Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ensimmäistä osaa lukiessani petyin kirjaan todella. Ilokseni täytyy myöntää, että tämä toinen kirja oli todella hyvä. Hahmot olivat paljon aidompia ja heihin pystyi samaistumaan. Everin tuntemukset kirjan edetessä olivat käsin kosketeltavia, koska joskus on itsekin ollut vähän samanlaisessa tilanteessa. Kirjassa mentiin suht reippaasti eteen päin eikä jääty junnaamaan paikoilleen. Loppu kyllä yllätti. Seuraavassa osassa on siis tiedossa jotakin mielenkiintoista.
olin lukenut sarjan ensimmäisen osan ja pitänyt siitä,joten päätin lukea toisenkin osan. Enkä muuten katunut! Kirja oli upea ja sen maagisuus vain parani. Oli hienoa seurata miten Eragon kehittyi haltioiden luona ja hänen mestarinsa opetukset olivat niin hyviä. Nyt vain odotta innolla miten sarja tulevaisuudessa jatkuu.
Vastarinta oli mielestäni juonellisesti hyvä, väilillä kylläkin liiankin ennalta-arvatttava. Ja pitkä miinus tulee vielä Kirstahin, Jackin ja Victorian kolmiodraamalle. Tuli hetkittäin mieleen Twilight. Sen verran kirja herätti kiinnostuksen että loppuosat aion lukea.
Olen lukenut alkuperäisen Janen kirjoittaman ja tämän. Olivat molemmat hyviä.
Rakastan Pottereita olen lukenut koko sarja vaikka kuinkamonta kertaa
Pidin kirjasta tosi paljon ja suosittelen lämpimästi jokaiselle joka haluaa lukea sen. Itse olen lukenut kirja sarjan jokaisen kirjan joka on tullut suomeksi ja jatkanut sitten enkuks.
Pidin todella tästä kirjasta. Edellinen kirja ei herättänyt erikoisia tuntoja, mutta tämä korvasi senkin kirjan "tönkköyden". Pidän kirjojen nopeatempoisuudesta ja helppolukuisuudesta. Zoey painii monen raskaan asian kanssa yhtä aikaa, mutta pitää pitansa ja löytää tiensä ulos ongelmasta jos toisesta. Tässä kirjassa vastustaja on kuitenkin suurempi kuin kukaan osaa kuvitella. Upeasti kirjoitettu kirja, joka sai useasti hymyn huulille hahmojen loistavilla letkautuksilla. Kirjoista huomaa heti, että se kertoo teineistä. Kirjailijat ovat saaneet tämän välitettyä tekstiin turhankin hyvin, joskus ärsyttävän hyvin. Tässä kirjassa se ei kuitenkaan haitannut.
Jatkaa samaa laatua kuin ykkösosa. Välillä saa todella keskittyä siihen mitä lukee, koska kirjassa on paljon vaihtuvia tapahtumia ja iso liuta erilaisia taruolentoja, torneja, paikkoja ja hahmoja. Varsinkin nuoret fantasian ystävät tulevat pitämään tästä. Kirjassa ärsyttää päähenkilöiden rasittava kolmiodraama, jolle ei näytä tulevan loppua millään. Kirtash/Christian on oma suosikkini ja niin toivoisin, että Victoria valitsisi hänet. Loppu oli omasta mielestäni yllättävä ja hyvä, mutta tiedän, että Idhunin maassa mikään ei ole lopullista...
Mitään ihan tämänkaltaista genreyhdistelmää ei ole näkynyt ennen: dystopia, joka sijoittuu käsinkosketeltavasti "nykyhetkeen" ja on avoimen yhteiskuntakriittinen, mutta sisältää selkeästi spefiäkin. Yhdistelmän kuvittelisi olevan haasteellinen uskottavuuden ja muun kannalta, mutta minusta se näyttää toimivan. Kirja on tehty toimintapainotteiseksi, ja siihen tyyliin sopii esimerkiksi se, miten hahmot on kirjoitettu. Toisaalta päämäärät jakautuvat ehkä hyviin ja pahoihin, mutta persoonat ovat monimutkaisempia eivätkä selkeästi hyviksiä tai pahiksia, ja hahmojen välisistä jännitteistä on saatu mielenkiintoisia adjektiiveja tuhlaamatta. Tekstistä saa sen vaikutelman, että kirjoittaja on tehnyt laajasti taustatutkimusta tarinaansa varten, mikä korostaa dystopian osalta yhteiskuntakritiikkipuolta, mutta muilta osin esim. tuo spefielementit hienosti lähemmäs "todellisuutta". Tässä ensimmäisessä kirjassa kesti ehkä liiankin kauan tuoda esiin perusteellisempia motiiveja eri toimijoiden tekemisten takana. Toisaalta se vähä, mitä tähän mennessä kävi ilmi, sai kiinnostumaan jatko-osasta. Yhteiskunnallinen visio ei myöskään toistaiseksi ole niin päällekäyvästi tarjoiltu, että (ainakaan tämä) lukija ärsyyntyisi liikaa. Valitsemani arvosana 5/5 ei tarkoita täydellisyyttä, mutta omilla mittareillani kirja sijoittuu viime aikoina julkaistun spefin harvalukuiseen parhaimmistoon.
Rakkaustarina, jollaista et ennen ole lukenut. Unohda Houkutus, Romeo ja Julia ja muut vanhat klassikot, tällä kertaa kirjan luettuasi tulet yllättymään. Tämä kihelmöivän jännittävä ja kylmiä väreitä nostattava kirja ei kerro pelkästää ruusuilla tanssitusta elämästä. Se kertoo myös erilaisuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta. Rebeccan lesbo-äidin ja tämän taiteilija naisystävän elämästä, Rebeccan kasvusta aikuisuuteen, hänen isänsä uudesta perheestä... Tämä kirja on luettava hetkessä, eikä kyyneleiltäkään vältytä.
Taattua laatua niin kuin aiemmatkin teokset. "Rikokset" tässä kirjasarjassa lisäävät vähän mielenkiintoa. Tosin tuntuu, että kaikki pyörii vain outojen tapahtumien ympärillä ja romantiikka jää vähän toisarvoiseen sijaan. Koko kirjan verran puitiin Faithen syyllistymistä rikoksiin ja reviirien alfat meinasivat saada verenpaineen kohoamaan. Karseaa, miten kirjoissa nainen esineellistetään. Nainen kuuluu laumaan ja hänen kuuluu synnyttää lapsia, muuta arvoa hänellä ei ole. Faithe on kuitenkin ihailtavan pippurinen persoona ja osaa kyllä ilmaista mielipiteensä. Silloinkin kun sitä ei kaivata.
Tämä kirja, joka päättää Robin Hobbin mestarillisen sarjan, jakaa tunteitani. Alussa ja aikapitkälle lähes koko kirjan (ottaen huomioon että alkukin on noin isossa kirjassa pitkä) minua ärsytti tapahtumien ennalta-arvattavuus. Mutta sitten lopussa, se mitä koko kirjan ajan oli ennustettu ja joska uskoin toteutuvan, ei tapahtunutkaan, ja se sai aikaan ihan ihmeellisen reaktion. Yhtäkkiä rakastin kirjaa. Olin koko kirjan ajan varma, että tämä on sellainen jonka lopussa pillitän lohduttomasti, mutta ei. Loppu sai minut tuntemaan itseni onnelliseksi sen takia miten se loppui. Se oli lähes pelottavaa. Robin Hobbin teksti on sellaista, jota jokainen haaveileva kirjailija toivoo osaavansa tuottaa (mukaanluettuna minä). Ja Narri on mitä mieleenpainuvin hahmo, joka lukeutuu parhaisiin fiktiivisiin hahmoihin joita tiedän. Mutta sen alun epämiellyttävän odotuksen tunteen takia teos saa minulta vain neljä tähteä. Mutta koko kuusiosaisen sarjan lopuksi, ratkaisu oli juuri sopiva. Superlatiivien rääkkäystä? Ei kai...
Luin tän kirja päivässä.Sattumalta tuli vastaan kyseinen kirja kuin siitä oli Demissä mainos ja päätin lukea ja kyllä kannatti.Loppu tulosta en osannu odottaa. Henkilöt uskomattoamia persoonia. Millon kahan se seuravan kirja suomennetaan.Ainakin se kolams kirja kirja ilmestyy englanniks tänä vuonna wikipedian mukaan.
Ai että tää on mahtava kirjasarja odotan innolla jatkoa. luin nää kirjat heti putkeen ei voinu laskee käsistään ennenku oli lukenu kokonaan.:)
Hienoa, Hannu! Toivoa sopii, että Kvanttivaras yllättävänkin luettuna kirjana vetäisi ennakkoluuloisia suomalaisia myös muun laadukkaan scifikirjallisuuden äärelle. Nythän on varmaan niin, että juuri tekijän suomalaisuus on saanut monet tarttumaan kirjaan. Itse sain teoksen luettua tänään loppuun. Pidin paljon, ja yhtäläisyydet esim. Alastair Reynoldsin suvereeniin tyyliin olivat ilmeisiä, vailla plagioinnin häivää kuitenkin. Reynoldsin teknojargoniin tottuneena tieteellinen sanastokaan ei päässyt paljoa hämäämään. Välillä tuli kieltämättä sellainen tunne, että riisuttuna kaikista scifistisistä keksinnöistä ja sanastosta Kvanttivaras olisi loppujen lopuksi jopa melko perinteinen seikkailukertomus. Yllättäviä käänteitä ja paljastuksia - Reynoldsin tavoin - piisasi jopa niin paljon, että kun lukemisen hajautti kahden viikon ajalle, niin välillä meinasi tipahtaa kärryiltä. Kokonaisuus oli joka tapauksessa varsin nautittava ja tarpeeksi ymmärrettävä. Jään odottamaan jatkoa innolla!
Harrisin kirjat paranevat kirja kirjalta. Ehdottomasti tähän mennessä paras Sookie-sarjan kirja. True bloodia seuranneena ärsyttää erilaisuudet. Kirjassa noitakuvio on paljon mielenkiintoisempi kuin sarjassa. Ericiin saadaan uutta ihastuttavaa näkökulmaa ja Alcidekin pääsee kuvioihin. Hän ei ole oikein mielissään Ericin ja Sookien väleistä, mutta ei ole moni muukaan. Edelleen täytyy hehkuttaa kirjojen helppolukuisuutta ja yksinkertaisuutta. Lisäksi hahmoihin on tullut enemmän syvällisyyttä kuin aiemmissa kirjoissa. Jos haluat pitkää kerrontaa ja syvällisiä pohdintoja, tämä sarja ei ole sinua varten.
Vaikka pidänkin tuosta "viisiosainen trilogia" määritelmästä, nämä tarinat eivät toimi parhaiten kerralla luettuna pakettina. Tulee ähky. Huumorin tarvitsema ilmavuus kärsii. Juonen koin nokkelaan kirjoitustapaan nähden toisarvoiseksi. Tämän kirjan kannesta en myöskään pidä. Parhaimmilaan kyse on kuitenkin useita kertoja ääneen naurattavasta ja rento-otteisesta kerronnasta. Luulen palaavani Linnunradan pariin, mutta ehdottomasti osina ja todennäköisesti myös alkukielellä.
En olisi itsekään uskonut, mutta neljä ensimmäistä Maameren tarinaa todellakin ansaitsevat viisi tähteä. Vaikka tarinat ovatkin kevyitä lukea, ne sisältävät yllättävän raskaitakin teemoja ja, mikä tärkeintä, uskottavassa ja taitavasti luodussa maailmassa. Kaikissa neljässä tarinassa oli selkeä omanlaisensa koukku. Ensimmäinen ja kolmas tutkivat luotua maailmaa ja eteneminen sen eri kulmille tuntui sekin uskottavalta. Mutta ehkä kaikkein suurimman vaikutuksen teki Tehanu, jossa oli muista poikkeava, koko kirjan jatkuva, odottava tunnelma. Joiltain osin Tehanua voisi kutsua jopa "fantasiaksi ilman fantasiaa", vaikka fantasia lopulta olennaisesti läsnä onkin. Toisen ja neljännen osan hyviä puolia olivat lisäksi niiden käsittelemät aiheet naisen asemasta.
Ihana kirja!!! en voinut millään jättää kesken niin piti lukea koko kirja putkeen ihana! En malta odottaa seuraavan osan
Sinisilmä oli minulle se ensimmäinen lempikirja, muistan edelleen, kuinka palmikkopäisenä kakkosluokkalaisena toin sen kirjastoautosta kotiin kerta toisensa jälkeen. Nyt, kun uppouduin siihen uudestaan, koin jälleen saman upean tunteen kuin pienenä. Holopaisen rakentama maailma on hyvin realistinen huolimatta kaikkea verhoavasta, mutta huomaamattomasta taikuudesta. Metsänhenget pysyttelevät taka-alalla, ja tavallisilla ihmisillä on tavalliset ongelmansa. Kuitenkin portti puolimaailmaan ja jopa kuolleiden luokse on auki niille, jotka sitä tarpeeksi haluavat. Minulle on jäänyt kirjasta hyvin voimakas mielikuva ja lukuisia muistoja takkatulen ääressä lukemisesta, ja kenties aika kultaa muistot. Uusimmalla lukukerralla ennen niin hienolta tuntunut loppuratkaisu osoittautuikin hieman liian helpoksi, mutta Sinisilmä säväyttää edelleen.
Tämä sarja kyllä paranee mitä pidemmälle sitä lukee. Kirjojen hyvä puoli on se, että ne eivät ole kovin pitkiä. Kirjat ovat helppolukuisia eikä asioita jäädä vatvomaan monen kymmenen sivun verran. Tv-sarjaa seuranneena huomaa, että monet asiat häiritsevät puolin ja toisin, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Kirjan idea on hyvin keksitty ja kyseinen tuotantokausi kuului kyllä suosikkeihini. Eric jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen, mutta Bill ottaa enemmänkin hermoon. Suureksi suosikiksi on noussut Alcide, joka on suuri ihmissusi ja osaa kyllä sanoa sanottavansa ilman turhaa kiertelyä. Tapahtumasta toiseen siirtyvä nopeatempoinen kirja, joka ei ole missään nimessä tylsä!
Moorcockin karnevalistinen tieteiskomedia muuttui kuin vaivihkaa aidosti koskettavaksi rakkaustarinaksi ja moraliteetiksi. Koko trilogia ja etenkin päätösosa käsittelee ajattomia aiheita: ihmiskunnan moraalinormeja eri aikakausina, tunteita ja niiden ilmaisun sidoksia ympäröivään yhteiskuntaan. Pystyykö kaikkivoipa ja kuolematon tulevaisuuden ihminen tuntemaan lainkaan aitoja tunteita, jos hän ei ymmärrä, mitä on menettäminen? Tämän sai ainakin Jherek Carnelian oppia kasvaessaan selkeästi trilogian aikana. Sekä Carnelianin että toisen päähenkilön, rouva Amelia Underwoodin, hahmokehitys oli kirjojen parasta ja pysäyttävintä antia, vaikka välillä mentiinkin aika parodisessa kieli poskella -meiningissä säädyttömine avaruusolentoineen ja Ajan Lopun hervottomine hahmogallerioineen (eikä vähiten nimien ansiosta)... Aikamatkustuspohdiskelut menivät nykyajan näkökulmasta melko lennokkaisiin ja jopa lapsellisiin sfääreihin, ja lati-alienien yliampuvuus oli mielestäni turha miinus, mutta kokonaisuutena osa toimi loistavana huipennuksena trilogialle.
Olin hiukan epäluuloinen kirjaa kohtaa ja en olisi välttämättä edes aukaissut sitä ellen olisi lukenut ja kysellyt muiden mielipiteitä kirjasta. Kyllä Meyerikin hiukan siihen vaikutti, sillä olin lukenut myös Houkutus sarjan enkä pitänyt sitä pahana. Eniten pelkäsin tästä kirjasta kuitenkin sitä, että se juuri voisi olla houkutuksen tapainen, mutta onneksi ei. Suoraan sanoen olen iloinen, että rohkaisin itseni ja aloin lukemaan tätä kirjaa. Ei kyllä kaduta ollenkaan. Se lukeutuu helposti suosikkeihini. :) Kuitenkin olin alussa jo pari kertaa luovuttamassa, mutta sitten päätin jatkaa, sillä monet olivat sanoneet sen vain parantuvan ja se olikin totta. Jouduin tarttumaan kirjaan kaksin käsin kiinni ja uppouduin siihen kunnolla. Ennen kun huomasinkaan olin lukenut kirjan, vaikka se olikin aika pitkä. Luettuani tuli samaan aikaan onnellinen fiilis ihanan kirjan takia ja surullinen fiilis kirjan loputtua. Toivottavasti tästä tulee toinenkin osa. En malta odottaa.
Kirjassa oli sopivasti huumoria ja hahmoilla oli hauskat nimet kuten Kakskukka tai Lio!rt,Kring oli myös hauska. Itse tykkäsin kirjasta.