoni oli erilainen ja toimiva. Pidin Alexista tosi paljon, hän oli niin sympaattinen kaveri. Monet asiat ärsyttivät kuitenkin, kuten ihmisten asioiden päättäminen. Tuollainen ei tulisi toimimaan oikeassa elämässä. Mutta kirja oli tosi onnistunut ja täytyy sanoa, että minua kaduttaa kun luin sen jo. Haluaisin vain jatkaa lukemista iäisyyden. Ja kirjan loppu oli jotenkin kauhea. Oli niin lähellä etten purskahtanut itkuun sen lukiessani.
Aluksi lukeminen olin vähän tahmeaa, mutta kun kirjaan pääsi sisään, oli se ihan mielenkiintoista luettavaa. Keijukirjoja en aiemmin olekaan lukenut, joten siksi tämä herätti mielenkiinnon. Aislinn näkee keijuja ja pelkää niitä. Sitten yksi niistä alkaa seurata tyttöä turhankin tiiviisti. Keenan on hämmästyttävän rasittava hahmo, joka saa aikaan kylmiä väreitä ja kiukkua. Kuten tällaiset kirjat yleensäkin, tarina kertoo teini-ikäisestä tytöstä. Hiukan "teinimenoakin" siis luvassa, mutta ei pahassa mielessä. Aislinnista ja Sethistä oli mielenkiintoista lukea. Vaikka tämä kirja nyt olikin ihan viihdyttävää ajanvietettä, jonka aikana mielialat vaihtuivat laidasta laitaan, oli kirja silti hiukan tylsähkö. Kyllä tämän sen kerran ehkä pari lukee.
Hyvin mielenkiintoinen kirja, joka kestää useammankin lukukerran kepeästi (itselläni 4 kertaa). Kieli on hauskaa ja leikittelevää, tarina puhuvista rotista tempaa mukaansa. Rottien nimet kannattaa heti painaa muistiin, sillä niillä on kaikilla omat persoonallisuutensa ja puhetapansa. Vaarallinen Papu, Persikkasäilyke ja Tummapaahto esittelevät hienosti maailmaansa rottien näkökulmasta.
Maailman ihanin kirja. Hyvin taitavasti kirjoitettu, vaikka juonessa on välillä vaikea pysyä mukana. Henkilöihin on helppo samastua, sillä kukaan ei ole täydellinen. Camorrin maailma on hyvin koukuttava ja monimutkainen joten kannattaa todellakin pysyä tarkkaavaisena.
Kirja ei herättänyt oikein mitään tuntoja. Sivuille oli tungettu paljon sellaisia asioita, jotka eivät oikeastaan millään tavalla liittyneet itse asiaan. Jos tässä olisi keskitytty pelkästään Rebecca/Lucian-kuvioon, olisi kirja ollut ainakin pari sataa sivua lyhyempi. Itse juoni siis jäi minun mielestäni pahasti sivuun. Lisäksi muutamassa kohtaa tapahtumat olivat aika sekaisia. Annetaan nyt plussaa omaperäisestä juonesta, mutta mitään muuta hyvää tässä ei ollutkaan. Suorastaan pakotin itseni lukemaan kirjan loppuun. Olen lukenut tästä sellaisiakin arvosteluja, joissa tätä on hehkutettu. Ilmeisesti tästä joko pidetään tai sitten ei. Sanotaan, että jos pidät Twilightistä ja Väristyksestä niin pidät tästäkin. Valitettavasti tämä kirja ei paini lähelläkään edellä mainittuja.
Kirja oli erilainen ja pidin siitä siksi. Drakit olivat hyvin mielenkiintoisia. Pidin siitä, että on vielä kirjailijoita, jotka osaavat kirjoittaa muustakin kuin vampyyreistä ja ihmissusista. Jordanilla on hyvä mielikuvitus ja hän osaa kirjoittaa hyvin. Pidin Jacindasta ja Willistä. He olivat hyvä pari ja siksi kirjan loppu hieman ärsytti minua. Mutta loppu oli myös jollain tavalla hyväkin. Tuolla lailla varmistetaan, että halutaan lukea sarjan toinen osa. Odotan sitä innokkaasti.
Tosi hyvä kirja! Eka luku on ihan ok, toinen ja kolmas aika sekavia, mutta jo neljännessä vaiko viidennessä luvussa on jo mukana juonessa. Kirja on ihanan monipuolinen, ja loppukin on hyvä, vaikka vägän kinkkiseen kohtaan jääkin. Kirja oli juuri sellainen, jolle toivoisi toista osaa, koska sellaisen voisi niin selvästi kuvitella päässään. Kirjassa ei ollut yhtään tylsää kohtaa, mutta kirja ei kuitenkaan ollut sekava. Täytyy vielä toistamiseen mainita, kuinka monipuolinen kirja, oli!
Hetken tutkittuani uskallan väittää etten ole Dean Koontzin kirjoja aiemmin lukenut, en Koontzin nimen alta enkä muiltakaan herran alter egoilta. En pahemmin lue trillereitä (paitsi niitä joissa sankari/anti-sankari on roisto itse) mutta tämä osui ja upposi, jo kannen perusteella. Sitä jäi miettimään pelastaisiko itse nuoren opettajattaren vaiko hyväntekijä-mummon. Lopulta oli pakko napata se kirjastosta. Enkä katunut päätöstä, sen verran nopeasti koukutuin päähenkilö Billy Baarimikon koettelemuksiin. Teksti on sujuvaa, helppoa muttei paljasta turhan paljoa. Jossain määrin tulee mieleen Stephen King, senkin vähän perusteella mitä olen nyt Kingiltä lukenut_ Revolverimiehen. Sillä erotuksella että Pienempi paha oli kauheudessaan kuumottava. Hyvä oli, suosittelen vaikka flunssaisen viikonlopun täytteeksi.
Lorigon tapa kirjoittaa viimeisteltyä tajuntaa on kiinnostava ja tarttuva, jos on lukijana tyyppiä, että vapaa muoto tuntuu hyvältä. Itse kuulun tähän kategoriaan, ja tämä kirja on hieno taidonnäyte tyylistä. Itse tarina, lähitulevaisuuteen sijoittuva trippityylinen vaihtoehto todellisuudelle, on kiinnostava tapa tarttua yksinkertaiseen hylkäämisen kokemukseen. Ensimmäinen osa kirjaa taustoittaa päähenkilön nykyisyyttä ja lopputulosta tarinalle, mikä on tapahtunut aikaisemmin, joten kirja vaatii hieman keskittymiskykyä ja kokonaisuuksien hahmottamista. Mutta jos virtaviivainen seikkaileminen on alkanut kyllästyttää, tämä toimii. Minuun osui ja upposi.
Ah, rakastin niin paljon tätä kirjaa. Vaihtuvia mielenkiintoisia tapahtumia ja tietenkin Cian, joka nousi jo trilogian ensimmäisessä osassa suosikiksi! Moiran ja Cianin suhteen eteneminen oli herkullista luettavaa ja kirjojen huumori jaksoi tälläkin kerralla naurattaa kovasti. Pienenä miinuksena tässäkin kirjassa joidenkin asioiden pitkäveteisyys. Itse kun pidän kirjoista, joissa ei jäädä "märehtimään" tapahtumia. Kaiken kaikkiaan upea lukukokemus ja tekisi melkein mieli lukea kirja heti uudelleen!
Lähitulevaisuudessa ihmisen valinnanvapaus on rajoitettu minimiin ja meidän elämäämme ohjailee Yhteiskunta, joka päättää niin ammatistamme, ruoastamme, kulttuuriharrastuksistamme, puolisostamme kuin kuolemamme ajankohdastakin. Vuosittaisessa paritustilaisuudessa jokainen osallistuja saa nähdä ensimmäistä kertaa tulevan kumppaninsa, jonka Yhteiskunta on katsonut hänelle parhaiten sopivan. Seitsemäntoistavuotias Cassia näkee näyttöpäätteeltään aluksi parhaan ystävänsä Xanderin kasvot, mutta niiden lisäksi ruudulla välähtää myös toisen tyypin naama. Kuka onkaan hänelle se oikea? Ja mikäli Yhteiskunta tekee virheitä tässä asiassa, niin voiko se erehtyä useamminkin? Ally Condien "Tarkoitettu" (Tammi, 2011) aloittaa uuden, nuorille aikuisille suunnatun scifi-sarjan, jota on verrattu Suzanne Collinsin mainiohkoon "Nälkäpeliin". Vertailu ei ole niin hedelmällistä kuin odottaa saattaisi. "Nälkäpeli" on huomattavasti vauhdikkaampi ja toimintapainotteisempi, kun taas "Tarkoitetun" ensimmäinen osa keskittyy enemmän ihmissuhteiden vatvomiseen sekä henkilöiden ja miljöön esittelemiseen. Kaikki viittaisi kuitenkin siihen, että jatkossa alkaa tapahtua enemmän. Suurimmaksi ongelmaksi omalla kohdallani muodostui se, ettei kirjan kuvaama dystopia tuntunut erityisen uhkaavalta tai ahdistavalta, vaikka Yhteiskunnan valtaa yli yksilön pyrittiinkin korostamaan.
Lilja yllättää miehensä petipuuhista vieraan naisen kanssa, ja muuttaa sen seurauksena omilleen vanhaan kotitaloonsa. Elämä näyttää asettuvan uomilleen, mutta pian alkaa tapahtua outoja: valot syttyvät ja sammuvat itsestään, tavaroita putoilee seiniltä, peilissä näkyy tummia häivähdyksiä ja kellarin lattialle ilmestyy omituinen musta läikkä. Lilja alkaa entistä useammin nähdä ahdistavia unia ja näkyjä, ja pian alkaa vaikuttaa siltä, että kaiken takana on jokin sellainen, joka ei ole tästä maailmasta - ja kaiken lisäksi Liljan äiti näyttää tietävän asioista enemmän kuin haluaa kertoa. Mia Vänskän esikoisteos "Saattaja" (Atena, 2011) alkaa ihan lupaavasti ja sisältää muutaman kohtalaisen hyytävän kohtauksen, mutta teksti taantuu viimeistään puolivälin jälkeen lähestulkoon yhtä hölmöksi kuin Mikko Karpin kauhua, fantasiaa ja suomalaiskansallista perinnettä yhdistelevä "Väinämöisen vyökin". Loppuratkaisu on naiivi, eivätkä henkilöiden kohtalot jaksa sanottavammin kiinnostaa. Kustantajan Stephen King -vertaukset eivät tunnu oikeutetuilta, tosin täytyy myöntää, etten ole angloamerikkalaisen kauhun bestselleristin huonoimmiksi haukuttuja romaaneja lukenut...